Onko suomi voittajamaa?

suomiOnPelkkäVitsi

Monesti kuulee, että suomi selviytyi voittajana kun käytiin sotaa Neuvostoliiton eli nykyisen Venäjän kanssa.
Mutta tässä hyvin helppo kysymys joka kyseenalaistaa veteraaniemme suuret sotakertomukset:

Mikä voittajamaa maksoi sotakorvauksia häviäjämaalle?
Mikä voittajamaa luovutti alueitaan häviäjämaalle?

Esittäjää nämä seuraavan kerran omille veteraanivaareille, saattaa tulla sydänsärkyjä papoille.

30

173

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SelväPuolustusvoitto

      Suomi todellakin voitti, koska kyse oli puolustusvoitosta!

      Kun valtavan paljon suurempi maa hyökkää valloitusmielessä pienen maan kimppuun, eikä onnistu tavoitteessaan, niin kyllä silloin kaikella logiikalla voidaan puhua puolustusvoitosta.

      Ei kait kukaan muu kuin idiootti voi olettaa, että Suomi olisi lyönyt Neuvostoliiton täydellisesti ja valloittanut sen???

      Jotkut Ranskan ja Englannin väliset sodat historiassa ovat ihan eri tapaus. Koska silloin ottivat yhteen kaksi suunnilleen samanveroista osapuolta.

      • suomihävisijamaksoi

        Kuitenkin suomi joutuu maksamaan voittajana Neuvostoliitolle sotakorvauksia pitkään. Todellinen voittaja, kyllä!

        Oletko tosissasi sitä mieltä, että silloinen Neuvostoliitto ei olisi halutessaan suomea valloittanut? Älä unelmoi.
        Neuvostoliitto, joka voitti ensimmäisen ja toisen maailmansodan ei pystynyt valtaamaan pikku-suomea? Niin varmaan.
        Ei Neuvostoliitto painanut täydellä voimallaan suomeen, sen tietää jokainen täysjärkinen.

      • Torjuntavoitto-yes

        "Torjuntavoitto on termi, jolla kuvataan taistelua tai sotaa, joka muodollisesti ollaan hävitty, mutta jolla on estetty viholliselta sen tavoitteeseen pääsy. Kuuluisia torjuntavoittoja ovat muun muassa Thermopylain taistelu, Sinimäen taistelu sekä jatkosodan Talin–Ihantalan taistelu."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Torjuntavoitto

        -Tämän määritelmän valossa voidaan siis sanoa että WW2:a oli Suomen kannalta saavutettu torjuntavoitto Neuvostoliittoa vastaan. Sitä ei ole pienintä epäilystä.

        "Ei Neuvostoliitto painanut täydellä voimallaan suomeen, sen tietää jokainen täysjärkinen."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Talin–Ihantalan_taistelu

        -Kaikissa sodissa ja taisteluissa on kysymys siitä mitä voimavaroja on sillä hetkellä mahdollisuus kohdistaa mihinkin kokonaisuus huomioon ottaen. Taidat tarkoittaa "koko voimalla" teoreettista tilannetta jolloin Neuvostoliitto olisi vetänyt kaikki joukot muilta rintamilta ja keskittänyt ne kaikki Suomea vastaan?

        Mitä itse arvelet, onko maailmansodan ollessa kuumimmillaan millään muotoa järkevää irrottaa joukkoja vaikkapa taistelusta Saksalaisia vastaan ja siirtää ne kuukausia kestäväss operaatiossa Suomen vastaiselle rajalle aivan marginaaliseen operaatioon kokonaisuuden kannalta?

        Kokonaisuus huomioon ottaen Neuvostoliitto todellakin "painoi täydellä voimallaan" Suomea vastaan mutta kyseessä oli se voima mikä sillä oli irrottaa sillä hetkellä.

        Suosittelen tutustumaan aihepiiriin hiukan lähemmin, tuolla alkeita: https://fi.wikipedia.org/wiki/Talin–Ihantalan_taistelu

      • ErehdytKaikessa
        suomihävisijamaksoi kirjoitti:

        Kuitenkin suomi joutuu maksamaan voittajana Neuvostoliitolle sotakorvauksia pitkään. Todellinen voittaja, kyllä!

        Oletko tosissasi sitä mieltä, että silloinen Neuvostoliitto ei olisi halutessaan suomea valloittanut? Älä unelmoi.
        Neuvostoliitto, joka voitti ensimmäisen ja toisen maailmansodan ei pystynyt valtaamaan pikku-suomea? Niin varmaan.
        Ei Neuvostoliitto painanut täydellä voimallaan suomeen, sen tietää jokainen täysjärkinen.

        Onko raha sinullekin kaikki kaikessa!? Mitä on joku rahamäärä siihen verrattuna, että säilytimme vapautemme ja itsenäisyytemme???

        Varmasti Neuvostoliitto olisi pystynyt Suomen valtaamaan, JOS olisi käyttänyt koko voimaansa. Mutta ne voimat olisivat olleet poissa etelästä ja NL olisi jäänyt Saksan armoille. Joten tuollainen jossittelu on turhanaikaista.

        Neuvostoliitto ei voittanut kumpaakaan maailmansotaa, vaan oli vain yksi voittajapuolen maista. Saksa olisi kevyesti voittanut sekä Venäjän että Neuvostoliiton, jos olisi taistellut vain niitä vastaan.

        Sitä paitsi Venäjä/NL HÄVISI ensimmäisen maailmasodan! Se joutui alistumaan nöyryyttävään rauhaan Saksan kanssa ennen sodan loppua.

      • Torjuntavoitto-yes

        Copypaste:
        "Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan"

        Ja tuon "rahakommentin" kyllä allekirjoitan.

      • suomipelinappulana
        Torjuntavoitto-yes kirjoitti:

        Neuvostoliitosta tuli yksi maailman supervalloista, toinen oli Yhdysvallat. Neuvostoliitto voitti kilpajuoksun avaruuteen. Neuvostoliitossa jokaisella oli mahdollisuus ja oikeus koulutukseen, toimivaan sairaanhoitoon, työntekoon ja perusoikeuksiin. Alkoholisteja, narkomaaneja ja työttömiä oli Neuvostoliitossa huomattavasti vähemmän verrattuna länsimaihin, myös Suomeen verrattuna.
        Elintaso oli varmasti huonompi kuin länsimailla, mutta suurimmalla osalla oli kuitenkin peruselämä enemmän kuin kohdillaan.

        Suomi sen sijaan oli maatalousvetoinen yhteiskunta pitkälti 80-luvulle asti.

      • MongoliFin
        ErehdytKaikessa kirjoitti:

        Kyllä se oli Neuvostoliitto joka painoi natsit takaisin Berliiniin. Jenkit liittyivät mukaan kun lopputulos oli jo kaikilla tiedossa. Saksan toiseksi suurin uhka heti Neuvostoliiton jälkeen oli Britannia joka sekin kävi puolustus-sotaa.
        Jos olet aiheeseen perehtynyt niin sinun pitäisi tietää, että syy natsien hyökkäykselle Neuvostoliittoon oli pelko siitä, että Stalin tekee ensimmäisen liikkeen.

        Kaikista nykymaailman suurista sodista Venäjä on selviytynyt voittajana. Napoleon yritti, Hitler yritti, ei onnistunut.

        Mitä Suomen tulee, niin me hävittiin maata oikealle voittajalle, maksettiin siitä suuri summa sotakorvauksina ja ikuisena häpeänä. Itsenäisyyskin saattiin Leniniltä, ei sen puolesta taisteltu. Suomi nähtyään tilaisuuden oli natsi-Saksan sätkynukkena ja hyökkäsi Neuvostoliittoon. Hitlerillä oli valmis suunnitelma meille mongoloideille.
        Parempi miettiä, ketä kumartaa.

      • ApolloVaikka
        suomipelinappulana kirjoitti:

        ""Neuvostoliitto voitti kilpajuoksun avaruuteen"

        -Ensimmäisenä kuuhun laskeutuivat jenkit maailmoja syleilevän kilpajuoksun päätteeksi. Mars-kisassa neukut eivät ole edes mukana. Eli se siitä "kilpajuoksu avaruuten" palkintosujoista.

        "Neuvostoliitto kehitti N1-kantorakettia miehitettyjä kuulentojaan varten. Kun neljä koelaukaisua oli päätynyt räjähdykseen, sen kehittäminen lopetettiin ja kuuohjelma hylättiin"

        "Apollo-kuuohjelman onnistuminen vuonna 1969 lopetti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisen avaruuskilvan"

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruuskilpa

        -Puheesi ryssän menestyksestä kilpajuokussa avaruuteen ovat varsin huvittavia.

        "Itsenäisyyskin saattiin Leniniltä, ei sen puolesta taisteltu"

        Suomen itsenäisyydestä taisteltiin vuosina 30.11.1939 - 19.9.1944 lukemattomia kertoja. Et vissiin tiennyt ?

