Siirto hinnoista!
Meille tulee sähkön kulutuksesta toisesta yhtiöstä lasku mutta pakon edessä me joudumme olemaan ja maksamaan pohjois-karjalan sähkölle siirtomaksua.
Sähkön kulutus oli alle 30e marraskuussa mutta siirron laskutus tuli jälkeen päin ja se oli 70 euroa marraskuulta.
En niin kuin voi käsittää siirtomaksua.
Vaivaako ketään muita sama huippu röyhkeys?
olen ällistynyt pohjois-karjalan sähkön
142
17278
Vastaukset
- tyyristätouhua
Monopoliasema houkuttelee nostamaan jatkuvasti siirtohintaa,nyt kun rupeavat vielä siirtämään sähkölinjoja maan sisään,niin varmasti kuppaavat lisää. Lakimuutos on ehdottomasti saatava aikaan,että siirto tulisi myös kilpailutukseen,koska hinta menee jo ryöstön puolelle.
- Datsjuk
Siinähän varsinainen sosialisti ehdottelee sähköverkon omistajan avaamista omat verkkonsa muiden kilpailtavaksi. Mitä jos menisin naapurin isännälle keulimaan kalliista talven aurailuista että sen pitäisi antaa traktori halvemmalla tekevien käyttöön kun tuntuu tuo ahneus tapasevan?
- Myykää_helvetissä
Datsjuk kirjoitti:
Siinähän varsinainen sosialisti ehdottelee sähköverkon omistajan avaamista omat verkkonsa muiden kilpailtavaksi. Mitä jos menisin naapurin isännälle keulimaan kalliista talven aurailuista että sen pitäisi antaa traktori halvemmalla tekevien käyttöön kun tuntuu tuo ahneus tapasevan?
Siis kuluttajat on maksaneet ihan kaiken mitä PKS omistaa ja hallitsee. Eli kyseessä on veroluonteisesti aikaansaatu omaisuus ja se pitäisi siirtää valtion omistukseen ilman rahaa. Tämän jälkeen verkkoyhtiötä ylläpidettäisiin ainoastaa ylläpidon aiheutamat kustannukset peittäen ja varsinainen sähkö olisi sähköntuottaja yhtiöiden kilpailutuksessa.
Nythän PKS kerää kaiken verkostomaksuilla ja on siinä täysin kilpailukyvytön. Varsinaisessa sähkökaupassa PKS on menettänyt käytännössä kaiken samasta syystä johtuen, kun kilpailukyky puutuu puuttuu myös ostajat. - Anonyymi
PKS ei ole 50 vuoteen tehnyt mitään noille sähkölinjoille mutta kerännyt vuodesta toiseen puolueväelle vaalirahaa jotta voi jatkaa rahastusta.Puolueet ne pitävät tätä järjetöntä rahastusta yllä eduskunnasta käsin.Jos sähkölaskussa hinta olisi kulutuksen ja kulujen yhteissumma ilman tuota erottelua ,voisi verrata helposti hintoja ja lasku olisi paljon pienempi.
- Anonyymi
Datsjuk kirjoitti:
Siinähän varsinainen sosialisti ehdottelee sähköverkon omistajan avaamista omat verkkonsa muiden kilpailtavaksi. Mitä jos menisin naapurin isännälle keulimaan kalliista talven aurailuista että sen pitäisi antaa traktori halvemmalla tekevien käyttöön kun tuntuu tuo ahneus tapasevan?
Todellakin ! Sähköverkko jos mikä pitäisi välittömästi sosialisoida takaisin.
Kokoomuksen Jyrki Käteinen myi Fortumin verkot, pakeni Brysseliin ja
nousi kolmantena vuotena kuolleista, saaden Yliasiamiehen viran Sitrasta,
jonka tunnemme entuudestaan epäonnistuneitten kepu ja kokoomuspo-
liitokkojen loppusijoituspaikkana.
Sähköverkot ovat niin tärkeä osa yhteiskunnallista infraa, ettei meillä ole
mitään syytä maksaa ryöstösiirtohintoja osinkoina omistajille maksetta-
viksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PKS ei ole 50 vuoteen tehnyt mitään noille sähkölinjoille mutta kerännyt vuodesta toiseen puolueväelle vaalirahaa jotta voi jatkaa rahastusta.Puolueet ne pitävät tätä järjetöntä rahastusta yllä eduskunnasta käsin.Jos sähkölaskussa hinta olisi kulutuksen ja kulujen yhteissumma ilman tuota erottelua ,voisi verrata helposti hintoja ja lasku olisi paljon pienempi.
PKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKSPKS....
Älkää valittako. Pellettilämpö ja kiuas puulle, isot puut pois tontilta, katonlape täyteen paneeleita ja tasajännite vaihtosähköksi. Tämä on tätä päivää ja PKS saa olla missä on. - Anonyymi
Datsjuk kirjoitti:
Siinähän varsinainen sosialisti ehdottelee sähköverkon omistajan avaamista omat verkkonsa muiden kilpailtavaksi. Mitä jos menisin naapurin isännälle keulimaan kalliista talven aurailuista että sen pitäisi antaa traktori halvemmalla tekevien käyttöön kun tuntuu tuo ahneus tapasevan?
Nuuhki perusta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
PKS ei ole 50 vuoteen tehnyt mitään noille sähkölinjoille mutta kerännyt vuodesta toiseen puolueväelle vaalirahaa jotta voi jatkaa rahastusta.Puolueet ne pitävät tätä järjetöntä rahastusta yllä eduskunnasta käsin.Jos sähkölaskussa hinta olisi kulutuksen ja kulujen yhteissumma ilman tuota erottelua ,voisi verrata helposti hintoja ja lasku olisi paljon pienempi.
Kepu on pahin piru itä-suomessa. Kepu PKS.n hallinnossa yli 60 v.
- Anonyymi
1) Järvi-Suomen Energia (37,56 €/kk)
2) Kajave (37,30 €/kk)
3) Kuoreveden Sähkö Oy (35,99 €/kk)
4) PKS Sähkönsiirto (35,14)
5) Savon Voima Verkko Oy (34,92 €/kk)
6) Parikkalan Valo (34 €/kk).
Hyvinhän meillä pyyhkii ollaan vasta neljänsiä.
23 energiahinnoissa PKS on vasta 11.
- PKS_myyntiin
PKS on mielettömän tehottomasti toimiva sähkölaitos jonka johdolla ei näytä olevan mitään huolta kustannuksista kun PKS hallitus siunaa kaikki mielettömyydet. Linjanrakennusksessa näköjään maksimoidaan kuluja tekemällä asoita väärään aikaan. Kaapelointeja tehdään routaiseen maahan ja jälkiä korjataan seuraava kesä.
Nyt on oikea aika nostaa asia esille, sillä PKS hallituksessa istuu kuntien edustajat ja kuntavaali on tulossa. Kuntalaisten edun mukaista olisi myydä sähköyhtiö välittömästi, koska sillä ei ole kilpailukykyä. Jos PKS olisi myyty aikanaan Fortumilla. Kuluttajat saisivat sähkönsiirron ja liittymät 30% halvemmalla kuin nyt. Kuntavaaleissa onkin syytä kysyä puolueilta minkä puolue kannattaa tätä riistohinnoittelua ja tehottomuutta.- alex-sipilä
Fortumi olisi nostanut hinnat vielä kalliimmiksi. Fortumilla ei ole mitään moraalia senkään vertaa kuin PKS:llä. Mitä isompi firma, sen enemmän pomoja. Mitä enemmä'n pomoja, sen suuremmat korotukset. Caruna on suurin rosvo kaikista.
Saattepa nähdä että korotetut siirtomaksut jäävät voimaan ikuisiksi ajoiksi kuin autovero. Kun kaikki suomen kaapelit on kaivettu maan sisään, toisesta päästä pitää ruveta jo uusimaan. - Mahtipuu
Kuten ehkä tässäkin tapauksessa, yhtiöiden hallituksissa istuu sellaisia henkilöitä, joilla ei ole pienintäkään ymmärrystä, mistä he ovat päättämässä. Näinollen yhtiöiden johto vie heitä kuin pässiä narussa!
- Anonyymi
alex-sipilä kirjoitti:
Fortumi olisi nostanut hinnat vielä kalliimmiksi. Fortumilla ei ole mitään moraalia senkään vertaa kuin PKS:llä. Mitä isompi firma, sen enemmän pomoja. Mitä enemmä'n pomoja, sen suuremmat korotukset. Caruna on suurin rosvo kaikista.
