En olekoskaan ennen tiennyt että tässä maassa

on tällainen joukko olemassa kuin tämä yks lestahaara täällä itseään esittelee päivästä toiseen!

aivan hyvin voisitte olla siperiasta löydetty vanhauskoisten lauma ilman sitä Raamatullista uskoa.

että aikaihmiset mukamas Jumalan Hengen valistamat viitsii veivata kuoroista ja kitaroista ja virrenveisuusta ja kaikesta tehdään taivasrappusia tai niiden vastakohtia hohoijaa en ole koskaan tiennyt tällaista voivan olla vielä näillä vuosiluvuilla.

koko Raamatyun saa lukea ristiin rastiin eikä siellä törmää mihinkään näin sekavaan ja hataraan touhuun.

ja todellakin, en sitäaluksi uskonut, että joku porukka matkustaa jellivaaraan johonkin seuroihin joulunaikana ei herrankengät voiko se olla totta!

minun elinpiirissäni Jeesus tekee kotikäyntejä ja asuukin ihan luonani yötä päivää Henkensä kautta!

Mikään asia ei jää selvittämättä Hänen kanssaan kahdestaan, ei sitten mikään.
vain jos olen rikkonut lähimmäistä kohden taikka yhteiskunnan lakeja, silloin tarvitsee lähteä niitä selvittämään, mutta ei silloinkaan lappiin asti, riittää ihan se ongelman kohde!

eli kyllä teillä olisi suuri tarve suurelle taivaalliselle valolle joka iikalla, muuten ei tule hommistanne mitään.
6335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Muuten hyvä, mutta paljastut provoksi. Kukaan ulkopuolinen ei tiedä es.lest. asioita kuvaamallasi tavalla, ellei itse ole ollut siinä mukana jollain tasolla.

Mutta ei se mitään, muuten olen itse asiasta kanssasi samaa mieltä. Turhuuden turhuutta ja tuulen huminaa maailmankaikkeudessa.

Äänestä
  • OLISIKO TAVALLISTA TUULEN HUMINAA , VAI
    SITÄ PYHÄN HENGEN ÄÄNTÄ JOTA HERRAMME
    SANOO .. TEKEVÄN , TUULI PUHALTAA MISTÄ SE,
    TAHTOO JA PH: LIIKKUU MISSÄ HÄN TAHTOO . . .
    -

    Äänestä

  • Lähinnä tarkoitin "aikaihmisten veivaamista kuoroista ja kitaroista ja virrenveisuusta."Se on sitä tavallista tuulen huminaa ja turhuuden turhuutta.

    Sen sijaan uskallan sanoa, että jokainen joka kokee Pyhän Hengen liikkuvan, se ei jää huomaamatta. Onhan se Jumalan Pyhä Henki.

    Äänestä

  • provonpaljastin kirjoitti:

    Lähinnä tarkoitin "aikaihmisten veivaamista kuoroista ja kitaroista ja virrenveisuusta."Se on sitä tavallista tuulen huminaa ja turhuuden turhuutta.

    Sen sijaan uskallan sanoa, että jokainen joka kokee Pyhän Hengen liikkuvan, se ei jää huomaamatta. Onhan se Jumalan Pyhä Henki.

    NIIN , ONKO SEN TOINEN PÄÄ HERRASSA , VAI ONKO NIIN KUIN ATHANASSIUS SANOO , ISÄSTÄ JA POJASTA LÄHTEVÄ. JA SILLAI
    HEISTÄ' ,ETTEI KUKAAN OLE TEHNYT ,EIKÄ LUONUT , EI SYN-NYTTÄNYT, VAAN MUUTEN HEISTÄ, .
    -
    --

    Äänestä

KUULUU ERIKOISEN OUTOA MELSKETTÄ,AI MUT TÄÄL ONKIN ERISEURAN PORUKKA TAAS IRTI:)

Äänestä
  • Oletko sinä niitä, jotka tapaavat sanoa: Me olemme kitara, te olette kielet"

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


näinonnytnähty kirjoitti:

on tällainen joukko olemassa kuin tämä yks lestahaara täällä itseään esittelee päivästä toiseen!

aivan hyvin voisitte olla siperiasta löydetty vanhauskoisten lauma ilman sitä Raamatullista uskoa.

että aikaihmiset mukamas Jumalan Hengen valistamat viitsii veivata kuoroista ja kitaroista ja virrenveisuusta ja kaikesta tehdään taivasrappusia tai niiden vastakohtia hohoijaa en ole koskaan tiennyt tällaista voivan olla vielä näillä vuosiluvuilla.

koko Raamatyun saa lukea ristiin rastiin eikä siellä törmää mihinkään näin sekavaan ja hataraan touhuun.

ja todellakin, en sitäaluksi uskonut, että joku porukka matkustaa jellivaaraan johonkin seuroihin joulunaikana ei herrankengät voiko se olla totta!

minun elinpiirissäni Jeesus tekee kotikäyntejä ja asuukin ihan luonani yötä päivää Henkensä kautta!

Mikään asia ei jää selvittämättä Hänen kanssaan kahdestaan, ei sitten mikään.
vain jos olen rikkonut lähimmäistä kohden taikka yhteiskunnan lakeja, silloin tarvitsee lähteä niitä selvittämään, mutta ei silloinkaan lappiin asti, riittää ihan se ongelman kohde!

eli kyllä teillä olisi suuri tarve suurelle taivaalliselle valolle joka iikalla, muuten ei tule hommistanne mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu