Tietääkö Pysty jos on linjoilla.

Onko mahdollista että Yhdysvaltain presidentinvaalit menisivät uusiksi nyt kun on selvinnyt Pahan Valtakunnan sotkeentuneen niihin?

22

177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sehän tässä on surullisinta, kovasti CIA, tuntemattomilla lähteillä niin kertoo, mutta luulisi nyt aiheuttavan hiukan suurempaa meteliä, jos tosiaan olisi totta, siis todistetusti, että Putin olisi Trumpin valtaan asettanut.

      On oikeastaan edesvastuutonta Obaman uhota vastatoimilla, minkäänlaisilla mikäli ei ole esittää pitäviä todisteita väitteensä tueksi. On aika vaikeaa kuvitella tuolta pohjalta, millä perusteilla pitävät itseään sen parempina ja kunniallisempina kuin Venäläiset.

      • Kyllähän tuo totta on. Hillary Clintonilla oli jo valmiiksi huonot välit Venäjän kanssa. lisäksi Clinton olisi jatkanut nykyistä politiikkaa NATO:n ja länsi-euroopan suhteen.
        Surullista on se että Venäjän systemaattisesti harjoittama aivopesu jo 1980-luvun "rauhanmarsseista" alkaen on onnistunut kaappaamaan jo Yhdysvaltain presidentinkin otteeseensa.
        NATO on ennenkaikkea rauhanturvajärjestö.

      • Kuin.kehitysmaissa
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kyllähän tuo totta on. Hillary Clintonilla oli jo valmiiksi huonot välit Venäjän kanssa. lisäksi Clinton olisi jatkanut nykyistä politiikkaa NATO:n ja länsi-euroopan suhteen.

        Presidentin rouva presidentiksi ?
        Ajakaa nyt sossut muuta kärmettä pulloon.

      • Kuin.kehitysmaissa kirjoitti:

        Presidentin rouva presidentiksi ?
        Ajakaa nyt sossut muuta kärmettä pulloon.

        Sovinismi on vastenmielistä ja niin junttimaista.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kyllähän tuo totta on. Hillary Clintonilla oli jo valmiiksi huonot välit Venäjän kanssa. lisäksi Clinton olisi jatkanut nykyistä politiikkaa NATO:n ja länsi-euroopan suhteen.
        Surullista on se että Venäjän systemaattisesti harjoittama aivopesu jo 1980-luvun "rauhanmarsseista" alkaen on onnistunut kaappaamaan jo Yhdysvaltain presidentinkin otteeseensa.
        NATO on ennenkaikkea rauhanturvajärjestö.

        On kyllä ehdottomasti esitettävä sitten pitävät todisteet, muuten tuo menee vain typeräksi lähtevän pressan heitoksi, joka ei edeltäjiensä tapaan saanut kunnon "jälkiä" jöätettyä virassa olostaan, niin jos sitten tällaisella. Ei kuitenkaan vastuuntuntoisen demokratian päämiehen juttuja, ilman kunnon todisteita.

    • t.vieläkin.pystympi

      Ei mene uusiksi.
      Sosialisein ja kommarein haihattelua vain.

      • Kommari on Putinia nuoleskeleva Trumpa sekä hän kepulaiset kannattajansa Suomessa.

      • Ryhdistäytykää.demut
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Kommari on Putinia nuoleskeleva Trumpa sekä hän kepulaiset kannattajansa Suomessa.

        Jos oppisitte jälkihuutelut pois, sekin jo eespäin menoa.

        Demokratiassa enemmistö päättää.
        Sosialisteille ja kommareille vaikeaa aikaa.
        Teidän pitää terästäytyä vaalien aikaan, turha sitten
        perästä huudella ja seurata tyhjänsanovia gallupeita.

      • Ryhdistäytykää.demut kirjoitti:

        Jos oppisitte jälkihuutelut pois, sekin jo eespäin menoa.

        Demokratiassa enemmistö päättää.
        Sosialisteille ja kommareille vaikeaa aikaa.
        Teidän pitää terästäytyä vaalien aikaan, turha sitten
        perästä huudella ja seurata tyhjänsanovia gallupeita.

        Huvittavaa että sinä paasaat demokratiasta. On paradoksaalista että nykypäivän Iikollit ovat Fasisti Putinin kavereita. Kuten Trumpkin. Putinin nuoleskelu tulee vielä kalliiksi.

      • NytSaunaan
        Ryhdistäytykää.demut kirjoitti:

        Jos oppisitte jälkihuutelut pois, sekin jo eespäin menoa.

        Demokratiassa enemmistö päättää.
        Sosialisteille ja kommareille vaikeaa aikaa.
        Teidän pitää terästäytyä vaalien aikaan, turha sitten
        perästä huudella ja seurata tyhjänsanovia gallupeita.

        "Teidän pitää terästäytyä vaalien aikaan"

        Pitää olla aistit terävinä ja haamututka kytkettynä, että mahdollisesti näkisi edes vilaukselta kepulaisen ehdokkaan joka on mukana anonyymisti.

    • En tiedä, mutta eiköhän tuollainen mahdollisuus olisi otettu mediassa esille, jos sellainen olisi. Käsittääkseni vaalin tulos vahvistetaan virallisesti jo ennen joulua.