Saattepa nähdä että korotetut siirtomaksut jäävät voimaan ikuisiksi ajoiksi kuin autovero. Kun kaikki suomen kaapelit on kaivettu maan sisään, toisesta päästä pitää ruveta jo uusimaan.Fortumin omistaa valtio eli puolueet. Siksi meno on siellä vielä kahjumpaa kuin PKSssä.Joensuu pyöritti energiantuotantoaan Fortumin kanssa ja seuraukset olivat katastrofaaliset .Lopuksi koko härdelli myytriin vähin äänin pois ja siivottiin paikat ja asukkaat pyrolyysin jäljiltä.Puolueväellä ei ole mitään häpeää tekosistaan.Edes ihmisen henkeä ei kunnioiteta.
- Anonyymi
alex-sipilä kirjoitti:
Fortumi olisi nostanut hinnat vielä kalliimmiksi. Fortumilla ei ole mitään moraalia senkään vertaa kuin PKS:llä. Mitä isompi firma, sen enemmän pomoja. Mitä enemmä'n pomoja, sen suuremmat korotukset. Caruna on suurin rosvo kaikista.
Saattepa nähdä että korotetut siirtomaksut jäävät voimaan ikuisiksi ajoiksi kuin autovero. Kun kaikki suomen kaapelit on kaivettu maan sisään, toisesta päästä pitää ruveta jo uusimaan.Fortum hoitaa koko Suomen vaalirahoituksen ja hinnat ovat siksi kovat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fortumin omistaa valtio eli puolueet. Siksi meno on siellä vielä kahjumpaa kuin PKSssä.Joensuu pyöritti energiantuotantoaan Fortumin kanssa ja seuraukset olivat katastrofaaliset .Lopuksi koko härdelli myytriin vähin äänin pois ja siivottiin paikat ja asukkaat pyrolyysin jäljiltä.Puolueväellä ei ole mitään häpeää tekosistaan.Edes ihmisen henkeä ei kunnioiteta.
Tso tso, Kokoomuksen Jyrki Käteisen toimesta Fortumin verkot myytiin
austaralilaiselle sijotusyhtiölle jonka tunnemme nimeltä Caruna.
Joensuun poliitikkojen suurin virhe oli myydä energialaitoksensa, kaupunki
sai siitä tuloja jotka kaupunkilaiset moninkertaisesti maksavat. - Anonyymi
alex-sipilä kirjoitti:
Fortumi olisi nostanut hinnat vielä kalliimmiksi. Fortumilla ei ole mitään moraalia senkään vertaa kuin PKS:llä. Mitä isompi firma, sen enemmän pomoja. Mitä enemmä'n pomoja, sen suuremmat korotukset. Caruna on suurin rosvo kaikista.
Saattepa nähdä että korotetut siirtomaksut jäävät voimaan ikuisiksi ajoiksi kuin autovero. Kun kaikki suomen kaapelit on kaivettu maan sisään, toisesta päästä pitää ruveta jo uusimaan.Puolueväki ei työtä kaipaa vaan pelkkä raha tekee ne iloiseksi.
- Anonyymi
alex-sipilä kirjoitti:
Fortumi olisi nostanut hinnat vielä kalliimmiksi. Fortumilla ei ole mitään moraalia senkään vertaa kuin PKS:llä. Mitä isompi firma, sen enemmän pomoja. Mitä enemmä'n pomoja, sen suuremmat korotukset. Caruna on suurin rosvo kaikista.
Saattepa nähdä että korotetut siirtomaksut jäävät voimaan ikuisiksi ajoiksi kuin autovero. Kun kaikki suomen kaapelit on kaivettu maan sisään, toisesta päästä pitää ruveta jo uusimaan.Kaikki mihin puolueet sotkeutuvat ,tulee kansalle kalliiksi.1945 Maalaisliitto otti PKSn omiin nimiin ja maksatti yrityksen laskut sähkönkuluttajien laskuilla. Fortumin perustivat puolueet 1998 omaksi yhtiökseen jossa vanhat energiayhtiöt sulautettiin puolueiden omistamiksi. Tätä omaisuutta on jaettu vuosikaudet puolueille osinkoina miljardeja vuosittain niin kauan kuin peli veti. Sitten ahneus riistäytyi käsistä ja tehtiin kuprut Saksassa ja Venäjällä. Mutta eipä hätää näillä porukoilla .Kun rahat oli hukattu,niin puolueet päättivät taas maksattaa tappiot sähkönkuluttajilla. Puolessa vuodessa tehtiin sopimus nostaa sdähkön hinta sellaiseksi että saadaan se 15 miljardin tappio takaisin eduskuntaan.Tämä on se kansan tahto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Fortum hoitaa koko Suomen vaalirahoituksen ja hinnat ovat siksi kovat.
Vain eduskuntapuolueiden. Siksi ne aina voittavat. Niiden vaaliraha on miljardiluokkaa.
- eprojgperjs9i
Onhan sinulla olemassa vaihtoehto.
Sanot irti PKS:n liittymän ja ryhdyt sähkön suhteen omavaraiseksi. Voit ihan itse päättää paljonko sähköstäsi maksat ja paljonko sitä kulutat.
Siinäpä saa sitten PKS oikein kunnolla nenilleen...- Anonyymi
Pitää vain rakentaa puukattila jossa on höyrykone tuottamassa sähköä.Tai palata sähköttömään aikaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää vain rakentaa puukattila jossa on höyrykone tuottamassa sähköä.Tai palata sähköttömään aikaan.
Sähköyhtiöiden vaalirahojen takia nyt pyöritetään kannattamatonta sähköautobuumia valtavin tukiaisin.
- Anonyymi
Näin se PKS vielä irvistelee. Ensin rakentaa yhtiönsä tuplahintaan ja suosittelee häipymään. Kiitos vain ja menoksi. Liian kauan tulikin katsottua tätä kusetusta.
- oliskohannäin
PKS on kovalla sähkön hinnoittelulla karkoittanut suuren osan asiakkaistaan ja nyt varmaan paikkaavat persettään monopoli siirtohinnoilla.
- siirtohinta
Yrittihän se pks tarjota meille sähköä ja tarjouksen kanssa,mutta se heidän tarjous oli niin onneton ettei sitä voinut ajatellakkaan,otin sitten sähkön kiinteällä vuoden sopimuksella muualta hintaan 3.88c.kw.
- Anonyymi
siirtohinta kirjoitti:
Yrittihän se pks tarjota meille sähköä ja tarjouksen kanssa,mutta se heidän tarjous oli niin onneton ettei sitä voinut ajatellakkaan,otin sitten sähkön kiinteällä vuoden sopimuksella muualta hintaan 3.88c.kw.
missä noin halpa hinta
- yt.ykä
Liikevaihto 119 miljoonaa euroa
Henkilöstöä 297
Ainakin riittävästi porukkaa töissä. Jos arvata saa, niin johtoa piisaa (heh heh).
Ei kai ole ihme, että asiat maksaa. Tuosta henkilöstömäärästä voisi silpaista heti 2/3 pois eikä palvelutasossa tapahtuisi muutoksia.- korruptiota
Sähköyhtiön rahoilla elää koko puoluekoneisto PKssa. Voittoa pitää siksi tehdä paljon ja kaikki voitot menevät kuntien puoluekoneistoille jotka pitävät valtaa tämän rosvouksen turvin.Siksi siirtohinnat ovat korkeat eihän linjoja ole huollettu 50 vuoteen. Lisäksi PKS elättää koko kepulaisten yrittäjälauman menopuolella.PKS saa lisäksi tukiaisia monella tapaa ,myös maataloustukia joita kierrätetään yrittäjien kautta.30 vuotta sitten katkoja oli harvoin ,nyt joka viikko vaikka on kaikki mahdolliset apulaitteet ja koneet käytössä linjojen huoltoon. Mutta kaiketi muualla on sama meno koska Keskustapuolue hoitaa maaseudun asiat kehdosta hautaan ja kalliisti.Puolueen korruptiosopimus on tehnyt työnteon mahdottomaksi koko maassa.Joka kylässä on lössi joka rahastaa lähes kaikesta tuplahinnoin. Ja työn jälki on kuin Venäjällä. Kukaan ei vaivaudu valvomaan näitä yrittäjiä jotka rikastuvat tukiaisilla ja käyvät Joensuusta hakemassa säännöllisesti lisää pelirahaa lukemattomista luukuista,nyt suoraan netistä ja naapurin tililtä. Kaikki velaksi joka näkyy koko Suomen surkean talouden tilassa. Vaihtakaa väki eduskunnassa jotta tämä mätapesäke puhkeaa eikä kaikkien tarvitse muuttaa muualle työtä etsimään.
