Vain hän voi pelastaa Itsenäisyyspuolueen.
Janus Putkonen Suomeen
15
320
Vastaukset
- Putkoseks.oon.syntynyt
Hienoa, että IPUssa ollaan näin suvaitsevaisia vähemmistöjä kohtaan.
Putkosen isä Marko on mustalaismusiikkiyhtye Hortto Kaalon laulaja.
IPU voisikin ottaa tunnuslaulukseen Hortto Kaalon kappaleen "Miksei ovet aukene meille ". Se sopisi erinomaisen hyvin kun kannatusta ja vaalituloksia tarkastelee.- Kjbkjbkjbk
Mahtaa faija katua sitä päivää, jolloin tuon Putinin puudelin siitti.
- Paavon.potti
Taitaa Janus nykyään olla Paavo Väyrysen miehiä. Sinnehän on Donbassin rintamalta siirrytty viimeaikoina.
- Kmlmlmlmml
Onko niillä suurta eroa käytännössä.
- natsaa.natsaa
Janus vaikuttaa ja osallistuu suomen politiikkaan MV median ja Suomi Ensin liikkeen ja IPU:n kautta ohjeillaan, kirjoituksillaan ja ohjaten varoja. Mutta ilmasto-olojen ja apteekki ja peruslakien tulkinnan puolesta Janus sopeutuu vielä Donpasiin ja Taikkulaan paremmin kuin Suomeen.
- upeaa.mahtavaa
Janus Putkonen on koulutukseltaan autonasentaja.
Hän voisi rassata Pesosen savuttavaa Volvoa. - Hyvää_joulua
Janus on ollut IPU:ssa vähän sivuraiteilla, koska Pesonen ja kuppanit pitävät häntä liian venäjämielisenä. On joitakin muitakin, joille on käynyt näin. Sääli.
- LuojanLuoma
Et ole tosissasi?
Jos lukee varapuheenjohtaja Luoman ääliökirjoituksia niin ne vasta venäläishanurin nuolemista ovat.
Putkonen on Naton kannattaja Luomaan verrattuna.
Luomalta puuttuu kyky ajatella itsenäisesti ja siksi hän vain kopioi muiden kirjoituksista putinistisimmat palat. Niitä yhdistelemällä hän on "kirjoittanut" kirjoituksiaan, mikä näkyy saman provon toistamisessa aina uudestaan ja uudestaan.
- Olisi.ajatellut.ensin
Janus on Ukrainassa "merkattu mies". Mitä se sitten tarkoittaakaan, aika näyttää.
- helevata-kommarit
Kyllä IPU on edelleen esi-isiensä jäljillä ja Donpasin mediasta haltioissaan.
- mobutuseko
Juu ja sulla keittää kuten pontikankeittäjällä. Kaikki sekaisin.
- mobuturosso
mobutuseko kirjoitti:
Juu ja sulla keittää kuten pontikankeittäjällä. Kaikki sekaisin.
Kokemusta pontikankeitosta noin paljon kommentaattorilla on? Tyypillistä IPUismiläistä pffff
- Jonas_Wankqvist
Luoma palvoo Britannian typerää kehäraakkia, tumputtaja Tony Blairia ja Ham-Assin sekä Dombassin törkymöykkyjä.
- Russoland
Kun Gurttu de Wit saa lypsettyä hölmöjen viimeiset rovot streemeillään, ja ajaa jo toisen näennäispuolue hankkeen pohjamutiin, on aika pakata kimpsut ja muuttaa muutaman hartaan IPUlaisen samoin roistoilleen kanssa Donetskin kultamaille, nauttimaan huokeasta ruplahinnoittelusta ja vapaudesta jossa ei omilla ajatuksilla tarvitse syömiselle välttämätöntä ruumiinosaa turhaan rasittaa. Putro on jo hoitanut sen tehtävän ja riittää kun osaa haukkua länttä jossa ihminen joutuu tekemään itse valintoja, ratkaisuja ja esittämään oivalluksia.
- Anonyymi
Ivan Putkov, alias Janus Putkonen on tosiaan ilmoittanut halunsa palata Suomeen ja hankkiutua täällä päätoimittajan hommiin. Ainoa media, johon hänen ominaisuuksilla ja lahjoilla voisi olla mahdollisuuksia päästä, on MV-julkaisu. Iljahan on tehnyt elämänmuutoksen ja tässä on Januksen mahdollisuus palata sekasorron keskeltä sivistyneeseen, järjestäytyneeseen maahan. Myös Marco de Witt voi olla iloinen hengenheimolaisensa palaamisesta Suomen kultamaille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1454015Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville643690Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.122974Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1152564- 1752236
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa321574Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka491447- 541272
IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih161063Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1111055