Volkswagen ostaa huijausohjelmistolla olevat

Volkswagen ostaa huijausohjelmistolla varustettuja autojaan takaisin osana miljardikorvauksia. Jopa puolella miljoonalla yhdysvaltalaisella Volkswagen-omistajalla on mahdollisuus myydä autonsa takaisin valmistajalle – ja vieläpä ihan hyvään hintaan.

Saksalaisvalmistaja maksaa autoista sen, mikä oli kyseisen auton arvo ennen päästöskandaalia. Sopimuksessa olevan tahallisen tai tahattoman porsaanreiän ansiosta omistajat voivat kuitenkin saada autoistaan vieläkin enemmän rahaa.

Volkswagen nimittäin ostaa takaisin huijausohjelmistolla varustetut autot, jotka ovat ajokelpoisia. Auton ei siis tarvitse olla hyvässä kunnossa, joten ahneimmat autonomistajat riisuvatkin nyt Volkkareistaan kaiken mikä irti lähtee.
Tämä on tietysti moraalisesti arveluttavaa, sillä Volkswagenin autoista maksamaa hintaa pidetään yleisesti hyvin avokätisenä. Valmistajan on myös huomattavasti hankalampi saada autoja korjattua ja takaisin myyntikuntoon, jos omistajat ovat tehneet niille tuhoja.

Volkswagen-aiheisilla foorumeilla on kyselty muun muassa peilien, valojen, multimediajärjestelmän ja istuinten irrottamisesta, mutta eräs keskustelija on mennyt vielä pidemmälle.

Hän suunnittelee turvatyynyjen, hansikaslokeron luukun, ilman- ja öljynsuodattimien, jarrunesteiden, vararenkaan, tunkin, ensiapulaukun ja jopa ovien viemistä ennen kuin myy autonsa takaisin Volkswagenille.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Missäostavat kirjoitti:

Volkswagen ostaa huijausohjelmistolla varustettuja autojaan takaisin osana miljardikorvauksia. Jopa puolella miljoonalla yhdysvaltalaisella Volkswagen-omistajalla on mahdollisuus myydä autonsa takaisin valmistajalle – ja vieläpä ihan hyvään hintaan.

Saksalaisvalmistaja maksaa autoista sen, mikä oli kyseisen auton arvo ennen päästöskandaalia. Sopimuksessa olevan tahallisen tai tahattoman porsaanreiän ansiosta omistajat voivat kuitenkin saada autoistaan vieläkin enemmän rahaa.

Volkswagen nimittäin ostaa takaisin huijausohjelmistolla varustetut autot, jotka ovat ajokelpoisia. Auton ei siis tarvitse olla hyvässä kunnossa, joten ahneimmat autonomistajat riisuvatkin nyt Volkkareistaan kaiken mikä irti lähtee.
Tämä on tietysti moraalisesti arveluttavaa, sillä Volkswagenin autoista maksamaa hintaa pidetään yleisesti hyvin avokätisenä. Valmistajan on myös huomattavasti hankalampi saada autoja korjattua ja takaisin myyntikuntoon, jos omistajat ovat tehneet niille tuhoja.

Volkswagen-aiheisilla foorumeilla on kyselty muun muassa peilien, valojen, multimediajärjestelmän ja istuinten irrottamisesta, mutta eräs keskustelija on mennyt vielä pidemmälle.

Hän suunnittelee turvatyynyjen, hansikaslokeron luukun, ilman- ja öljynsuodattimien, jarrunesteiden, vararenkaan, tunkin, ensiapulaukun ja jopa ovien viemistä ennen kuin myy autonsa takaisin Volkswagenille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu