Ottaisi mut edustamaan kansaa. Osaan meinaan sen verran luvata yhtä sun toista ja puhua paskaa jotta hyvin pärjäisin siellä muiden joukossa. Paremminkin kuin moni muu.
Mikä puolue
Kansanedustajaks
14193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Olen perustamassa puoluetta, eli aito valehtelijoiden puolue, eli liity joukkoon.
Olet myöhässä, Paavo kerkesi ensin !
Teis molemmis on ihan ministeri ainesta . Jos vielä soitatte tai laulatte niin jokainen puolue himoitsee teitä joukkioonsa . Rupusakki olisikin aika vaihtaa kunnon poskisolisteihin .
Persut on molempia varten kuiin tilauksesta.
Mutta en halua. Eli jokainen joka on siinä 30 prosentisessa puolueessa ja jos kannatusta löytyy perustan valehtelijoiden puolueen, eli työttömyys poistuu, verot poistuu, ja sähkö on ilmaista. Mutta en tarvitse avustajaa enkä puoluetukea, tosin sähkö ja ruoka ei ole ilmaista mutta halvempaa kuin nyt.
Löytyykö kannatusta aitoon valehtelijoiden puolueseen, olen valmis johtajaksi, jopa alle 3 000 euron palkkiolla ja lomia en tarvitse kuin 6 viikkoa vuodessa ei kun kannattamaan.
Tosin voin leikata valtion menoja yli 200 miljoonalla ja puoluetukea ei tarvita plus avuastajia ja virkamiehien palkat leikataan 50 prosentilla. Eli liity aitoon valehtelijoiden puolueseen ilman puoluemaksua.
Kuullostat ihan kepulilta tai sekoomukselta, perskärpäsiin vaaditaaan vielä ruoskinta kirkon rappusilla, niin avot.
Aivan, mutta en kuulu enkä äänestä mitään puoluetta, mutta jos tahdot valehtelijoiden puolueseen ei tarvitse maksaa mitään jäsenmaksua. Ei kun kannattamaan pannaan poliittinen elitti vastuuseen.
Aivan eli teen "töitä" 24/7 joka kuukausi ja tyydyn siihen mitä se keskiverto palkka suomessa on. Eli liiyt rehelliseen valehtelijoiden puolueseen.
Minä minä minä minä. Voitin valehtelukilpailussa keppanoiden tukimiehen ja persujen piirinmestarin. Antoivat mulle lempinimen Kempeleen Ketku.
Rahasta ja viinasta valehtelen vielä paremmin.
Kysy tuolta:
https://fi-fi.facebook.com/people/Puolueen-Haukkuja/100015402406837
Mutta liity minun puolueseen minä valehtelen rehellisesti, eli pois puoluetuet pois virkanimitykset ja lupaan et lomat ovat 90 prosenttia pienemmät kuin nyt, eli liity aitoon valehtelijoiden puolueseen.
Eli jo se ketsi aake ja leo onks tää tää...