Punaniskojen mielenmaisema

Amerikkalainen republikaanipoliitikko Newt Gingrich, joka palvoo Donald Trumpia lähes jumalallisena olentona, oli se, joka sanoi Viron olevan Pietarin esikaupunkialuetta, ja jonka puolustaminen ei olisi itsestään selvää. Tämä samainen Gingrich on Saska Saarikosken Hesarissa ilmestyneen artikkelin mukaan nimennyt myös trumpistien neljä pahinta vihollista: demokraatit, media, byrokraatit ja yliopistomaailma. Hän nimittää osaa näistä intellektuelli-idiooteiksi.

Yhden pahan Gingrich tästä listasta on kuitenkin unohtanut. Se on modernit kansainväliset suuryritykset kuten Amazon, Apple, Google, Facebook jne. Nämä yritykset ovat ottaneet arvoikseen tasa-arvon ja kansainvälisyyden sekä vapaakaupan. Mm. tuleva varapresidentti Mike Pence joutui perääntymään kuvernöörinä homofobistisen lainvalmistelunsa kanssa, kun tämäntapaiset yritykset ilmoittivat, etteivät he sitten tarjoa palvelujaan ko. osavaltiossa. Trump on tosin ehtinyt jo ilmoittaa, että esim. Amazonille tulee kuumat paikat hänen presidenttikaudellaan. Kaikki tämä kertoo, että Gingrichin mainitseman neljän pahan lisäksi nämä modernit suuryritykset ovat ehkä sitten se viides paha ja oikea pääpiru.

Trumpismi ja sen kannattajajoukko ovat hyvin konservatiiveja ja haikailevat taloudessa paluuta savupiipputeollisuuden kulta-ajoille. He ovat huonosti koulutettuja ja vihaavat Gingrichin manitsemia intellektuelli-idiootteja, joiden puhe- ja ajatelutapaa he eivät ymmärrä. Kyse on samasta ilmiöstä, kun Kepun tupailloissa ja peräkylän kaljakuppilassa pohditaan Sixten Korkmanin esittämiä talouskäsityksiä. Ne tulee hylätä pelkästään sen vuoksi, että kylän miehen ymmärrys ei riitä niihin.

Lopultahan kyse on psykologiasta. Meillä ja muualla on menneen maailman menstyjiä, jotka kehityksen kehittyessä ovat huomanneet tippuneensa luuserikastiin. Samaan aikaan he kuulevat kaiken aikaa hyvin koulutettujen puheita maailman menosta ja erityisesti siitä, että ihmisten olisi hyvä olla hyvin koulutettuja ymmärtääkseen maailman menoa. Siitä syntyy itsetunto-ongelma. Sekä trumpistit että meillä persut ja myös osa Kepua pureutuu tähän itsetunto-ongelmissa painivien ns. unohdetun kansan joukkoon. Sieltä on helppo kalastaa ääniä niiltä, jotka vastustavat nykymenoa ja nykyistä eliittiä. Muuta syytä ei juuri tarvitakaan kuin tämä vastustus. Trumpin taktiikka oli lietsoa tällaista vihaa. Saman tulemme näkemään kohta Ranskassa ja mahdollisesti myöhemmin Suomessa vielä tehokkaampana.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Haluan sinut, kuuletko minua.

        Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
        Ikävä
        97
        1615
      2. Hän on tosi

        hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
        Ikävä
        54
        1083
      3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
        Maailman menoa
        420
        1031
      4. Kuka sitä naista maalittaa

        Täällä oikeasti?
        Ikävä
        166
        952
      5. Rakastan häntä

        Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
        Ikävä
        57
        782
      6. Anteeksipyynnöstä

        Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
        Ikävä
        126
        762
      7. Ei kukaan ole katsonut

        Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
        Ikävä
        51
        698
      8. Oletko päässyt minusta

        Eteenpäin?
        Ikävä
        79
        680
      9. Naiselle Kuuleppa Tämä

        Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
        Ikävä
        38
        655
      10. Onko mun toinen

        Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
        Ikävä
        57
        651
      Aihe