TUKSU: KIRKKO JA KAUPUNKI LEHTI ON SAATANASTA

Eräät hengelliset lehdet tekevät minusta sitten erikseen haastattelut ensi vuoden alussa. ”Kirkko ja Kaupunki” lehti on täysin saatanallinen, samoin nyt lopunaikoina näyttää olevan monet muutkin julkaisut. HIH
11454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Eikö tota saatanan pelleä saa mihinkään hoitoon.

Äänestä
  • Samaa olen miettinyt jo pitkään. Ja kertoo ihmisestä paljon joka Tuoksun kanssa kaveeraa, kauan ollut tiedossa että Tuoksu on täys sekopää ja jokainen joka sen kanssa on jollain tavalla tekemisissä, ennemmin tai myöhemmin saa törkeät haukut niskaansa. Ja miten ihmeessä Tuoksu on enää ylipäätään hengissä, luulis että noin rankka sekakäyttö olis jo tehnyt tehtävänsä. Vanhemmat taitaa olla yhtä sekaisin kun eivät puutu tuohon sekoiluun. Toki aikuinen ihminen saa tehdä mitä haluaa mutta silti, tuota sekoilua on jatkunut jo todella pitkään.

    Äänestä

Kaikkein paras apu olisi tässä tapauksessa se, että mahdollistajat kääntäisivät selkänsä. Niin raa'alta kuin kuulostaakin, siihen loppuisi viinakset ja huumikset. Pois albertilta. Pois koirat(mitkä vielä heikunkeikun hengissä) mieheni serkkulikka oli monta vuotta huumehörhö, käytti äitinsä rahaa, asuntoa, ruokaa hyväkseen. Välillä meni kuukausia, ettei sukulaiset tienneet missä menee...en ala avautumaan sen enempää, mutta tänään on raitis ja kouluttautui työelämään ja sen havahdutti todellisuuteen se, että kaikki mahdollistajat käänsivät selkänsä, rahaa ei saanut mistään. Tulipa vaan mieleen.

Äänestä
  • Samaa mieltä, että mahdollistajat kääntäisivät selkänsä. En tajua miksi jotkut sitä auttaa ja antaa sille rahaa, kai se elää täysin muiden rahoilla, tuskin satunnaisilla idioottikeikoilla paljon tienaa. Ei voi kuin ihmetellä mitä esim. Tuoksun äidin päässä pyörii. Ja Veijon. Ei kertakaikkiaan pysty ymmärtämään että tuollaista sekopäätä hyysäävät. Hoitoon kuuluisi. Olisi kuulunut jo kauan aikaa sitten.

    Äänestä

Asiaa, Veijo Lalli on yksi suurimmista idiooteista jotka rahoittaa narkki tunkin sekoiluja. Mutta rahat alkaa olemaan lopussa silläkin mutta mamma antaa lisää kun lapsi pyytää.

Äänestä

Kaikki ihmiset jotka tuoksun kanssa ovat edes tekemisissä eivät voi olla normaaleita.

Äänestä
  • Laittaa nyt ensin oma elämänne kuntoon ja murehtikaa vasta sen jälkeen Tuksua. Teidän huolenne on aivan naurettavia. No saattehan kuitenkin purettua omaa mieltänne solvaamalla muiden elintapoja, vaikka siitä ei mitään hyötyä olekaan.

    Äänestä

  • pienetsielut kirjoitti:

    Laittaa nyt ensin oma elämänne kuntoon ja murehtikaa vasta sen jälkeen Tuksua. Teidän huolenne on aivan naurettavia. No saattehan kuitenkin purettua omaa mieltänne solvaamalla muiden elintapoja, vaikka siitä ei mitään hyötyä olekaan.

    Raili ei kehtaa läsyyttää idolistaan enää rekattuna. Hyvä raiski, raisiki rulaa

    Äänestä

Eikö tuon naisen suuta saa tukituksi. Sehän on ihan kahjo ja naurunalainen. Kohta hän julistautuu itse jumalaksi.

Äänestä
  • Inhottaa kovin kuulla tuon naisen hajusta. Miks ihmeessä hän ei pysty hoitamaan ihan perushygieniaansa. Te ystävät, jotka hänet tunnette, kertokaa, mitä hän vastaa, jos kysyy suoraan "miksi haiset niin pahalle"?

    Äänestä

  • Tunkki heittää päällesi ämpärillisen jeesuksen suojaverta jos erehdyt kysymään paskan hajusta. Sen jälkeen tulee pataan ja huolella. Sitten seuraa vähintään kahden vuoden vittuilu ja herjaaminen netissä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TUNKKIKERTOOTOTUUDEN kirjoitti:

Eräät hengelliset lehdet tekevät minusta sitten erikseen haastattelut ensi vuoden alussa. ”Kirkko ja Kaupunki” lehti on täysin saatanallinen, samoin nyt lopunaikoina näyttää olevan monet muutkin julkaisut. HIH

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu