ÄLÄ OMISTA AUTOA! NÄIN SUOMALAISIA KOHDELLAAN

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005017744.html

Tämä on todella törkeää, vai mitä Sipilä, Orpo, Soini?
9170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuo olisi VR:lle ennen hyvä, aina sairaslomalla.
Siellä oli lista jonka mukaan olivat sairaslomalla.


Nelisen vuotta sitten Anne, 55, asui Helsingissä ja teki töitä tarjoilijana. Hänelle sattui töissä tapaturma, jonka seurauksena hän teloi jalkansa pahasti.

– Jouduin leikkaukseen, ja jalkaan jäi jännerepeämä. Tapaus ei kuitenkaan mennyt työpaikan vakuutuksen piiriin. Sanottiin, että se oli vanha vamma.

Leikkauksen jälkeen Anne oli pitkällä sairauslomalla, jonka loppupuolella hän siirtyi Kelan sairauspäivärahalle.

– En enää muista, mikä se Kelalta saamani summa oli, mutta se oli pirun vähän. Olin ehtinyt olla työpaikassani vain viisi kuukautta ennen tapaturmaa. Sitä ennen olin ollut vuoden ja 9 kuukautta sairauslomalla, kun olkapääni oli operoitu, joten aiemmat tulot eivät olleet nostamassa minimirahaa ylöspäin.

Äänestä
  • Mistä "päättelet", että nainen valehtelee?

    Sinä valehtelet taas VR:n listoista.

    Äänestä

Onneksi Sipilän suomessa ulkomailta ilman perustetta tänne tulevat elintasopakolaiset saa pitää autonsa ja heille KUULUU kaikki se mikä elämiseen tarvitaan ilman kyseenalaistamista. Suomalaisille suomi on paska maa, mutta muualta tulleille rikollisille paratiisi. Ihmekös tuo kun maata johtaa rikolliskopla.

Äänestä
  • kuvitteletko, että nämä ahneet idiootit tuntee tollasta sanaa kun HÄPEÄ?

    Äänestä

Kepuloinen Sipilä vie tuhkankin pesästä..

Äänestä
  • Ja kuka maksaa kun rikkaat ajelee teslalla, eli 500 euroa kuukaudessa tukea et voi ajella yli 150 000 euron sähöautolla, ei ihme et polttoainevero nousee jälleen 2017 vuoden alussa, nythän kepupellet voisi tehdä välikysymyksen "mitä hallitus aikoo tehrä korkealle kohoinneille polttoaineen hinnoille"

    Äänestä

  • siis mitä? Nämä kepupellethän itse istuu hallituksessa ottaisit selvää.

    Äänestä

  • ODMMGO kirjoitti:

    siis mitä? Nämä kepupellethän itse istuu hallituksessa ottaisit selvää.

    No ei tarvitse koska kepu pettää aina, ja peukku pystyssä.......

    Äänestä

  • sipulikos kirjoitti:

    Ja kuka maksaa kun rikkaat ajelee teslalla, eli 500 euroa kuukaudessa tukea et voi ajella yli 150 000 euron sähöautolla, ei ihme et polttoainevero nousee jälleen 2017 vuoden alussa, nythän kepupellet voisi tehdä välikysymyksen "mitä hallitus aikoo tehrä korkealle kohoinneille polttoaineen hinnoille"

    Halosen Tarja maksaa presidentin eläke verosta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HAISTAKAAPVALTIOVALTA kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000005017744.html

Tämä on todella törkeää, vai mitä Sipilä, Orpo, Soini?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu