Tampere on polvillaan velkataakkansa edessä ja silti lisää velkaa yritetään keksiä kaikenlaisilla verukkeilla. Ilman ekonomikoulutustakin tajuaa, ettei jatkuvasta velan lisäämisestä hyvää seuraa. Olemme kaulaa myöten mudassa jo nyt. Onneksi pääosa niin sanotuista tamperelaisista kadunmiehistä ja -naisista on tajunnut missä mennään.
Ensimmäiseksi on pantava investoinnit jäihin heti. Gryndereiden miljoona-avustukset on lopetettava. Tunnelikin tehtiiin vain siksi, että rakennusliikkeille saatiin lisämaata. Nyt rakennusliikkeet saavat huippuvoittoja tamperelaisten veronmaksajien avustuksella. Gryndereillekö me verorahoja keräämme?
Ensimmäiseksi on pantava investoinnit jäihin heti. Gryndereiden miljoona-avustukset on lopetettava. Tunnelikin tehtiiin vain siksi, että rakennusliikkeille saatiin lisämaata. Nyt rakennusliikkeet saavat huippuvoittoja tamperelaisten veronmaksajien avustuksella. Gryndereillekö me verorahoja keräämme?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Mistä näitä muka tietäviä idiootteja sikiää??. Painu jonnekkin itäsuomen kuolevaan kuntaan möykkäämään, eli siellä ei ole edes uskoa tulevaisuuteen jonka perusteella investoitas.
Nyt Tampereesta tehdään vetovoimaista j akiinnostavaa, eli vain sillä tavalla saadaan verotuloja joilla kaupunkia ylläpidetään ja kehitetään.
Pysy lujana uskossasi äläkä anna tosiasioiden häiritä!
Se, että vähäosaisten ahdistus voimistuu joulun aikaan, näyttää olevan totta.
Vetovoimainen ja kiinnostava kaupunki on sellainen, jossa on töitä - mitkään tornitalot ja ratikat eivät riitä saamaan tänne uusia työpaikkoja kuin raksamiehille. Vai tiedättekö jonkun muuttaneen Helsinkiin ratikan takia? Ei, kyllä ne on ne työt jotka vetää.
Tampereella vähäosaisia on jokaisen tuttavapiiirissä, niin duunareita kuin akateemisiakin, nuoria kuin vanhoja.
Lukekaa tämän päivän Aamulehteä. Siinä kirjoitetaan tutkimuksesta, jonka mukaan onnellisimmat ihmiset elävät Itä-Suomessa. Onnettomimmat ihmiset taas asuvat Pirkanmaalla.
Tampereellakin asukaskohtainen lainamäärä kohonnee jo yli 7000 euron, kun kaupungin ja kaupunkikonsernien velat lasketaan yhteen. Ja lisää tulee roimasti lähivuosina. Lisäksi eräiden toisten tutkimusten mukaan rikkaat muuttavat naapurikuntiin - köyhien jäädessä tai muuttaessa Tampereelle.
Vaari ottelee paukkua
Onko vaari Kuhmoisista? Kuhmoinen kunnan väki on toiseksi vanhinta koko Suomessa.
Voi Muori-kulta, Vaari on täältäTampereelta. Koulukadun poikia. Soppakoulun likkoja kyttäilty ja monet jääkiekkomatsit nähty tamperelaisen jääkiekkomahdin pyhäkössä
Tampere on yksi kehittyvistä eurooppalaisista alueista. Uuden kunnallislain ja maakuntien aseman muutoksen johdosta Tampereesta muodostu n. puolen miljoonan asukkaan palveluiden ja kaupankäynnin keskuspaikka, jonka merkitys säteilee vieläkin isommalle alueella ja väkimäärälle. Tärkeintä on nyt kuitenkin muistaa se, että kaikki ei tule hetkessä valmiiksi, vaan on muistettava olla kärsivällinen. Kyllä tästä kaikesta tulee vielä hyvä.
Ja tulevaisuuden Tamperelaiset voivat asua hyvän elämän, helpomman kulkemisen ja toimivien yhteyksien kaupungissa. Jossa uudenlaiset mahdollisuudet kohtaavat kansalaisen. Ja haastavat yrittämään entistäkin ahkerammin. Kansainvälisyys ja verkostoituminen yhdessä uusiin investointeihin tekevät Tampereesta houkuttelevan ja vetovoimaisen paikan. Jossa yhä uudelleen noustaan kärkisijoille monilla eri osa-alueilla. Siitä on jokaisen hyvä jatkaa matkaansa kohti tulevaa.
Tämä on tavanomaista höpinää. Kaupunki investoi jo muutoinkin toimiviin kohteisiin. Rikkaat muuttavat edelleen naapurikuntiin. Köyhille rakennetaan slummia keskustaan. Ja rakennusliikkeet vievät kaupunkia kuin pässiä narussa. Teollisia työpaikkoja Tampereelle tarvitaan. Satsatkaa siihen. Kyllä Tampereella aluetta on - esim Teiskon suunnassa ja kehätien varrella
Työpaikat ovat kaikki verovaroin palkattuja ja asiakkaat kelan ja sossun rahoin. Kyllä siitä hyvä tulee.
