Puheenjohtajamme Sipilä rakastaa puuveneitä.

Jo pienestä pitäen Juha isänsä ja poikatuttujen kanssa kävi kalalla ja tykkäsi soutaa ja huopaa ja myöhemällä iällä korkeasti arvostettumme puheenjohtja
osaa tuon eestaas likkeen.
Ja sitä on mukava soveltaa politiikassa;
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/201612272200045677_pk.shtml
Ja sillähän ei tässä tapauksessa ole mitään tekemistä, että meillä on historian tyhmin hallitus ja epäpätevä pääministeri ?
Vai onko?
Että näillä eväillä kohden vuotta 2017 ja uusia tyhmyyksiä.
567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hallituksella on hirveä kiire, mutta mitään ei saada aikaan.

Rakenneuudistuksista puhutaan, mutta mitään ei tapahdu. Ainoa sellaiseksi laskettava on viiden päivän päästä voimaan tuleva eläkeuudistus, jonka sopi työnantajajärjestöt ja AY-liike edellisen hallituksen aikana. Paljon kouhotettu "Kiky" on käytännössä samansisältöinen tupo-sopimus, kuin mitä SAK tarjosi työnantajille jo ennen hallituksen virkaanastumista.

Hauskaa sinällään, että Berner ja Sipilä pitävät AY-liikettä kehityksen jarruna, mutta AY-liike on ollut hallitusta aktiivisemmin mukana ainoissa vähänkin rakennemuutosta muistuttavissa ratkaissuissa.

Äänestä

Osaa se suoraviivaisesti riistää eläkeläisiä,sairaita ja työttömiä..

Äänestä
  • Mutta se lähtee kepulaisuudesta ja tulee perintönä.
    Historia kertoo, että kepu oli suurin jarru kehitellessä Suomen sos.turvaa.
    Ja kepulainen narisija on paskamaisin työkaveri.

    Äänestä

Kepulainen ei ymmärrä, että mitä köyhyys on.
Seurasin joskus läheltä pientä maalaiskylää ja kun kommennus sinne päättyi, päätin, että ikinä en ota vastaan komennusta maalaiskylään.
Oltiin olevinaan kaikki kylän puolta, mutta isännät kyttäs, että milloin saa tuolin potkaista köyhän alta, että peltotilaa.
Köyhät auttoi toisiansa, mutta rikkaan talon isännät ei varmaan ois antanut konetta haudankaivuun.
Arvostukseni kepua kohtaan laski nollaan.

Äänestä
  • Tuo on totta.
    Eriarvoisuus tulee esiin hyvin voimakkaana pienissä kylissä ja ihminen, joka on tottunut "vapauteen" ei halua elää keskellä ei mitään ja toisten arvioitavana.
    Ja syntyy semmoisia kastiryhmiä ,jotka sulkeutuu omaan sisäpiiriin ja vaikka naapuri kaivoon putoaisi, niin ootetaan, että oman kastin edustaja poimii ylös.
    Tietenkin poikkeuksiakin on, mutta ne vahvistaa säännön.
    Helpointa aluettahan vieraalle on nämä "lahkolaiskylät", jossa veli
    ( laajennetussa mittakaavassa) valvoo siksonsa toimia jne.
    Mutta Hyvää Vuoden vaihdetta kaikki " junttikylien" asukkaat ympäri Suomen ja teille myös, jotka olette kohdanneet sivistyksen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyzyjäx kirjoitti:

Jo pienestä pitäen Juha isänsä ja poikatuttujen kanssa kävi kalalla ja tykkäsi soutaa ja huopaa ja myöhemällä iällä korkeasti arvostettumme puheenjohtja
osaa tuon eestaas likkeen.
Ja sitä on mukava soveltaa politiikassa;
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/201612272200045677_pk.shtml
Ja sillähän ei tässä tapauksessa ole mitään tekemistä, että meillä on historian tyhmin hallitus ja epäpätevä pääministeri ?
Vai onko?
Että näillä eväillä kohden vuotta 2017 ja uusia tyhmyyksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu