Lentokapteeni lerppa ja Nasan kuvat

lerpankunniaksi

Mielenkiinnolla odotamme tuleeko Nasan kuviin kansikuvapojaksi Hua Hiniläinen lentokapteeni lerppa, joka omien kirjoitustensa perusteella on eräs maailman silmäätekevistä.
Hienoa, että suomalaislähtöinen henkilö on päässyt näinkin pitkälle, en ala hänen kaikista saavutuksistaan ja rikkauksistaan erillistä luetteloa laatimaan, koska ajankäyttöni ei tällä hetkellä salli sitä.
Toivottavasti Nasan kuvissa voimme myös viimeinkin nähdä tämän jalon ja kunnioitetun palstakirjoittajan, kuvallisessa muodossa, jotta voimme sen tulostaa olohuoneemme seinälle, jossa saamme päivittäin, useaan otteeseen ihailla ja palvoa tätä Suomen ilmavoimien sankaria.
Tietysti olisi mieluisaa nähdä kuvissa myös koko kuuluisa perhe, onhan heistä niin paljon kirjoitettu, etenkin Pattaya palstalla, jossa hän viihtyy kuin kotonaan, aikaansa uhraten yhteiseksi hyväksi.
Kiitos vielä kaikkien puolesta, oi sinä lentäjä lerppa, mitäpä olisivatkaan Thaimaan matkailun palstat, ilman lerpan viihdyttäviä ja lempein sanankääntein varustettuja kirjoituksia, joissa yritetään tuoda kaikenlaista totuutta esille, mitä uskaliaimmissa muodoissa.

http://giphy.com/nasa

6

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hulluseon

      Hullu numeroidiootti onkin ollut tänään taas aktiivinen lukuisilla typerillä avauksillaan uusine nikkeineen ja itselleen vastaillen.

    • sairasseon

      Lerppa on hiekkaharjusta, ahkerasti matkustaa youtuben avulla Thaimaahan, eritoten Pattayalle, kuvittelee asuvansa Hua Hinissä, fanittaa leidareita ja pedareita.

      • HulluSeOn

        Lerppa trollannut koko päivän Pattaya palstalla. Hua Hinissä ei ole muuta tekemistä.


    • lerpankunniaksi

      Aamusta iltaan olemme tänäänkin saaneet nauttia lentokapteeni lerpan palstakirjoittelua.
      Kaukaaa saapuneista lähisukulaisistaan huolimatta on hän halunnut pyhittää jälleen tämänkin päivän täysin, meidän vaatimattomien lukijoidensa hyväksi.
      Tällaista uhrautuvaisuutta voi osoittaa vain ja ainoastaan todellinen Thaimaan haaveseikkailija, jolle mikään Thaimaassa ei ole vierasta.
      Hän tuntee, kuin omat taskunsa, pedofilian, ladypojat ja kaiken muunkin rakkaista rotistaan lähtien, joita huolella vaalii kaikkialla. Unohtaa ei myöskään sovi hänen Hua Hinin myrkyllisen ja vaarallisen rannan saattamista loistorannaksi suomalaisten matkailijoiden mieliin, totuudesta piittaamatta. Pattayan rannan hän on jo osoittanut olevan kelvoton, vastoin siellä matkailevien miljoonien ja taas miljoonien turistien ja paikallisten mielipiteitä.
      Tähän kaikkeen hänen on ollut pakko perehtyä sangen syvällisesti, peräti omakohtaisia kokemuksia hankkien, jotta voisi sitten meitä avuttomampia matkailijoita avustaa, tuohon pedofiliaan ja ladypoikiinhan Hua Hin on antanutkin hänelle Thaimaan parhaan paikan harrastuksiinsa.

      Suokaamme hänen jalosta uhrautuvaisuudestaan kiitoksena ehdottaa tällä seitsemän meren purjehdussankarille Alaikäisten Neitsytvaimojen Ritarikunnan kunniamerkkiä, Palmunlehvien kera.
      Lentoansioistaan tulemme ehdottamaan hänelle Hiekkaharjun Baccuksesta Uloslentäneiden Potkusaapasta Nahkahihnoineen, muistoksi lukuisista lyhytkestoisista vierailuistaan siellä.

    • 777131313777

      654767567657 paskanjauhajien esikuva

    • arvostettuonlentäjä

      Kauheaa kirjoittelua arvostetusta lentokapteenista hyi teit hyi hyi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2551
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1475
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      86
      1467
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      110
      830
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      828
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe