Saara Aalto ei tunnu älyn jättiläiseltä

- Jätti huvin pitkäaikaisen poikaystävänsä/avomiehensä sellaisen fanin takia, jonka verrattain oli tuntenut vain pari päivää.

- Pitää itseään omien sanojensa mukaan Suomen ensimmäisenä julkisesti kaapista tulleena lesbona, aivan kuin olisi tehnyt jotakin historiaa. Väärin.

- Sanoo, ettei usko parisuhteeseen vaan universaaliin rakkauteen. No mitäs sitten meni kihloihin Merin kanssa? Avoin suhdeko kyseessä? Sitä paitsi rakkauteen ei kuulu aina seksi, monimuotoinen kuin on.

- Pelaa LGBT-korttia jatkuvalla syötöllä juuri ennen kuin populismi ja Trumpin tapaiset pääsevät vallankahvaan läntisissä maissa. Ei ole tietämistä miten sateenkaariyhteisölle vielä käy jyrkkien poliittisten muutosten edessä.

- Haukkuu Suomen brittilehdistössä, vaikka siellä solidaarisuus perheelle ja yhteisölle on jokseenkin tärkeää.

- Esiintyy jenkkityylin tavalla suurena tähtenä koto-Suomessa, vaikka kyseessä on pieni maa jossa jokainen välittää vain omasta viihteestään, oli se mitä tahansa.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Listaan kirjoitti:

- Jätti huvin pitkäaikaisen poikaystävänsä/avomiehensä sellaisen fanin takia, jonka verrattain oli tuntenut vain pari päivää.

- Pitää itseään omien sanojensa mukaan Suomen ensimmäisenä julkisesti kaapista tulleena lesbona, aivan kuin olisi tehnyt jotakin historiaa. Väärin.

- Sanoo, ettei usko parisuhteeseen vaan universaaliin rakkauteen. No mitäs sitten meni kihloihin Merin kanssa? Avoin suhdeko kyseessä? Sitä paitsi rakkauteen ei kuulu aina seksi, monimuotoinen kuin on.

- Pelaa LGBT-korttia jatkuvalla syötöllä juuri ennen kuin populismi ja Trumpin tapaiset pääsevät vallankahvaan läntisissä maissa. Ei ole tietämistä miten sateenkaariyhteisölle vielä käy jyrkkien poliittisten muutosten edessä.

- Haukkuu Suomen brittilehdistössä, vaikka siellä solidaarisuus perheelle ja yhteisölle on jokseenkin tärkeää.

- Esiintyy jenkkityylin tavalla suurena tähtenä koto-Suomessa, vaikka kyseessä on pieni maa jossa jokainen välittää vain omasta viihteestään, oli se mitä tahansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu