Kuinka voi olla varma sukupuolestaan?

Mietin mahdollista transsukupuolisuuttani. Välillä tuntuu, että haluaisin olla poika. Kuitenkin välillä olen tyytyväinen ollessani tyttö. Kun olin pieni, en edes ajatellut sukupuolenvaihdosta. Voiko sukupuoli-identiteetti muuttua elämän aikana?
Oletteko tienneet pienestä asti syntyneenne väärään sukupuoleen?
7249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itse tunsin jo lapsesta asti olevani poikkeava ja huomasin eron itseni ja muiden biologisesti samaa sukupuolta olevien kesken. En kuulunut joukkoon.

"Varmuus" tulee vasta sitten kun löydät sen mikä tekee sinut itsesi onnellisimmaksi, ei sitä pysty kukaan muu määrittelemään.

"Välillä tuntuu, että haluaisin olla poika", ei kuulosta minusta vielä mitenkään hirveän voimakkaalta ja kyse voi olla vain siitäkin ettet ole hirveän tyttömäinen yksilö tai olet lesbo. Että koitat vain tutkailla ja kuunnella itseäsi.

Äänestä

Minua auttoi asian käsittelemisessä seuraavanlainen ajatusleikki:
Eteesi asetetaan nappi, jota painamalla muutut heti pysyvästi vastakkaisen sukupuolen edustajaksi. Jos siis olet syntynyt naiseksi, nappia painamalla sinusta tulee biologinen mies ja yhteiskunta alkaa myös kohdella sinua miehenä. Painaisitko nappia?

Kun itse huomasin, etten mielessäni edes ehtinyt "leikkiä" loppuun vaan jo hakkasin nappia, ymmärsin olevani edes jollain tasolla transsukupuolinen. Koska sukupuoleensa tyytyväiset ihmiset (ns. cis-sukupuoliset) eivät edes ajattele tällaisia asioita tai haluaisi painaa sitä nappia. Mutta oikeastaan tämä on sellainen asia, joka täytyy itse puntaroida. Jos olet kovin nuori (alle 20), älä pidä asian kanssa ainakaan mitään kiirettä, pohdi identiteettiäsi ihan rauhassa.

Äänestä
  • Ajatuskoe on aika hyvä, varsinkin kun se toistaa useamman kerran eri aikoina.

    Itse en ajattele nappia, vaan sellaista, että minulta kysyttäisiin oikea sukupuoli, jossa haluaisin elää, ja saisin lyödä sen lukkoon siinä hetkessä.

    Äänestä

  • "Kun itse huomasin, etten mielessäni edes ehtinyt "leikkiä" loppuun vaan jo hakkasin nappia, ymmärsin olevani edes jollain tasolla transsukupuolinen. Koska sukupuoleensa tyytyväiset ihmiset (ns. cis-sukupuoliset) eivät edes ajattele tällaisia asioita tai haluaisi painaa sitä nappia."

    Joo, tämä on tärkeä näkökulma. "Terveet" eivät oikeasti edes ajattele moisia asioita. Tai sitten se on korkeintaan satunnaisten ajatusten ja heittojen tasoa: "olisi(kohan) kiva olla nainen/mies?" tai "jos mulla olisi p1llu niin varmaan räpläisin sitä koko ajan" (nuorukaisten joukossa heitettyä läppää.).

    Äänestä

Jos saisin eteeni nappulan millä voisin muuttaa sukupuoleni.. haluaisin kokeilla...
Pelkäisin kuitenkin katuvani muutosta. Jos olisin syntynyt biologisesti pojaksi, ja elänyt koko elämäni poikana..tilanne olisi eri.
Olen elänyt 23 vuotta tyttönä ja suurimman osan elämästäni ajatellut olevani tyttö.. myös kokenut olevani tyttö. En ole tyyliltäni erityisen poikamainen, minulla on pitkät hiukset, tykkään meikata jne. ..Minusta tuntuu, että sukupuolenvaihdos tavallaan''tuhoaisi'' minut, en olisi enää sama henkilö kuin olen nyt. Elämäni ei olisi ollut sama kuin se on ollut..
Kuitenkin välillä mieleeni tunkee ajatus itsestäni poikana. Olen miettinyt miltä näyttäisin, minkä niminen olisin jne. .. En kuitenkaan ole varma haluaisinko oikeasti olla ''tämä'' poika, vai onko kaikki vain enemmän fantasiaa.

Seksuaaliselta suuntautumiseltani luokittelen itseni biseksuaaliksi. Välillä mietin vaikuttaako tämä käsitykseeni itsestäni.* ( Ajatukseni poikana olosta voimistuivat samoihin aikoihin , kun ensimmäisen kerran ihastuin tyttöön. ) Kun olen ihastunut poikaan en fantasioi olevani poika. Sen sijaan jos ihastun tyttöön , alan miettimään millaista elämäni voisi olla jos olisin poika. ( Kuinka olisi helpompi kertoa vanhemmille ja kavereille suhteesta, kukaan ei tuomitsisi, voisi saada biologisia lapsia jne. ...kaikki olisi ''normaalia'' ) ..
Kuitenkin välillä olen ollut myös tyytyväinen ollessani tyttönä ihastunut tyttöön. Esimerkiksi viimeiseen vuoteen en ole oikeastaan ajatellut koko asiaa. Jossain vaiheessa minusta tuntui siltä, että olisin vihdoin ''päässyt yli'' koko transsukupuolisuusvaiheesta. Nyt kuitenkin kun kirjoitan tälle palstalle, alan ymmärtää, että jonkin tason transsukupuolinen minussa elää.. pian 8 vuotta olen pyöritellyt asiaa päässäni.

Tiedän olevani vielä nuori, ja että minulla on koko elämä aikaa etsiä identiteettiäni..Välillä kuitenkin koen itseni hyvin ahdistuneeksi ja yksinäiseksi asian suhteen. Minulla ei ole ketään kelle puhua asiasta. Haluaisin puhua perheelleni ja kavereille tunteistani, mutta en löydä oikeita sanoja.

*( Tiedostan kyllä, että sukupuoli- ja seksuaaliidentiteetti ovat kaksi eri asiaa )

AP

Äänestä

mie olen 25 vuotias poika ha lusisin penikseni lisäksi rinnat sit olisin tyytyväinen eläämäni

Äänestä
  • mie olen 25 vuotias poika haluaisin penikseni lisäksi rinnat sit olisin tyytyväinen eläämäni

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 13 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


0987657 kirjoitti:

Mietin mahdollista transsukupuolisuuttani. Välillä tuntuu, että haluaisin olla poika. Kuitenkin välillä olen tyytyväinen ollessani tyttö. Kun olin pieni, en edes ajatellut sukupuolenvaihdosta. Voiko sukupuoli-identiteetti muuttua elämän aikana?
Oletteko tienneet pienestä asti syntyneenne väärään sukupuoleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu