Novelli: Mitä teen ilman heitä?

Ehkä ei tarvitse kirjoittaa hänestä/heistä.

Kirjoita itsestaso. Kaitsusta Suomessa Pihtiputaalla.

Saat paljon paremman kirjoituksen kun heidän kuvitellusta tarinasta.

Mitä teen ilman heitä?

Osa 1

"Meetkö suoraan kotiin?"
Hätkähdin. Kuulin sen tutun äänen, jonka olen kuullut jo 9 vuotta. Se oli Elisa.
"Öö, joo, siis tietenkin. Miks kysyt?"
"Ajattelin vaan... Tai no ei mitään"
Hiljaisuus. Mitäköhän hän oli sanomassa? Osaisinpa lukea ajatukset.
"No mutta, heippa! Lähen nyt kotiin!" huusin Elisalle ja lähdin kävelemään kotiini päin. "Olipas raskas koulupäivä", mutisin mielessäni. Otin reppuni pois selästä ja laskin sen lumiselle tielle. Avasin reppuni pikkutaskun, otin sieltä puhelimeni ja kuulokkeet. Heitin repun takaisin selkääni. Selailin jotain hyviä biisejä ja laitoin kuulokkeet korviini.
Pian olin jo perillä. Minulla oli aika lyhyt koulumatka. Otin avaimeni taskusta ja laitoin avaimen oven avainreikään. Astuin sisään.
"Hei kulta" äitini aloitti.
"Ai moi" vastasin pikaisesti ja aloin riisumaan ulkovaatteitani.
"Mulla olis vähän uutisia... Ehkä huonoja uutisia..."
Olin hämilläni. Minua jännitti, että mitä asiaa hänellä oli.
Riisuin pian ulkovaatteni. Vein reppuni huoneeseeni ja kiiruhdin keittiöön. Istuin äitiäni vastapäätä pöydässä.
"Niin mitä asiaa sulla oli?" kysyin.
"Noh... Meidän on muutettava..."
Silmäni oli tippua päästäni.
"Miksi!?"
"Meidän talo on käymässä pieneksi. Millakin tarvitsisi jo oman huoneen. Ja täällä ei ole yhtäkään ylimääräistä huonetta. Muutenkin täällä on paljon tavaraa ja ahdasta. Uudessa talossa olisi monta kertaa enemmän tilaa, ja yläkerta. Sinäkin saisit isomman huoneen, kun olet valittanut, että huoneesi on liian pieni"
"Jaa no... Mutta kuinka kauas?"
"Aika kauas. Siihen on myös niin monta syytä, etten edes jaksa selittää. Mutta ainakin eri maahan"
"Täh!? Tarkoitatko, että ainakin pois Norjasta!?"
"Kyllä. Valitettavasti"
Nyrpistin nenääni. Olin surullinen, mutta myös vihainen. Kaikki jäisivät tänne. Rakas kotimaani, ihastus, ystävät, kaikki... Mitä tekisin ilman heitä?
"Et oo tosissas! Mä en vittu lähe täält minnekkää! Mulla jää tänne kaikki! Perkele nyt!" huusin melkein täysiä, ja paiskaisin huoneeni oven kiinni mennessäni omaan huoneeseeni.
Sitten vasta tajusin, ettei se olisi maailmanloppu. Mutta silti. Miksi eri maahan? Miksi? Miksi niin kauas? Miksi? Miksi? Miksi? Nämä sanat pyörivät päässäni koko ajan. Kaivoin puhelimeni repun pohjalta. Avasin WhatsApin ja menin minun ja Elisan keskusteluun. Hän oli paikalla. "Jes!" ajattelin, ja päätin kertoa uutiseni hänelle.
Hän kirjoitti:
Siis oikeesti! Sä muutat! Mut miks nii kauas!?

Kirjoitin:
Emt. Mietin just samaa.

Hän kirjoitti:
Et sä voi! Me ollaa tunnettu jo 9 vuotta, meille ei voi käydä näi! Mitä jos me ei nähä enää koskaa!? :'(

Kirjoitin:
Nii :'( No ei mahda mtn. Kaipa me jotenki päästää yli...

Hän kirjoitti:
Nii no... On sit kai pakko... Mut yritetään pitää mahdollisimman paljon yhteyttä.

Suljin puhelimeni. Menin sängylleni makaamaan. Uusi maisema, uusi koulu, uudet suhteet, uudet ihmiset. Tai ehkä tämä meneekin parempaan suuntaan? En tiedä. Yritin olla ajttelematta koko muuttoa.
---------------------------------------------
Onks hyvä? Jatkanko? Risut ja ruusut tervetulleita :)

Aurora on 14-vuotias. Teini siis. Pidän tarinasta.
Minkä ikäinen sinä, Novellienkirjoittaja, olet?

Minä itsekin pöytälaatikkokirjailijana pidän siitä että on ihmisiä, jotka pitävät kirjoittaa tarinoita. 😊 Oletan että olet itsekin melko nuori, koska ihmisillä on tapana kirjoittaa omaan ikäluokkaansa sopivista ihmistä. Siinä on vähän niinkun tutuilla vesillä.
Mutta miksi Norja? Mielenkiintoinen valinta.
Oletko kuullut koskaan wattpad sivustosta? Sinne voi laittaa omia tarinoita toisten luettavaksi ja lukea muiden harrastelijoiden tarinoita. Sieltä novelleista kiinnostuneet vois helpommin löytää sut. 😊
Jatka ihmeessä tarinaasi. ☺