Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Hiivako?

Minun ongelmani on tällainen: Alapääni kutisee ja siellä on myös haavoja. Näkyviä näppylöitä ei ole minulla eikä miehellänikään. Nämä oireet ilmestyvät n. kerran kuukaudessa, molemmille, ja kestävät n. 3-4pv kerrallaan. Virtsaamisongelmia ei ole eikä muitakaan kipuja. Ensimmäiset oireet tulivat noin 1,5v. sitten kesällä. Silloin ajattelin, että se johtui vain järvivedestä. Poikaystävälleni tuli myös samana päivänä oireet. Olen seurustellu poikaystäväni kanssa yli 4 v. Emme ole pettäneet toisiamme, joten jos oireet viittaavat sp-tautiin, niin minä olen saanut sen ennen meidän seurusteluamme. Silloin olin nuori ja tyhmä, mutta käytin kortsua. Itse veikkaan joko hiivaa tai kondyloomaa, mutta en tosiaankaan tiedä, mistä olen kondyn voinut saada. Ensi viikolla minulla on lääkärin aika, joten sillon pääsen testeihin.
Voisiko olla kondylooma vai pelkkä hiiva? Minkälaisia oireita miehelle tulee kondysta? Tuleeko aina näkyviä näppyjä?
3668
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

oman käsitykseni valossa miehelle ei tule oireita hiivasta. aina kun itsellä on hiivaa ollut ja yhdynnän jälkeen miehellä ei ole mitään oireita..eli mahdolisesti kondyloomaa..lääkärissähän se selviä! =)

Äänestä
  • Miehille voi myös tarttua hiivatulehdus! ja oireet samantyyppiset kuin naisil, eli ärsyttävää kutinaa jne.! Heille hoitona voiteita(esim. canesten)

    Äänestä

  • Hile kirjoitti:

    Miehille voi myös tarttua hiivatulehdus! ja oireet samantyyppiset kuin naisil, eli ärsyttävää kutinaa jne.! Heille hoitona voiteita(esim. canesten)

    no en kyllä itse ole koskaan kuullu tollasesta ihan käytännön tasolla, mut kai sit voi olla. omalla poikakaverilla ei ole koskaan tullu oireita, vaikka itsellä on ollu hiivaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vaan kirjoitti:

Minun ongelmani on tällainen: Alapääni kutisee ja siellä on myös haavoja. Näkyviä näppylöitä ei ole minulla eikä miehellänikään. Nämä oireet ilmestyvät n. kerran kuukaudessa, molemmille, ja kestävät n. 3-4pv kerrallaan. Virtsaamisongelmia ei ole eikä muitakaan kipuja. Ensimmäiset oireet tulivat noin 1,5v. sitten kesällä. Silloin ajattelin, että se johtui vain järvivedestä. Poikaystävälleni tuli myös samana päivänä oireet. Olen seurustellu poikaystäväni kanssa yli 4 v. Emme ole pettäneet toisiamme, joten jos oireet viittaavat sp-tautiin, niin minä olen saanut sen ennen meidän seurusteluamme. Silloin olin nuori ja tyhmä, mutta käytin kortsua. Itse veikkaan joko hiivaa tai kondyloomaa, mutta en tosiaankaan tiedä, mistä olen kondyn voinut saada. Ensi viikolla minulla on lääkärin aika, joten sillon pääsen testeihin.
Voisiko olla kondylooma vai pelkkä hiiva? Minkälaisia oireita miehelle tulee kondysta? Tuleeko aina näkyviä näppyjä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu