Huomasin tuollaisen jutun:
Suomessa työkyvyttömäksi jäävälle kertyy eläkettä myös tulevalta ajalta eli ”menetetyiltä työvuosilta”. Esimerkiksi tänä vuonna työkyvyttömyyseläkkeelle jääneelle 55-vuotiaalle on kertynyt eläkettä myös niiltä kahdeksalta vuodelta, jotka hän on ennen 63 vuoden eläkeikää menettänyt.
Pitääkö paikkansa? Olen ollut työkyvyttömyyseläkkellä jo noin viisi vuotta. Olen ehtinyt jo pelätä ettei eläkkeelläni saa enää mitään siinä vaiheessa kun "oikea" eläkeikä koittaa, jos siis olen enää edes elossa. Töihin en pysty, eikä kukaan tässä kunnossa palkkaisikaan.
Eläke on noussut joka vuosi vähemmän kuin hinnat on nousseet vaikka poliitikot muuta väittää. Sehän riippuu mitä hintoja ottaa mukaan vertailuun. Lääkekulut esimerkiksi on nousseet ja nousee kun Kela muisti kirjeellä ennen joulua miten erityiskorvattavien lääkkeiden korvattavuus pienenenee. Ne lääkkeet on pakko ostaa jos hengissä meinaa pysyä.
Hyvä jos vähän toivoa tulee sentään tulevaisuuteen niin ei tarvitse miettiä missä vaiheessa menee junan alle.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta eutanasia tulee, se on halpaa yhteiskunnalle, ja helpottaa köyhien tuskan.
Lakisääteisesti.
Työkyvyttömyyseläkeuudistukset eivät koske sinua vaan niitä, jotka jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle uudistuksen tultua voimaan.
Jos heikennyksiä on niin tulee aina voimaan takautuvasti koskien kaikkia eläkeläisiä. Jos parannuksia tulee niin koskee vain tulevia eläkeläisiä.
Eli Suomi on paska maa.
Vastaus nimimerkille "Tauno51": Koska olet työkyvyttömyyseläkkeellä, niin siihen on laskettu ns. tuleva aika mukaan. Eläkekuudistus ei valitettavasti tuo mitään muutosta tilanteeseesi.
Ainoastaan työnteko ansiorajojen puitteissa kerryttäisi sinulle lisää eläkettä.