Tunnustavatko Natzima ja Husu-Musu samaa Islamia

Eli ovatko molemmat samaa aate suuntaa shiia tai sunnimuslimeita. Jos eivät niin miten tulevat jakamaan rauhanomaisesti sen tulevan Hanasaaren Demarimoskeijan.
8103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ei vaan tietoa, enkä tiedä onko sillä merkitystäkään, varsinkaan keskustan palstalla.

Äänestä
  • Otko sää ortotoksi vai lutterilainen???

    Äänestä

  • Uskonasiat ovat yksityisasioita joita sivistyneet ihmiset eivät räävi keskustelupalstoilla.

    Äänestä

  • Yleisesti ottaen ortodoksit ja luterilaiset tulevat hyvin toimeen keskenään ja kunnioittavat toisiaan. Kun taas shiiat ja sunnit ei kunnioita toisiaan ollenkaan. Hyviä esimerkkejä suomen vastaanottokeskuksissa joissa he tappelevat pelkästään uskonnon takia. Muualla maailmassa tappavat toisiaan mahdollisuuden tullen. Eli näitten uskontokuntien suomeen lisääminen johtaa väistämättä väkivaltaisuuden lisääntymiseen ja fanaatisuuden myötä terrorismiin. 15 vuoden sisällä suomessa on ihan oma shiia/sunni terrorismi osasto joka toteuttaa fanaattisia iskujaan suomen toreilla ja kauppakeskuksissa. Ei tarvitse olla kovinkaan viisas tajutessaan itsestään selvyyksiä, mutta täytyy olla helvetin tyhmä poliitikko joka tietoisesti hyväksyy tämän.

    Äänestä

  • ja katolliset ne vasta hyvin tulevat toimeen keskenään...

    Äänestä

  • PeliOnJoMenetetty kirjoitti:

    Yleisesti ottaen ortodoksit ja luterilaiset tulevat hyvin toimeen keskenään ja kunnioittavat toisiaan. Kun taas shiiat ja sunnit ei kunnioita toisiaan ollenkaan. Hyviä esimerkkejä suomen vastaanottokeskuksissa joissa he tappelevat pelkästään uskonnon takia. Muualla maailmassa tappavat toisiaan mahdollisuuden tullen. Eli näitten uskontokuntien suomeen lisääminen johtaa väistämättä väkivaltaisuuden lisääntymiseen ja fanaatisuuden myötä terrorismiin. 15 vuoden sisällä suomessa on ihan oma shiia/sunni terrorismi osasto joka toteuttaa fanaattisia iskujaan suomen toreilla ja kauppakeskuksissa. Ei tarvitse olla kovinkaan viisas tajutessaan itsestään selvyyksiä, mutta täytyy olla helvetin tyhmä poliitikko joka tietoisesti hyväksyy tämän.

    Pohjois-Irlannissa katoliset ja protestantit olivat pitkään napit vastakkain ja uhreja tuli liukuhihnalta. Ei se silti vaikuttanut paljonkaan muiden maiden katolisten ja protestanttien suhteisiin. Meillä Suomessakin hallituksessa istuvat katolinen ja protestantit kaiketi suhteellisen sovussa keskenään.

    Fundamentalistinen uskovaisuus tuottaa aina ongelmia, oli kyseessä mikä uskonto tahansa. Kristinuskon aiheuttamat väkivaltaisuudet ovat harvassa sen vuoksi, että länsimaissa on tapahtunut merkittävää maallistumista ja uskonnon merkitys yhteiskunnassa on marginaalinen ja koetaan yksityisasiana. Meno oli aiempina vuosisatoina ihan toista ja uskonto määritti vahvasti myös politiikkaa. Nyt uskonto on nostanut päätään ainakin Puolassa, missä Laki ja Oikeus -puolue ajaa mysö konservatiisia uskontopohjaisia asioita. Samoin Venäjällä ja mysö USAssa on oma Raamattuvyöhykkeensä, jonka edustajien ajatukset eivät aina ole ihan tästä maailmasta.

    Islam on uskontona edelleen vahva. uskonnot ovat vahvoja sellaisissa yhteiskunnissa, missä on huono elintaso ja heikko koulutustaso. Varsinkin naiset halutaan pitään poissa opin tieltä, koska uudet ajatukset leviävät seuraaville sukupolville erityisesti naisten toimesta. Koulutetuista ihmisistä on yleensä vähemmän harmia. He osaavat ja uskaltavat kyseenalaistaa uskonnon "totuudet". Esimerkiksi Pakistan on jakautunut fundamentalistiuskovaisiin ja maltillisiin. Maltilliset pitävät hallitusvaltaa ja ovat hillinneet myös väkivalloin uskovaisia. Hihhulien määrä on kuitenkin niin suuri, että ongelmat ovat kroonistuneet.

    Äänestä

  • OikeistoSosDem kirjoitti:

    Uskonasiat ovat yksityisasioita joita sivistyneet ihmiset eivät räävi keskustelupalstoilla.

    Vai niin. No sittenpähän kaikki palstalla paskovat SAK/demarimafialaiset, Vassukkareppanat ja viherhörhöt ym:t ovat aivan sivitymättömiä kun ne parjaa Sipilän uskontoa.
    Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että nuo uskovaiset ovat jotensakin "hienotunteisesti sanottuna vinksahtaneita", joilla on jotensakin ihmeellinen käsitys koko uskonnostakin.
    Helkuta vie, kun erillaisia uskontojakin on satoja, ja nuokin rauhaan kehoittjat kuitenkin sotivat niistä uskonsa asioista toisiaan tappaen.
    Johan tuo on jo nytkin nähty näistä Suomenkin kirkon johtohenkilöistä, että kähmivät ja ryyppäävät sekä huoraavat ja toimivat muutoinkin saarnaamiaa asioita vastaan, joten huuhaa rahantekosysteemihän se on tuokin. Esim. Vihersutki Hautalakin kähmyröi kirkon keräysrahoja itselleen. No uskokoon ken tahtoo, muutta eihän nuo rosvoukset maailmasta tule loppumaan. Miksei kukaan uskalla puhua siitä NWO:sta tai Bildenbergeistä?
    Eivät uskalla kun lentäisivät eduskunnasta kuin leppäkeihäät, ja siinä menis poliittinen uraputki samantien.
    Kerrohan sinä noista jos uskallat, ettet menettäisi tuota palkattua palstapaskurin hommaasi.
    Demarit on yhteiskunnan pahanlaatuinen syöpä. Ei ne ole kyllä pulmusia muutkaan puolueet, ja siksipä seuraavissa eduskuntavaaleissa käy hirveä kato äänestäjistä, tai sitten ne äänestävät Väyrystä ihan vittuillessaan, jos Väyrynen saa ehdokkaita jokaiseen vaalipiiriin.

    Äänestä

Syö paskaa ja kuole. Vai miten se oli?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pari.demaria kirjoitti:

Eli ovatko molemmat samaa aate suuntaa shiia tai sunnimuslimeita. Jos eivät niin miten tulevat jakamaan rauhanomaisesti sen tulevan Hanasaaren Demarimoskeijan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu