Tällä palstalla ei näköjään ole mitään moderointia. Yksi spämmii loputtomasti noilla mikke ja antti jorinoillaan. Muutenkin "kiva" kun palstan nimi on huumeet. Alkoholille on oma palsta mutta kannabikselle ei.
Sitä alkoholi sivua ei tosin kehtaa lukea. Viimeksi kun vilkaisin siellä jutut oli ripuli ja rektaali. Tosi mielenkiintoista, no ei todellakaan.
Kuitenkin tällä huume palstalla suurin osa asiallisesta ja asiattomasta keskustelusta koskee kannabista. Siksi sille saisi olla oma sivu. Vaikka joku siitä psykoosin saisi.
Oma palsta, kiitos.
38
233
Vastaukset
- Metamfibio
Olisi kyllä hyvä, että tuolle Mikkelle olisi joku oma palsta, jossa hän saisi höpöttää kaikkien mielikuvituskaveriensa antin sairasbuugin yms kanssa sarvistansa. Joku rumpulipalsta. Siellä voisivat jankuttaa tosilleen kenelle poliisi tajonnut enemmän pullaa ja kuka luulee milloin minäkin päivänä olevansa joku jumala. Moderaattorille on Mikkestä valitettu useita kertoja, mutta eipä näy menevän perille.
- Jonna_Saapaslainen
Kannattaa, antti sairasboog anapeetus pekkala, muistaa sellainen asia, että Mikke ei ole vuosikausiin aloittanut yhtään keskusteluketjua soitostaan. Sinähän niitä aloitat melkein joka päivä eri nimimerkkien takaa ja sitten syytät ihmisiä "huomiohakuisuudesta" jos juttuihisi joku jotain vastaa. Olet täysin seinähullu ja logiikkasi on selkeästi mielisairaan logiikkaa, jota kukaan ei voi ymmärtää. Eikä kukaan kykene toimimaan niin, että sinä, antti pekkala, olisit mikke-sairaudessasi tyytyväinen.
Vaan voisitkos Antti "sairasboogi" Pekkala jo lopultakin laittaa ne linkit Rumpalit.nettiin ja Muusikoiden.nettiin ja niihin keskusteluihin Mikkestä ja Mikken soitosta, joihin olet hyvin usein täällä viitannut? Niihin siis, joissa Mikkelle sinun mukaasi "nauretaan ja hänet lytätään täysin"? Sellaisista keskusteluista olet usein kertonut, mutta eipä ole vieläkään vaan mitään linkkejä näkynyt, vaikka niitä hyvin usein on jo pyydetty, joten olet selkeästi todellakin vain pelkkä valehtelija. Varmasti olet myös hyvin kateellinen Mikkelle, koska Mikke on mielessäsi usein aamusta iltaan, ja usein myös yöllä kirjoitat palstalle mikke-viestejäsi. Tulihan Mikkestä ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi siinä ajassa jonka itse käytit pelkkään valehteluun mm. siitä Suomen parhaasta soittotaidostasi.
Ja eiköhän sitä asiakeskustelua ole täällä yritetty antti sairasboogin kanssa vuosikausia, mutta on huomattu paljon paremmaksi keskustella asiallisesti ammattipalstoilla. Antti Pekkala kun kuitenkin on vain samaa asiaa uudelleen ja uudelleen jankuttava, päihdeongelmainen, ilmeisen alkoholidementoitunut avohoitopotilas, joka ainoastaan täällä uskaltaa pelleillä päivittäin kuin mielipuoli eri nimimerkkiensä takaa.
Ei sairasboogin antista ole koskaan ollut asiakeskusteluun ammattipalstalla, sillä antti ei ole terve. Terve ihminen ei esimerkiksi valehtele ja kieroile koko ajan, eikä leiki jotain Suomen parasta soittajaa, kun ei osaa soittaa kuitenkaan edes symmetristä peruskomppia. Antti on hyvin sairas ja elää jossain keinotodellisuudessa, jossa kehittelee itselleen ominaisuuksia ja taitoja, joita hänelle ei kuitenkaan oikeasti ole. Antti ei siis turhaan ole avohoidossa ja pikkupikku eläkkeelläkin.
Jos haluat asiallista keskustelua, niin alkuun voisit vastata siihen aiemmin esitettyyn kysymykseen siinä Mikkeä vähätellessäsi, kuka toinen soittaja Suomessa kykenee vastaavaan improvisaatioon kuin Mikke? Tai kenestä toisesta on keski-ikäisenä aloittaen ja itseoppien tullut ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi, jota myös taiteilijaksikin kutsuttiin - eikä tosiaan syyttä.
Muusikoiden.netissä ei tiedetty parempaa improvisaation soittajaa ainakaan Suomesta, mutta kerrohan sinä, jos olet viisaampi kuin Muusikoiden.netin ammattilaiset. Ja asiallisesti voidaan sanoa, että Mikkeä ovat ammattilaisetkin kehuneet.
Lisäksi, jos asiakeskustelu on nyt kovin mieleesi, voisit pyytää esille lopultakin ne linkit niihin Muusikoiden.netin keskusteluihin, joihin on usein viitattu ja joissa Mikkelle kuulemma "nauretaan ja hänet lytätään täysin". Siinä alkuun hyvät alut asiakeskustelulle. Linkit vain esiin.
Sinulla on antti pekkala edelleen paljon samoja kysymyksiä, joihin on jo moneen kertaan vastattu vuosien aikana, ja joihin nykyisin saat helposti vastaukset Muusikoiden.netissä. Täällä jatkuvaan valehteluusi ja vuosikausia saman asian jankuttamiseesi eri nimimerkkien takaa on jo kyllästytty. Mene ammattipalstalta kysymään kysymyksesi, niin varmasti saat vastaukset, jotka eivät sinua miellytä. Mene siellä kysymään sitten siis kun sinusta joskus kasvaa mies, joka tekee muutakin kuin vain valehtelee aamusta iltaan netissä ja tuhoaa aivojaan alkoholilla, Mikken mahtavuutta yökaudet pohtien.
Olet antti sairasboogi pekkala kyllä ihan seinähullu. Ei tarvitse olla edes mikään mielenterveysalan ammattilainen sen huomatakseen. Olet todella hyvä esimerkki alkoholin vaaroista ihmisen mielenterveydelle. Samaa asiaa jankuttanut täällä yli kymmenen vuotta. Mikkestä ehti muuten siinä ajassa tulla itseoppien yksi maailman parhaista rumpaleista. Eipä ole Suomessa toista vastaavaa improvisaatioon kykenevää soittajaa, ja Mikken kehityshistoria soittajana on myös täysin ainutkertainen tapaus tunnetussa ihmiskunnan- ja musiikin historiassa.
Sääli, että, tenu-antti, et alkoholisoituneena ja mielenterveysongelmaisena raukkiksena koskaan uskalla mennä ammattipalstalle keskustelemaan Mikkestä ja Mikken kaikkinaisesta mahtavuudesta. Olet seinähullu, antti pekkala. Etkö tajua sitä itse?
- Outoboy82
Miksohän mikke juo niin paljon nykyään?
- MikkiOnParas
Jännä kyllä ajatella, että Mikku kirjoitteli täällä vuosia ennen kuin aloitti soiton treenaamisen ja nyt Mikku on maailman paras. Mahtaa Anttia harmittaa joo.
- Keker
Siis ensin Mikke ja nyt hän on jo Mikku?..vähän niinkuin jokin Tiku ja Taku. Kumpikin luulee olevansa myyriä vaikka ovatkin oravia...niinkuin tuo Antti Pekkala jolla muka sarvet päässä?
- Jonna_Saapaslainen
Haista vittu. Haista vittuas saatanan sekasikiö.olen sentään ammattilaisten kehuma ammattirumpali ja seuraava jumalasta vaikka kunnioitan jumalaa niin jumala on minussa. Mikke on virtuoosi ja olen luonnehdittu minua taiteilijaksi.olen rummunsoiton jackson pollck. Varmasti teitä kaikkia kusisukkia vituttaa.
- Pocjsonjallock
Olet nyt juonut kaksi päivää melkeinpä putkeen Mikke ja jumalakin välillä olet kuvitellut olevasi. Toivottavasti huomenna sinulla ei aivan kauhea krapula.
- Jonna_Saapaslainen
Voisitkos Antti "sairasboogi" Pekkala jo lopultakin laittaa ne linkit Rumpalit.nettiin ja Muusikoiden.nettiin ja niihin keskusteluihin Mikkestä ja Mikken soitosta, joihin olet hyvin usein täällä viitannut? Niihin siis, joissa Mikkelle sinun mukaasi "nauretaan ja hänet lytätään täysin"? Sellaisista keskusteluista olet usein kertonut, mutta eipä ole vieläkään vaan mitään linkkejä näkynyt, vaikka niitä hyvin usein on jo pyydetty, joten olet selkeästi todellakin vain pelkkä valehtelija. Varmasti olet myös hyvin kateellinen Mikkelle, koska Mikke on mielessäsi usein aamusta iltaan, ja usein myös yöllä kirjoitat palstalle mikke-viestejäsi. Tulihan Mikkestä ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi siinä ajassa jonka itse käytit pelkkään valehteluun mm. siitä Suomen parhaasta soittotaidostasi.
Ja eiköhän sitä asiakeskustelua ole täällä yritetty antti sairasboogin kanssa vuosikausia, mutta on huomattu paljon paremmaksi keskustella asiallisesti ammattipalstoilla. Antti Pekkala kun kuitenkin on vain samaa asiaa uudelleen ja uudelleen jankuttava, päihdeongelmainen, ilmeisen alkoholidementoitunut avohoitopotilas, joka ainoastaan täällä uskaltaa pelleillä päivittäin kuin mielipuoli eri nimimerkkiensä takaa.
Ei sairasboogin antista ole koskaan ollut asiakeskusteluun ammattipalstalla, sillä antti ei ole terve. Terve ihminen ei esimerkiksi valehtele ja kieroile koko ajan, eikä leiki jotain Suomen parasta soittajaa, kun ei osaa soittaa kuitenkaan edes symmetristä peruskomppia. Antti on hyvin sairas ja elää jossain keinotodellisuudessa, jossa kehittelee itselleen ominaisuuksia ja taitoja, joita hänelle ei kuitenkaan oikeasti ole. Antti ei siis turhaan ole avohoidossa ja pikkupikku eläkkeelläkin.
Jos haluat asiallista keskustelua, niin alkuun voisit vastata siihen aiemmin esitettyyn kysymykseen siinä Mikkeä vähätellessäsi, kuka toinen soittaja Suomessa kykenee vastaavaan improvisaatioon kuin Mikke? Tai kenestä toisesta on keski-ikäisenä aloittaen ja itseoppien tullut ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi, jota myös taiteilijaksikin kutsuttiin - eikä tosiaan syyttä.
Muusikoiden.netissä ei tiedetty parempaa improvisaation soittajaa ainakaan Suomesta, mutta kerrohan sinä, jos olet viisaampi kuin Muusikoiden.netin ammattilaiset. Ja asiallisesti voidaan sanoa, että Mikkeä ovat ammattilaisetkin kehuneet.
Lisäksi, jos asiakeskustelu on nyt kovin mieleesi, voisit pyytää esille lopultakin ne linkit niihin Muusikoiden.netin keskusteluihin, joihin on usein viitattu ja joissa Mikkelle kuulemma "nauretaan ja hänet lytätään täysin". Siinä alkuun hyvät alut asiakeskustelulle. Linkit vain esiin.
Sinulla on antti pekkala edelleen paljon samoja kysymyksiä, joihin on jo moneen kertaan vastattu vuosien aikana, ja joihin nykyisin saat helposti vastaukset Muusikoiden.netissä. Täällä jatkuvaan valehteluusi ja vuosikausia saman asian jankuttamiseesi eri nimimerkkien takaa on jo kyllästytty. Mene ammattipalstalta kysymään kysymyksesi, niin varmasti saat vastaukset, jotka eivät sinua miellytä. Mene siellä kysymään sitten siis kun sinusta joskus kasvaa mies, joka tekee muutakin kuin vain valehtelee aamusta iltaan netissä ja tuhoaa aivojaan alkoholilla, Mikken mahtavuutta yökaudet pohtien.
Olet antti sairasboogi pekkala kyllä ihan seinähullu. Ei tarvitse olla edes mikään mielenterveysalan ammattilainen sen huomatakseen. Olet todella hyvä esimerkki alkoholin vaaroista ihmisen mielenterveydelle. Samaa asiaa jankuttanut täällä yli kymmenen vuotta. Mikkestä ehti muuten siinä ajassa tulla itseoppien yksi maailman parhaista rumpaleista. Eipä ole Suomessa toista vastaavaa improvisaatioon kykenevää soittajaa, ja Mikken kehityshistoria soittajana on myös täysin ainutkertainen tapaus tunnetussa ihmiskunnan- ja musiikin historiassa.
Sääli, että, tenu-antti, et alkoholisoituneena ja mielenterveysongelmaisena raukkiksena koskaan uskalla mennä ammattipalstalle keskustelemaan Mikkestä ja Mikken kaikkinaisesta mahtavuudesta. Olet täysin seinähullu, antti pekkala. Etkö tajua sitä itse? - Jonna_Saapaslainen
Yritähän antti "sairasboogi anapeetus konservatorion opettaja Suomen paras soittaja" pekkala ymmärtää, että sinä et ole Mikke. Sinä olet alkoholiongelmainen ja kiero valehtelija, eikä sinusta tule koskaan Mikkeä, eikä Mikken veroista soittajaa, vaikka Facebookissa niin kuvitteletkin.
- Hyvähyvä
Hahha
"olen rummunsoiton jackson pollck. Varmasti teitä kaikkia kusisukkia vituttaa."
Mikke vetänyt kahden päivän rännit. Naama ruvella on hän kavereidensa Antin ja Sairasboogin kanssa pukeutunut nakinkuoriin, imenyt viinaa ja kasvattanut sarvia. Mitähän juttuja hän taas keksii itsestään? Tämän vuoden satoa ainakin että hän on HIM:n Jussi69..hahhahhaahaaj. ja rumpujumala..hhahahahaa- Jonna_Saapaslainen
Voisitkos Antti "sairasboogi" Pekkala jo lopultakin laittaa ne linkit Rumpalit.nettiin ja Muusikoiden.nettiin ja niihin keskusteluihin Mikkestä ja Mikken soitosta, joihin olet hyvin usein täällä viitannut? Niihin siis, joissa Mikkelle sinun mukaasi "nauretaan ja häntä pilkataan ja hänet lytätään täysin"? Sellaisista keskusteluista olet usein kertonut, mutta eipä ole vieläkään vaan mitään linkkejä näkynyt, vaikka niitä hyvin usein on jo pyydetty, joten olet selkeästi todellakin vain pelkkä valehtelija. Varmasti olet myös hyvin kateellinen Mikkelle, koska Mikke on mielessäsi usein aamusta iltaan, ja usein myös yöllä kirjoitat palstalle mikke-viestejäsi. Tulihan Mikkestä ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi siinä ajassa jonka itse käytit pelkkään valehteluun mm. siitä Suomen parhaasta soittotaidostasi.
Ja eiköhän sitä asiakeskustelua ole täällä yritetty antti sairasboogin kanssa vuosikausia, mutta on huomattu paljon paremmaksi keskustella asiallisesti ammattipalstoilla. Antti Pekkala kun kuitenkin on vain samaa asiaa uudelleen ja uudelleen jankuttava, päihdeongelmainen, ilmeisen alkoholidementoitunut avohoitopotilas, joka ainoastaan täällä uskaltaa pelleillä päivittäin kuin mielipuoli eri nimimerkkiensä takaa.
Ei sairasboogin antista ole koskaan ollut asiakeskusteluun ammattipalstalla, sillä antti ei ole terve. Terve ihminen ei esimerkiksi valehtele ja kieroile koko ajan, eikä leiki jotain Suomen parasta soittajaa, kun ei osaa soittaa kuitenkaan edes symmetristä peruskomppia. Antti on hyvin sairas ja elää jossain keinotodellisuudessa, jossa kehittelee itselleen ominaisuuksia ja taitoja, joita hänelle ei kuitenkaan oikeasti ole. Antti ei siis turhaan ole avohoidossa ja pikkupikku eläkkeelläkin.
Jos haluat asiallista keskustelua, niin alkuun voisit vastata siihen aiemmin esitettyyn kysymykseen siinä Mikkeä vähätellessäsi, kuka toinen soittaja Suomessa kykenee vastaavaan improvisaatioon kuin Mikke? Tai kenestä toisesta on keski-ikäisenä aloittaen ja itseoppien tullut ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi, jota myös taiteilijaksikin kutsuttiin - eikä tosiaan syyttä.
Muusikoiden.netissä ei tiedetty parempaa improvisaation soittajaa ainakaan Suomesta, mutta kerrohan sinä, jos olet viisaampi kuin Muusikoiden.netin ammattilaiset. Ja asiallisesti voidaan sanoa, että Mikkeä ovat ammattilaisetkin kehuneet.
Lisäksi, jos asiakeskustelu on nyt kovin mieleesi, voisit pyytää esille lopultakin ne linkit niihin Muusikoiden.netin keskusteluihin, joihin on usein viitattu ja joissa Mikkelle kuulemma "nauretaan ja hänet lytätään täysin". Siinä alkuun hyvät alut asiakeskustelulle. Linkit vain esiin.
Sinulla on antti pekkala edelleen paljon samoja kysymyksiä, joihin on jo moneen kertaan vastattu vuosien aikana, ja joihin nykyisin saat helposti vastaukset Muusikoiden.netissä. Täällä jatkuvaan valehteluusi ja vuosikausia saman asian jankuttamiseesi eri nimimerkkien takaa on jo kyllästytty. Mene ammattipalstalta kysymään kysymyksesi, niin varmasti saat vastaukset, jotka eivät sinua miellytä. Mene siellä kysymään sitten siis kun sinusta joskus kasvaa mies, joka tekee muutakin kuin vain valehtelee aamusta iltaan netissä ja tuhoaa aivojaan alkoholilla, Mikken mahtavuutta yökaudet pohtien.
Olet antti sairasboogi pekkala kyllä ihan seinähullu. Ei tarvitse olla edes mikään mielenterveysalan ammattilainen sen huomatakseen. Olet todella hyvä esimerkki alkoholin vaaroista ihmisen mielenterveydelle. Samaa asiaa jankuttanut täällä yli kymmenen vuotta. Mikkestä ehti muuten siinä ajassa tulla itseoppien yksi maailman parhaista rumpaleista. Eipä ole Suomessa toista vastaavaa improvisaatioon kykenevää soittajaa, ja Mikken kehityshistoria soittajana on myös täysin ainutkertainen tapaus tunnetussa ihmiskunnan- ja musiikin historiassa.
Sääli, että, tenu-antti, et alkoholisoituneena ja mielenterveysongelmaisena raukkiksena koskaan uskalla mennä ammattipalstalle keskustelemaan Mikkestä ja Mikken kaikkinaisesta mahtavuudesta. Olet täysin seinähullu, antti pekkala. Etkö tajua sitä itse? - Jonna_Saapaslainen
Voisitkos Antti "sairasboogi" Pekkala jo lopultakin laittaa ne linkit Rumpalit.nettiin ja Muusikoiden.nettiin ja niihin keskusteluihin Mikkestä ja Mikken soitosta, joihin olet hyvin usein täällä viitannut? Niihin siis, joissa Mikkelle sinun mukaasi "nauretaan ja Mikkeä pilkataan ja hänet lytätään täysin"?
Sellaisista keskusteluista olet usein kertonut, mutta eipä ole vieläkään vaan mitään linkkejä näkynyt, vaikka niitä hyvin usein on jo pyydetty, joten olet selkeästi todellakin vain pelkkä valehtelija. Varmasti olet myös hyvin kateellinen Mikkelle, koska Mikke on mielessäsi usein aamusta iltaan, ja usein myös yöllä kirjoitat palstalle mikke-viestejäsi. Tulihan Mikkestä ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi siinä ajassa jonka itse käytit pelkkään valehteluun mm. siitä Suomen parhaasta soittotaidostasi.

Sääli, että, tenu-antti, et alkoholisoituneena ja mielenterveysongelmaisena raukkiksena koskaan uskalla mennä ammattipalstalle keskustelemaan Mikkestä ja Mikken kaikkinaisesta mahtavuudesta. Olet täysin seinähullu, antti pekkala. Etkö tajua sitä itse?
- ganjaeno
Nopeasti piti tämäkin aloitus spämmiä. Kiitti ihan vitusti mikke/antti paskanjauhaja. Mä aloitin ja idea olisi että puhuttaisi asiasta eikä henkilöistä. Harvoin mulla menee hermo mutta nyt meni.
Tule perkele paskanjauhaja tasaselle niin katsotaan kummalla tulee naama kipeäksi. Sen voin luvata etten märise jälkeenpäin kävi miten tahansa. Jos ruikulta löytyy vähänkään ruotoa niin sovitaan aika ja paikka.- MiggäMu
Se on tosiaan surullista, miten Antti "Sairasboogi Anapeetus" Pekkala jaksaa koko ajan häiriöidä ja leikkiä jopa Mikkeä Facebook-sivuillaan. Alkoholilla on Antti päänsä tuhonnut ja selkeästi on psykoosissa.
- Jonna_Saapaslainen
Voisitkos Antti "sairasboogi" Pekkala jo lopultakin laittaa ne linkit Rumpalit.nettiin ja Muusikoiden.nettiin ja niihin keskusteluihin Mikkestä ja Mikken soitosta, joihin olet hyvin usein täällä viitannut? Niihin siis, joissa Mikkelle sinun mukaasi "nauretaan ja Mikkeä pilkataan ja hänet lytätään täysin"?
Sellaisista keskusteluista olet usein kertonut, mutta eipä ole vieläkään vaan mitään linkkejä näkynyt, vaikka niitä hyvin usein on jo pyydetty, joten olet selkeästi todellakin vain pelkkä valehtelija. Varmasti olet myös hyvin kateellinen Mikkelle, koska Mikke on mielessäsi usein aamusta iltaan, ja usein myös yöllä kirjoitat palstalle mikke-viestejäsi. Tulihan Mikkestä ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi siinä ajassa jonka itse käytit pelkkään valehteluun mm. siitä Suomen parhaasta soittotaidostasi.
Ja eiköhän sitä asiakeskustelua ole täällä yritetty antti sairasboogin kanssa vuosikausia, mutta on huomattu paljon paremmaksi keskustella asiallisesti ammattipalstoilla. Antti Pekkala kun kuitenkin on vain samaa asiaa uudelleen ja uudelleen jankuttava, päihdeongelmainen, ilmeisen alkoholidementoitunut avohoitopotilas, joka ainoastaan täällä uskaltaa pelleillä päivittäin kuin mielipuoli eri nimimerkkiensä takaa.
Ei sairasboogin antista ole koskaan ollut asiakeskusteluun ammattipalstalla, sillä antti ei ole terve. Terve ihminen ei esimerkiksi valehtele ja kieroile koko ajan, eikä leiki jotain Suomen parasta soittajaa, kun ei osaa soittaa kuitenkaan edes symmetristä peruskomppia. Antti on hyvin sairas ja elää jossain keinotodellisuudessa, jossa kehittelee itselleen ominaisuuksia ja taitoja, joita hänelle ei kuitenkaan oikeasti ole. Antti ei siis turhaan ole avohoidossa ja pikkupikku eläkkeelläkin.
Jos haluat asiallista keskustelua, niin alkuun voisit vastata siihen aiemmin esitettyyn kysymykseen siinä Mikkeä vähätellessäsi, kuka toinen soittaja Suomessa kykenee vastaavaan improvisaatioon kuin Mikke? Tai kenestä toisesta on keski-ikäisenä aloittaen ja itseoppien tullut ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi, jota myös taiteilijaksikin kutsuttiin - eikä tosiaan syyttä.
Muusikoiden.netissä ei tiedetty parempaa improvisaation soittajaa ainakaan Suomesta, mutta kerrohan sinä, jos olet viisaampi kuin Muusikoiden.netin ammattilaiset. Ja asiallisesti voidaan sanoa, että Mikkeä ovat ammattilaisetkin kehuneet.
Lisäksi, jos asiakeskustelu on nyt kovin mieleesi, voisit pyytää esille lopultakin ne linkit niihin Muusikoiden.netin keskusteluihin, joihin on usein viitattu ja joissa Mikkelle kuulemma "nauretaan ja hänet lytätään täysin". Siinä alkuun hyvät alut asiakeskustelulle. Linkit vain esiin.
Sinulla on antti pekkala edelleen paljon samoja kysymyksiä, joihin on jo moneen kertaan vastattu vuosien aikana, ja joihin nykyisin saat helposti vastaukset Muusikoiden.netissä. Täällä jatkuvaan valehteluusi ja vuosikausia saman asian jankuttamiseesi eri nimimerkkien takaa on jo kyllästytty. Mene ammattipalstalta kysymään kysymyksesi, niin varmasti saat vastaukset, jotka eivät sinua miellytä. Mene siellä kysymään sitten siis kun sinusta joskus kasvaa mies, joka tekee muutakin kuin vain valehtelee aamusta iltaan netissä ja tuhoaa aivojaan alkoholilla, Mikken mahtavuutta yökaudet pohtien.
Olet antti sairasboogi pekkala kyllä ihan seinähullu. Ei tarvitse olla edes mikään mielenterveysalan ammattilainen sen huomatakseen. Olet todella hyvä esimerkki alkoholin vaaroista ihmisen mielenterveydelle. Samaa asiaa jankuttanut täällä yli kymmenen vuotta. Mikkestä ehti muuten siinä ajassa tulla itseoppien yksi maailman parhaista rumpaleista. Eipä ole Suomessa toista vastaavaa improvisaatioon kykenevää soittajaa, ja Mikken kehityshistoria soittajana on myös täysin ainutkertainen tapaus tunnetussa ihmiskunnan- ja musiikin historiassa.
Sääli, että, tenu-antti, et alkoholisoituneena ja mielenterveysongelmaisena raukkiksena koskaan uskalla mennä ammattipalstalle keskustelemaan Mikkestä ja Mikken kaikkinaisesta mahtavuudesta. Olet täysin seinähullu, antti pekkala. Etkö tajua sitä itse?? - Jonna_Saapaslainen_Orig
Jonna_Saapaslainen kirjoitti:

Sääli, että, tenu-antti, et alkoholisoituneena ja mielenterveysongelmaisena raukkiksena koskaan uskalla mennä ammattipalstalle keskustelemaan Mikkestä ja Mikken kaikkinaisesta mahtavuudesta. Olet täysin seinähullu, antti pekkala. Etkö tajua sitä itse??Hienoa, antti sairasboogi anapeetus pekkala, että olet itsekin jo oppinut kopioimaan muiden kirjoittamia tekstejä, ja toisten nimimerkeillä häiriköintihän on psyykkisen sairautesi yksi näkyvä maneeri ollut jo vuosikausia. Olethan, antti, täysin seinähullu.
Koska muuten uskallat tulla juttelemaan asiallisesti Muusikoiden.nettiin, jossa Mikkekin kirjoittelee? Eikö ole sinusta miestä siihen? No, se nyt on täysin selvää. Ei alkoholisoituneesta valehtelijasta ja pelkurista ole koskaan asiakeskusteluun ammattifoorumilla.
- Klik_klik_klik
Oma palsta antille ja hänen sarvirummutuksilleen!!!! Alkaa kyllästyttää tuon mikken hölmöt tarinat. Eikös olisi aika saada hänet pois?
- Jonna_Saapaslainen
Voisitkos Antti "sairasboogi" Pekkala jo lopultakin laittaa ne linkit Rumpalit.nettiin ja Muusikoiden.nettiin ja niihin keskusteluihin Mikkestä ja Mikken soitosta, joihin olet hyvin usein täällä viitannut? Niihin siis, joissa Mikkelle sinun mukaasi "nauretaan ja Mikkeä pilkataan ja hänet lytätään täysin"?
Sellaisista keskusteluista olet usein kertonut, mutta eipä ole vieläkään vaan mitään linkkejä näkynyt, vaikka niitä hyvin usein on jo pyydetty, joten olet selkeästi todellakin vain pelkkä valehtelija. Varmasti olet myös hyvin kateellinen Mikkelle, koska Mikke on mielessäsi usein aamusta iltaan, ja usein myös yöllä kirjoitat palstalle mikke-viestejäsi. Tulihan Mikkestä ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi siinä ajassa jonka itse käytit pelkkään valehteluun mm. siitä Suomen parhaasta soittotaidostasi.
Ja eiköhän sitä asiakeskustelua ole täällä yritetty antti sairasboogin kanssa vuosikausia, mutta on huomattu paljon paremmaksi keskustella asiallisesti ammattipalstoilla. Antti Pekkala kun kuitenkin on vain samaa asiaa uudelleen ja uudelleen jankuttava, päihdeongelmainen, ilmeisen alkoholidementoitunut avohoitopotilas, joka ainoastaan täällä uskaltaa pelleillä päivittäin kuin mielipuoli eri nimimerkkiensä takaa.
