Narsistinen äitini tuntuu kovin tunnekylmältä. Joskus lapsena kun näin hänet aina itkevän, hän itki aina säälistä itsensä vuoksi. Ts. hän itki sitä että häntä loukataan tai hänelle aiheutetaan jotakin. Aina kaikkiin tunteisiin liittyy tavalla tai toisella hän itse, en koskaan ole nähnyt hänen olevan aidosti huolissaan toisesta vaan aina omasta itsestään. Isäni hautajaisissa hän itki säälistä itseänsä kohtaan ei isääni. Minkä teki kun kuoli, minut jätti pulaan hän parkui isäni kuoleman jälkeen. Me lapset kaikki olimme jo silloin työssä olevia aikuisia joten ei hän jäänyt miksikään yksinhuoltajaksi vaikka hän myöhemmin kertoi valheellisesti jääneensä elättämään kahta lastaan miehensä kuoleman jälkeen. Kai saadakseen sankariäidin maineen. Hänen kalenterinsa heitti 25 vuodella, silloin oli jo viimeinenkin lapsista täysi-ikäinen ja poissa kotoa. Äidistä ei ole oikeasti minkään tekijäksi mutta hän itse kertoo tehneensä yksin kaiken.
Valekuolemat olivat toistuvia, ne liittyivät aina siihen jos emme tehneet tai olleet äidin mieliksi hän alkoi tehdä kuolemaa, piti päätään ja väitti verisuonen katkeavan tai sydänkohtauksen tulleen hänelle. Kumpikaan noista ei tapahtunut oikeasti se oli vain keino pelotella lapsiaan. Äitini ei ajattele terveesti, vaan hänen kertomia ajatuksia kun kuuntelee niissä on suuria epäloogisuuksia joihin hän itse uskoo täysin.
Tuli mieleen tuosta kuolemalla pelottelusta, tunsin erään perheen jossa oli nuori poika joka oli erityisen huomionkipeä, samoin kuin on myös oma äitini. Poika yrittää olla kuin jokin stara tai malli ja vanhemmat järjestävät ja tekevät kaiken mutta poika uhkailee itsemurhalla ja syyttelee vanhempiaan kaikenlaisesta. Viiltelee ranteitaan yrittäen tehdä itsemurhaa mutta valitsee aina niin tylpän veitsen ettei saa muuta aikaan kuin nirhaman. Pelottelua vanhempiaan kohtaan aivan samoin kuin äiti pelotteli meitä lapsena kuolemaa tekemällä. Siis molemmat narsisteja?
Valekuolemat olivat toistuvia, ne liittyivät aina siihen jos emme tehneet tai olleet äidin mieliksi hän alkoi tehdä kuolemaa, piti päätään ja väitti verisuonen katkeavan tai sydänkohtauksen tulleen hänelle. Kumpikaan noista ei tapahtunut oikeasti se oli vain keino pelotella lapsiaan. Äitini ei ajattele terveesti, vaan hänen kertomia ajatuksia kun kuuntelee niissä on suuria epäloogisuuksia joihin hän itse uskoo täysin.
Tuli mieleen tuosta kuolemalla pelottelusta, tunsin erään perheen jossa oli nuori poika joka oli erityisen huomionkipeä, samoin kuin on myös oma äitini. Poika yrittää olla kuin jokin stara tai malli ja vanhemmat järjestävät ja tekevät kaiken mutta poika uhkailee itsemurhalla ja syyttelee vanhempiaan kaikenlaisesta. Viiltelee ranteitaan yrittäen tehdä itsemurhaa mutta valitsee aina niin tylpän veitsen ettei saa muuta aikaan kuin nirhaman. Pelottelua vanhempiaan kohtaan aivan samoin kuin äiti pelotteli meitä lapsena kuolemaa tekemällä. Siis molemmat narsisteja?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Näin se menee meilläkin. Narsistivanhempi on jatkuvasti *sairaana* ja kuolemaa tekemässä. Sitten ihmeparannutaan, jonkin ajan kuluttua. Aina sen mukaan, mikä on kulloinenkin tarve, tai hyöty, mihin narsistivanhempi pyrkii.
Siis lapsia yritetään saada tuntemaan syyllisyyttä siitä, kun he ovat alkaneet elämään omaa *aikuiselämäänsä*. Heidän valintojaan arvostellaan, eikä lapsen tekemiä päätöksiä kunnioiteta koskaan. Narsistin tarpeet ajavat aina ohi lapsen omien tarpeiden.
Tällä pelottelulla yritetään saada lapset toimimaan narsistivanhemman haluamalla tavalla. Narsisti jopa tekeytyy niin *sairaaksi*, että hänet otetaan sairaalaan *lisätutkimuksia* varten. Lapsilleen hän kertoo tuolloin , että nyt on *loppu tullut*.
Todellisuudessa narsistivanhempi on napsinut piilottamiaan lääkkeitä, tilanteen aikaan saamiseksi, mutta vain sen verran, että henki säilyy edelleen.
Kyllä poika on jonkinlaista kaltoinkohtelua kokenut, ' uhri ' .
Vanhemmat sädekehäänsä kiillottavat, marttyyrimäisesti kaiken antaneena ja kestäneenä.