      • ErehdytTaas
        MongoliFin kirjoitti:

        Neuvostoliiton puolustus olisi romahtanut ilman jättimäistä sotilastukea Yhdysvalloilta. Länsiliittoutuneiden ilmahyökkäykset tuhosivat Saksan sotateollisuuden ja infrastruktuurin. Joten NL ei yksin olisi pystynyt mihinkään.

        Ps. Eiköhän tuo suomalaisuutta halveksiva nimimerkkisi kerro kaiken oleellisen sinusta ja agendastasi?

      • faktaasinulle
        ApolloVaikka kirjoitti:

        Kyllä se oli Gagarin joka ensimmäisenä kävi avaruudessa ja palasi vielä elävänä takaisinkin.

        Sitä faktaa et voi vääristää, että itsrnäisyys on saatu Leniniltä
        Ei sen puolesta taisteltu vaan se saatiin, Suomi oli tuolloin pelkkä pelinappula eikä maallamme ollut mitään arvoa kenellekään. Suurin luonnonrikkautemme on metsä ja siihen se jääkin.
        Ollaan oltu muiden maiden pelinappulana koko historian: Saksan, Ruotsin ja Venäjän omistuksessa paljon pitempi aika kuin itsenäisenä.

      • FaktatPöytään
        ErehdytTaas kirjoitti:

        Neuvostoliiton puolustus olisi romahtanut ilman jättimäistä sotilastukea Yhdysvalloilta. Länsiliittoutuneiden ilmahyökkäykset tuhosivat Saksan sotateollisuuden ja infrastruktuurin. Joten NL ei yksin olisi pystynyt mihinkään.

        Ps. Eiköhän tuo suomalaisuutta halveksiva nimimerkkisi kerro kaiken oleellisen sinusta ja agendastasi?

        Suomalaista halventava? Sitähän me oltiin monien vielä nykyäänkin palvoman Hitlerin mielestä.

        Taitaa sinulla mennä vähän ajantajunta sekaisin. Neuvostoliitto painoi natsena jo Virosta pois ja oli siirtymässä Puolaan kun Yhdysvallat tulivat mukaan valmiille apajalle. Kyllä se konkreettinen vihollinen oli jo Neuvostoliiton sisällä mistä silloiset venäläiset saivat natsit nujerrettua, ilman kenenkään ulkopuolisen apua.
        Yhdysvalloilla oli oma ongelma Japanin kanssa eikä siksi ollut innokas astumaan natsi-Saksan kanssa sotaan.

      • ApolloVaikka
        faktaasinulle kirjoitti:

        Kyllä se oli Gagarin joka ensimmäisenä kävi avaruudessa ja palasi vielä elävänä takaisinkin.

        Sitä faktaa et voi vääristää, että itsrnäisyys on saatu Leniniltä
        Ei sen puolesta taisteltu vaan se saatiin, Suomi oli tuolloin pelkkä pelinappula eikä maallamme ollut mitään arvoa kenellekään. Suurin luonnonrikkautemme on metsä ja siihen se jääkin.
        Ollaan oltu muiden maiden pelinappulana koko historian: Saksan, Ruotsin ja Venäjän omistuksessa paljon pitempi aika kuin itsenäisenä.

        Kyllä se oli Gagarin joka ensimmäisenä kävi avaruudessa ja palasi vielä elävänä takaisinkin.

        -Eikös se ollutkaan Laika-koira?

        Mitä sanot siihen että oleellisesti haastavampi kisa eli kuumatka oli ylivoimaista Neuvostoliitolle?

        "Sitä faktaa et voi vääristää, että itsenäisyys on saatu Leniniltä"

        -Samoin sitä faktaa et voi vääristää että Stalin yritti sen riistää Suomelta ja tapahtumista käytetään vieläkin nimeä torjuntavoitto. Suuret kiitokset sen taistelleille Sotiemme Veteraaneille!

      • KaikenlaistaSellaista

        Ensimmäinen avaruudessa käynyt ihminen oli Gagarin. Kyllä jenkitkin olivat kilpailussa mukana, että kuka ensimmäisenä kiertää pallon ympäri ja tulee elävänä takaisin.

        Jos Stalin olisi oikeasti Suomen itselleen halunnut niin kyllä se olisi toteutettu. Edullisempi vaihtoehto oli jättää Suomi pitkäaikaiseksi maksajamaaksi eikä syöpäläiseksi niin kuin monet muut Neuvostoliiton satelliittimaat.