- Anonyymi
Ja se työvoima tietysti jostain Venäjältä eikä mitään työnjohtoa .
- jfkjsfjs
Yhtiö nostaa siirtohintoja, koska kuluttajat ostavat sähkön muualta. Jostain niitä tuloja on saatava.
Poikani kulutti sähköä 8 euron edestä yksiössään ja sähkölasku oli 35 euroa kahdelta kuukaudelta. Me asumme kolmiossa, emmekä tarkkaile sähkönkulutusta mitenkään ja meidän laskumme oli kahdelta kuukaudelta 65 euroa. Siirtomaksut laskua nostavat. - pakkokilpailuttaa
Minäkin ostan sähkön muualta ja tein vasta kahden vuoden toimitussopimuksen alveineen hintaan. Energia 4,09 snt/kwh ja perusmaksu 18,00 EUR/v. mielestäni on kohtuullinen hinta.
- siirtohinta
Minä tosiaan tein vain vuoden sopimuksen,ja harmittaa kun en tehnyt kahta.
Muualta tosiaan otin hintaan 3.88cnt/kwh ja ilman perusmaksuja tai kuukausimaksuja. - siirtohinta
Tässä siis on jo alvi hinnassa mukana.
- ulaaniv
Sähkö*vero*siirto 25snt/kwh käyttö vapaata jos nolla niin ei hintaa eli kulutuksen mukaan
- ulaaniv
Intiassa on teslan vapaaenergia kovassa huudossa matkalaukun kokonen vehje lämmittää talon, ei tule pihoja ulkoa sisään, nyt kun bensan viimeisiä tippoja poltellaan niin että jo sekottavat viinaa joukkoon niin mun viina saapini ei meinaa käydä tällä ysiviitosella. JK. Sähköyhtiöt yrittää viellä viimeistä rahastusta
- Hoitakaa_hommanne
ulaaniv kirjoitti:
Sähkö*vero*siirto 25snt/kwh käyttö vapaata jos nolla niin ei hintaa eli kulutuksen mukaan
PKS: n hallitus uusiksi ja uudet jäsenet kertomaan mikä onPKS tarkoitus. Se ei ole suinkaan toimia urheilusponsorina ja kestitä hallituksen jäseniä jokavuotisella ryyppyreissuilla ulkomaille.
Noilla reissuilla tukitaan hallituksen suut ja johtajat vie sitten koko vuoden hallitusta kuin pässiä narussa.
Tuolla aiemmin kerrotiin Fortumiin olevan vielä suurempi ryöstäjä, totuus on kuitenkin se, että Fortumiin siirtohinnat ja liittymät on korotuksen jälkeenkin 50% halvemmat kun PKS:llä vastaavissa haja-asutus alueiden sähköverkoissa. Joten hallituksella olisi muutakin tekemistä kuin lipittää lahjusviinoja ulkomaan matkoilla. - tajuutko
Tottaka Fortum on suurempi rahastaja kun jo aikoja sitten teki vuodessa voittoa pari miljardia miljardin liikevaihdolla. Siitähän nmuut ottivat oppia ja Keskustan Pekkarinnen neuvoi auliisti.
Kaupungit ovat nyt kermakuorijoita vaikka elävät maaseudun rahoilla ja työllä. Tämä sähkön hinta on yksi esimerkki hävyttömästä pelaamisesta jossa eriarvoistetaan ihmisiä asuinpaika nojalla. Tämä on perustuslain vastaista mutta sitä paperia puolueet lukevat kuin pirut raamattuaan.
- Korru.Kalle
korruptiota
2.1.2017 23:43
Sähköyhtiön rahoilla elää koko puoluekoneisto PKssa. Voittoa pitää siksi tehdä paljon ja kaikki voitot menevät kuntien puoluekoneistoille jotka pitävät valtaa tämän rosvouksen turvin.Siksi siirtohinnat ovat korkeat eihän linjoja ole huollettu 50 vuoteen. Lisäksi PKS elättää koko kepulaisten yrittäjälauman menopuolella.PKS saa lisäksi tukiaisia monella tapaa ,myös maataloustukia joita kierrätetään yrittäjien kautta.30 vuotta sitten katkoja oli harvoin ,nyt joka viikko vaikka on kaikki mahdolliset apulaitteet ja koneet käytössä linjojen huoltoon. Mutta kaiketi muualla on sama meno koska Keskustapuolue hoitaa maaseudun asiat kehdosta hautaan ja kalliisti.Puolueen korruptiosopimus on tehnyt työnteon mahdottomaksi koko maassa.Joka kylässä on lössi joka rahastaa lähes kaikesta tuplahinnoin. Ja työn jälki on kuin Venäjällä. Kukaan ei vaivaudu valvomaan näitä yrittäjiä jotka rikastuvat tukiaisilla ja käyvät Joensuusta hakemassa säännöllisesti lisää pelirahaa lukemattomista luukuista,nyt suoraan netistä ja naapurin tililtä. Kaikki velaksi joka näkyy koko Suomen surkean talouden tilassa. Vaihtakaa väki eduskunnassa jotta tämä mätapesäke puhkeaa eikä kaikkien tarvitse muuttaa muualle työtä etsimään
TOVERI ON SAANUT SÄHKÖISKUN. TOIVON TOIPUMISTA. ENNEN OLI IHAN NORMAALI.- sähköistynyt-uhri
Ota vaan rahaa kassasta. Kohta se loppuu samoinkuin ilmaiset velat. Muistatko kuitenkin että velkasi pitää maksaa pois eikä minua kiinnosta tahdä sitä. Joskus sanottiin että yrittäminen on vastuullista työn tekoa ja nyt näyttää toiselta kun puolueet tukevat niitä kansan rahoilla. En ole sinun toverisi,ne ovat valtuustossa jakamassa sinulle minun rahojani vaikkapa PKSn kautta. Tämän on sanomalehti Karjalainen joka vuosi toistanut. Mistähän tiedät minun normaaliuteni ennen?
- Anonyymi
Sain tosiaan sähköiskun ,paimenpojasta tosin.Mutta sekin on hengenvaarallista.Varsinkin Joensuussa jossa sairaanhoito on kyseenalaista.
- näinpäviisautta
Olen tasan samaa mieltä, nämä maakunnalliset sähköyhtiöt nyt vain rahastavat meitä maakunnan köyhiä, niin kauan kuin kun tälle saadaan stoppi. Epäilen attä stoppia ei tule pekkariselta eikä Kepulta. Julkipano on: "valitse itse sähköntuottajasi!".
- Tämä_on_nähty
Energiaviraston sivuilta voi ainakin valita halvimman sähkön myyjän.
Ottakaa huomioon myös kuukausittainen perusmaksu, sillä monilla yhtiöillä sitä ei ole.
Itse vaihdoin toimittajaksi "Kraft Markkina - 100 %:sti vihreää sähköä."
http://www.sahkonhinta.fi/ - Mitenkä_on
Oletko nyt aivan varma ettei sähkön siirtolasku ollut kahden kuukauden ajalta?
Tarkistahan vielä kertaalleen päivämäärät ja onko siinä mahdollisesti muita summaan vaikuttavia lisiä.
Vaikeahan tuota on uskoa, mutta jos niin on, kannattanee jo kysellä asiasta tarkemmin ja sen jälkeen ottaa yhteyttä kuluttajavirastoon.
http://www.kkv.fi/yhteystiedot/- aloittaja_
Olen aivan varma että kuukauden lasku on,Ei mahda kuluttaja virastot auttaa.Tää vaan on minusta röyhkeää,vielä sekin ettei kyseisessä puljussa ole sähkö edes halvimmasta päästä jos sen olisi ottanut heiltä.
Ymmärtäisin jos siirto olisi ollut 20e mutta että 70 euroa on jo röyhkeyden huippu.
En taatusti tule ottamaan heiltä sähköä ostomielessä ,niin on huippu siirto hinnat. - Tämä_on_nähty
aloittaja_ kirjoitti:
Olen aivan varma että kuukauden lasku on,Ei mahda kuluttaja virastot auttaa.Tää vaan on minusta röyhkeää,vielä sekin ettei kyseisessä puljussa ole sähkö edes halvimmasta päästä jos sen olisi ottanut heiltä.
Ymmärtäisin jos siirto olisi ollut 20e mutta että 70 euroa on jo röyhkeyden huippu.
En taatusti tule ottamaan heiltä sähköä ostomielessä ,niin on huippu siirto hinnat.No johan on sitten perkele!
Melekosia rosvojahan nuo ovat aina olleet, mutta tuollainen on jo liikaa. Samasta asiasta on kylläkin kirjoiteltu jo vuosikausia ja varmasti tullaan edelleenkin kirjoittamaan. Ei ne siirtohinnat ainakaan laskemaan tule. Kukaan normaali ihminen ei todennäköisesti kuuluisi PKS:n asiakkaihin mikäli ei olisi pakko. Mutta kun on.
http://www.pks.fi/pkss-hinnastot - fdsk
Vuodenaikasähköllä saa ainakin siirtohintoja vähän leikattua.
- 4w3awegszxdgae
No voivoi sinua pikku-poloista, kun näyttää ottavan totuus tiukoille.
Yhä edelleenkään ei kenenkään ole pakko olla PKS:n tai minkään muunkaan sähköyhtiön asiakas.
Valinta on vapaa - pohtimista.osastolle
Iltasanomat kirjoittaa siirtohinnoista: http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005033584.html
Jutussa on taulukko siirtohinnoista koskien pientaloja, joissa on huonekohtainen sähkölämmitys, pääsulake 3X25 A ja sähkön käyttö 18 000 kWh/vuosi. Hinnat sisältävät kaikki verot: arvonlisäveron (ALV: 24 %) sekä sähköveron (2.79372 snt/kWh) ja huoltovarmuusmaksun (snt/kWh).
Taulukon mukaan PKS: siirtohinta 7,7c/kWh on yhdeksänneksi kallein, ja n. 15,5% hintojen keskiarvoa ( 6,73c/kWh) kalliimpi.
PKS:ä kalliimpia siirtohinnaltaan ovat:
c/kWh % keskiarvon yläpuolella
1 Lankosken Sähkö Oy 9,16 36,20
2 Kuoreveden Sähkö Oy 8,75 30,10
3 Loiste Sähköverkko Oy 8,66 28,77
4 Parikkalan Valo Oy 7,86 16,87
5 Savon Voima Verkko Oy 7,84 16,57
6 Enontekiön Sähkö Oy 7,83 16,42
7 Järvi-Suomen Energia Oy 7,82 16,28
8 Esse Elektro-Kraft Ab 7,81 16,13
9 PKS Sähkösiirto Oy 7,77 15,53
Itse kukin miettiköön, missä määrin asiallista / aiheellista on vinkua siirtohinnasta, kun otetaan huomioon esim. se, kuinka harvassa PKS verkon alueella lopulta asiakkaat ovat. - Anonyymi
pohtimista.osastolle kirjoitti:
Iltasanomat kirjoittaa siirtohinnoista: http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005033584.html
Jutussa on taulukko siirtohinnoista koskien pientaloja, joissa on huonekohtainen sähkölämmitys, pääsulake 3X25 A ja sähkön käyttö 18 000 kWh/vuosi. Hinnat sisältävät kaikki verot: arvonlisäveron (ALV: 24 %) sekä sähköveron (2.79372 snt/kWh) ja huoltovarmuusmaksun (snt/kWh).
Taulukon mukaan PKS: siirtohinta 7,7c/kWh on yhdeksänneksi kallein, ja n. 15,5% hintojen keskiarvoa ( 6,73c/kWh) kalliimpi.
PKS:ä kalliimpia siirtohinnaltaan ovat:
c/kWh % keskiarvon yläpuolella
1 Lankosken Sähkö Oy 9,16 36,20
2 Kuoreveden Sähkö Oy 8,75 30,10
3 Loiste Sähköverkko Oy 8,66 28,77
4 Parikkalan Valo Oy 7,86 16,87
5 Savon Voima Verkko Oy 7,84 16,57
6 Enontekiön Sähkö Oy 7,83 16,42
7 Järvi-Suomen Energia Oy 7,82 16,28
8 Esse Elektro-Kraft Ab 7,81 16,13
9 PKS Sähkösiirto Oy 7,77 15,53
Itse kukin miettiköön, missä määrin asiallista / aiheellista on vinkua siirtohinnasta, kun otetaan huomioon esim. se, kuinka harvassa PKS verkon alueella lopulta asiakkaat ovat.No kiitos että saatiin PKS;n edustajakin paikalle !
Paljonkos se yhtiö maksakaan osinkoja omistajilleen jotka revitään
kuluttajan kukkarosta ?
Siirtohinnat ovat joka tapauksessa (esim. MOT ohjelma)silkkaa
ryöväystä, Jos hinnan korotuksista vain 10% käytetään ilmnoitettuun
tarkoitukseen ja tämän ryöstön on vielä virheellisillä laskelmillaan
mahdollistanut Energiavirasto, pitäisi sieltäkin taluttaa johtaja saunan
taa. - Anonyymi
pohtimista.osastolle kirjoitti:
Iltasanomat kirjoittaa siirtohinnoista: http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005033584.html
Jutussa on taulukko siirtohinnoista koskien pientaloja, joissa on huonekohtainen sähkölämmitys, pääsulake 3X25 A ja sähkön käyttö 18 000 kWh/vuosi. Hinnat sisältävät kaikki verot: arvonlisäveron (ALV: 24 %) sekä sähköveron (2.79372 snt/kWh) ja huoltovarmuusmaksun (snt/kWh).
Taulukon mukaan PKS: siirtohinta 7,7c/kWh on yhdeksänneksi kallein, ja n. 15,5% hintojen keskiarvoa ( 6,73c/kWh) kalliimpi.
PKS:ä kalliimpia siirtohinnaltaan ovat:
c/kWh % keskiarvon yläpuolella
1 Lankosken Sähkö Oy 9,16 36,20
2 Kuoreveden Sähkö Oy 8,75 30,10
3 Loiste Sähköverkko Oy 8,66 28,77
4 Parikkalan Valo Oy 7,86 16,87
5 Savon Voima Verkko Oy 7,84 16,57
6 Enontekiön Sähkö Oy 7,83 16,42
7 Järvi-Suomen Energia Oy 7,82 16,28
8 Esse Elektro-Kraft Ab 7,81 16,13
9 PKS Sähkösiirto Oy 7,77 15,53
Itse kukin miettiköön, missä määrin asiallista / aiheellista on vinkua siirtohinnasta, kun otetaan huomioon esim. se, kuinka harvassa PKS verkon alueella lopulta asiakkaat ovat.Siis haloo. Ette tiedä mitään tod sähkön siirtohinnoista. Omistan ok talon Savonlinnassa ja järkytyn aina sähkölaskun saadessani. Talo on vapaa-ajan käytössä emmekä kuluta siellä sähköä mitenkää kohtuuttomasti. Hinta muodostuukin siirtomaksusta , joka on aivan käsittämätön summa. Savonlinnan alueella onkin tunnetusti suuret sähkön siirtohinnat. Täällä asumme kerrostalossa ja ihmettelen aina kuinka vähän sähkö täällä maksaa.
- Anonyymi
4w3awegszxdgae kirjoitti:
No voivoi sinua pikku-poloista, kun näyttää ottavan totuus tiukoille.
Yhä edelleenkään ei kenenkään ole pakko olla PKS:n tai minkään muunkaan sähköyhtiön asiakas.
Valinta on vapaaKyllä tässä pakotetaan.
Nimittäin kun jos meinaa asua syrjäktlillä pohjoiskarjassa,joensuussa onneksi ei ole tuo pks vaan kaikkualla syrjässä on.
Juuri kysyin erääseen huoneistoon sähkön hintaa ja siiron hintaa,vitsit loppu samantien,vaikka asunto on kaukolämmössä.
Joensuun alueella ok talossa ei mene edes puolta kustannuksiin kesällä mitä nyt menisi syrjäkylän huoneistoon.
Täähän on käsittämätöntä. - Anonyymi
pohtimista.osastolle kirjoitti:
Iltasanomat kirjoittaa siirtohinnoista: http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/oma-raha/art-2000005033584.html
Jutussa on taulukko siirtohinnoista koskien pientaloja, joissa on huonekohtainen sähkölämmitys, pääsulake 3X25 A ja sähkön käyttö 18 000 kWh/vuosi. Hinnat sisältävät kaikki verot: arvonlisäveron (ALV: 24 %) sekä sähköveron (2.79372 snt/kWh) ja huoltovarmuusmaksun (snt/kWh).
Taulukon mukaan PKS: siirtohinta 7,7c/kWh on yhdeksänneksi kallein, ja n. 15,5% hintojen keskiarvoa ( 6,73c/kWh) kalliimpi.
PKS:ä kalliimpia siirtohinnaltaan ovat:
c/kWh % keskiarvon yläpuolella
1 Lankosken Sähkö Oy 9,16 36,20
2 Kuoreveden Sähkö Oy 8,75 30,10
3 Loiste Sähköverkko Oy 8,66 28,77
4 Parikkalan Valo Oy 7,86 16,87
5 Savon Voima Verkko Oy 7,84 16,57
6 Enontekiön Sähkö Oy 7,83 16,42
7 Järvi-Suomen Energia Oy 7,82 16,28
8 Esse Elektro-Kraft Ab 7,81 16,13
9 PKS Sähkösiirto Oy 7,77 15,53
Itse kukin miettiköön, missä määrin asiallista / aiheellista on vinkua siirtohinnasta, kun otetaan huomioon esim. se, kuinka harvassa PKS verkon alueella lopulta asiakkaat ovat.Kyllä tekevät uudistuksia ja on hyvät yrittäjät ja siistit työjälet! Politiikasta en tiedä, mutta aika törkyä puhetta !
- Anonyymi
Tämä_on_nähty kirjoitti:
No johan on sitten perkele!
Melekosia rosvojahan nuo ovat aina olleet, mutta tuollainen on jo liikaa. Samasta asiasta on kylläkin kirjoiteltu jo vuosikausia ja varmasti tullaan edelleenkin kirjoittamaan. Ei ne siirtohinnat ainakaan laskemaan tule. Kukaan normaali ihminen ei todennäköisesti kuuluisi PKS:n asiakkaihin mikäli ei olisi pakko. Mutta kun on.
http://www.pks.fi/pkss-hinnastotMaksatte ne sähkölaskut nyt toiseen kertaan moninkertaisina inflaationa .10% viime vuonna kaikista menoista ja tänä vuonna sama. Kansa seisoo ulkona kuin lumiukko kaikesta todellisesta ja kehuu päättäjien touhua kuin Karjalainen.Onneksi äänestitte EU-jäsenyyden joka merkitsee teille joka vuosi biljoonatuloa EKPn peliveivauksella. Olkaa nyt tarkkana ettei mafia ehdi nostaa kaikkia elvytysrahoja nenänne edestä,yrittäjät! Parin vuoden päästä olette taas pakkasessa lumiukkoina nenä punaisena kun inflaatio söi varat ja velat.
- Anonyymi
4w3awegszxdgae kirjoitti:
No voivoi sinua pikku-poloista, kun näyttää ottavan totuus tiukoille.
Yhä edelleenkään ei kenenkään ole pakko olla PKS:n tai minkään muunkaan sähköyhtiön asiakas.
Valinta on vapaaEdellisen johdosta ehdotan että kansallistamme PKSn pois puolueiden omistuksesta ja siirrämme omistuksen niille joille se on aina kuulunut: Sähkönkuluttajille.
- onkokokemusta
Minusta on sekin röyhkeää,että jos sähkön siirtohinta laskun pyytää tasaerinä kuukausittain maksettavaksi,niin siitäkin PKS perii 60 euroa ylimääräistä vuodessa.
- Hinnasto_ilmoittaa
PKS ilmoittaa 24% alv:n kanssa yleissiirron kuukausimaksuksi 70.06 jos sähkönkäyttäjällä on pääsulakekoko 3x50 A.
Normaali 3x25A on alv:n kanssa 31€/kk - verinenhinta
Jos kulutat vaikka noin 14000 kw sähköä vuodessa,niin pelkästä siirrosta PKS veloittaa noin 1200 e/v vaikka sähkön ostaisit muualta. Kyllä sillä rahalla jo lunta langoilta karistelee,kun meitä pakkomaksajia on vielä paljon.
- Joutaa_myydä
Fortumi tuottaa miljardivoittoja omistajilleen 30% pienemmillä sähkönsiirtohinnoilla kuin PKS. Kuka rosvoaa PKS rahat. Sadat toimihenkilöt voivat olla yksi syy tehottomuuteen ja huono johto muuallakin kuin sähkönjakelussa toinen syy. Kaikenkaikkiaan korruptoitunut ja tehoton toimija.
- fdsk
Passaa sitä alkaa Fortumin omistajaksi itse kukin.
- johdot.uusittava
Se PKS kun on vanha yhtiö niin huonot on johdot. Saisivat uusia.
- Melekei_ymmärretty
Kysehä ei tietysti oo johtajista eli yhtiön johosta, vaan tarkotat että vanhoissa sähköjohoissa on nii helevetisti vastusta että ne lyö läpi ja hukkarosentti on hirmune. Sen takia PKS joutuu syöttämää niihi jatkuvasti lisävirtaa että ainaki osa kulukis kuluttajille asti. Ymmärtäähä tämän hinnottelun tälläsessä tappauksessa.
- täysinvittuuntunut
Eikö valtio voisi määrätä tuon pohjois-karjalan sähkön omaan haltuunsa,tai sitten joensuun kaupunki ottaisi sen ja järjellistäisi hinnat kuluttajalle.
- Ei_onnistu
Ei kuule onnistu PKS myynti eikä järkeistäminen. PKS on kepulaisten rahasampo josta ei luovuta mistään hinnasta. Vaikka PKS omalta osaltaan kurjistaa Pohjois-Karjalaa perimällä sikahintoja sähkönsiirrosta, on se niin merkittävä tulonlähde kepulikunnille ja niille henkilöille jotka istuu hallotuksessa, että helpompi on muuttaa Pielisjoki virtaamaan vastavirtaan kuin saada PKS jotain järkeä.
- todellinen_hinta
Jos sähkön siirto veloitettaisiin todellisten kulujen mukaan, silloin ei turhasta maksettaisi. Minulla ei ole kuin muutama sata metriä piuhaa muuntamolle josta on vain pikkuisen matkaa siihen isoon muuntamoon jonne tulee valtakunnan verkosta sähkö. Eli laitetaan kuluttajat maksamaan todellinen hinta siirrosta ettei me tarvita maksaa niitä korpilinjoja jossa on muutama asukas tai kesämökki monen kymmenen kilometrin päässä päämuuntajilta. Vai mitä sanotte
- Ihan_oikein
Ehdottomasti siirtomaksujen tulee korreloida siirtokuluja. Syrjäkylille 100 kertaiset siirtomaksut.
- Kiitollinenmökkiläinen
PKS maksaa osinkoa Pohjois-Karjalan kunnille, joten me kaikki hyödytään. Joku mökin ukko korvessa kuluttaa olemattoman määrän sähköä ja asuu pitkien avolinjojen takana, jolloin sähköyhtiölle tulee kalliiksi nämä. Taajaman asukkaat, jotka ovat riskittömiä yhtiölle maksavat nämä maaseudun harvaanasuttujen talouksien avolinjojen kannattamattoman sähkönsiirron. Usein valittajat ovat niitä, joiden olisi oltava kiitollisia kun saavat yleensä sähköä, joka yhtiön kannalta täysin tappiollista. Mökillä on lämmöt aina päällä ja kuluu paljon sähköä ja olen todella kiitollinen PKS :lle.
- Anonyymi
Taidat olla kunnanjohtaja? Näille tyypeille PKSn omistus juuri lahjoitettiin perustamisen yhteydessä 1945.
- hintakilpailua
Löysin pohjoisen suunnalta sellaisen sähköyhtiön joka myy seniorisähkön nimellä vielä pientä lisäalennettua sähköä iäkkäämmälle sähkönkäyttäjälle.
- Anonyymi
Ko yhtiössä irtisanotaan työntekijöitä myös laittomin perustein. En suosittele!
- Anonyymi
Yleensä käyttäjälle ratkaisevaa on sähkön edullinen hinta koko sopimuskauden ajan, sitten voi taas kilpailuttaa mielensä mukaan, siirtoa ei voi kilpailuttaa.
- Anonyymi
PKS tekee tulosta omintajilleen joita ovat kunnat ja niissä puolueet ja puolueväki.Joka vuosi nille jaetaan miljoonosingot . Niiden perusteella hinnoitellaan siirtomaksut koska sähkön hinnalla ei voi. Kunnissa puolueväki voi jakaa rahat vapaasti mihin haluavat koska äänestäjiä ei tarvitse kuunnella. Kohteina onkin aina ollut huvit ja turismi,joskus kaveriakin autetaan kaavoittamaan tuottamattomia risukkoja joiden myynti on verovapaata. Sitten voidaan taas järjestää peijaat metsämajalla ja juhlia voittorahoilla. Tämä on jatkunut 70 vuotta koska kansa on laiskaa ja avutonta. Kuntapoliitikothan omivat heti alkuunsa tämän tulolähteen säkönkuluttajilta. Kysymyksessä on n 10% voitoista joka vuosi.
- Anonyymi
Rikas PKS auttamaan myös koronatalkoissa kuten eräät sähköyhtiöt, jotka ovat puolittaneet sähkön siirtohinnan määrätyksi ajaksi.
- Anonyymi
Kovat on siirtohinnat, edellinen lasku 130e josta siirtoa yli 100 e.
- Anonyymi
On ne kalliit. Mutta kysy PKS:ltä mahdollisuutta itsesiirtoon. Ainahan oma työ on halvempaa.
Ehkäpä tuohon 130 euron hintaan sisältyi jonkin verran myös muitakin kuluja, kuten mm. kuukaisimaksu mikä laskutetaan vaikka sähkäöä ei kulutettaisi ensimmästäkään kilowattia.
Kieltämättä PKS -sähkönsiirto on kalliimmasta päästä, mutta sille ei näillä näkymillä ole paljon tehtävissä.
YLEISSIIRTO Yksiaika, PKS Sähkönsiirto Oy
Kuukausimaksu, 3 x 25A 30,50 € / kk
Siirtomaksu 2,26 snt/kWh
Sähkövero, veroluokka 1 2,777 snt/kWh
Sähkövero, veroluokka 1 0,016 snt/kWh- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On ne kalliit. Mutta kysy PKS:ltä mahdollisuutta itsesiirtoon. Ainahan oma työ on halvempaa.
Se on sinun työtösi.Usko jo.
- Anonyymi
On tullut PKS tä lupaus, että neljältä kuukaudelta siirtohinta puolitetaan, hyvä niin.
- Anonyymi
Yllä oli vertailuhintoja siirtomaksuista, lisätään tietoihin kuitenkin vielä
se että Lapissa jossa siirtomatkat ovat vielä paljon pitempiä kuin PKS
alueella, ovat hinnat paljon halvemmat. - Anonyymi
tottakai pks velottaa sähkönsiirrosta minkä laki sallii ja kehuu miten heiltä saa palvelua mm. verkonvalvonta. nytkin sähkö katkeilee (la-ilta) muutaman minuutin välein. yritin soittaa vika palveluun. automaatti vastaa eikä mitään vastausta kytkeydy. joku aika sitten näin enerken asentaja nukkuvan pylväsmuuntajan alla autossaan auto kävi ja ilmastointi kuului olevan päällä. tulin lenkiltä tunnin kuluttua ja äijä oli samassa asennossa ja auto yhä käynnissä. en viitsinyt herättää. saisi herra vielä krapulassaan sydänkohtauksen. jos on duunareilla tuollainen työmoraali niin millainen on esimiehillä kun sen sallivat johdosta puhumattakaan. tuolla tyylillä saamme kyllä odotella myrskyvarmaa sähköä ja hinnat varmasti nousee. nuukujia kyllä riittää läpi organisaation niin kauan kun kilpailua ei ole. em tapaus saatui parivuotta sitten kontiolahdella
- Anonyymi
PKS:n hinnat ovat olleet Suomen ennätystasolla jo vuosikymmenet.
- Anonyymi
Siirtohintoja perustellaan sähkön toimitusvarmuuden turvaamisesta aiheutuvilla kustannuksilla.
No taas, kuten jokaisen myrskyn jälkeen, se kuuluisa toimitusvarmuus jälleen hyvin nähtiin kun sähköt on poikki päiväkausia.
Paljonko siirtomaksuja vielä pitää nostaa että sähköä saisi kaikissa oloissa?- Anonyymi
Sähkö sopimus kannattaa vaihtaa toiseen firmaan jos mahdollista! Aivan umpi surkea firma, löydät varmasti halvemman!
Jos haluat aiheettomia perintä laskuja niin valitse PKS, asiakaspalvelu luokatonta.
Myöskään niin yksinkertainen kuin tekstiviesti/sähköposti muistutus laskun erääntymisestä ei näköjään onnistu! Suurimmasta osasta sellainen kuitenkin nykypäivänä lähetetään automaattisesti.
PKS on juutunut kivikaudelle! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähkö sopimus kannattaa vaihtaa toiseen firmaan jos mahdollista! Aivan umpi surkea firma, löydät varmasti halvemman!
Jos haluat aiheettomia perintä laskuja niin valitse PKS, asiakaspalvelu luokatonta.
Myöskään niin yksinkertainen kuin tekstiviesti/sähköposti muistutus laskun erääntymisestä ei näköjään onnistu! Suurimmasta osasta sellainen kuitenkin nykypäivänä lähetetään automaattisesti.
PKS on juutunut kivikaudelle!Hattuttaa P-Kn Sähkön toiminta niin penteleesti. Kaivellaan maakaapelia kilometreittäin ja aiemmin myös ilmakaapelia keskelle parasta metsäpalstaamme. Korvauksena muutama sata-euronen. Tästä huolimatta siirtomaksut on kovat. Tuntuu, että P-K:n Sähkö Oy riistoyhtiö. Ketä lienee siellä johtoportaassa ja entä osakkeen omistajat, heillekkö sitä mammonaa kerätään esim. sähkölinjojen omistajien "lahjoitusten" muodossa..
- Anonyymi
Pks:n liikevoitto tasan 10 kertaistui vuodessa. 2018 -19.
(Talous-sanomat) - Anonyymi
Sama kokemus on meillä sähkönsiirto on kaksi kolmatta osaa suurenpi pks,siis jos kulutus on esimerkiksi 25 euroa ,niin siirto on 75 euroa .onko tässä mitään järkeä se on ihan rosvoulua pks:tä.
- Anonyymi
Nyt helmikuun sähkön siirto PKS: 61€. Energian hinta Helen: 16€
- Anonyymi
Olisiko Helsingissä useampia maksajia kaapelikilometria kohden kuin Pohjois-Karjalassa?
Tunnetko asiaa tarkemmin?
Sinallään tämä koko kaapelointipakko siirtomaksuineen oli typerän hallituksen säikähdys Tahvonpäivän sähkökatkoihin ja sen vaikutuksesta äänestäjiin. Esimerkkinä poliittisesta neroudesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko Helsingissä useampia maksajia kaapelikilometria kohden kuin Pohjois-Karjalassa?
Tunnetko asiaa tarkemmin?
Sinallään tämä koko kaapelointipakko siirtomaksuineen oli typerän hallituksen säikähdys Tahvonpäivän sähkökatkoihin ja sen vaikutuksesta äänestäjiin. Esimerkkinä poliittisesta neroudesta.Lapissa taetaa olla linjoloissa poronkusemia vähäsen enempi kun
meillä, mut siirtohinnat siltihii paljo halavemmat, liekö se tuo
meijän sähkö jotenni paksumpoo ja raskaampoo kun sen veto ja
työntö, kumminpäen kulettannoot, tulloo niin helevetin tyyrriiks ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisiko Helsingissä useampia maksajia kaapelikilometria kohden kuin Pohjois-Karjalassa?
Tunnetko asiaa tarkemmin?
Sinallään tämä koko kaapelointipakko siirtomaksuineen oli typerän hallituksen säikähdys Tahvonpäivän sähkökatkoihin ja sen vaikutuksesta äänestäjiin. Esimerkkinä poliittisesta neroudesta.Ylen tekemän tilaston mukaan kaapelointiin menee hyvin pieni osa sähköyhtiön kuluista.
- Anonyymi
Onko tämä sähköyhtiö jo pakko lunastettu valtiolle?ei silti että minua se enään liikuttaa,aloitin tämän aloitukaen vuosia sitten ja möin torpan pois ja ostin kohteen sieltä missä ei tuota firmaa näy.
Tehkää perässä,jos ei valtio pakko ottanut tuota haltuun.- Anonyymi
Itsepä pohjois kor..eiku Karjala möi sähköyhtiönsä pois ja sinne meni myös hintasääntely!! Olipa fiksu siirto..Ihan sama kun kaupunki myi pois paiholan ja sitten alkoi vuokrata sitä ,kahdessa vuodessa meni myyntirahat ja ostaja rikastui sekä rakennusten että ostamansa summan takaisin.Ei se ole hullu joka pyytää vaan se joka maksaa 😂 Toisaalta,mitäpä väliä kun oli veronmaksajien rahoja..😋
- Anonyymi
Me maksetaan omakotitalossa siirrosta noin 300e kk, sähkö 150-200e kk. Tammi-maaliskuun siirto melkein 1000e. 3x25
- Anonyymi
On kallis siirto,sustuitteko maksamaa siis 300ekk siirosta,näittenhän pitäs maksaa että hyväksytään edes tuo yhtiö tänne.
- Anonyymi
ROSVO sakkii koko yhtiö. Sähkön käyttö 31€ sähkön siirto 100€ laskulta, Pitäis perustaa kansanliike ja jättää nämä niin sanotut sähkön siirto maksut maksamatta .
T. Karpo ll - Anonyymi
Huomasin että pohjois karjalan sähkö on nostanut perus maksua yli kolmetoista prosenttia viimmeisen vuoden aikana 58.00 vanha ja nyt 67.60. Laitoin viestiä yhtiölle ja tässä nyt ootellaan selityksiä moiselle korotukselle. Käsittämätöntä että tälläisiä monopooli yhtiöitä voi olla vielä tänä päivänä.
- Anonyymi
Elä sie hätäile mie maksan mielellään ku on nii hyvvää sähöä maksaha sieki ni voidaan haastella kui hienosti valo pallaa
- Anonyymi
Joku tuntu tietävän jotta käyttäät liijan ohkasia johtoja tuolla karjalan sähkössä ja nykynen sähkö kun on atomisähköö ja paksumpoo niin ei taho soppii ohuveen johtoon vaan puolväkkeen on sinne työnnettävä ja eikä johot sitä kestä vaan tulloo remonttija ja ne on kalliita. Niin sen takii ne siirtomaksutttii on kalliita. Lienöönkö totta en tiijä mutta oli se sentään valtuustoon mänössä.
- Anonyymi
Vieläköhän mahtaa olla teillä tuo rosvo virma? Vai ottiko valtio haltuun vai veikkö venäläiset sen?
- Anonyymi
Käväsin lukemassa useamalla nettisivustolta tästä .
Pitävät laajalti suomessa pks paska firmana,röyhkeitä hinnoittelussa,älkää ostako mitään tuost,valittakaa eu istuimeen saakka ja hävittäkää monen lafka,on niin röyhkee. - Anonyymi
Valtiovalta antoi mandaatin firmoille tehdä noin se on huomattu pörssi pörssi osakkaat takovat rahaa. Sillä ei ole inhimillisyyden kanssa mitään tekemistä.
Nykytekniikalla sai kyllä itsensä pois valtakunnan verkosta. - Anonyymi
Mie oon kyllä tyytyväinen pks:n. Ootha sieki.
- Anonyymi
Kyllä. Asia on selvityksen alla. PKS Sähkönsiirto Oy ?
- Anonyymi
Taitaa olla ISO vika linjoissa kun vuotaa maahan. Joltakin se pitää laskuttaa. Onneksi maine kasvaa. Mutta sopimus päättyy.
- Anonyymi
surkea , firma!
- Anonyymi
Joo, pks laskuttaa törkeesti ja toimittaa sähköä "metrin pätkissä".
- Anonyymi
Laiskoja ovat Polvijärvellä...
- Anonyymi
Pyöreästi nykyinen sähkön hinta. Kilpailutettu sähkä jos maksaa n.100 euroa kuukaudessa, niin siirto n. 200 euroa, aika tyyristä nykyisin.
- Anonyymi
PKS on Suomen pahimpiin sähkön siirron riistohinnoittelija. Hallituksessa istuu yllättäin Kepulaisia yhtä sossukepulia lukuunottamatta. Hallituksen kokous-palkkiot ynnä kulukorvaukset ovat niin hyvät että ollaan aina samaa mieltä johdon kanssa. Varsinkin kun saa omat sähköt erikoishinnalla. Missä Kepu siellä Kepulointi.
- Anonyymi
Pakko on muuttaa pois PKS:n alueelta. Ei täällä voi enää asua. Yksi Saatanan rosvo vie viimeisetkin elämisen mahdollisuudet!
- Anonyymi
Ottasit selvää vaikka mikä on maakuntalintu : se on se kuuluisa KÄKI ja mitä pohjoiskarjalainen maakuntarosvolintu tekee : itse ei osaa muut kuin munia vieraisiin pesiin.Eihän siitä hyvä seuraa.ROSVO MIKÄ ROSVO.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ottasit selvää vaikka mikä on maakuntalintu : se on se kuuluisa KÄKI ja mitä pohjoiskarjalainen maakuntarosvolintu tekee : itse ei osaa muut kuin munia vieraisiin pesiin.Eihän siitä hyvä seuraa.ROSVO MIKÄ ROSVO.
Kertoo aika paljon karjalaisesta kulttuurista ja sen kieroudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kertoo aika paljon karjalaisesta kulttuurista ja sen kieroudesta.
Täällä kun ei todellakaan ole mitään karjalaista kulttuuria. Ei ole edes oikeita karjalaisia, sillä ne ajettiin 90%:sti jo 1600-luvun ruptuurisodissa pois. Me täällä nyt asuvat olemme pohjois-karjalaisia ja suurimmalta osaltaan luterilaisia savolaisia, sillä meidän esi-isämme tulivat ja ottivat pois paenneiden ortodoksikarjalaisten maat.
Evakoista on turha puhua karjalaisuuden kanssa, sillä suurimmalta osalta evakotkin ovat em. aikana idemmäksi laatokankarjalaan työntyneiden savolaisten luterilaisia jälkeläisiä.
Evakoiden joukossa oli karjalaisia vain lähinnä korpiselän ja suojärven seuduilta lähteneissä, he puhuivat karjalaa ja ja olivat ortodokseja.
Kyllä nykyinen paikallinen kierous on puhtaasti savosta tullutta, eikä joensuulla ole oikean karjalaisuuden kansaa mitään tekemistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Täällä kun ei todellakaan ole mitään karjalaista kulttuuria. Ei ole edes oikeita karjalaisia, sillä ne ajettiin 90%:sti jo 1600-luvun ruptuurisodissa pois. Me täällä nyt asuvat olemme pohjois-karjalaisia ja suurimmalta osaltaan luterilaisia savolaisia, sillä meidän esi-isämme tulivat ja ottivat pois paenneiden ortodoksikarjalaisten maat.
Evakoista on turha puhua karjalaisuuden kanssa, sillä suurimmalta osalta evakotkin ovat em. aikana idemmäksi laatokankarjalaan työntyneiden savolaisten luterilaisia jälkeläisiä.
Evakoiden joukossa oli karjalaisia vain lähinnä korpiselän ja suojärven seuduilta lähteneissä, he puhuivat karjalaa ja ja olivat ortodokseja.
Kyllä nykyinen paikallinen kierous on puhtaasti savosta tullutta, eikä joensuulla ole oikean karjalaisuuden kansaa mitään tekemistä.Ei kaikki karjalaiset ole ortodokseja.Sulla on yhtä kiero asenne kuin käenpoikasella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kaikki karjalaiset ole ortodokseja.Sulla on yhtä kiero asenne kuin käenpoikasella.
Oikeissa karjalaisissa ei paljon luterilaisia löydy.
Mitä sitten virheellisesti pidät karjalaisina?
Kannattaisiko tutkia historian totuuksia ennemmin kuin jotakin jälkilöylyromantiikkaa... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oikeissa karjalaisissa ei paljon luterilaisia löydy.
Mitä sitten virheellisesti pidät karjalaisina?
Kannattaisiko tutkia historian totuuksia ennemmin kuin jotakin jälkilöylyromantiikkaa...PKS:llä ei ole mitään yhteistä näiden heimoriitojen kanssa. Pelkkää kuntalaisten ryöstöä koko yhtiön toiminta.
PKS:ää johdetaan kuten itäistä naapuriamme nimellisen duuman tuella, mutta diktaattotri päättää ihan kaikesta.
Kuntalaisten (omistajien) etu ei ole näiden päättäjien listalla kymmenen tärkeimmän joukossa, pikemminkin se on se viimeinen mihin kiinnitetään huomiota.
Mutta ihan kuten itäisessä naapurissa kansan tulisi ottaa se valta joka sille kuuluu. Pks:ssä se valta pitäisi ottaa kuntalaisten (omistajien) joka sille kuuluu.
- Anonyymi
Tänään oli juttu Karjalaisessa kun yrittäjä oli kirjoittanut aiheesta naulan kantaan.
PKS on todellinen rosvofirma, joka on ajautunut pois perustamis ideastaan ihan niinkuin PKO. Nykyään PKS palvelee vain kourallista johtajia ja heidän mielitekojaan kuluttajat on unohdettu kokonaan.
Ikäänkuin suojelurahata PKS tulouttaa rosvoamiaan rahoja kuntien politikkojen törsättäväksi sen 12 miljoonaa vuodessa ja muuten mennään just niinkun johdon mieli tekee. Varmaan perusteluna on se näille puupäille hallituksessa, että "johdossa" se sähkö kulkee. - Anonyymi
Tuossa Valtimolaisen yrittäjän kirjoituksessa oli myös PKS:n asiakaspalvelua koskeva kommentti.
