Mielenkiintoista kuinka yleinen väärinkäsitys on se käsitys, että työssäkäyvät maksavat ei-työssäkäyvien elatuksen. Vaikka pikaisesti katsoen on ilmeistä, että työssäkäyvien palkoista perityillä veroilla valtio maksaa sosiaaliturvan menot, niin isomman kokonaisuuden todellisuus on kuitenkin erilainen. Raha ei synny olemassaoloon siinä vaiheessa, kun työntekijä saa palkan tililleen. Työtä tekevät ihmiset eivät todellakaan voi sanoa luovansa uutta rahaa ja valittaa, kun osa siitä otetaan veroina pois ja käytetään johonkin yleishyödylliseen, esim. sosiaaliturvaan.
Raha on saanut alkunsa siinä vaiheessa, kun joku on ottanut sen lainana pankista, ja tarinan todellinen hyväntekijä (se joka rahoittaa sekä työntekijöiden että työttömien toimeentulon) on se, joka velan alunperin otti kannettavakseen. Palkanmaksu työntekijöille on rahatalouden kannalta aivan samanlaista velkarahan kierrätystä ja tulonsiirtoa kuin työttömuusturva työttömillekin. Tietenkin sillä, että maksetaanko raha (ansaittuina) palkkoina vai (ansaitsemattomina) sosiaalitukina vai kenties (piiloansaittuina) sijoitustuottoina, on merkitystä esim. psykologisista syistä, mutta sen varsinaisen rahankierron ja talouden mekanismien kannalta sillä ei ole merkitystä.
Asiaa voi valaista yksinkertaisen esimerkin kautta. Otetaan yrittäjä, joka perustaa yrityksen, jossa valmistetaan pöytäliinoja. Hän palkkaa kymmenen ompelijaa töihin ja ottaa pankista 100 000 euroa lainaa selvitäkseen kuluista siihen saakka, kunnes yritys alkaa tuottaa tarpeeksi. Hän maksaa jokaiselle ompelijalle 2000€/kk palkkaa, ostaa tarvikkeita ja maksaa esim. sähkölaskuja. Lisäksi hän maksaa erilaisia veroja ja vakuutuksia ja pidättää myös työntekijöiden palkoista ansioveron. Muutaman kuukauden kuluttua tuo koko 100 000 on mennyt ja on todellisuudessa kiertämässä ympäröivässä yhteiskunnassa kädestä käteen. Voisimme halutessamme seurata jokaisen euron kulkua erikseen; siellä on esimerkiksi kymppi, jonka työntekijä A sai palkkana ja maksoi sillä sähkölaskunsa, mutta siellä on myös kymppi, jonka työntekijä B maksoi verona valtiolle ja jonka valtio maksoi toimeentulotukena työttömälle, joka puolestaan maksoi sillä sähkölaskunsa. Raha jatkaa toki kulkuaan sähkölaitoksen jälkeenkin ja voi lopulta palata takaisin yritykselle, kun vaikkapa sähkölaitoksen työntekijä käy ostamassa kympin maksavan pöytäliinan yrityksen myymälästä.
Voiko esimerkin työntekijä B valittaa ja sanoa, että hänen työllään ja hänen lompakostaan maksettiin työttömän sähkölasku? Suppeasti tarkasteltuna näin voidaan sanoa, sillä käytännössähän asia meni juuri näin, mutta todellisuudessa työttömän sähkölasku maksettiin sillä rahalla, jonka yrittäjä lainasi pankista ja jonka hän välitti eteenpäin sekä työntekijälle että työttömälle. Työntekijät eivät siis todellisuudessa tuottaneet senttiäkään, vaan hekin saivat tulonsa eräänlaisena tulonsiirtona omalta työnantajaltaan.
