Myös Mark ymmärsi tilanteen.
Facebook yrittää hillitä valeuutisten leviämistä – käyttäjille tulossa mahdollisuus merkitä epäilyttävät julkaisut
Vielä kuukausi sitten Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg ei halunnut myöntää valeuutisten vaikuttavan sosiaalisen median käyttäjiin. Sitten hän pyörsi kantansa.
Facebook yrittää hillitä valeuutisten leviämistä muun muassa tekemällä yhteistyötä faktojen tarkastajien kanssa.
FACEBOOK ryhtyy torjumaan valeuutisten leviämistä sosiaalisessa mediassa, yhtiö kertoo blogissaan.
Facebook helpottaa käyttäjien mahdollisuutta merkitä artikkelit valheellisiksi ja tekee yhteistyötä muun muassa artikkelien faktoja tarkastavien Snopes-verkkosivuston, uutiskanava ABC Newsin ja uutistoimisto AP:n kanssa.
Facebookin mukaan kyseiset tarkastajat voivat merkitä valheelliseksi toteamansa kirjoituksen ”kyseenalaiseksi”. Lisäksi linkin kautta lukija saa tiedon siitä, miksi näin on tehty.
Varoitusmerkityt artikkelit voidaan Facebookin mukaan pudottaa muita alemmaksi uutisvirrassa, eikä jo kerran alennettuja julkaisuja voi enää nostaa ylemmäksi.
Facebook alkaa myös testata järjestelmää, jonka avulla palvelun käyttäjät voivat klikata valeuutiseksi epäilemäänsä artikkelia.
”Uskomme, että ääni kuuluu kansalle ja että emme itse voi määrätä totuutta. Lähestymme tätä ongelmaa varovaisesti”, toteaa Facebookin varatoimitusjohtaja Adam Mosseri blogissa.
FACEBOOKIA on arvosteltu viime aikoina kovin sanoin siitä, ettei se pystynyt suitsimaan valeuutisten leviämistä sosiaalisessa mediassa Yhdysvaltain presidentinvaalien aikana.
Vielä marraskuun puolivälissä Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg totesi, että hänen mielestään on hullua ajatella valeuutisten vaikuttaneen vaaleihin mitenkään.
Tuolloin Zuckerberg sanoi Facebookin sisällöstä 99 prosenttia olevan ”autenttista”. Kommentti herätti keskustelua siitä, tarkoittaako autenttinen samaa kuin totuudenmukainen.
Hieman myöhemmin Zuckerberg pyörsikin aiemman kantansa ja kertoi Facebookin aloittavan taistelun valeuutisia vastaan.

Vastaukset 24
Vanhimmat
Tämä on mahtavaa! Nyt saadaan häiriköt kuriin. Teemme kaikesta mahdollisesta hämärästä kirjoituksista ilmiantoja, joita epäilemme laittomiksi. Onneksi on jo paljon matskua tallella.
ELÄKÖÖN POHJOIS-KOREA !!!
Kaukana, kaukana demokraattisesta Suomen tasavallasta.
Eläköön rehellisyys ja reilu mieli!
Juuri julkaistun tilaston mukaan valeuutiset yms ovat parissa kk vähentyneet huomattavasti. Sivustoja jopa lopetettu.
Hienoa työtä. Kiitos poliiseille ja ahkerille, rehellisille ilmiantajille.
Myös Vaasan oma nyk. entinen vihasivusto, persujen valtaama Parkkarin vaasalaisia.infoa on siivottu. Vihatekstit parin-kolmen vuoden ajalta katosivat.
Blogi ja keskustelupalsta on siis siivottu mutta kirjoittajia ei enää ole. Nyt niitä asiallisia kirjoittajia kaivattaisiin, jotta muuten hieno kaupunkiblogi ja sen keskustelupalsta saisi varteenotettavaksi kaupunkilaisten omaksi mediaksi.
Niinpä, ennen häiriköt pystyivät hyökkimään minne halusivat, mutta nyt eivät enää. Lentää kuin leppäkeihäät ulos.
Voivat pysyä niiden tasoisilla paskafoorumeilla.
On olemassa vain yksi totuus. Kaikkien oltava samaa mieltä.
Sananvapaus on turhaa, sitä ei tarvita.
Ovat niiiin onnellisia P-Koreassa, yksi totuus vain kerrallaan,
Sitä ei sit arvostella, muuten käy huonosti.
Voi meitä! Mihin olemme menossa? Pelottaa.
Karsimme pois sivistymättömiä ja häirköitä.
Ymmärrätkö jo!
Ei liity P-Koreaan millään tavalla, ilmeiseisesti vain sinun sekavassa päässäsi. Olemme Suomessa.
Facebook tosiaan täysillä mukana. Ruotsissa mamut raiskasivat joukolla ruotsalaisen naisen ja laittoivat siitä livevideota Facebookiin. Suuri määrä pääasiassa mamumiehiä katsoi lähetystä.
Ruotsi hoitaa omat asiansa. Ei kuulu meille!
Ylläpito hoitaa myös vauhdilla asiattomat viestit. Hyvää työtä!
Luulitko pelle että Facebook toimii vain Suomessa? Ei s*tana!
Ympäri maailmaa sopimus tehtiin, tietämätön pelle!
Siis, tämä on niin onnistunut homma! Toimii joka puolella.
Kukaan ei juuri enää puhu trolleista, ovat oppineet käyttäytymään!
Katsokaa facea kuinka on puhdistus käynyt.
Oollaan huomattu, että poliisit ovat eräiden epäilyttävien henkilöiden ja ryhmien sivuille "liittyneet". Helppo seurata ja laittaa seurantaan. Helpottaa työtä.
Eräässä ajankohtaisohjelmassa poliisi sanoikin, että tätä menettelyä lisätään.
Tämä on niin hyvin onnistunut. Kyllä ammattilaiset osaa!
Lisää vaan ilmiantoja!
Ai niinku mistä ilmiantoja ? Susta ja siitä mitä touhuat kotona ?
Taas ollu pitämässä jalasta kiinni, niinkö?
Tykkäätkö niin kattella? Menikö vieras pari kertaa ohi, oliko vakooja?
Sillähän on vaan hierontapöytä kotona.
Niin, poliisit kehoittaa tekemään ilmiantoja vihapuheista. Samoin fb.
Fase on Merkkelin valassa . Saudi prinssejä ei saa mollata . Allah fase vaatii kohta rätin Merkkelin ja suvakkien päähän.