Euroneuvostoliitto, EY/EU 1991-2016

Euroskeptikko

Neljännesvuisisata integraatiokeskustelua; miten ovat käsityksenne muuttuneet, vai ovatko pysyneet ennallaan?

Sitä, millaiseksi EU muodostui ja mihin kaikkeen vallanpitäjät olivat Suomen vievä, ei voinut alussa olla kenellekään täysin selvillä etukäteen. Eväitä keskusteluun ei juuri ollut, eikä niitä osattu hakea, koska ei tiedetty kuinka vakavasta asiasta oli kysymys. Kuka olisi uskonut muuta kuin silloisen valtamedian ja -poliitikkojen lupauksia itsenäisyyden säilymisestä, maan vaurastumisesta ja "Eurooppaan pääsemisestä", jonka vaihtoehto oli muka Albanian asemaan joutuminen ja/tai Tshirinovskin maahanhyökkäys. Näin siis 1990-luvun alussa. Ensimmäisen integraatiopuheenvuoron kuulin juppisukupolven ajattelija Sam Inkiseltä. Suomen kansainvälistymistä myytiin helpommalla matkustamisella ja kaikenlaisella samastumisella Keski-Eurooppaan.

Liian harvat hoksasivat, että Suomi oli jo Euroopassa, paitsi maantieteellisesti ja kulttuurisesti, myös vapaakaupan osalta EFTA:n ja EEC:n -myöhemmin jopa Euroopan talousalueen mukana. EU ei tähän mitään hyvää lisännyt. Se ei tuonut mukanaan mitään sellaista, mitä ei olisi ollut jo mainituissa puitteissa. Euroneuvostoliitto ei tuonut turvaa Venäjää vastaan, mistä puolestaan juontuu eurohurmoslaisuuden jälkeinen NATO-kiihko.

Neljännesvuosisadan aikana ovat monet käsitykset ja mielipiteet muuttuneet. Vain totuus Euroopan unionista on säilynyt sellaisenaan. Suomeen tuodaan direktiivejä ja asetuksia, Suomesta viedään valtavia rahavirtoja ja päätösvaltaa. EU-kaappaus oli laiton, kallis ja vaarallinen itsenäisyyden menetys. Suurten maiden valtaa on kasvatettu, Suomi on maksanut EMU-seikkailun virheistä, Britannian - jopa Ruotsin jäsenmaksuja ja monenlaisia muita mielettömyyksiä.

Itsenäisyyden sanottiin vahvistuneen, kun se tuli luovutetuksi pois. Suomella ei ole itsenäistä talous- ja rahapolitiikkaa - vaikka kuinka joku tomppeli kadulta marssitettaisiin mediaan sanomaan, ettei hän usko sillä olevan valtiollisen itsenäisyyden kannalta merkitystä. Saahan niin sanoa, se on sitten eri asia, minkä merkityksen väitteelle annamme. Suomella ei ole enää valtaa asioihinsa edes makeis- ja alkoholiveron tai luistinratojen jäädyttämisen vertaa. Rantasaunatkin ovat poliittisten komissaarien ja politrukkien tähtäimessä. EU-Suomi juoksee EY-tuomioistuimessa ja kaivaa lompakkoaan siinä ja sen verran monessa muussakin, että ei tarvitse olla kokoomuslainen talousmies todetakseen, että leikkauksia tarvitaan. EU:n takia nakerretaan yhteiskunnan perusteita siis sekä välillisesti että välittömästi.

Kannatin unioniin liittymistä, silloin kun ei ollut tietoa eikä kokemusta. Nyt kun on kokemusta ja tietoa neljännesvuosisadan kestäneestä prosessista, olen sitä mieltä, että Euroneuvostoliittoon ei olisi pitänyt liittyä - siitä pitää pyrkiä pois.

Hyvät pyhien jatkot ja välipäivät kaikille tasapuolisesti, ja itsenäisyyden kannattajille vallankumoksellista uutta vuotta.

9

187

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoh_hoijaa

      Jutut menee sulla ristiin:
      Haukut täysin laillisesti suoritettua EU jäsenyysneuvotteluja siihen liittyvine kansanäänestyksineen "laittomaksi vallankaappaukseksi" mutta silti äänestit sen puolesta

      • turistirievut

        Minä taas vastustin jäsenyyttä koska tiesin ja myös tunsin monet henkilöt jotka junailivat jäsenyyttä. Tiesin heidän henkilökohtaisen ahneutensa jonka rinnalla suomalaisten elämällä ja menestyksellä oli vain yhden euron arvo . He eivät olleet suomalaisia vaan suomalaisten myyjiä. He tiesivät että lahjomalla voidaan ihmiset uskotella jäsenyyteen. Monet käänsivät myös takkinsa kun lahjonta ja eläkevirat houkuttelivat. Suurin houkutus oli viina,seksi ja matkailu. Koko kansa törsäsi lopuksi kaikki rahansa seksiturismiin . EU houkuttelee lapsia myöten turismiin ja tukee matkailua biljoonilla joka vuosi luullen että tämä pelastaa EUn tuholta. Virhe. Matkailu on ollut koko ajan EUn tuhon syy. Työtä ei tehdä kun ajatukset ovat matkoissa. Tämä pilasi lopuksi euron ja aiheutti nollakorot ja velat.


    • hyvä.juttu.tämä

      " itsenäisyyden säilymisestä, maan vaurastumisesta ja "Eurooppaan pääsemisestä""

      Kaikki nämä ovat toteutuneet. Hyvä niin.

    • tuhottu.isäinmaa

      EU oli lähtölaukaus suomalaisen yhteiskunnan alasajolle ja asian kyllä ymmärtää jo moni tavan tallaajakin, ainoastaan organisoitu ja kaikki kansalaiset yhdistävä vastarintatoiminta enää puuttuu. Suomi on hyvää vauhtia matkalla banaanivaltioksi.
      Pasi Viheraho (kansalaistoimittaja pienen ihmisen asialla) toteaa tässä osuvasti asiasta: https://www.youtube.com/watch?v=IYaGbAjYj-c&feature=youtu.be&t=395

    • hyvin.menee

      Torstaina julkaistun kansainvälisen kehitysindeksin mukaan Suomi sijoittuu 133 maan vertailussa seitsemänneksi.
      Kansainvälinen kehitysindeksi (Social Progress Index 2015) nosti Suomen maailman kärkikastiin. Ensimmäiseksi vertailussa sijoittui Norja, toiseksi Ruotsi ja kolmanneksi Sveitsi.

      Listan häntäpäässä ovat Afganistan, Tšad ja aivan viimeisenä Keski-Afrikan tasavalta.

      Tutkimuksessa Suomen suhteellisiksi vahvuuksiksi nostettiin muun muassa pääsy tiedon ja tiedonvälityksen äärelle, sekä vähäinen korruptio. Suomessa on myös suhteellisen alhaiset rikollisuusluvut ja vähemmistöihin ei kohdistu paljoa syrjintää ja väkivaltaa.

      Sen sijaan tutkimus katsoi Suomen suhteellisiksi heikkouksiksi ylipainoisten määrän sekä suhteellisen korkeat itsemurhaluvut. Suomen elinajanodote on suhteellisesti myös alhaisempi ja mielipiteet maahanmuuttajia kohtaan suhteellisesti huonommat kuin Suomea muuten vastaavissa maissa.

      Vaikka Suomi sijoitti koulutuksessa korkeille pisteille, katsoo tutkimus Suomen suhteelliseksi heikkoudeksi kuitenkin alhaisen toisen asteen koulutukseen osallistumisen. Myös suomalaisten yliopistojen sijoittuminen kansainvälisissä vertailuissa oli tutkimuksen mukaan yksi suhteellinen heikkous.

      Suomi sai korkeimmat pisteensä ihmisten perustarpeiden täyttymisestä (95,05 pistettä), ja sijoittui sillä mittarilla kolmanneksi. Perustarpeisiin tutkimuksessa luettiin vesi ja puhtaanapito, ravinto ja perusterveydenhuolto, asuminen ja henkilökohtainen turvallisuus.