Osa ihmisistä ei halua asua lähiöissä. Myös heille on rakennettava asuntoja. Nykyajan trendi tuntee vieraaksi ns. maallemuuton. Sama on jo voimakkaasti näkyvissä siinä, että esim. PK- seudulla sisäinen muuttoliikenne suosii kovinkin voimakkaasti keskusta asumista. Joka on johtanut mm. siihen, että koulujen ja päiväkotiryhmien määrät ovat kasvaneet, niin että entiset tilat ovat jääneet pieniksi ja uusia etsitään kuumeisesti.
Ja epäilemättä sama trendi tulee kohtaamaan myös Tampereen. Tosin siihen tarvittava asuntokapasiteetin määrä on ollut Tampereella keskustassa perinteisesti kovin pieni. Mutta johon kuitenkin on nyt tulossa positiivisia muutoksia.
Nykyisille kouluille ja työpaikoille on asetettu sellaiset sisäilman laatuvaatimukset, että niiden rakentaminen olisi esim. keskustan alueelle olisi hankalaa, ellei tarvittavaa parkkipaikka ja joukkoliikenne rakentamista olisi otettu rakentamisen alle.
Viimeistään ratikka kolmosen kohdalla, jossa lähikunnat integroidaan liikenteellisesti raideliikenteellä Tampereeseen maakuntakeskuksena, tulevat niiden keskustaajamat tai muutoin elinkelpoiset uudet keskustat ja kauppapaikat saamaan tärkeän piristysruiskeen.
Et halua nähdä todellisuutta, työssäkäyvien ja varakkaampien ihmisten virta on kaupungista ympäryskuntiin, aikuiset opiskelunsa opiskelleet ja elämänsä vakiinnuttaneet ei halua asua kerrostalossa, vaan omakotitalossa tarpeeksi isolla omalla tontilla, järkevään hintaa.
Näillä ihmisillä ei ole mitään sidettä Tampereen keskustaan, eikä tarvetta käydä siellä ostoksilla, eivät työpaikat edes sijaitse siellä, joten ratikka on monessakin mielessä hukkainvestointi.Tähän ihmisten haluun asua ok-talossa em. edellytyksin Tampere ei edes halua vastata, tarjotaan kommuunia ja postimerkin kokoisia vuokratontteja. Vihervasemmistolaisille päättäjille ihminen omassa talossa, omalla tontilla on aatteellinen painajainen.
Tampere kaivaa omaa hautaansa kalliilla hukkainvestoinneilla, kun lainakorot nousee, verokierre muuttuu sietämättömän kovaksi ja ihmiset pakenee entistä suuremmin joukoin ympäristökuntiin.
Ok taloista sen verran, että tonttien kysyntä on suorastaan romahtanut, myyntiajat pidentyneet ja nyt rakennettavat talot ovat keskimmäärin pienempiä kun aikaisempina vuosina.
Eli todellisuudessa ihmiset haluavat palveluiden ja elämän äärelle, jota edustaa keskusta ja vahvat lähiöt tehokkaalla julkisella liikenteellä.
Ihmiset, varsinkin varakkaat, haluavat naapurikuntiin. Onhan tästä tutkimuksiakin.
Keskusta asuminen on niin rauhatonta, että biletysvuodet ohittanut ei siellä halua asua kaiken saastan keskellä, harvoja aikuisia kiinnostaa jatkuva baarielämä ja hälinä. Nyt on tulleet lisäksi iljettävät ja vastemieliset matut, jotka ovat valloittaneet kaupungin kadut ja baarit, kunnon veronmaksaja voi pahoin sitä elättien laumaa katsellessaan.
Ok tonttien kysyntä on romahtanut Tampereella, kukaan ei huoli surkeaa 400 m2 tonttia, kun naapurikunnasta saa oman 5000m2 tontin samaan hintaan, eikä matkat palveluihin välttämättä kasva ollenkaan.
Kaikki asumismuodot elämässään kokenut ja muiden asumismuotojen jälkeen valinnut tähän elämäntilanteeseen keskustassa asumisen, eli nyt kolme vuotta Tampereen keskustassa asumista.
Jokainen tekee omat valintansa, mutta tälle kahden henkilön taloudelle keskustassa asuminen sopii erinomaisesti. Yllättävän moni tutuista on myös kiinnostunut keskusta-asumisesta, eli Tampereen keskusta on muuttumassa teollisuuden keskustasta ihmisten keskustaksi. Lisää asukkaita keskustaan tulee 10000-20000 ja ratikka tuo keskustan palvelut lähivuosina entistä helpommin tavoitettavaksi myös ilman autoa liikuville. Autoilla keskustaan tuleminen on erittäin vaivatonta vaikka hämeenkatu ei ole läpiajoväylä.
Ei missään nimessä keskustaan asuun pakokaasujen sekaan hyi hyi.
Tämäkin ongelma ratkeaa ratikan myötä.
Suurtyöttömyys on fakta ja se näkyy erityisen selvästi Tampereen keskustassa. Se on todella epämiellyttävä paikka, kun se on niin pimeä ja roskainen ja joka puolella on sekakäyttäjiä yms. Keskusta on kuin joku Albania ja sitten siitä yritetään tehdä väkisin joku Manhattan.
Tampere muistuttaa aika paljon Poria. Yhtä huonot vaatteet, jämähtänyt suomirokki, työttömiä, alkoholisteja, persuja ja rasisteja paljon. Tosin Pori ei väitä olevansa muuta kuin se on, mutta Tampereesta luodaan harhaista kuvaa vetovoimaisesta kaupunkista, mikä houkuttelee -kuten tilastoista näkyy – tänne vain työttömiä