Me otettiin kääpiövillakoira keväällä ja allergisena alkuun testiin. Oireet olivat vain syljestä ja pärjäsin ihan ok. Nyt oireita tulee aina kunniosketan koiraa ja viime viikkoina pahoja nokkosihottuma tyyppisiä oireita silmäluomissa, leuassa ja otsassa. Nämä, vaikkei koske koiraan. Kodin ulkopuolella näitä ei juuri tule. Johtuukohan koirasta vai jostain ihan muusta? Kellään kokemusta tai tietoa?
Koira talossa 10 kk ja ihottuma vaan pahenee
Äiti3
5137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voi myös olla psykosomaattinen oire tuo ihottuma. Joulu ja nuori koira, ahdistaa, jännittää? Ei kannata tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä vaan rauhassa seurata tilannetta ja kääntyä sen jälkeen lääkärin puoleen mikäli oireilu jatkuu tai pahenee.
Tiedän mm. muutamia jotka väittävät olevansa allergisia eläimille ja saavansa välittömästi astmakohtauksen, jos asunnossa joku elukka on majaillut. Kerran teimme ystäväni kanssa kokeilun eräälle toiselle hyvälle ystävällemme jolla siis paha koira-allergia ja majoitimme hänet sohvalle jossa elukat tykkäsivät nukkua. Koirat tietenkin olivat muualla ja asunto "siivottu" (luudalla isommat roskat pihalle) lattiasta kattoon. Aamulla vieras sitten kehui, että oli kyllä parhaat unet mitä pitkään aikaan nukkunut. Ulkona uskaltauduimme kertomaan tästä meidän kokeesta ja kaveri meni ihan valkoiseksi kaivellen astmapiippuaan paniikissa. No, hyväähän me tarkoitimme ja samalla tietenkin todistaa ettei mitään järkevää syytä lääkkeen ottamiselle ole.
Mutta, joidenkin ihmisten "suojausmekanismi" on vaan niin vahva, että päätimme ettemme enää tällaisia vakuutteluja kellekään tee kun ei niistä kerta mitään hyötyä kuitenkaan ole. Oikeassahan me silti olimme, ihmismieli teki tepposia.
Monille tulee näppyjä, jos silittelee jotain tiettyä koiraa, joka jotenkin enemmän allerkisoi juuri tiettyä ihmistä.Koirissa, ja ihmisissä on eroja siis.Mutta olen kuullut, että jotkut myös kertoneet, että oireet ajan kanssa vähenee, ikään kuin siedättyy pikkuhiljaa koiralle, kun sen kanssa vaan on.Tietysti, jos oireet pahenevat, on hakeuduttava lääkäriin.Ihan pienistä oireista, ei kuitenkaan kannata lemmikistä luopua.
Lapsienkin kohdalla, jos perheessä on lemmikkejä, joille allerkiatestissä allerkia näkyy, ei suositella lemmikeistä luopumistakaan.Koska se voi pahentaa tilannetta, jos kotona ei enää yhtään siedäty, kun lemmikkejä ei ole.Niin kun sitten pidemmän ajan päästä, on tekemisissä lemmikkien kanssa joille on allerkinen ollut, voi oireet olla huomattavasti vahvemmat, kuin jos lemmikkien kanssa on jatkuvasti tekemisissä.Meillä ei lemmikeistä luovuttu, vaikka perheessä allerkisia niille onkin.Oireet eivät ole pahoja, niin mennään näin.Tietysti on hyvä ottaa ne testit, niin näkee, onko allerkiaa, ja kuinka paljon.Joillekkin on käynyt niinkin, että luulee olevansa koiralle allerkinen, koska koira on helppo ajatella kohteeksi.Testeissä on kuitenkin näkynyt sitten pölypunkkiallerkia, johon ei koiran poislaittaminen tai välttely autakkaan.Siitepölykautena, tai jos vaikka tuodaan kukkivia kukkia sisälle, allerkinen ihminen oirehtii sitten muullekkin herkemmin.Jten, hyäsintit ja muut kukkivat pihalle, niin vähentyy jo allergiakuormaa huomattavasti.Kukkivia kukkiahan ei ole pakko olla, jos ne pahentavat myös muita allergiaoireita ;)
Hajuehdollistamista voi myös harjoitella. Tiedättehän, jos ilmassa leijuu jokin tuoksu saattaa se kiihottaa, raivostuttaa tai kurkunpään lamaannuttaa. En nyt tietenkään tarkoita, että pitäisi nenu ihan lantakasaan kiinni tunkea;) Voi niitä hajuja napsia sieltä täältä ilmasta ja tarkkailla reaktioitaan. Hiljentyä analysoimaan tuoksuja. Jouluhan on parasta aikaa tällaiseen toimintaan kun kinkku paistuu hitaasti uunissa ja tuoreet piparit ovat valmiina pöydässä odottaen ottajaansa. Saavat aikaan niin vallan hekumallisen aromi yhdistelmän.
Pahalta kuulostaa. Tod.näk. joudutte luopumaan koirasta eli allergia on tuolla lailla pahentunut. Olisi kannattanut käydä eri koirakodeissa ja testata, onko kaikille roduille allerginen, vai vain tietyille. Jotkut rodut vaan allergisoivat enemmän. Tunnetusti bichon friseä sanotaan vähäallergisoivaksi, mutta allergiat ovat aina yksilöllisiä. Meikällä auttoi siedätyshoito: collielle en ollut lainkaan allerginen ja kun se tuli taloon, allergia monia muita koirarotuja kohtaan hävisi. Kissalle sen sijaan toivottoman allerginen, se ei varmaan häviäisi siedättämällä.
Niin ja koiran sylkihän se on ilmassa leijailevan hienojakoisen hilseen, "koirapölyn" ohella juuri se allergisoiva ainesosa. Ei karvat sinällään.
Kiitos kovasti fiksuista vastauksista 😊 Villakoira valittiin juurikin allergiani takia. Minulla siis koira-allergia todettu lapsena ja siksi ei perheeseen koskaan koiraa otettu. Vierailimme bison ja villis kodeissa, kummastakaan ei mitään reaktiota muutakun syljestä. Niinkun meillä tälläkin hetkellä. "Tavalliselle" koiralle eli korille joilla aluskarvoitus olen selkeästi allerginen. Osaatteko sanoa kauanko siedättymiseen menisi? Alun kutinan jälkeen oli pari kuukautta lähes oireetonta. Nyt tullut pari kuukautta sitten nämä kutisevat, leimahtelevat nokkosihottuma tyyppiset jutut 😕 Harmittaa myös se etten voi koiraa kunnolla helliä ja rapsutella koska se saa heti kädet syyhyämään.