Miika ennusti Jeeuksen syntymän.

Tämäonilouutinen

Betlehemistä nousee Messias


1 Sinä Betlehem, sinä Efrata,
sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa!
Mutta sinun keskuudestasi
nousee Israelille hallitsija.
Hänen juurensa ovat muinaisuudessa,
ikiaikojen takana.
2 Herra jättää Israelin vain siksi ajaksi,
kun synnyttäjä synnyttää.
Sitten israelilaisten luokse palaavat
heidän jäljelle jääneet veljensä.
3 Hallitsija on nouseva
ja kaitseva heitä Herran voimalla.
Herra, hänen Jumalansa,
antaa hänelle vallan ja kunnian.
He saavat elää rauhassa,
sillä hänen valtansa ulottuu maan ääriin saakka.
4 Hän tuo rauhan.


Miikan kirja (hepr. ‏מיכה‎, Mikhah) on yksi Raamatun Vanhan testamentin pienistä profeetallisista kirjoista. Se on Raamatun 33. ja juutalaisen Raamatun TPerinteisesti profeetta Miikan ajatellaan kirjoittaneen kirjan Jotamin (742-735 eaa.), Ahaan (735-715 eaa.) ja Hiskian hallintokausilla (715-687 eaa.), noin vuosina 735–700 eaa. Miika oli yksi ensimmäisiä pienistä profeetoista.

4

103

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 161

      Tämä on todella ihmeellistä. Kirjan ensimmäinen osa kertoo mitä tulee tapahtumaan kirjan toisessa osassa!!!

      Tämä on täydellisen varma todiste siitä, että toisen osan kirjoittajat ovat olleet tietoisia siitä mitä kirjan ensimmäisessä osassa on ennustettu tapahtuvaksi kirjan toisessa osassa. Tämä on todella ihmeellistä.

      Voisiko olla mitenkään mahdollista, että toisen osan kirjoittajat ovat lukeneet ensimmäisen osan ennustukset?

    • Tämäonilouutinen

      Jumala oli imurinnussija
      Kannattaa myös muistaa, että hieman tämän jälkeen Jeesus-lapsi uudelleensyntyy hiljaiseen Mieleen.

    • jeeus will pee us? Ihmettelem miksi nää Jumlan omat ovat peniä kiirotoevirghe gkogokej

    • hehehehehehe

      Eihän ennustanut. Ennusteli mahtavan kuninkaan syntyvän Juudan suvusta. Ei tullut mahtavaa kuningasta. Eikä tullut rauhaa sen mahtavan kuninkaan ansiosta.. Se siitä ennustelusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      0
      3720
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3321
    3. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      56
      3037
    4. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      2908
    5. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      16
      2848
    6. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2700
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      44
      2340
    8. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      38
      2232
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2095
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      1879
    Aihe