Pieru joulupöydässä

Nolonain

Kaiken piti olla täydellistä ja joulua oli suunniteltu meillä pitkään. Menisimme anopin luo ajoissa aatonaattona, lapset koristelisivat kuusen ja me aikuiset tekisimme ruokaa. No kaikki menikin ihan suunnitelmien mukaan, koko perheellä oli mukavaa ja ruoka oli taivaallisen hyvää.

Mutta minä unohdin joulutunnelmissani, ettei punaviini sovi alkuunkaan vatsalleni. Meillä oli ihania laatikoita ja kinkkua, joiden kanssa punainen sopi herkullisesti. Menin ottamaan kokonaisen lasillisen - ja sitten kaikki meni pieleen. Olin täysin unohtanut "allergiani" ja join hyvällä mielellä koko lasin, kun yhtäkkiä vatsassa kipristeli jo pahaenteisesti. En halunnut pilata toisten joulumieltä, niinpä istuin hiljaa ja toivoin että mörähtely menisi ohi. Yritin jopa hyräillä yhtä ihanaa joululaulua ettei murina kuuluisi. Yskähtelin muka hieman, mutta se oli viimeinen virhe, yhtäkkiä kuului kauhea kurahdus ja kaikki ruilusi suoraan housuun. Tunsin kuinka vetelä märkä velli levisi arvokkaalle penkinpäällykselle ja osa valui jo reittä pitkin. Juoksin vessaan mutta se oli jo myöhäistä.

Ette voi kuvitella kuinka HÄPEÄN tätä kaikkea. Miten saada enää tunnelmasta kiinni huomenna, onko juotava loputkin pullosta? :(

Hyvää Joulua kuitenkin kaikille.

3

214

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kastajatar

      Oi-voi. Etkö voisi yrittää keskustella vielä aiheesta, ettei nyt loppuelämää murehdi mokomaa kurapierua. Lapsien kannalta olisi hyvä viettää joulua entiseen malliin.

    • Mikä-neuvoksi

      Joulu lähestyy taas, enää kolme kuukautta... En vain saa tätä mielestäni ja asia on jotenkin käsittelemättä puolin ja toisin. Lisäksi olen nyt mahataudissa. Mikä neuvoksi?

    • Aijaskorpi

      Oletko menossa taas samaan juhlapaikkaan jouluksi? Varmasti vaikea tilanne. Suosittelisin ennalta otettavaa lääkitystä. Hyvää joulua!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2240
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      853
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      825
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      806
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      531
      749
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      75
      674
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      600
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe