Olen 24-vuotias nainen, mieheni kanssa olemme olleet yhdessä viisi vuotta. Lähipiiriin on tämän vuoden aikana tupsahdellut lapsia kuin sieniä sateella eikä ensivuonnakaan tunnu helpottavan.
Olemme suht samoilla linjoilla lapsiasian suhteen - olen tehnyt kantani selväksi etten lapsia halua. Tunnen kuitenkin suurta painetta kun kaverit ja sisarukset saavat lapsia, että minunkin pitäisi alkaa niitä tekeen.
Sukujuhlissa, kastejuhlissa jne. syliini tungetaan aina pieniä lapsia koska oletuksena on että naiset tykkäävät ja haluavat lapsia. "Harjoittele nyt vähän / kohta itsekin järjestät oman lapsesi kastejuhlaa". Mieheni näissä tilaisuuksissa pääsee aina pälkähästä ja minut taasen hukutetaan vauvoihin ja vauvapuheisiin.
Voin sanoa että "en voi syödä ruokaa x koska allergia" tai että pelkään jonkun koiraa enkä siksi halua tulla, mutta en kertakaikkiaan kehtaa sanoa ettei vauvajutut kiinnosta. Vaikka lapset eivät kiinnosta niin en siltikään kehtaa sanoa etten halua pitää kahden kuukauden ikäistä lastasi sylissäni.
Ihmisille muodostuu kuva että vihaan lapsia. En vihaa lapsia, en vain koskaan ole halunnut tulla äidiksi. En voi ymmärtää kuinka raskasta arki on koska "no ethän sä voi tietää kun sulla ei oo lapsia". Valintaani ihmetellään kun maailmassa on myös ihmisiä jotka haluavat lapsia mutta eivät voi niitä saada. Miten se auttaisi yhtään kenenkään heidän tilannetta jos pamahtaisinkin paksuksi? Enkä adoptioon ole synnyttämässä yhtäkään lasta.
Ahdistaa.
Olemme suht samoilla linjoilla lapsiasian suhteen - olen tehnyt kantani selväksi etten lapsia halua. Tunnen kuitenkin suurta painetta kun kaverit ja sisarukset saavat lapsia, että minunkin pitäisi alkaa niitä tekeen.
Sukujuhlissa, kastejuhlissa jne. syliini tungetaan aina pieniä lapsia koska oletuksena on että naiset tykkäävät ja haluavat lapsia. "Harjoittele nyt vähän / kohta itsekin järjestät oman lapsesi kastejuhlaa". Mieheni näissä tilaisuuksissa pääsee aina pälkähästä ja minut taasen hukutetaan vauvoihin ja vauvapuheisiin.
Voin sanoa että "en voi syödä ruokaa x koska allergia" tai että pelkään jonkun koiraa enkä siksi halua tulla, mutta en kertakaikkiaan kehtaa sanoa ettei vauvajutut kiinnosta. Vaikka lapset eivät kiinnosta niin en siltikään kehtaa sanoa etten halua pitää kahden kuukauden ikäistä lastasi sylissäni.
Ihmisille muodostuu kuva että vihaan lapsia. En vihaa lapsia, en vain koskaan ole halunnut tulla äidiksi. En voi ymmärtää kuinka raskasta arki on koska "no ethän sä voi tietää kun sulla ei oo lapsia". Valintaani ihmetellään kun maailmassa on myös ihmisiä jotka haluavat lapsia mutta eivät voi niitä saada. Miten se auttaisi yhtään kenenkään heidän tilannetta jos pamahtaisinkin paksuksi? Enkä adoptioon ole synnyttämässä yhtäkään lasta.
Ahdistaa.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä aloitus. Kenelläkään ei ole velvollisuutta eikä pitäisi tehdä lapsia vain sen takia että muutkin tekevät. Mielestäni olet tosi viisas kun kuuntelet itseäsi ja toimit sen mukaan mitä itse haluat.
Voisithan esim. kertoa muille ettet halua äidiksi, eikä äitiys ole tulevaisuuden suunnitelmissakaan.Ihmiset ovat erilaisia.
Mielestäni on hienoa, että sellaiset eivät tee lapsia, jotka eivät niitä halua. Se, jos jokin on pienten uusien elämien kunnioitusta. Olet vielä nuori ja saat myös muuttaa mielipidettäsi.
Hyvä aihe. Katselin tätä palstaa, mutta täällä on niukalti näkökulmia. Tämä oli hyvä kirjoitus. Maapallo on ylikansoitettu. Lapsia riittää maailmalla viemäriverkostoissakin asuvat jne. Suomi on keskiluokkainen maa. Suomi on yhden asian maa. Telkkarissakin kierrätetään samoja julkkiksia nauramassa tekonaurua joka pi**n ohjelmassa. Moni kokee saavansa ihmisarvon sillä, että hankkii lapsen. Olet lapsesi silmissä maailman tärkein ja rakkain. Ihmisen elämä ei ole minkään arvoinen, siinä ei ole sisältöä, jos ei ole lasta. - Suomalaista juntti-ajattelua parhaimmillaan. Mennään keski- eurooppaan, isoihin kaupunkeihin, missä on kulttuurihistoriaa ja taidetta, siellä on myös aikuisia ihmisiä, jotka eivät ole hankkineet lapsia. Elämässä on muutakin sisältöä kuin lapset, jos ei halua niitä hankkia.
Suomalainen juttu tuo. Olin työssä työyhteisössä, missä naisvaltaisessa työyhteisössä koettiin kaikesta (juorut kantautuivat korviini) päätellen ongelmana, ettei minun kanssani voinut puhua omista lapsistaan, koska meillä ei ole lapsia. Näillä naisilla ei tullut mieleen, että eikö heillä itsellään ole muuta puhuttavaa. Lisäksi, edellyttävät, että henkilö, jolle puhuvat lapsistaan, tällä on omia lapsia. Kyllä on siis niin järkyttävää suomalaisen joidenkin naisvaltaisten yhteisöjen rajoittuneisuus. Eletään lapsen kautta eikä osata kohdata toisia ihmisiä ilman lasta. Saatikka että maailmankatsomuksellisesti koettaisiin, että olisi mitään yhteistä toisten kanssa, jos nämä eivät elä kuten he itse. Siis Suomi on todella järkyttävä pikkukylä.