      Alhaisimpia pisteitä Suomi sai hyvinvoinnin perusteista, joihin luettiin muun muassa terveys ja hyvinvointi sekä ekosysteemin vakaus (82,58 pistettä). Tässä kategoriassa Suomi sijoittui kahdeksanneksi. Alempia pisteitä Suomelle rapisi myös mahdollisuus-osiosta, joka kattoi muun muassa suvaitsevaisuuden ja pääsyn edistyneeseen tietoon. Mahdollisuus-osiossa Suomi sijoittui seitsemänneksi ja pisteitä siitä tuli yhteensä 82,63.

      Eri vertailukategorioiden pohjalta Suomen lopulliseksi pistemääräksi tuli 86,75 ja tämä oikeutti Suomen kansainvälisen vertailun seitsemänteen sijaan.

      • emävale

        Tutki tilastoasi vuoden päästä ja puhu totta. Näitä velkoja ei ikinä makseta vaan ne tekevät kaiken mahdottomaksi. Tilastot ovat menneiltä ajoilta. Ne eivät ole tätä päivää. Niiden takia on velkaa otettu ja toisilta rosvottu rahat jotta tilastot näyttäisivät hyviltä. Tilasto ei osoita sitä mitä velka merkitsee. Velka osoittaa parhaiten valtakunnan asioiden hoidon.


      • ihan.kohta.romahtaa
        emävale kirjoitti:

        Tutki tilastoasi vuoden päästä ja puhu totta. Näitä velkoja ei ikinä makseta vaan ne tekevät kaiken mahdottomaksi. Tilastot ovat menneiltä ajoilta. Ne eivät ole tätä päivää. Niiden takia on velkaa otettu ja toisilta rosvottu rahat jotta tilastot näyttäisivät hyviltä. Tilasto ei osoita sitä mitä velka merkitsee. Velka osoittaa parhaiten valtakunnan asioiden hoidon.

        Niin tyypillistä: ensin valitetaan miten EU on tuhonnut Suomen sillä ja tällä tavalla. Kun tämä osoitetaan valheeksi niin ette tietenkäänm myönnä valhettanne vaan siirrytte väittämään että kyllä se kohta, ihan kohta romahtaa :)

        Kuinka monta vuotta olettekaan jo odottaneet sitä "ihan kohta" tulevaa romahdusta?


      • Korosta_Kaikki

        Mitään IPU:n julkituomaa ei ole osoitettu valheeksi.


    • Vastustus-jatkuu

      Vuodesta 1994 asti olen vastustanut natsiliittoa, aivan kuten vastaan äänistinkin, eikä tuosta natsiliitosta leikkirahoineen ole ollut muuta kuin haittaa Suomelle, se on nähty ihan käytännössä asti, jopa lukemattomina toinen toistaan typerämpänä direktiivinä, joilla on kielletty sitä ja tätä, tai vähintään yritetty kieltää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      84
      5880
    2. Kohta katson sun kuvaasi

      ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa
      Ikävä
      24
      3507
    3. VOI TÄTÄ ILON

      JA ONNEN PÄIVÄÄ 😂
      Tuusniemi
      157
      2023
    4. Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan

      Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a
      Maailman menoa
      227
      1959
    5. Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi

      jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?
      Ikävä
      174
      1731
    6. Martinan bisnekset rajusti tappiolla

      Seiska 28.7: nousukiito katkesi, yritykset C-luokkaa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      282
      1485
    7. Voiko olla, onko se tosiaan niin että

      Kumpikin rakastetaan toisiamme. Nyt pitää sukeltaa pakastimeen ❤️🥵
      Ikävä
      57
      1021
    8. Tiedätkö mitä kaivattusi harrastaa?

      Minä en tiedä.
      Ikävä
      67
      991
    9. Metsa Man Extra kanava toimii hyvin

      ja sieltä voipi kahta vanhoja vitejoita pahimpaan puutteeseen. Peukalot ylös.
      Tuusniemi
      21
      990
    10. Mitkä yleiset huonot tavat ihmisillä ärsyttävät sinua ?

      Aloitukseen saa vapaasti purkaa tuntojaan. Itseäni hiukan kiusaa, kun saman talon asukkaat eivät vastaa tervehdykseen.
      80 plus
      109
      927
    Aihe