Ei sairasboogin antista ole koskaan ollut asiakeskusteluun ammattipalstalla, sillä antti ei ole terve. Terve ihminen ei esimerkiksi valehtele ja kieroile koko ajan, eikä leiki jotain Suomen parasta soittajaa, kun ei osaa soittaa kuitenkaan edes symmetristä peruskomppia. Antti on hyvin sairas ja elää jossain keinotodellisuudessa, jossa kehittelee itselleen ominaisuuksia ja taitoja, joita hänelle ei kuitenkaan oikeasti ole. Antti ei siis turhaan ole avohoidossa ja pikkupikku eläkkeelläkin.
Jos haluat asiallista keskustelua, niin alkuun voisit vastata siihen aiemmin esitettyyn kysymykseen siinä Mikkeä vähätellessäsi, kuka toinen soittaja Suomessa kykenee vastaavaan improvisaatioon kuin Mikke? Tai kenestä toisesta on keski-ikäisenä aloittaen ja itseoppien tullut ammattilaistenkin kehuma soittajavirtuoosi, jota myös taiteilijaksikin kutsuttiin - eikä tosiaan syyttä.
Muusikoiden.netissä ei tiedetty parempaa improvisaation soittajaa ainakaan Suomesta, mutta kerrohan sinä, jos olet viisaampi kuin Muusikoiden.netin ammattilaiset. Ja asiallisesti voidaan sanoa, että Mikkeä ovat ammattilaisetkin kehuneet.
Lisäksi, jos asiakeskustelu on nyt kovin mieleesi, voisit pyytää esille lopultakin ne linkit niihin Muusikoiden.netin keskusteluihin, joihin on usein viitattu ja joissa Mikkelle kuulemma "nauretaan ja hänet lytätään täysin". Siinä alkuun hyvät alut asiakeskustelulle. Linkit vain esiin.
Sinulla on antti pekkala edelleen paljon samoja kysymyksiä, joihin on jo moneen kertaan vastattu vuosien aikana, ja joihin nykyisin saat helposti vastaukset Muusikoiden.netissä. Täällä jatkuvaan valehteluusi ja vuosikausia saman asian jankuttamiseesi eri nimimerkkien takaa on jo kyllästytty. Mene ammattipalstalta kysymään kysymyksesi, niin varmasti saat vastaukset, jotka eivät sinua miellytä. Mene siellä kysymään sitten siis kun sinusta joskus kasvaa mies, joka tekee muutakin kuin vain valehtelee aamusta iltaan netissä ja tuhoaa aivojaan alkoholilla, Mikken mahtavuutta yökaudet pohtien.
Olet antti sairasboogi pekkala kyllä ihan seinähullu. Ei tarvitse olla edes mikään mielenterveysalan ammattilainen sen huomatakseen. Olet todella hyvä esimerkki alkoholin vaaroista ihmisen mielenterveydelle. Samaa asiaa jankuttanut täällä yli kymmenen vuotta. Mikkestä ehti muuten siinä ajassa tulla itseoppien yksi maailman parhaista rumpaleista. Eipä ole Suomessa toista vastaavaa improvisaatioon kykenevää soittajaa, ja Mikken kehityshistoria soittajana on myös täysin ainutkertainen tapaus tunnetussa ihmiskunnan- ja musiikin historiassa.
Sääli, että, tenu-antti, et alkoholisoituneena ja mielenterveysongelmaisena raukkiksena koskaan uskalla mennä ammattipalstalle keskustelemaan Mikkestä ja Mikken kaikkinaisesta mahtavuudesta. Olet täysin seinähullu, antti pekkala. Etkö tajua sitä itse?? - Muriaanienkuningas
Moderaattorille lähettetty pyyntö, että estävät pääsysi palstalle sekoilemaa ja valehtelemaan, Antti. Eilen olit ihan pleksit ja nyt taas sama touhusi jatkuu?
- Jorma_Kenkänen
Muriaanienkuningas kirjoitti:

Sääli, että, tenu-antti, et alkoholisoituneena ja mielenterveysongelmaisena raukkiksena koskaan uskalla mennä ammattipalstalle keskustelemaan Mikkestä ja Mikken kaikkinaisesta mahtavuudesta. Olet täysin seinähullu, antti pekkala. Etkö tajua sitä itse??
- turnipsaii
Hei, palsan valvoja...ohoi siellä?? Voisitko estää Antti-Mikkeä pääsemästä palstalle? siis tuo, joka maneerinomaisesti koko ajan laittaa samaa viestiä ja joka valehtelee, eikä tuo sarvenkuvia näytille, vaikka luvannut?
- Anonyymi
Googlasin Sairasboogin ja Antti Anapeetuksen. Yksi yhteinen nimittäjä löytyy. Varmaan arvaatte kuka hän on?
vihje: Sarvet- Anonyymi
Eli molemmat siis vainoavat sitä mikkeä, ja ovat vainonneet jo useita vuosia? Kiitos tiedosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

kyllä olet oikeassa, eli yhteinen tekijä olet sinä. ne on sinun keksimiä mielikuvitushahmojasi. kuvittelet sarvet ja olevasi joku huippurumpali. Nuo nimetkin, anaboogi tai mitä nyt onkaan kuulostaa melko lapsellisilta eli sopii sinuun hyvin.

millä tavalla sinua vainotaan?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
millä tavalla sinua vainotaan?
Laitatko vähitellen esille minkälaista paras improvisaatio on mielestäsi? Selität taas tosi paljon jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään improvisaatiota vieläkään vaan esittelemään, ja niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti. Onko sellainen epätahtinen kolistelu sinusta muka parasta improvisaatiota maailmassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
millä tavalla sinua vainotaan?
Laitatko siis vähitellen esille mielestäsi parhaan improvisaation jossa soitetaan oikeaa musiikkia, eikä ainoastaan kolistella jotain sekavaa paukutusta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kyllä olet oikeassa, eli yhteinen tekijä olet sinä. ne on sinun keksimiä mielikuvitushahmojasi. kuvittelet sarvet ja olevasi joku huippurumpali. Nuo nimetkin, anaboogi tai mitä nyt onkaan kuulostaa melko lapsellisilta eli sopii sinuun hyvin.
Eli molemmat siis vainoavat sitä mikkeä, ja ovat vainonneet jo useita vuosia? Kiitos tiedosta.
- Anonyymi
miksi kukaan luulee että aivot eivät kehity jos treenaa satoja eri harjoituksia täysin symmetrisesti.
mikken lisäksi kukaan toinen maailmassa ei ole vastaavaa tehnyt.
mikken treeni, sarvet ja työmäärä on moninkertainen kaikkien muiden treeneihin nähden yhteensä. - Anonyymi
Nyt tehtiin tämä juttu, että niitä hänen sekavaa pauketta ja mekastusta eli paskaa sisältäviä videoita esiteltiin, saatettiin tilanne sellaiseksi, ettei hän enää tule näyttäytymään ammattipalstoilla. Se on se jutun juoni ja jännä ajatella, kuinka hyvin onnistuttiin! Kiitos kaikille mukana olleille.Asiakeskustelussa tavataan muusikoiden netissä! Hyvää kevään jatkoa!!
- Anonyymi
Mikke on esittänyt itsestään asioita, joiden todenperäisyyttä on epäilty ja asiat on nyt lopullisesti selvitetty. Mikke paljastettiin valehtelevaksi narsistiksi.
Totuuden selvittämisen yhteydessä hänen
tekemiään sekavaa pauketta ja mekastusta sisältäviä videoita esiteltiin ammattipalstoilla ja tilanne saatettiin sellaiseksi, ettei hän enää tule näyttäytymään ammattipalstoilla. Se on ollut tämän jutun juoni ja jännä ajatella, kuinka hyvin onnistuttiin! Kiitos kaikille mukana olleille.Asiakeskustelussa tavataan muusikoiden netissä! Hyvää kevään jatkoa kaikille! - Anonyymi
Laitatko vähitellen jo esille muiden soittajien videoita, joissa nähdään heidän vastaavat sarvet kuin Mikkellä? Selität taas tosi paljon ja edelleenkin täysin jonninjoutavia, mutta et kykene yhtäkään sellaista videota vieläkään vaan esittelemään, ja lisäksi niiden "ammattilaisten" paras improvisaatiohan oli vain pelkkää kolistelua, jossa ei edes soitettu musiikkia oikeasti.
- Anonyymi
miksi kukaan luulee että aivot eivät kehity jos treenaa satoja eri harjoituksia täysin symmetrisesti.
mikken lisäksi kukaan toinen maailmassa ei ole vastaavaa tehnyt.
mikken treeni ja työmäärä on ollut moninkertainen kaikkien muiden treeneihin nähden yhteensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
miksi kukaan luulee että aivot eivät kehity jos treenaa satoja eri harjoituksia täysin symmetrisesti.
mikken lisäksi kukaan toinen maailmassa ei ole vastaavaa tehnyt.
mikken treeni ja työmäärä on ollut moninkertainen kaikkien muiden treeneihin nähden yhteensä.eli joku mikki on treenannut aivojaan yhteensö enemmän kuin muut ja siitä tämä sarvikuvitelma! No, missä ne hänen sarvensa kuvat olisi havaittavissa?
- Anonyymi
ööö...äää.. keitä nämä tenuantti ja sairasboogi on??
- Anonyymi
kuka on sairasboogi anapeetus pekkala??
- Anonyymi
jotain aivojensa kasvattajia ja naulapyssyllä
uhkailijoita?
- Anonyymi
Haluaisin, että lopetatte nimeni käytön.
Yst. terv. Antti Pekkala
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778