        Vaan ei siinä, olen onnellinen että eletään rauhassa ja on maallamme oma itsenäisyys. Mutta omien saavutuksien ja voimien liioittelu on lähinä hupaisaa.

      • Anonyymi
        ErehdytKaikessa kirjoitti:

        Onko raha sinullekin kaikki kaikessa!? Mitä on joku rahamäärä siihen verrattuna, että säilytimme vapautemme ja itsenäisyytemme???

        Varmasti Neuvostoliitto olisi pystynyt Suomen valtaamaan, JOS olisi käyttänyt koko voimaansa. Mutta ne voimat olisivat olleet poissa etelästä ja NL olisi jäänyt Saksan armoille. Joten tuollainen jossittelu on turhanaikaista.

        Neuvostoliitto ei voittanut kumpaakaan maailmansotaa, vaan oli vain yksi voittajapuolen maista. Saksa olisi kevyesti voittanut sekä Venäjän että Neuvostoliiton, jos olisi taistellut vain niitä vastaan.

        Sitä paitsi Venäjä/NL HÄVISI ensimmäisen maailmasodan! Se joutui alistumaan nöyryyttävään rauhaan Saksan kanssa ennen sodan loppua.

        Suomen oli pakko ottaa saksalaiset avuksi ja ilman saksaa emme olisi saaneet torjuntavoittoa. Valitettavasti saksalaiset jättivät huonon maineen polttamalla Lapin !!
        Äitini muistaa kuinka evakkomatkalla näki saksalaisten lastaavan ammuksia junaan , savon suunnalla .

      • Anonyymi
        suomihävisijamaksoi kirjoitti:

        Kuitenkin suomi joutuu maksamaan voittajana Neuvostoliitolle sotakorvauksia pitkään. Todellinen voittaja, kyllä!

        Oletko tosissasi sitä mieltä, että silloinen Neuvostoliitto ei olisi halutessaan suomea valloittanut? Älä unelmoi.
        Neuvostoliitto, joka voitti ensimmäisen ja toisen maailmansodan ei pystynyt valtaamaan pikku-suomea? Niin varmaan.
        Ei Neuvostoliitto painanut täydellä voimallaan suomeen, sen tietää jokainen täysjärkinen.

        No miksi ei painanut täydellä voimalla, tyhmyyttä.

      • Anonyymi
        Torjuntavoitto-yes kirjoitti:

        Copypaste:
        "Neuvostoliitto voitti sodat, mutta hävisi sitä seuranneen rauhan. Sodan hävinneet Saksa, Japani ja Suomi kokivat ennennäkemättömän taloudellisen nousun. Samaan aikaan voittanut Neuvostoliitto riutui seuraavat 47 vuotta kommunismissa, köyhtyi ja lopulta romahti. Jäljelle jäi vain torso, joka on menettänyt merkittävän osan toisen maailmansodan ryöstösaaliistaan"

        Ja tuon "rahakommentin" kyllä allekirjoitan.

        Tuo oli paras vastaus.

      • Anonyymi

        Valkokaartilaiset ja heimosoturit saattoivat uskoa?.

    • nettisyntinen

      Valitettavasti Suomi on häviämässä. kaiken moraalisen etsikkoaikansa.

    • Patonkia

      Ranska oli voittajamaa. Vaikka sakemannit valtasivat sen muutamassa viikossa, jakoivat kahteen osaan ja laittovat nämä vainoamaan toisiaan. Maan yli vyöryivät taistelut kahteen kertaan. Valtava määrä siviilejä kuoli. Miehet joutuivat pakkotöihin Saksaan. Sodan jälkeen oli nälänhätätalvi. Siinä oli OIKEA voittajamaa!

      • Citroän

        Ei varsinaisesti.
        Ranska oli hetken voittajamaa kun Napoleon osasi käydä sotaa.
        Muut maat vapauttivat Ranskan toisessa maailmansodassa.

    • kasikasiIT

      NL ei olisi voittanut ilman brittien ja jenkkien ilmapommituksia. Koska natsit joutuivat viemään kasikasinsa ja vielä isommat tykkinsä ilmapuolustukseen. Vuonna -42 Stalingradissa puna-armeija vyörytti sivustat, koska romanialaisille divisioonille ei riittänyt kuin muutama alimittainen pst-tykki. Lännessä Saksalla oli sen sijaan 10.000 it-tykkiä.

    • joo-jooo

      -Ensimmäisenä kuuhun laskeutuivat jenkit maailmoja syleilevän kilpajuoksun päätteeksi. Mars-kisassa neukut eivät ole edes mukana. Eli se siitä "kilpajuoksu avaruuten" palkintosujoista.

      "Neuvostoliitto kehitti N1-kantorakettia miehitettyjä kuulentojaan varten. Kun neljä koelaukaisua oli päätynyt räjähdykseen, sen kehittäminen lopetettiin ja kuuohjelma hylättiin"

      "Apollo-kuuohjelman onnistuminen vuonna 1969 lopetti Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisen avaruuskilvan"

      https://fi.wikipedia.org/wiki/Avaruuskilpa

      -Puheesi ryssän menestyksestä kilpajuokussa avaruuteen ovat varsin huvittavia.

      Heh..Media on näemmä tehnyt tehtävänsä :D Mitä hemmettiä sillä on merkitystä kuka kuuhun laskeutui ensimmäisenä?, avaruuskilvan kanssa??? Kuka ensimmäisenä kävi Avaruudessa? ;)

    • Anonyymi

      NL ja natsi-Saksa solmivat 1939 molotov-ribbentropp -hyökkäyssopimuksen. Sen toimeenpano alkoi välittömästi. Ensin Saksa NL:n tukemana hyökkäsi Puolaan. NL sai hoitaa Baltian ja Suomen, Saksan myötävaikuttaessa. Suomi joutui siis tahtomattaan 2. maailmansotaan ja taistelemaan aluksi kahta liittoutunutta diktatuuria vastaan. Tältä pohjalta Suomen selviytyminen sodista oli työlästä ja inttäminen yksittäisten voittojen ja tappioitten laskemisesta on turhaa. 2 ms. lopulla Suomi oli osa liittoutuneita, taistellen näiden rinnalla Euroopan sodan loppupäiviin saakka.

      Miten "hävinnyt" osapuoli voi taistella edeten omalla alueellaan?

    • Anonyymi

      Stalinisti haluaa vain pilkata suomalaisia. Stalinisti voi samaan hengenvetoon sanoa, että talvisota oli oikeutettu NL:n taholta ja että lällällää, Suomi hävisi. Stallari oikeuttaa talvisodan jatkosodalla, eli tämän perusteella mitä tahansa asiaa voi perustella jollain tulevaisuudessa sattuuneella asialla. Stallarin logiikalla Saksan hyökkäys Ranskaan -40 oli oikeutettu, koska Ranska hyökkäsi -44 lopussa Saksan alueelle.

    • Anonyymi

      Kuinka paljon kuoli neuvostoliittolaisia? Suhteessa maiden ja armeijan ja taustavoimien kokoon nähden Suomi voitti. Viisas aina väistyy.
      Hyvin hoidettu sota. Neuvostoliitto hävisi koska ei päässyt tavoitteeseensa. Ei saanut katkaistua Suomea eikä vallattua.

    • Anonyymi

      ..jälleen kerran: jos tietäisin paikan missä aivan kaikki on hyvin ja auvoista, tukka putkella lähtisin enkä taakseni katsoisi...

      • Anonyymi

        Aivan, sellaista paikkaa kun et tule näkemään. Suomi on ainoa missä voit maata KELAn rahoilla vuositolkulla mitään tekemättä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan, sellaista paikkaa kun et tule näkemään. Suomi on ainoa missä voit maata KELAn rahoilla vuositolkulla mitään tekemättä.

        "...aivan,sellaista paikkaa.."
        ..en hakenutkaan ennen kuin "kolmevarttinen" tuli täyteen.. ja vielä nytkin tulee kysyttäessä lähdettyä.. kun "ei nuorempia saa töihin.."??

    • Anonyymi

      Ei täällä voita kukaan.. mutta on perhanan mukava olla..
      Ihan vaan elossa... ja tätä kieltä jos puhut rajan toisellapuolen niin saattaapi olla
      politrukit ja kasakat perässä.

    • Anonyymi

      II:ssa maailmansodassa oli kaksi liittoumaa, ympärysvallat ja keskusvallat ,joista jälkimäinen hävisi, kuten aloittaja tuntuu ylpeilevän. Voittaja miehitti kaikki keskusvallat yhtä lukuunottamatta. Ja nyt arvon aloittajalle kysymys: mikähän maa mahtaa olla kyseessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      78
      1795
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1689
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1504
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1193
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1184
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1172
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1136
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1121
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      6
      1109
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1104
    Aihe