Tänään on jouluaatto, jolloin profeettojen lupausten toteutuminen on lähellä. Adventin eli odotuksen aika päättyy, kun Jeesus-lapsi jouluyönä syntyy.
Joulunajan juhlapyhien sanomaa
Jouluaaton jumalanpalveluksen aihe on pelastuksen kaipuu ja lupaus Vapahtajasta. Siksi jouluaaton jumalanpalveluksissa luetaan muiden tekstien lisäksi aina jouluun liittyviä profetioita eli ennustuksia.
Jouluyönä seurakunta kuulee enkelin viestin: "Tänään on teille syntynyt Vapahtaja." Jouluyön messu eli enkelten messu on monessa kristillisessä kirkossa joulunvieton päätapahtuma.
Jouluaamun 25.12. jumalanpalveluksessa eli paimenten messussa seurataan paimenten matkaa Betlehemiin katsomaan syntynyttä Jeesus-lasta. Joulupäivän jumalanpalveluksessa eli kansan messussa seurakunta kiittää Jumalaa siitä, että hän on antanut Poikansa tulla ihmiseksi.
Tapaninpäivä eli toinen joulupäivä 26.12. on ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen ja hänen myötään kaikkien marttyyrien muistopäivä.
Kolmas joulupäivä 27.12. on evankeliumin kirjoittajan Johanneksen päivä.
Viattomien lasten päivänä 28.12. muistellaan Herodeksen lastenmurhan uhreja sekä Joosefin, Marian ja Jeesus-lapsen pakoa Egyptiin. Kolmas ja neljäs joulupäivä poistettiin kalenterista jo vuonna 1772, mutta ne säilyttivät pitkään puolivirallisen luonteensa.
Ilosanoma kuuluu kaikille
Joulunaikaan liittyvissä raamatunkertomuksissa tulee esille, että tieto Messiaan syntymästä annettiin ensimmäiseksi paimenille: tavallisille, tietämättömille, jopa halveksituille. Se todistaa joulujuhlan ilosanoman laajuutta. Kristus syntyi aivan kaikille, valo lankeaa koko luomakunnan päälle.
Joulujuhlan erikieliset nimitykset kertovat joulun ilosanomasta. Espanjan-, italian- ja portugalinkieliset nimitykset juontavat latinan verbiin syntyä, ranskan sana viittaa ilosanomaan eli evankeliumiin, englanniksi puhutaan Kristusmessusta, saksalaiset kertovat pyhästä yöstä ja suomen sana joulu muistuttaa siitä, että kyseessä on juhla.

Vastaukset 9
Vanhimmat
tuleeko jeesus tänä jouluna takaisin?
Nuo kaikki mainitut juhlapäivät ovat kirkon keksimiä juhlia joilla ei ole todellista raamatullista perustetta. Mutta viettäköön kukin tykönään juhlia niinkuin parhaaksi näkee.
1Tim.6:16. Biblia. Jolla ainoalla on kuolemattomuus, joka asuu kirkaudessa, johon ei yksikään tulla taida, jota ei yksikään ihminen nähnyt ole eikä taida nähdä: jolle olkoon kunnia ja ijankaikkinen voima, amen! Kirjoitetaan: iankaikkinen.
Perkeleen lapsi Paavi lisäsi siansyönnin jouluun koska hän halusi pilkataraamattua kun Raamattu kehoittaa välttämään sianlihaa. Näin paavi sai petttyä ihmisiä pakanallisiin irstaisiin lihallisiin menoihin ja epäraamatulliseen joulupukin palvontaan
5Moos.14:7 "Näitä älkää kuitenkaan syökö ...sikaa, jolla kyllä on sorkat, mutta joka ei märehdi: se olkoon teille saastainen. Näiden lihaa älkää syökö...."
Jes.66:17 "jotka syövät sianlihaa ja muuta inhottavaa sekä hiiriä [rottia], niistä kaikista tulee loppu, sanoo Herra."
Jes.65:4 "he [uppiniskaiset] syövät sianlihaa, ja saastaiset liemet on heillä astioissansa."
Jumalan profeetta, rakas siskomme Ellen G White varoitti sianlihan syömisestä:
"Never should one morsel of swine's flesh be placed upon your table."Ellen G. White, Testimonies, Vol. 2, p. 93.
Itseasiassa koko joulu on pakanallinen - Jeesus ei syntynyt joulukuussa.
Joulupukki syntyi joulukuussa.
Täysin pakanallinen, bakkanallinen tahvonanpäivä ,mukaanlukien. Nimrod syntyi joulukuussa tänä päivänä, häntä palvotaan aurinkona, joka koki uudelleensyntymän talvipäivänseisauksen jälkeen. Hänet tapettiin, mutta vaimo Semiramis kehitti uskonnon, jonka mukaan hän ei kuollut vaan hänestä tuli jumala. Kaikki tämä pakanallinen uskonto levisi Baabelin tornin rakennuksella kielen sekoittamisen takia ympäri asutun maan. Se luste ujutettiin myös tekokristillisyyteen.
Joulun juhlinta alkoi 300-luvulla jkr roomassa. Se on yhdistelmä babylonialaista Tammuksen syntymäjuhlaa, roomalaista Saturnaliaa ja germaanista yule-juhlaa.
Lahjojen anto on peräisen Saturnaliasta. Joulukuusa on Tammus-juhlasta.
Ellen G White oli meedio joka kirjoitteli kirjoja ja teki tuttavuutta vainajahenkien kanssa. Hän on adventistien epäjumala.
Matt.23:34
Sentähden, katso, minä lähetän teidän tykönne profeettoja ja viisaita ja kirjanoppineita. Muutamat heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, ja toisia heistä te ruoskitte synagoogissanne ja vainoatte kaupungista kaupunkiin;
Matt.10:41
Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan