Taitettuindeksi

Paavo Lipposen sosialidemokraattinen hallitus huononsi taitetulla indeksillä vanhuuseläkkeitä.Kimmo Kiljunen on ihan oikeassa,että taitettu indeksi väärin.Meille suurille ikäluokille luvattiin 1960 luvulla,kun tulimme työ elämään,että kun maksat lakisääteiset työeläke maksut,niin sinulle karttuu 1.5 prosenttia palkastasi vuodessa,elikkä 40 vuoden jälkeen 60 prosenttia palkasta saat eläkettä.Tämän Kokoomus ja sosialidemokraatit pettivät Lipposen hallituksessa.
20177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Kyseessä oli Lipposen-Halosen vasemmiston elimistöön hallitus.
Ministerit: SDP 7, Vas. 2, yht. 9. Lisäksi Vihreät 1 leikkausten kannalla, yht, 10.
KOK RKP yht. 8. Lisäksi ammattiministeri 1.
Leikkaukset sovittiin väliaikaisiksi syksyllä 1995.
Halonen oli hallituksen kokenein ministeri. Useimmat olivat ensikertalaisia, myös Lipponen.
SAK:n Tarja Halonen tunsi sosiaaliasiat parhaiten. Hän oli ollut eduskunnan sosiaalivaliokunnan puheenjohtaja jo 1980-luvulla, sosiaali - ja terveysministeri 1987-1990 ja oikeusministeri 1990-1991. Niinpä Halosen mielipide painoi.

Äänestä

Halonen oli erittäin hyvin perehtynyt palkkoihin, eläkkeisiin ja sosiaaliasioihin. Niinpä Halonen tiesi leikata sieltäkin, mistä ei olisi ollut varaa leikata - sairaseläkeläisiltä, työttömyyseläkeläisiltä ja työelämään palanneilta äideiltä.
SAK:n lakimies Halonen ei koskaan myöhemminkään muistuttanut, että leikkaukset oli sovittu väliaikaisiksi. Pysyvät leikkaukset eivät olisi menneet läpi vuonna 1995.
SUOMI sai Euroopan neuvostotolta huomautuksen vuonna 2013 Halospedon presidenttikausien päätteeksi. Huomautus koskee riittämätöntä sosiaaliturvaa ja vanhusten kaltoinkohtelua.

Äänestä

Taitettua+indeksiä+tarvitaan+vain+ökyeläkkeiden+rahoitukseen.Eläkekatto+poistaisi+senkin+ongelman.+Eläkekatto+on+melkein+kaikissa+Euroopan+maissa,+myös+Ruotsissa,+n.+4100+e/kk.Yli+3000+euron+kuukausieläkkeet+vievät+puolet+kaikesta+eläkerahasta.+7%+saa+yli+4000+e/kk,+ja+sekin+vie+40%+kaikesta+eläkerahasta.

Äänestä
  • Eläkekatto+ja+taitetun+indeksin+peruminen+olisi+ehdottoman+enemmistön+etu.+Vain+7%+eläkeläisistä+saa+Ruotsin+eläkekattoa+enemmämmä,+mutta+rohmuaa+40%+kaikesta+eläkerahasta.Kaiken+lisäksi+näistä+isoista,+jopa+monien+kymppitonnien+kuukausieläkkeistä,+2/3+rohmutaan+muiden+lakisääteisistä+eläkerahastoista.+Lisäeläkkeisiin+korvamerkityt+eläkerahastot+kattavat+siis+vain+kolmasosan+ulos+maksettavista+isoista+eläkkeistä.

    Äänestä

Paavo Lipponen on tehnyt poliittisella urallaan vain vääriä päätöksiä.
Euroon liittyminen on ollut katastrofi.
Pakkoruotsin jatkaminen on myös kurittanut Suomen kilpailukykyä.
Lipponenolisi voinut pakkoruotsin torpatta.

Äänestä

Me,+jotka+kuulumme+suureen+ikäluokkaan+emme+ole+maksaneet+eläkemaksujamme,+vaan+yrityksemme+,+jossa+olemme+työskennelleet.+Palkansaajien+osuus+eläkemaksuista+astui+voimaan+vasta+1993,+jolloin+maksoimme+n.+5%+yksikköä,+eli+yhden+viidenneksen+yrityksen+edelleen+maksaessa+n.+20%.+Saan+tällähetkellä+eläkettä+2.000e+ja+laskujeni+mukaan+olen+palkastani+maksanut+eläkemaksuja+tuosta+summasta+n.+10%,+yritys+hoitanut+loput.+Nykynuoret+ja+sitä+seuraavat+sukupolvet+joutuvat+todellisiksi+maksumiehiksi+ja+naisiksi+ja+siitä+ole+surullinen+ja+harmissani.+Kuuluun+siihen+valtavaan+enemmistöön+nykyeläkeläisistä,+jotak+eivät+ole+Kiljusen+aloitetta+allekirjoittaneet+ja+olen+siitä+hemmetin+ylpeä.

Äänestä
  • Paapa on täystollo! Se työnantajan maksama eläkemaksu on palkkaamme. Samaa palkkamenoa työnantajalle..

    Äänestä

Höpö,Ne satojen mildardien rahastot ja sijoitukset on koottu nimen omaan suurten ikä luokkien maksamista työeläke maksuista ja näitä näyttää nykään vahtivan kaiken maailman proletaarit.

Äänestä

Minun palkkakuitissani ei näy yrityksen maksamia eläkemaksuja. Yrityksen työntekijän puolesta maksamat eläkemaksut ovat aivan samaa rahaa kuin yrityksen työntekijälle ottamat vakuutukset, tilat, työpöydät, tuotantovälineet, pikkujoulut, autoedut, liikuntasetelit, ilmainen kahvi... Me duunarit olemme itse keksineet sen, että mukamas olemme itse eläkkeemme maksaneet, paskan marjat!

Äänestä
  • Papa hourii.. Olisi palkat isompia, ilman eläkemaksuja.. Paapa kusee omin muroihin!

    Äänestä

Paapalle,duunarin selkänahasta ne on revitty kaikki,jos suuret ikäluokat ei oli raataneet ,ei olisi koko eläkerahastoja.lisäksi silloin perustettiin ,sairausvakuutuslaki,peruskoulu,josta nyt ollaan ylpeitä. Eihän Kimmo Kiljunen ole vaillakaan,kuin osan näiden valtavien satojen miljardien tuotoista.

Äänestä

Paras ratkaisu tähänkin ongelmaan on ottaa Suomeen satojatuhansia kehitysmaamuslimeita ikuisesti elätettäväksi ja mahdollisesti radikalisoitumaan ja rötöstelemään. Ei tarvitse ainankaan miettiä mihin ne eläkerahat menevät, eikös näiden Demareiden kuningasidea ollut se että ruvetaan eläkerahoilla elvyttämään taloutta suojatyöpaikoilla, neokasta eikö totta. Maksetaan takaisin sitten kun kehitysmaamuslimit alkavat tuottamaan yhteiskunnalle verotuloja, no kyllähän se lehmäkin melkein lentää jne.....

Äänestä

Mukava+asia,+että+näistä+eläkkeistä+voidaan+keskustella+asiallisesti+ja+olla+montaa+mieltä.+Kansalaisaloite+sai+n.+85.000+kannattajaa,+joka+vastaa+alle+6%+kaikista+eläkeläisistä.+Yli+94%+ei+ole+vaivautunut+barrikaadeille.+Olen+aivan+varma,+ettei+aloite+mene+läpi.+Sitä+ei+kannata+mikään+enemmistö,+ei+eduskunta,+ei+Kiljusen+SDP,+ei+ammattiliitot,+ei+kukaan+ja+vähiten+me+eläkeläiset.

Äänestä
  • Mummalle,jo se,että tämä ennen vaaleja on saatu eduskuntaan on saavutus,joka voi ratkaista kuntavaalien voittajan.ei niin,kuin nämä tieteellisen sosialismin teoriitikot,haluasivat unohtaa koko asian.

    Äänestä

  • Minulta ei kysytty.. Mummu joku katala demuloinen. Haluaa eläkevarat jollekin??

    Äänestä

Minäkään en kannata indeksin muuttamista. Eläkekatto ja takuueläkkeiden nosto olisi paras ratkaisu ja lisäksi on tärkeää, että rahaa on paljon jemmassa, sillä paineet eläkemaksujen nostoon ovat kovat. Itseasiassa tarvittaisiin suurempaa varantoa, kun nyt on olemassa.

Äänestä
  • Haluan eläkkeen, mikä luvattiin 60-luvulla. Indeksileikuri vittuun ja heti!

    Äänestä

Minä olen ihan tyytyväinen nykykäytäntöön. Jatketaan samalla tavalla ja turvataan nuortenkin eläkkeet!

Äänestä
  • Vitun väliä sinun tyytyväisyydellä luuseri... Muut halutaan korotus.. Jätetään sulle leikkurit.. Yrität kusta muroihin..

    Äänestä

  • Ökyeläkkeillä ei turvata nuorten eläkkeitä. Nykyiset ja nuorten eläkkeet turvataan eläkekatolla. Työeläkeindeksien heikennyksiä on tarvittu vain suurimpien työeläkkeiden ja lisäeläkkeiden maksuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jarnak kirjoitti:

Paavo Lipposen sosialidemokraattinen hallitus huononsi taitetulla indeksillä vanhuuseläkkeitä.Kimmo Kiljunen on ihan oikeassa,että taitettu indeksi väärin.Meille suurille ikäluokille luvattiin 1960 luvulla,kun tulimme työ elämään,että kun maksat lakisääteiset työeläke maksut,niin sinulle karttuu 1.5 prosenttia palkastasi vuodessa,elikkä 40 vuoden jälkeen 60 prosenttia palkasta saat eläkettä.Tämän Kokoomus ja sosialidemokraatit pettivät Lipposen hallituksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu