Sipilän hallitus kaiken kestää! Kerron miksi näin:

Aiemmin on ollut puhetta Sipilän ja median suhteesta. Tämä puhe on erittäin ajankohtainen edelleen ja sitä debattia pitääkin käydä jatkossakin jotta säilyy uskottavuus tiedotusvälineiden roolin varmistamiseksi tässä maassa.

Nyt aivan yllättäen viikonloppuna on jostakin tempaistu perustuslainmukaisuuteen liittyviä näennäisongelmia joiden mukaan maan hallitus ei noudattaisi Suomen perustuslaissa taattuja perusoikeuksia. Esim. hallituksen ehdotus laiksi että Suomeen tuleville (jotka eivät ole Suomen kansalaisia) ei enää maksettaisi samaa kuin kantasuomalaisille onkin Suomen perustuslain vastainen: veikkaan, että jos tämä asia testataan kansainvälisesti suhteessa moneen muuhun valtioon maailmassa ja jopa EU:n sisällä, niin tämä laki kyllä menisi läpi ilman suurempia ulinoita kv-soppareiden rikkomisista (ts. vertailukohtia muiden maiden vastaaviin lakeihin on varmasti tarpeeksi myös Suomelle perusteluja varten.). Entäpä leikkaukset sosiaaliturvaan, opintotukeen, eläkkeisiin? Näitähän tukia heikommassa asemassa olevat kantasuomalaiset ovat saaneet, mutta missä on virkamiehen julkinen puhe ja huoli perustulainmukaisuudesta niitä leikatessa?

Mitä tulee tähän kiireeseen ja ns. poliittiseen paineeseen, Sipilän muisti on kuitenkin pidempi kuin poliittisten toimittajien keskimäärin: kaikki kiky-, sote- ym. isommat sopparit jumittivat koko Kataisen six-pack-hallituksen ajan mukaan lukien Stubbin jämähallitus. Silloin ei ollut painetta saada mitään oikeasti merkittäviä asioita tehtyä, eikä tainnut olla sitä edellisillä Vanhasen ja Kiviniemen hallituksillakaan. Mutta vaikka tämä lähihistoria on nyt jo unohtunut monelta, Sipilä muistaa sen. Ja hän myös tietää: vatuloinnin aika on ohi.
6124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Toisin sanoen: suomalaiset ovat, vaikkakin median uutisoinnin johdosta ajankohtaiset asiat (leikkaukset, maahanmuuton rajoitukset, jne.) huomioiden, selkeästi tietoisia Sipilän poikkeuksellisesta kriisitietoisuudesta maan tilanteen suhteen ja sen saamiseksi nousu-uralle reippailla otteilla.

Eli that's why: Sipilän hallitus kaiken kestää!

Äänestä
  • Tuo oli ilmeisesti vitsiksi tarkoitettu ?

    Äänestä

  • Ei vaan viimeisimmät käänteet tulevat osaltansa varmistamaan hallituksen jatkon.

    Kukaan ei kaikaa takaisin edellisten Kataisten/Stubbin hallitusten näkemättömyyten / saamattomuuteen. Siitä oli/on vitsit kaukana.

    Äänestä

Kyllähän kaikki diktaattorit on jonkun aikaa pysyneet vallassa. Jos kansa jo nyt vastustaa, ei onneksi ole tulevaisuutta, ellei sitten vaalit muutu sähköiseksi. Se, että talous vähän nousee ja suuryrityksiä tuetaan hyödyttää lähinnä vain eliittiä. Miljoona ihmistä kärvistelee ja lehdistöä ja oikeutta ajetaan ahtaalle, joten jos hallitus ei hajoa, systeemi on täysin mätä eikä oppositiollakaan kaikki kunnossa.

Äänestä
  • Tätä onkin epäilty. Hienoa että asia selvinnee..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


MakeSuomiGr8Again kirjoitti:

Aiemmin on ollut puhetta Sipilän ja median suhteesta. Tämä puhe on erittäin ajankohtainen edelleen ja sitä debattia pitääkin käydä jatkossakin jotta säilyy uskottavuus tiedotusvälineiden roolin varmistamiseksi tässä maassa.

Nyt aivan yllättäen viikonloppuna on jostakin tempaistu perustuslainmukaisuuteen liittyviä näennäisongelmia joiden mukaan maan hallitus ei noudattaisi Suomen perustuslaissa taattuja perusoikeuksia. Esim. hallituksen ehdotus laiksi että Suomeen tuleville (jotka eivät ole Suomen kansalaisia) ei enää maksettaisi samaa kuin kantasuomalaisille onkin Suomen perustuslain vastainen: veikkaan, että jos tämä asia testataan kansainvälisesti suhteessa moneen muuhun valtioon maailmassa ja jopa EU:n sisällä, niin tämä laki kyllä menisi läpi ilman suurempia ulinoita kv-soppareiden rikkomisista (ts. vertailukohtia muiden maiden vastaaviin lakeihin on varmasti tarpeeksi myös Suomelle perusteluja varten.). Entäpä leikkaukset sosiaaliturvaan, opintotukeen, eläkkeisiin? Näitähän tukia heikommassa asemassa olevat kantasuomalaiset ovat saaneet, mutta missä on virkamiehen julkinen puhe ja huoli perustulainmukaisuudesta niitä leikatessa?

Mitä tulee tähän kiireeseen ja ns. poliittiseen paineeseen, Sipilän muisti on kuitenkin pidempi kuin poliittisten toimittajien keskimäärin: kaikki kiky-, sote- ym. isommat sopparit jumittivat koko Kataisen six-pack-hallituksen ajan mukaan lukien Stubbin jämähallitus. Silloin ei ollut painetta saada mitään oikeasti merkittäviä asioita tehtyä, eikä tainnut olla sitä edellisillä Vanhasen ja Kiviniemen hallituksillakaan. Mutta vaikka tämä lähihistoria on nyt jo unohtunut monelta, Sipilä muistaa sen. Ja hän myös tietää: vatuloinnin aika on ohi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu