Mihin tämä palsta joutuu?

Ruuneman

Olen ihmeissäni seurannut tämän palstan tuhoutumista. Hyvät keskustelijat ja keskustelut puuttuvat lähes kokonaan.

Meidän tulee muistaa, että tätä palstaa luetaankin ja pyydetään niiden pohjalta neuvoja. Itselläni on noista runsaasti kokemusta.

Toivottavasti uskallusta löytyy ja toivomuksia esitetään. Riitelyjen määrä on tullut täyteen jo aikoja sitten. Nyt on sopuisien keskustelujen vuoro.

16

318

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joulurauhaa

      Kyllä sinä R olet suvainnut nokitella itsekin, ja j o s sinulle sanoo samalla mittyksiköllä takasin alkaa itkuinen puolustus.
      Mikään ei muutu!
      Hyvät aloituksetkin teilataan aloittajan nikin mukaan ja välittömästi kasvaa ilkeiden vastausten suma,
      Parasta olisi olla sefu joka todella on puolueeten eikä nokittele poistamalla kinakaverien tekstejä, kuten viimeinen nimetty teki.

      • Mieluiten vastaan kunnon viesteihin ja asiallisesti. Koskahan olen itkuisesti vastannut.
        Myönnän joskus, ei niinkään enää, että huomautan jostain virheestä tms. Vastauksessa minut määrltellään kelvottomaksi ihmiseksi, jolla elämää ei ole ollenkaan.

        Riitely ei ole mielilajini, mutta kovia ja kiperiäkin vastauksia saan aikaan.

        Parempaa palsta-aikaa ja hyvää joulua


      • evv

        Olen samaa mieltä.
        Olen avannut palstan viimeksi muutama kuukausi sitten, silloinkin aloittaja oli huolissaan palstan tilasta.
        Minut hän sai lähtemään aikoinaan kun oli haukkana kimpussa, nimimerkkini ja kirjoitustaitoni ei kelvanneet hänelle.
        Ei se toinen moninikki ole sen parempi, kummia hyypiöitä molemmat.


      • Olen pahoillani hyypiömäisyydestäni. Pian palstalle saapuu uusi aika ja kaltaisesikin pääsevät pätemään taidoillaan.


    • oikeitamielipiteitä

      Jospa ruune luopuisit kepuloisikiimastasi

      • heta-helvi

        Potkästä aikaa aattelin käydä toivottelemassa Teille JOULURAUHAA!


    • 11....3

      Miten niin tuhoutuu? Palstallahan on täysi meno ja hulina päällä.

      Alas palstan tuomitsijat? Pysykööt täältä poissa!

    • Pilmari lataa vihaviestejä tuutin täydeltä. Viestien nimenä on "hyvät keskustelut", jotka ruuneperi Killaneineen ja palstakanoineen pilasi.

      Jos näille viesteille yrittää jotain vastata saa riitelijän nimen. "Älä rupee Ruuneperin kanssa mihinkään" on Pilmarin rakkain kirje Frederiikalta vuodelta 2004. Pari kertaa päivässä 12vuoden ajan on n. 8760 kpl.

      Noin monta kertaa rikkoo Pilmari hyviä käytöstapoja, kirjesalaisuutta ja rehvastelee suurella suosiollaan ja naisystäviensä määrällä. Vanhat naiset ja nuoret ladyt uhkaavat Pilmaria kuin Syyrian presidentti ja Putin Aleppoa.

      Ajattelin tehdä tästä jatkokertomuksen palstalle kun aineistoa kerran on.

      • Luoja.miten.tympii

        Päästäisi jo teidän kahden kaunaisuudesta . Mitä enemmän tunkiota pöyhit , sitä enemmän palsta haisee .


    • alotappa-tästä-

      Alotukseen;

      Ruuneman voi alottaa itsestään maailman parantamisen,

      aloita tästä,
      ole aina a v o i n ja r e h e l l i n e n aivan kaikissa asioissa,
      aivan kaikissa asioissa,
      älä salaa suurta omaisuuttasi, kerro koko totuus r e h e l l i s e s t i siitä,
      älä ikinä puolusta epärehellisiä vain omaneduntavoittelevia politikkoja,

    • jakolasku

      Jaa riitelyt on tulleet ajat sitten tiensä päähän. Palstakin on tuhoutunut ja eteisen peilikin on säröillä.

    • nimimerkkion

      Huomenet koko väelle!
      Muutamat kirjoittajat ovat täysin vailla minkäänlaista itsekontrollia ja tekstit sen mukaisia.
      Pysyisivät omissa avatuissaan, aiheet yleensä toisia morkkaavia suorastaan häpeällistä tekstiä kuin kukot tunkiolla joka päivä.
      Kaiken arvostuksen alapuolella parilla kirjoittajalla, hävetköön jos älyävät.
      Kirjoittakoon lisää jos siltä tuntuu, minun arvostukseni on kuin tuulen henkäys joulukuusen latvassa,
      Jatkakaa pilaamista !

      • 11....21

        ... minun arvostukseni on kuin tuulen henkäys joulukuusen latvassa

        Ei edes sitä. Tuollaisella kirjoituksella ei ole täällä arvoa pennin vertaa. Toivottavasti ensi kerralla osaa esiity'ihmisiksi.


      • soon.nyt.niin

        Mihin joutuu kyselee aloittaja, no jouluun nyt joutuu joutuisasti. Vielä ehdin minä jotakin vielä harrastaa,
        hei vaan pilanpäiten,
        sano pilapiirtäjä
        kun pilaa laski!


    • otetaan-rauhallisesti

      Auttaiskohan yhtään, että sinä siirtyisit itse tuonne ikäsi kuuluvalle palstalle?

      Kyllä ystäväsi tulevat perässä ja voithan ilmoittaa, että vastaisuudessa kirjoitat vain sinne.

      Mikäli sinua siellä häiriköidään, niin "kanasesi" varmasti höyhentää sen "kukon" sieltä tunkiolta.;)

      Toisaalta, jos ja kun luet kuitenkin kaikki kirjoitukset, niin älä noteeraa niitä, joissa tämä inhokkisi on asialla ja muista kaikki hänen sala nikkinsäkin.

      Mielestäni pahin virheesi on, että yrität oikaista "toista" henkilöä hänen mielipiteensä vuoksi, koskipa se vaikka politiikkaa, tai tässä tapauksessa erästä palstalaista.

      Arvaa, olenko minä edes loppuun lukenut kirjoituksia, joissa on isoja kirjaimia ja sana Väyrynen, Kekkonen?

      On minutkin täällä hulluksi "tuomittu" ja lääkkeet muka ovat ottamatta, jotka olen tunnollisesti ottanut. Peiliinkin katson melkein päivittäin ja itseni näen.

    • pahstteot

      Saatava kepuloisikiima pois palstalta..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      88
      1960
    2. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1212
    3. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1196
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      81
      1014
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      904
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      889
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      53
      824
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      56
      799
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      60
      769
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      704
    Aihe