Yksinäisyydestä eroon?

missäpäin asut?

Itsekkin painiskelen vastaavan ongelman kanssa siis vanhempani vielä elävät, mutta itselläni ei ole paljoa kavereita ei siis sellaisia joiden kanssa tapailisin taikka kävisin kahvilla. Näitä kavereita/tuttavia riittää kyllä jotka puhuvat seläntakani paskaa, ainakin kaverini tyttöystävä syyllistyi tähän selän takana paskaa puhumiseen ja seurani välttelemiseen about 3vuotta tätä seurani välttelemistä harrasti ja silloin päätin 3vuoden jälkeen että kyseisen ämmän poistan kavereistani facebookista ei mun tartte tälläisiä paskapäitä kestää,

Yksinäisyydestä tietysti pääsee irti vain etsimällä uusia ystäviä elämäänsä..

Olen itsekin yksinäinen, vaikkakin elän avoliitossa ja lapsuuden perheeni olisi tukenani, jos tukea uskaltaisin pyytää. Lapsena ja nuorena minulla oli ystäviä, samoin sittemmin aikuisiällä, mutta heistä monet ovat kaikonneet parisuhteiden rikkoutumisen myötä. Jostain syystä ne muutamat pitkäaikaisimmat ja parhaat naispuoliset ystäväni ovat olleet aika ongelmaisia ihmisiä, ja jo nuoresta pitäen omaksuin sellaisen roolin, että heitä pitää kannatella ja tsempata - kunnes joitakin vuosia sitten kyllästyin tähän asetelmaan. Se oli tuonut mukanaan paljon itsesyytöksiä, kuten: "miten minulla olisi oikeus olla masentunut, kun toisen elämäntarina on niin paljon synkempi".

Nykyisellä avopuolisollani on laaja ystäväpiiri ja myös lapsia. Viihdyn kyllä tavallaan heidän seurassaan, mutta eiväthän he varsinaisesti minun ystäviäni ole.. silloin tällöin myös mietin että miten minun käy, jos joskus erotaan. Sitten ei ole ketään jolle voisin vuodattaa murheitani.. tosin enpä sitä hirveästi ole tehnyt tähänkään päivään mennessä.

Välillä tuntuu että miehet ovat paljon luotettavampia keskustelukumppaneita, heillä kun ei tunnu olevan tarvetta vuotaa henkilökohtaisia avautumisia kaikkien muiden tietoon (kaverien, perheen, työyhteisön, facebookin.. kaikki nämä on koettu naisten osalta). Varmasti on olemassa naisia, jotka eivät tällaiseen koe tarvetta (olenhan itsekin sellainen) mutta jostain syystä olen elämäni varrella onnistunut tutustumaan vain näihin toisenlaisiin tapauksiin. Ehkä varautuneisuuteni tässä asiassa on myös torpannut monta potentiaalista ystäväsuhdetta..

Mutta vastatakseni aloittajan kysymykseen, niin kokeile rohkeasti etsiä netin kautta samanhenkisiä tai saman kokemuksen omaavia ihmisiä. Heti ei tarvitse rynnätä tapaamaan toisiaan, vaan pelkkä keskustelukin voi ainakin hetkellisesti lievittää yksinäisyyden tunnettasi. Tosin jos kemiat sopivat hyvin yhteen, niin miksipä et rohkaistuisi tutustumaan myös livenä? Seuranhaku netissä on leimautunut lähes pelkästään seksuaaliseksi, mutta paljon on myös meitä toisenlaista seuraa kaipaavia :)

Olen myös yksinäinen. Paras ystävätär kuoli syöpään. Vanhempani ovat kuolleet. Jotenkin ajauduin yksinäiseksi. Mistä löytäisi lenkkikaverin?

Mulla on sama ongelma, oon tosi yksinäinen ja en löydä kavereita mistään. Ainoisiin ihmiskontakteihin otan itse yhteyttä ja oon aina se yhteyttä ottava ja tapaamisia ehdottava osapuoli. Eipä koskaan puhelin soi tai tule viestejä kännykkään, ellen itse viestitä ensin. En tiedä mikä minussa on vikana, kuitenkin yritän olla mukava ja ystävällinen muille, silti oon aina ollut syrjitty.

Koulussa mua vaan hyödynnetään, istutaan vieressä ja näpräillään puhelimia, kun mä teen parityöt yms. Aina kun on keskustelutilanne, niin mä oon se ulkopuolinen, harvoin edes kukaan puhuu mulle takaisin tai katsoo mua puhuessa silmiin. Oon koittanut etsiä netistä ystäviä, viimeisintä olisin pyytänyt syömään synttärieni aikaan. Hän ensin muka oli tulossa, kuitenkin perui toistamiseen tapaamiset. Pisti hyvää uutta vuotta ja nähdään, jahka hän tervehtyy. Noh, eipä ole vieläkään kuulunut mitään. En oikein tiedä mitä teen väärin, masentaa tosi paljon.

Ilmeisesti tosi monella on sama tilanne ystävien kanssa ja moni on myös menettänyt vanhemmat. Joskus monia vuosia sitten tutustuin netissä muutamaan ystävättäreen, mutta suhteet jotenkin hiipuivat kun muutin mieheni kanssa yhteen ja en halunnut käydä enään baareissa. Tosi harmillista ja ikävää olla yksin voimatta kertoa juuri kenellekkään elämäni iloista ja suruista. Miksi kukaan ei soita, kutsu kylään tai kahville. Mistä niitä tosiystäviä oikein löytäisi?

Vanha sanonta on, että "parempi yksin kuin huonon kaverin kanssa". Kuka monen ihmisen kanssa on oikeasti jotain yhteistä ? Aika usein ihmisten välille tulevat kilpailu ja kateus.
Itse haen lohtua elämääni seurakunnasta, messusta ja rukouksesta. Minulla on myös lemmikki. Koira on ihmisen paras ystävä.

Ihana vastaus. Lemmikit on kultaisia ja seurakunnassa täytyy harkita vakavasti alkaa käymään:)

Ihme höpötystä, että pitäisi olla ihmiskontakteja ja jos ei ole niin, sitten on pahasti kaikki pielessä.

Huonot, teennäiset ihmissuhteet ei auta ketään.

Teeskentelpä, esitäpä, että niin kivaa ja hyvää pataa ollaan. Ei oikeesti.
'Yksin ei ole hyvä, mutta parempi'.

Näillä mennään.

Mulla on tasan yksi ystävä selvinpäin, ollaan tunnettu koko ikä.
Asuu melkein naapurissa ja paljon laitellaan autoja kuntoon, kun sillä on hyvä halli.

Kännissä taas sitten puhelimella jos erehtyy soittaa jollekkin ns. tuttavalle niin kyllä on koko kylä (keskikoinen kunta ) täynnä ystäviä. Ei tarte ees tarjota kenellekkään juomista tai autokyytejä niin meno on kovaa.

Ihme touhua kun selvinpäin ei voi tehdä yhtään mitään, kun kaikki vaan napottaa kotona tietokoneen edessä, paitsi tuo paraskaveri ja sekin usein töissä pitkää päivää tai yötä.

Hei.

Yksinäisyys on asia, jonka parissa moni joutuu elämään. Ympärillämme on monia yksinäiseksi itsensä tuntevia, kaiken ikäsisiä, lapsista vanhuksiin. Toiset ovat yksinäisiä perheen ja ihmisten keskellä. Toisilla ei ole juuri lainkaan ihmisiä ympärillään vaan ovat aivan konkreettisesti lähes yksin. Ja vielä, on ihmisiä, jotka ovat ja elävät elämänsä muiden silmissä yksin, mutta eivät omasta mielestään ole yksinäisiä vaan viihtyvät elämässään. Meitä on niin monenlaisia ja elämän tilanteet vaihtuvat.

Jotkut ovat ujoja sekä arkoja, jolloin on vaikea lähteä etsimään ystävää tai ylipäätään ihmisten ilmoille, yksin. Mutta on paikkoja, joista voi löytää, minkä ikäisenä tahansa, itselleen seuraa ja ystävän, esimerkiksi seurakuntien tapahtumat, vapaaehtoistyö monissa erilaisissa järjestöissä, kaikenlainen harrastustoiminta... jos vaan on rohkeutta mennä mukaan ja yrittää päästä kontaktiin ihmisten kanssa. Ei se helppoa ole, mutta kannattaa kokeilla.

Me voisimme jokainen yrittää tehdä parhaamme toisten yksinäisyyden helpottamiseksi, tervehditään, hymyillään, kysytään mitä kuuluu, pyydetään toinen ihminen mukaan.

Kevättä odotellen,
Pirkko-pappi

Olen kauan ollut yksinnäinen mutta tavallaan olen sen kanssa kaveri. Eikä se häiritse sosiaalisia suhteita, paitsi verokarhuun =)
Ihan kivahan se olis mukava ja hyvä eukko mutta kuka sellaista luopus!

Yksinäisyydellä on useita muotoja. Monet aviossa olevien perheiden vanhemmatkin ovat yksinäisiä vaikka ovat teennäisesti hyvin keskenään toimeen tulevia. Kun taas on sellaisia jotka kokee yksinäisyyksien eri tavalla riippuen omista asenteistaan joiden muuttaminen syystä tai toisesta on estetty tai tahallisesti estettyä mm pahojen kokemuksien kolhimina.
Lähtökohtana, mielestäni yksinäisyydensä syyn (syiden) tutkimiseen on monille parasta "katsoa peiliin" ja olla rehellinen itselleen jotta oppii olemaan rehellinen toisille ja sitä kautta päästä itsensä kanssa sovintoon tilanteesta tai jopa eroon kokemastaan yksinäisyydestä.
Mitään padentti ratkaisua ei ole sillä olemme kaikki yksilöitä omilla ominaisuuksillamme matkalla tulevaisuuteen....