Jonkka demarina halusi tuet täytenä, kuten Suomalaisillakin on.
Lakiesityksessä oleskeluluvan saaneille työttömille turvapaikanhakijoille myönnettäisiin työmarkkinatuen asemesta kotoutumistukea, jonka suuruus olisi 90 prosenttia työttömyyspäivärahan peruspäivärahan määrästä.
Oikeuskansleri Jaakko Jonkka kertoo olleensa yhdessä tapauksessa suoraan yhteydessä ministeriin lakihankkeeseen liittyvien perusoikeuskysymysten takia.
”Kotouttamistukea koskevassa asiassa ensimmäisen keskustelun lakihankkeen mahdollisista perustuslakiongelmista ja meidän avuntarjouksesta kävin nimenomaan asianomaisen ministerin kanssa jo syksyllä 2015”, Jonkka kirjoittaa sähköpostiviestissään.
Lainvalmistelua ei ollut vielä syksyllä 2015 aloitettu. Asia vaikutti Jonkan mukaan siinä määrin kysymyksiä herättävältä, että hän sopi ministerin kanssa virkamiesten yhteydenpidosta, jos lainsäädäntöä aletaan valmistella.
Perustuslakiin erikoistuneet professorit Tuomas Ojanen ja Juha Lavapuro ihmettelevät Perustuslakiblogissa, miksi oikeuskansleri ei ole käyttänyt perustuslain suomia mahdollisuuksia.
Perustuslain mukaan oikeuskanslerin tulee esittää huomautuksensa perusteluineen valtioneuvoston päätökseen tai toimenpiteeseen, jos sen laillisuudessa on jotakin huomautettavaa. Jos huomautus jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimiin.
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005020069.html

Vastaukset 3
Vanhimmat
Et taida oikein mikä on perustuslaki, joka pitäisi olla suomalaisille turvana, kestalaisia vastaan. Kyse ei ollut siis Jonkan haluamisesta, vaan mitä perustuslaki edellyttää.
Laki edellyttää Jonkkaa ilmoittamaan havaitsemistaan asioista. Nähdään pyhien jälkeen onko Jonkka merkityttänyt pöytäkirjoihin eriävän näkemyksensä.
Kova on kiire punaproffilla ja oppositiolla tuomitsemaan asia ennen tutkimusta.
Siitä huolimatta kyse on perustuslaista.