Omakohtainen kokemus on myös se, ettei PKS:ltä saa ketään kiinni, ei edes asiakaspalvelu vastaa puheluihin ja takaisinsoittopyyntöihin ei vastata.
Nyt olisikin syytä hallituksen antaa pikaisesti määräaika mihin mennessä tuo asia on oltava kunnossa. Toimitusjohtajahan on tuosta vastuussa ja jos toimitusjohtaja on kykenemätön hoitamaan tehtäväänsä, niin eiköhän siihen tuolla palkalla löydy joku joka sitä osaa hoitaa. On käsittämätöntä millaiseksi palvelu on PKS:llä annettu valua. Pöhötteneisyys näkyy ihan kaikessa toiminnassa ja viimeistään nyt on omistajatahon puututtava asoiden kulkuun. Jos PKS:n hallitus on siihen kykenemätön myös se on vaihdettava pikimmiten, ei pelkällä juopottelureissulla ulkomaille voi lunastaa kuntalaisten luottamusta. - Anonyymi
Yritykset yleensä aloittaa säästämisen työntämällä duunarit pihalle ja silloin asiakaspalvelu kärsii. Johtoporras liian kauvan pallilla istuttuaan ei välitä muusta, kun että sihteeri muistaa tuoda kahvia ja tarjoilut on kunnossa. Sihteerikin on siirretty pois asiakaspalvelusta ja automaatti toistaa, että asiakaspalvelussa on ruuhkaa jätä soittopyyntö, tai jatka jonottamista hamaan tulevaisuuteen ja laskua kertyy.
- Anonyymi
Kun nyt etsitään sitä kuka tämän nykyisen menon on siunannut, niin julkista tietoa on se mistä henkilöistä PKS:n hallitus muodostuu ja ketkä ovat olleet siunaamassa nykymenon .
Tässä on nimet hallituksessa jotka ovat tämän kaiken takana. Yhtään sähköteknistä osaajaa ei ole mahtunut hallitukseen ja yhtään sähköteknistä osaajaa ei mahdu myöskään PKS:n vikakorjauksiin maakunnaasta, kun korjataan vaikkapa myrskytuhoja.
Näiden henkilöiden siunaamana työvoima tuodaan Virosta tai vieläkin kauempaa, ettei vaan salaisuus PKS:n tehottomuudesta leviä kansan keskuuteen.
Kysyä sopii mikä on näiden hallitusjäsenten motiivi, valvoa kuntalaisten etuja, vai valvoa toimivan johdon ja itsensä etuja.
Hilkka Hiltunen
Solja Törnqvist
Timo Elo
Risto Ikonen
Jukka Kankkunen
Matti Timonen
Jarkko Toivanen
Siinä nykyinen hallitus - Anonyymi
Tuli PKS:n lasku kesäpaikan sähköstä tammi-maaliskuulta 105,30 euroa. Kulutus 3,90 euroa, Kaikki muu jotain siirtomaksuja !,,👹
- Anonyymi
PKS n sähkönsiirtohinnat nousee heinäkuun alusta keskimäärin 2,4 prosenttia, ei riitä vielä, että siirtohinta on Suomen korkeimmasta päästä.
- Anonyymi
Pks siirron perusmaksu 35. 14€ carunalla 12.95.Sähkön siirto Kwh 7.30 centtiä ja carunalla 1.67 centtiä. Päälle prosenttuaaliser verot, niin siinäpä sitä on.
- Anonyymi
Muistakaa että Jyrki Kataisen hallitus sai aikaan tämän sähkönsiirto korruptio vyyhdin. Ehanaa maksakaa ja äänestäkää näitä idiootti puolueita.
- Anonyymi
Sähkön siirron kk perusmaksu jo 34,80€ kk.
- Anonyymi
Kyllä vaivaa ja meitä on PALJON ! PKS on maankuulu revittelevistä sähkönsiirtohinnoistaan Ja kun on vielä niin, että Joensuussa siirtohinta on paljon alhaisempi kuin Kontiolahdessa. Kabineteissa on sovittu näin.
Kävi vielä näin, että maalleni sähköfirma rakensi siirtokopin ja maata vei ympäriltä, että koneet voi liikkua. Mikäs siinä, mutta kun verottaja lähetti kiinteistöverolipun siitä , että maalleni on ilmestynyt rakennus !!!! Valitin verottajalle , niin vastaus oli, että sen ympärillä on maata eli verolappu on oikeutettu !! vaikka yritin selittää, että rakennelma ei ole minun. Saapa nähdä , kuinka jatkossa ? ! ?
Lopputulema PKS; lle - 10 pist.
Ja meitä on paljon suuttuneita !- Anonyymi
Lähetä kopio verottajan laskusta ja oma lasku laskusi PKS:lle. Ei kai se niin voi olla että joku rakentaa jotain omaansa maallesi ja sinua siitä verotetaan.
- Anonyymi
Minä olen tyytyväinen PKS:n sähkönsiirtoon. Laadukasta on ja ei ole ollut katkoja eli mielellään maksan.
- Anonyymi
PKS kuuluu uusivan asiakkaiden sähkömittarit ja laskuttaa ne sitten asiakkaalta siirtomaksuilla. Omistus pysyy kuitenkin PKSllä
- Anonyymi
Fiksua maksatan uuden autoni PKS:LLÄ ja auto jää minulle. Ryöstö!
- Anonyymi
Laillista ryöstämistä. Kokoomus hallituksen aikana myydyt sähköverkot tekevät nyt voittoa omistajilleen. Ulkomaisille sijoitusyhtiölle.
Suomalaisia on helppo kusettaa. - Anonyymi
Mist siä saat ilmaseks noita mittareita, elämä on.
- Anonyymi
Hitto kun jokainen vois käydä hakemassa tarvitsemansa määrän sähköä jostain niin ei olis siirtomaksuja🤣
- Anonyymi
Kyllä täysin rosvo firma.
- Anonyymi
Sähkön siirron toimitusjohtajan paikka haussa, taitaa muillakin olla mitta hinnoista täynnä.
- Anonyymi
PKS hyvä firma.
- Anonyymi
Kyllä vaivaa PKS siirtomaksu on todella kallis pitää minunkin ostaa sähkö toisesta yhtiöstä
- Anonyymi
pitäisi kieltää, ettei saa nimen olla vaikka "suomalainen sähkö" tai "perunakylän sähkö" jos omistajat on ulkomaalaisia. Pitäisi olla vaikka "saksan sähkö". Niin ei sitten ihmetytä tai tule yllätyksenä, kun tulee riistohintoja.
- Anonyymi
Vi...uu että on Ahne Rosvo paskayhtiö sanoin sähkö sopimuksen irti moisesta paska yhtiöstä mutta rahastus jatkuu edelleen siirtohinnoilla.
Helmlkuun sähkö maksaa toisesta yhtiöstä 130e mutta sähkönsiirto Pks lasku on 180e !!! Pysykää erossa tästä yhtiöstä on todella rosvoamisen meininki ei mitään rajaa röyhkeydellä oman alueen asukkaat imetään kuiviin että sellanen säköyhtiö meillä on !!!! - Anonyymi
Kyllä ei oo meininki muuttunu mihinkään vuosien aikana on Suomen ahneinpia sähköyhtiöitä ei mitään rajaa rahastuksella näytä olevan
- Anonyymi
Onko PKS onnistunut tässä kanssa ja kohta tulee ilouutisia kotiin.
https://www.helensahkoverkko.fi/uutiset/2024/helen-sahkoverkko-jattaa-veloittamatta-verkkopalvelumaksut-huhti-ja-toukokuulta-sahkolammittajalle-noin-sata-euroa-saastoa
Voin kertoa, ei ole.- Anonyymi
Juu on todella hyvä yhtiö pitää varmasti huolen asiakkaiden rahastamisesta pelkkä sähkönsiirto perusmaksu 51.43e kk+ siirtomaksut ym.. ja nekin on kyllä laskettu ihan viimeisen päälle yläkantiin..
Jos on mahdollista niin älkää sotkeutuko tähän vitun paska yhtiöön millään tavalla suosittelen lämpimästi mulla on melkein 30 vuoden pakon sanelema kokemus asiasta..
- Anonyymi
Pohjoiskarjalansähkö toimii toisin päin kohta varmaan nostaa siirron hintaa vielä vähän kun kiittää pitkäaikaisia asiakkaitaan ..
On tehty helpoks rahastaa surutta
Kyllä voisi olla asiakkaat vähissä jos
Ihmiset vois valita sähkön toimittajan
Ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa - Anonyymi
Ja sieltähän ne hinnan korotukset pätkähti!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913010Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3001717Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461597IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4031410- 871401
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031323Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21139Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381077Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun335917Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden263891