Lopettakaa turha saastuttaminen

Puutarhaharrastelija

Ilotulitteiden ilmansaasteista haitallisimpia ovat pienhiukkaset, joita saattaa esimerkiksi uudenvuodenyönä olla ilmassa monikymmenkertaisesti vallitsevaan tasoon verrattuna. Lisäksi ilmaan leviää raskasmetalleja, etupäässä kuparia, sekä pieniä määriä niin sanottuja supermyrkkyjä kuten dioksiinia ja furaaneja.

Ilotulitteista syntyy myös melkoinen kasa jätettä. Viime uudenvuoden juhlinnasta kerättiin pelkästään Helsingissä arviolta 20 siirtolavallista ilotulitus- ja muuta roskaa. Roskista noin 80 prosenttia kerättiin puistoista.
http://www.ilotulite.net/index.php?topic=12121.0;wap2

Kun heitellään kymmen miljoonaa euroa taivaalle niin voisiko sen käyttää luonnon suojeluun sen turmelemisen sijaan? Mitä enemmä ihmisiä niin sitä tyhmempiä huveja pitää harrastaa saadakseen mukamas jotain iloa itselleen mutta ei ajatella mikä saaste vaikutus silla "ilolla" on.

Supermyrkyt laskeutuvat maahan ja sitä kautta ravintoomme. Me syödään ne metallit.

- Ilotulitteiden värikkäistä leimahduksista syntyvät reaktiotuotteet ja ilotulitteiden sisältämät metallit laskeutuvat maahan ja vesiin. Tällaisten kemikaalien levittäminen ympäristöön ei tietenkään ole suotavaa. Näiden päästöjen vaikutuksia on tutkittu aika vähän, sanoo johtaja Esa Nikunen Tukesista.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014123118965023_uu.shtml

Teille joillekka ei luonto mitään merkkaa niin voisitteko vähän ajatella ainakin sitä että syötte ne turhista leikeistä tulevat saasteet.

Voitaisiinko aloittaa ensi vuosi, saastuta mahdollisimman vähän, ota ilo irti elämästä puhtailla harrastuksilla!!!!

1

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksiolutkiitos

      xDDD en jaksa edes lukea tuollaista viherpiipertäjän tekstiä. Eiköhän sitä nyt kerran vuodessa saa vähän paukutella :) Mene Venäjälle ja Aasiaan valittamaan siellä sitä vasta saastutetaankin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3497
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      137
      1905
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      301
      1641
    4. 80
      1489
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      87
      1483
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1186
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1150
    8. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      71
      1071
    9. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1031
    10. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      1017
    Aihe