Tätä tulonsiirtoa – palkkaa – työntekijät voivat saada nykymaailmassa ainoastaan niin kauan, kun yrittäjät välttämättä tarvitsevat heidän työpanostaan, mutta heidän työpanoksensa ei sinänsä ole lainkaan merkityksellinen sen varsinaisen rahan synnyn ja kierron kannalta. Yrittäjä voisi ostaa koneen, joka tekee kymmenen ompelijan työt, palkata sen hoitamiseen ainoastaan yhden koneenhoitajan ja laittaa huimat voittonsa omaan taskuunsa. Hän voisi myös edelleen pitää ne kymmenen työntekijää palkkalistoillaan ja maksaa heille palkkaa vaikka siitä, että he vahtivat toinen toisiaan tai kukin yhtä koneen osaa, tai että he pelaavat korttia taukohuoneessa tai nukkuvat kotonaan. Ihmisille voitaisiin tosiaan maksaa ”palkkaa” ihan mistä vain, vaikka nukkumisesta, samalla kun koneet hoitavat työt, eikä se muuttaisi rahatalouden kannalta yhtään mitään. Työssäkäyvät palkansaajat eivät todellakaan ole mitään nettomaksajia, joiden lompakosta ja selkänahasta sosiaaliturva maksetaan, vaan ovat itsekin ainoastaan yksi osa monimutkaista velkarahankiertoa, jossa heidän osuuttaan vain kutsutaan ”palkaksi” ja toisten osuuttaa joksikin toiseksi. Koko systeemin rahoittavat ne tahot, jotka ottavat velkaa ja luovat näin uutta rahaa liikkeeseen. Kun velat maksetaan kaikki pois eikä uutta enää oteta, voit tehdä työtä niin paljon kuin selkäranka kestää, mutta palkkaa ei tilillesi enää ikinä tule.
Raha on saanut alkunsa siinä vaiheessa, kun joku on ottanut sen lainana pankista, ja tarinan todellinen hyväntekijä (se joka rahoittaa sekä työntekijöiden että työttömien toimeentulon) on se, joka velan alunperin otti kannettavakseen. Palkanmaksu työntekijöille on rahatalouden kannalta aivan samanlaista velkarahan kierrätystä ja tulonsiirtoa kuin työttömuusturva työttömillekin. Tietenkin sillä, että maksetaanko raha (ansaittuina) palkkoina vai (ansaitsemattomina) sosiaalitukina vai kenties (piiloansaittuina) sijoitustuottoina, on merkitystä esim. psykologisista syistä, mutta sen varsinaisen rahankierron ja talouden mekanismien kannalta sillä ei ole merkitystä.
Asiaa voi valaista yksinkertaisen esimerkin kautta. Otetaan yrittäjä, joka perustaa yrityksen, jossa valmistetaan pöytäliinoja. Hän palkkaa kymmenen ompelijaa töihin ja ottaa pankista 100 000 euroa lainaa selvitäkseen kuluista siihen saakka, kunnes yritys alkaa tuottaa tarpeeksi. Hän maksaa jokaiselle ompelijalle 2000€/kk palkkaa, ostaa tarvikkeita ja maksaa esim. sähkölaskuja. Lisäksi hän maksaa erilaisia veroja ja vakuutuksia ja pidättää myös työntekijöiden palkoista ansioveron. Muutaman kuukauden kuluttua tuo koko 100 000 on mennyt ja on todellisuudessa kiertämässä ympäröivässä yhteiskunnassa kädestä käteen. Voisimme halutessamme seurata jokaisen euron kulkua erikseen; siellä on esimerkiksi kymppi, jonka työntekijä A sai palkkana ja maksoi sillä sähkölaskunsa, mutta siellä on myös kymppi, jonka työntekijä B maksoi verona valtiolle ja jonka valtio maksoi toimeentulotukena työttömälle, joka puolestaan maksoi sillä sähkölaskunsa. Raha jatkaa toki kulkuaan sähkölaitoksen jälkeenkin ja voi lopulta palata takaisin yritykselle, kun vaikkapa sähkölaitoksen työntekijä käy ostamassa kympin maksavan pöytäliinan yrityksen myymälästä.
Voiko esimerkin työntekijä B valittaa ja sanoa, että hänen työllään ja hänen lompakostaan maksettiin työttömän sähkölasku? Suppeasti tarkasteltuna näin voidaan sanoa, sillä käytännössähän asia meni juuri näin, mutta todellisuudessa työttömän sähkölasku maksettiin sillä rahalla, jonka yrittäjä lainasi pankista ja jonka hän välitti eteenpäin sekä työntekijälle että työttömälle. Työntekijät eivät siis todellisuudessa tuottaneet senttiäkään, vaan hekin saivat tulonsa eräänlaisena tulonsiirtona omalta työnantajaltaan.
Tätä tulonsiirtoa – palkkaa – työntekijät voivat saada nykymaailmassa ainoastaan niin kauan, kun yrittäjät välttämättä tarvitsevat heidän työpanostaan, mutta heidän työpanoksensa ei sinänsä ole lainkaan merkityksellinen sen varsinaisen rahan synnyn ja kierron kannalta. Yrittäjä voisi ostaa koneen, joka tekee kymmenen ompelijan työt, palkata sen hoitamiseen ainoastaan yhden koneenhoitajan ja laittaa huimat voittonsa omaan taskuunsa. Hän voisi myös edelleen pitää ne kymmenen työntekijää palkkalistoillaan ja maksaa heille palkkaa vaikka siitä, että he vahtivat toinen toisiaan tai kukin yhtä koneen osaa, tai että he pelaavat korttia taukohuoneessa tai nukkuvat kotonaan. Ihmisille voitaisiin tosiaan maksaa ”palkkaa” ihan mistä vain, vaikka nukkumisesta, samalla kun koneet hoitavat työt, eikä se muuttaisi rahatalouden kannalta yhtään mitään. Työssäkäyvät palkansaajat eivät todellakaan ole mitään nettomaksajia, joiden lompakosta ja selkänahasta sosiaaliturva maksetaan, vaan ovat itsekin ainoastaan yksi osa monimutkaista velkarahankiertoa, jossa heidän osuuttaan vain kutsutaan ”palkaksi” ja toisten osuuttaa joksikin toiseksi. Koko systeemin rahoittavat ne tahot, jotka ottavat velkaa ja luovat näin uutta rahaa liikkeeseen. Kun velat maksetaan kaikki pois eikä uutta enää oteta, voit tehdä työtä niin paljon kuin selkäranka kestää, mutta palkkaa ei tilillesi enää ikinä tule.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Raha on saanut alkunsa siinä vaiheessa, kun joku on ottanut sen lainana pankista, ja tarinan todellinen hyväntekijä (se joka rahoittaa sekä työntekijöiden että työttömien toimeentulon) on se, joka velan alunperin otti kannettavakseen."
Tuo on osittain totta. Pankilla itsellään ei kuitenkaan tarvitse olla (eikä ole) kokonaisuudessaan sitä rahaa mikä lainataan esim. yrittäjälle. Nykyisessä talousjärjestelmässä raha on aina velkaa ja talousjärjestelmässä ei koskaan voi olla tarpeeksi rahaa jotta sen velan voisi kokonaisuudessaan maksaa takaisin. Tämän takia esim. valtioiden velkataakka voi vain kasvaa paitsi jos korko on joko hyvin kauan miinusmerkkinen tai talouskasvu poikkeuksellisen suurta.
Yrittäjän kannattaa aina myös huolehtia siitä että on riittävästi maksukykyisiä asiakkaita joten niille työntekijöille kannattaa myös maksaa rittävää palkkaa. Jos kaikki sosiaalituen lopetettaisiin niin se tarkoittaisi suuria ongelmia myös monille yrittäjille.
Sosiaalitukia saavien rahat menevät käytännössä suoraan takaisin kiertoon ja siten paikallisille yrittäjille.
Ainoa toimiva ratkaisu on palauttaa rahanluonti keskuspankeilta takaisin valtioille ja sitä rahaa voi sitten laskea liikenteeseen juuri niin paljon kuin halutaan ja kyetään hyödykkeitä ja palveluita yhteiskunnassa tuottamaan jolloin seuraksena olisi käytännössä täystyöllisyys. Nyt se on vaikeasti toteutettavissa koska paikallinen omavaraisuus on usein riittämätöntä ja talous on vientivetoista.
Tämä tietenkin kaataisi pankkien pyramidihuijauksen joten asiasta ei juurikaan julkisuudessa puhuta. Ns. austerity eli niukkuuden jakaminen on täysin keinotekoista ja hyödyttää vain eniten omistavaa yhteiskuntaluokkaa (erityisesti suursijoittajia).
Hämäyksenä syyllistetään sitten työttömiä ja muita sosiaalitukia saavia jotta huomio kiinnittyisi pois niistä oikeista syyllisistä. "Hajoita ja hallitse" on vanha metodi. Kansalaispalkka olisi hyvä systeemi jos se vain olisi elämiseen riittävä ja mahdollistaisi yhteiskunnan toiminnallisuuden itseorganisoitumisen ruohonjuuritasolta ylöspäin.
Suunnitelmataloutta (kontrollia ja kyttäystä ylhäältäpäin tyyliin työttömien haastattelut 3kk:n välein) on jo testattu entisessä Neuvostoliitossa ja Pohjois-Koreassa huonolla menestyksellä. Perisuomalainen kateus, epäluuloisuus ja pahantahtoisuus johtaa vaan kiihtyvään kurjistumiskierteeseen.
Hyvää joulua!