Koska on selvää ettei sosiaalisessa mediassa uhoilu tee keskustasta yhtään rehellisempää tai vastuullisempaa puoluetta, pitää suomen rehellisen kansanosan poikotoida suomalaista ruokaa.
Uskon että vain tällä keinolla saadaan myös keskustalaiset vastuunkantoon. Niinkauan kun sukutukijaiset, lautapinot ja holtittomuus saa jatkua, ei tietenkään ole keskustan intresseissä vastuullisuus. Jos kaikki paitsi sipilän serkut kieltäytyisivät ostamasta suomalaista ruokaa, se iskisi koviten sinne minne pitääkin.
Sipilä on valmis viemään sairailta köyhiltä ja vaikka leivän lapsen suusta. Silti ei ole valmis säätämään raippaveroa keskustan kaltaisille äärirasistisille järjestöille.
Edes kansallinen vastarinta ei tiettävästi ole koskaan edes yrittänyt viedä leipää lapsen suusta. Sensijaan keskusta oikein nauttii moisesta , tukien samalla miljoonilla sipilän serkkuja.
On siis perusteltua olettaa keskustan olevan pahempi syöpä yhteiskunnallemme kuin esim. kansallinen vastarinta.
Tällaiselle rosvojoukolle pitäisikin säätää raippavero. Tämä äärirastinen järjestö voisi ihan itse kustantaa oman harrastekerhonsa. Toki esteenä saattaa olla se ettei keskustalaisuuteen kuulu omien maksujen maksaminen.
Suomalaisen ruoan ostopoikotti valtakunnallisesti pakottaisi keskustankin vastuullisuuteen.
Kun vielä maaseutuvirasto lakkautettaisiin ja kaikki tuet siirrettäisiin kelan luukulle, maataloustuki muutetattaisiin sosiaalitueksi, kaikki voittaisivat. Kaikkein eniten keskustalaiset.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kansalaisaktivismi kolme sukupolvea jatkunutta maataloustukiaiskorruptiota vastaan on välttämätöntä. Jokainen voi äänestää kaupassa jättämällä mtk:n tukaismoskat hyllyyn ja ostamalla hyvälaatuista kansainvälistä elintarviketta. Esim. jo virolaiset ja ruotsalaiset elintarvikkeet eivät sisällä kansallista tukaiskorruptiota.
Siitä vaan boikotoimaan, eipä näy muualla kuin tällä saitilla uhoa.
Tehkää sossusosialistit jotain asialle, ei vaan näy toimintaa.
Rehelliseen kansanosaan kuuluu muitakin kuin sosialisteja. Muunmuassa Isänmaallinen Porvaripuolue Kokoomus.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002681321.html
moraalitonta keskustamenoa. Mut ehkä te keskustalaiset arvostatte.
sosialismiin kuuluu se että ei vastuuta omasta työstä. Tappiot kustantaa yhteiskunta. Siis ihan keskusta menoa. Edes vasemmistoliitto ei ole niin korruptiokommarijärjestö kuin nämä tukiluuserien apinalauma, johta johtaa vastuuttomuuden perikuva juha kusipää sipilä.
vastarintaliikekään ei veisi lapsensuusta leipää, mut keskusta juhasipilä vie. Toki tukee siinä sivussa muutamalla miljoonalla vastuuttomia serkkujaan valtion kassasta.
Suomalaisen kannattaa keskittää ostoksensa Lidliin. Laatutavarat saa merkittävästi halvemmalla ja samalla voi välttää tukiaiskorruption rahoitusta ostamala kansainvälisiä tuotteita.
Ostamalla tukaisvapaita tuotteita autat samalla Suomen luontoa selviämään mtk-kepun kuristusotteesta.
Mistä löydät tukiaisvapaita tuotteita? Tuet kun ovat arkipäivää vähän joka maassa. Samalla kun boikotoit suomalaisia tuotteita järjestät työttömiksi elintarvike työläiset.
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005011266.html
Ei näytä perustuslaki keskustaa kiinnostaa.
Ei ihme, moraalittomuus kun näyttää olevan kunniamaininta eikä halveksuttava ominaisuus.
No tukiaispellet on tukiaispellejä