      • Voi olla. Ehkä yksittäisen lakimiehen tulisi nostaa kanne.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Voi olla. Ehkä yksittäisen lakimiehen tulisi nostaa kanne.

        Entä jos Yhdysvaltain laissa ei ole edes pykälää vaalien uusimisesta?

      • Pystyyn_kuollut kirjoitti:

        Entä jos Yhdysvaltain laissa ei ole edes pykälää vaalien uusimisesta?

        Voi sitten olla niinkin. Sitä ihmettelen että miten CIA on (taas kerran) töpännyt ja antanut ko. hakkeroinnin tapahtua.

      • Kau--Kes--
        OikeistoSosDem kirjoitti:

        Voi sitten olla niinkin. Sitä ihmettelen että miten CIA on (taas kerran) töpännyt ja antanut ko. hakkeroinnin tapahtua.

        USAssa mennään nykyisten vaalien mukaan. Suomen sossu komukat, Putin heittää Siperiaan. Silloin Putteroinen kasvaa minun silmissäni ainakin kymmenensenttiä, lisää pituutta.

      • Siperia.opettaa
        Kau--Kes-- kirjoitti:

        USAssa mennään nykyisten vaalien mukaan. Suomen sossu komukat, Putin heittää Siperiaan. Silloin Putteroinen kasvaa minun silmissäni ainakin kymmenensenttiä, lisää pituutta.

        Siellä ei komukat Putinia haistattele, vaikka pää matalalla, tekee ne hiljaiseksi.

      • Kau--Kes-- kirjoitti:

        USAssa mennään nykyisten vaalien mukaan. Suomen sossu komukat, Putin heittää Siperiaan. Silloin Putteroinen kasvaa minun silmissäni ainakin kymmenensenttiä, lisää pituutta.

        Hyvä Veli. Olen sanaton.

      • Siperia.opettaa kirjoitti:

        Siellä ei komukat Putinia haistattele, vaikka pää matalalla, tekee ne hiljaiseksi.

        Minä uskallan sanoa mikä Putin on. Imperialistisen Roistovaltion Fasistijohtaja. Kehukaa te Ryssänkiimaiset Maalaisliittolaiset idolianne.

      • OikeistoSosDem kirjoitti:

        Hyvä Veli. Olen sanaton.

        PS. Hyvä Veli. Oletko noin pahassa Ryssänkiimassa?

      • Useat maat ovat sekaantuneet toistensa vaaleihin tai ainakin yrittäneet. USA ei tässä touhussa ole kyllä viaton.

        Venäjä on epäilemättä sekaantunut hakkeroinnilla USAn vaaleihin, mutta ei se vaaleja uusiksi laita. Sehän on jenkkien tyhmyyttä jos antavat jonkun ulkopuolisen vaikuttaa itseensä.

        Hyppönen (alan guru) totesi eilen TV:ssä että todisteita on olemassa. Nuo kyber/vakoilu jutut ovat vaan sellaisia ettei esim. CIA esitä todisteita julkisuudessa sillä he eivät halua paljastaa tietonsa määrää eikä ehkä menetelmää miten ne on saatu.

        Hyppösen mukaan on todennäköistä että CIA hakkeroi jonkun venäläisen viranomaisen sivut ja paljastavat asian hiljaisuudessa venäläisille varoitukseksi siitä että kyllä mekin osaamme.

      • DV8_HellRaiser kirjoitti:

        Useat maat ovat sekaantuneet toistensa vaaleihin tai ainakin yrittäneet. USA ei tässä touhussa ole kyllä viaton.

        Venäjä on epäilemättä sekaantunut hakkeroinnilla USAn vaaleihin, mutta ei se vaaleja uusiksi laita. Sehän on jenkkien tyhmyyttä jos antavat jonkun ulkopuolisen vaikuttaa itseensä.

        Hyppönen (alan guru) totesi eilen TV:ssä että todisteita on olemassa. Nuo kyber/vakoilu jutut ovat vaan sellaisia ettei esim. CIA esitä todisteita julkisuudessa sillä he eivät halua paljastaa tietonsa määrää eikä ehkä menetelmää miten ne on saatu.

        Hyppösen mukaan on todennäköistä että CIA hakkeroi jonkun venäläisen viranomaisen sivut ja paljastavat asian hiljaisuudessa venäläisille varoitukseksi siitä että kyllä mekin osaamme.

        Yhdysvalloissa on ennenkin presidentti joutunut eroamaan kesken virkakauden. Sopiva syy kyllä tarvittaessa kaivetaan esille. Trumpin menneisyydestä löytyy varmasti yhtä ja toista.
        Putinin motiivi on epäilemättä ollut lyödä kiilaa USA:n ja Euroopan välisiin suhteisiin. Ne jotka kuvittelevat Putinin ja Trumpin yhdessä ajavan liennytyksen asiaa ovat naiiveja idealisteja tai hyödyllisiä idiootteja.

        On, mutta ei ennen vaaleja tapahtuneista tekemisistään.

        Nixon lähti murron seurauksena, Clinton ei edes kaksinaismoraalin ykkösmaassa seksijutustaan ja siihen liittyneestä "totuuden muuttamisesta"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      83
      1332
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      45
      950
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      367
      788
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      142
      749
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      689
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      117
      667
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      625
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      612
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      594
    Aihe