Ulosotto saa mitata ulost tuista säästettyä rahaa

Ulosottomies vei velkaantuneen isän vaivalla säästämät tuet tililtä: ”Kuin mailalla olisi lyöty”
Toistuva tuki voidaan ulosmitata heti maksukauden päättyessä, jos sitä on jäänyt säästöön. Tämä tuli yllätyksenä välttämättömiin menoihin säästäneelle velkaantuneelle isälle.

Ei tarvitse edes ilmoittaa
Valtakunnanvouti Juhani Toukola vahvistaa, että ulosottomiehellä on oikeus kaikkeen sivullisilla olevaan tietoon, joka koskee velallisen taloudellisia oloja. Aiemmin pankkisalaisuus esti tilitietojen saamisen, mutta 1990-luvulla alkaneessa ulosottoa koskevan lainsäädännön uudistuksessa tiedonsaantioikeuksia laajennettiin.

Toukola ei kommentoi yksittäistapausta, mutta avaa asiaa yleisellä tasolla. Ulosottoviranomainen saa velallisen tilitiedot tiedustelemalla niitä joka kerta erikseen.

Velalliselle ei tarvitse ilmoittaa seuraamisesta ollenkaan. Ulosmittauksesta taas ilmoitetaan jälkikäteen.

– Ennakkoilmoittaminen saattaisi tehdä toimenpiteen tyhjäksi. Jos velalliselle ilmoitetaan, että tyhjennämme tilin viikon päästä, voi olla, että se tyhjenee jotenkin muuten jo sitä ennen.

Kun velallinen on saanut vireilletuloilmoituksen ulosotosta eikä ole siitä huolimatta maksanut velkaansa, ulosmittauksen saa toimittaa.

Se voi tapahtua pitkänkin ajan päästä vireilletuloilmoituksesta, jos tilillä ei aiemmin ole ollut ulosmitattavaa.

Lähtökohtaisesti ulosmittauskielto
Sosiaaliavustukset, kuten kaikki Matin saamat tuet, ovat lähtökohtaisesti ulosmittauskiellossa. Kun kysymys on toistuvaissuorituksista – joita Matin saamat tuet niin ikään ovat – kielto kuitenkin koskee vain jäljellä olevaa maksukautta. Toisin sanoen jos tukea ei käytä kokonaan siinä kuussa, jolta sitä on maksettu, säästyneen tuen saa ulosmitata.

Rovaniemen hovioikeus teki vuonna 2012 asiaa koskevan ratkaisun.

Siinä todetaan myös, että toistuvaissuoritukset ovat ulosmittauskiellossa vain siltä osin kuin maksukautta on jäljellä.

Siten ulosmittauskielto koskisi esimerkiksi kuun alussa maksetusta 200 euron asumistuesta kuun puolivälissä enää 100:aa euroa.

Toukola kuitenkin arvelee, että tapaukset, joissa ulosmitattaisiin samassa kuussa maksettuja tukia, ovat käytännössä harvinaisia.

Sen sijaan se, että ulosottovelallinen ei voi säästää saamistaan tuista, on tosiasia.

– Tuki on tarkoitettu elämiseen, ja se on suojattu vain siltä ajalta, mille sitä maksetaan.

Ulosottomies ei voi ulosmitata käteisiä varoja, tai prepaid kortin takana olevaa valuuttaa, jos haluaa säästää ahdinkotilanteessa tämä neuvo kannattaa muistaa!.

Prepaid maksukortille voi useinkin tallentaa isojakin summia.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/ulosottomies-vei-velkaantuneen-isan-vaivalla-saastamat-tuet-tililta-kuin-mailalla-olisi-lyoty-24150010/
http://www.rebelmedia.online/blog/2016/12/19/ulosottomies-vei-kaiken/
3124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Opettelin nuo asiat jo yhdeksänkymmentä luvulla. Kun olet köyhä, niin olet köyhä. Älä ikinä rupea kuvittelemaan, että voisit olla jotain muuta kuin köyhä, ainakaan rehellisesti. Toimi näin, älä koskaan talleta mitään rahaa minnekään pankkiin. Älä vie omaisuuttasi, esimerkiksi arvokasta kelloa, tai jotain muuta arvokasta panttilainaamoon omalla nimelläsi., älä koskaan osta mitään omaisuutta omiin nimiisi, vaikka autoa, jos tarvitset sitä esimerkiksi työssäsi, älä koskaan tilaa mitään, mistä voi tulla rahallinen maksu laskulle nimelläsi, älä koskaan pistä itseäsi kirjoille mihinkään osoitteeseen, poste restante on osoitteesi. Eli katoa, älä hae tukia, älä tilaa MITÄÄN omiin nimiisi, ei puhelinta tai mitään, joka voidaan osoittaa sinulle kuuluvaksi. Kun olet köyhä, niin älä taistele sitä vastaan, alistu köyhyyteen myöntämällä köyhyytesi ja alempi arvoisuutesi, sillä sitä olet. Älä kuvittele, että sinulla voisi olla oma asunto, tai jotenkin samanlainen elämä kuin varakkaimmilla on, heillä on yleensä hyvä sukunimi, joka suojaa heidän omaisuutensa. Köyhän sukunimi on tae, että sinut ryöstetään Valtion toimesta aina uudestaan köyhyyteen, joten älä unelmoi omaa utopiaa, että voisit olla jotain muuta kuin köyhä, Valtio pitää köyhyydestäsi huolen systemaattisella varmuudella. Olin varakas ja putosin köyhyyteen Valtion ja pankkien toimesta, olen ollut noin kolmekymmentä vuotta köyhä, ja köyhyys jatkuu, ei ole enää utopiaa, ei tukia, eikä mitään muutakaan. Olen köyhä, ja siihen tottuu, ei se edes tunnu enää pahalta, siilä mennyttä ei saa takaisin, ja tulevaisuus on köyhää, mutta lasten puolesta köyhyys kyllä surettaa, ei harrastuksia, ei uimahallia, ei hoploppeja, eikä mitään muutakaan maksullista toimintaa, köyhän lapsi on köyhä, ja elää köyhän lapsuuden. Massa köyhyys on hyvinvointi yhteiskuntaa parhaimmillaan, sillä silloin varakkailla menee erityisen hyvin, se on vain politiikkaa, hyvinvointia varakkaille köyhyyden hinnalla, ymmärrän tämän.

Äänestä

Ihan oikein jos yhteiskunta elättää miehen viisi lasta.

Äänestä
  • Mites kun yhteiskunta elättää kuitenkin ulkomaalaisten mamujen ja matujen 10 lasta/ perhe. Sekä elättää kaikki matut muutenkin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hfghfghhjhhh kirjoitti:

Ulosottomies vei velkaantuneen isän vaivalla säästämät tuet tililtä: ”Kuin mailalla olisi lyöty”
Toistuva tuki voidaan ulosmitata heti maksukauden päättyessä, jos sitä on jäänyt säästöön. Tämä tuli yllätyksenä välttämättömiin menoihin säästäneelle velkaantuneelle isälle.

Ei tarvitse edes ilmoittaa
Valtakunnanvouti Juhani Toukola vahvistaa, että ulosottomiehellä on oikeus kaikkeen sivullisilla olevaan tietoon, joka koskee velallisen taloudellisia oloja. Aiemmin pankkisalaisuus esti tilitietojen saamisen, mutta 1990-luvulla alkaneessa ulosottoa koskevan lainsäädännön uudistuksessa tiedonsaantioikeuksia laajennettiin.

Toukola ei kommentoi yksittäistapausta, mutta avaa asiaa yleisellä tasolla. Ulosottoviranomainen saa velallisen tilitiedot tiedustelemalla niitä joka kerta erikseen.

Velalliselle ei tarvitse ilmoittaa seuraamisesta ollenkaan. Ulosmittauksesta taas ilmoitetaan jälkikäteen.

– Ennakkoilmoittaminen saattaisi tehdä toimenpiteen tyhjäksi. Jos velalliselle ilmoitetaan, että tyhjennämme tilin viikon päästä, voi olla, että se tyhjenee jotenkin muuten jo sitä ennen.

Kun velallinen on saanut vireilletuloilmoituksen ulosotosta eikä ole siitä huolimatta maksanut velkaansa, ulosmittauksen saa toimittaa.

Se voi tapahtua pitkänkin ajan päästä vireilletuloilmoituksesta, jos tilillä ei aiemmin ole ollut ulosmitattavaa.

Lähtökohtaisesti ulosmittauskielto
Sosiaaliavustukset, kuten kaikki Matin saamat tuet, ovat lähtökohtaisesti ulosmittauskiellossa. Kun kysymys on toistuvaissuorituksista – joita Matin saamat tuet niin ikään ovat – kielto kuitenkin koskee vain jäljellä olevaa maksukautta. Toisin sanoen jos tukea ei käytä kokonaan siinä kuussa, jolta sitä on maksettu, säästyneen tuen saa ulosmitata.

Rovaniemen hovioikeus teki vuonna 2012 asiaa koskevan ratkaisun.

Siinä todetaan myös, että toistuvaissuoritukset ovat ulosmittauskiellossa vain siltä osin kuin maksukautta on jäljellä.

Siten ulosmittauskielto koskisi esimerkiksi kuun alussa maksetusta 200 euron asumistuesta kuun puolivälissä enää 100:aa euroa.

Toukola kuitenkin arvelee, että tapaukset, joissa ulosmitattaisiin samassa kuussa maksettuja tukia, ovat käytännössä harvinaisia.

Sen sijaan se, että ulosottovelallinen ei voi säästää saamistaan tuista, on tosiasia.

– Tuki on tarkoitettu elämiseen, ja se on suojattu vain siltä ajalta, mille sitä maksetaan.

Ulosottomies ei voi ulosmitata käteisiä varoja, tai prepaid kortin takana olevaa valuuttaa, jos haluaa säästää ahdinkotilanteessa tämä neuvo kannattaa muistaa!.

Prepaid maksukortille voi useinkin tallentaa isojakin summia.

http://www.aamulehti.fi/kotimaa/ulosottomies-vei-velkaantuneen-isan-vaivalla-saastamat-tuet-tililta-kuin-mailalla-olisi-lyoty-24150010/
http://www.rebelmedia.online/blog/2016/12/19/ulosottomies-vei-kaiken/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu