Meillä ei ole mitään yhteistä. Hönellä ei ole tunteita ja minullakaan ei ole sellaisia tunteita.
Tunteeni häneen ovat ns.toverilliset.
Miksi ajatus, ettemme ole enää yhteydessä tuntuu pahalle.
Olenko jotenkin riippuvainen siittä hyvästä olosta, jonka hän saa aikaiseksi.
Siis aivan itsekkäistä syistä.
Tunteeni häneen ovat ns.toverilliset.
Miksi ajatus, ettemme ole enää yhteydessä tuntuu pahalle.
Olenko jotenkin riippuvainen siittä hyvästä olosta, jonka hän saa aikaiseksi.
Siis aivan itsekkäistä syistä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Omaan kysymyksees?
Olenko jotenkin riippuvainen siittä hyvästä olosta, jonka hän saa aikaiseksi.
Siis aivan itsekkäistä syistä.
Vastasin. seuraavaksi voisin pohtia, miksi olen riippuvainen siitä hyvän olon tunteesta..
ja myös sitä, onko siitä hänelle mitään iloa, hyötyä.
Jos kerran hänellä ei ole tunteita eikä sinulla niin mitä epäselvää siinä silloin olisi?
Kyllä meillä keskusteluyhteys on. Mietin vain.....jos katkaisisin senkin yhteyden.
Siis ei enään yhteyttä pidä no miksi ei? Se miksi ei pidä yhteyttä on sinun kysyttävä syytä? Miksi pähkäilette tälläistä täällä? Minä soittaisit ja kysyisin mitä kuuluu? Ja jos silloin ilmoittaisi ettei ole kiinnostunut yhteyksistä niin jättäisin rauhaan. Mikä teidän suhde on alunperinkään? Ja se miksi ei pidä sinuun yhteyttä?
Ei ole kyse tuosta. Yritän selvittää ajatuksiani, muttei se nähtävösti nyt täällä onnistu.
Pitää lähteä merenrantaan vähän kävelemään.