Alkoholismiin tepsii oma oivallus

9vuottaraitis

Alkoholismin voi parantaa vain juoppo itse. Mikään ulkopuolinen apu ei auta.
Kyseessä on henkilön asennevamma elämän edessä. Osa onnistuu tajuamaan tilansa ja ymmärtämään sairautensa ja nöyrtyy ja raitistuu joko vertaistuen avulla tai ilman. Lääkettä ei vielä ole kehitetty. Alkoholismi on sairaus , josta paranee vain itse oivaltamalla, eikä lääkitystä tarvitse kuin akuuttiin vieroitusvaiheeseen, silloinkin ainoastaan valvotuissa olosuhteissa. Alkoholismista paraneminen edellyttää, että on ehdoton absolutisti lopun ikänsä ja suhtautuu varovaisuudella kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin ja aineisiin, lisäksi välttää liiallista valvomista ja ylikuormitusta, vaan pyrkii tasapainoon työn, ihmissuhteiden ja vapaa-ajan välillä.
Pyrkii tasapainoon itsensä ja ihmissuhteiden kanssa ja välttää stressaavia tilanteita.

50

1415

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuka_mitenkin

      Tuo ensimmäinen lause on täyttä totta, kaikesta muusta taas voisi väitellä loputtomiin.

      • 6000-päivää

        Komppaan. Jälkiosa avaajan tekstistä sopii jokaiselle.

        "...suhtautuu varovaisuudella kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin ja aineisiin, lisäksi välttää liiallista valvomista ja ylikuormitusta, vaan pyrkii tasapainoon työn, ihmissuhteiden ja vapaa-ajan välillä.
        Pyrkii tasapainoon itsensä ja ihmissuhteiden kanssa ja välttää stressaavia tilanteita."


      • Zuuppis

        Uskoisin, että hyvin totta. Alkoholismi iskee niille joilla on taipumusta olla perso päihteille ja koukuttaville jutuille. Itsellä on taipumusta heittäytyä helposti vahvasti mukaan tiettyihin asioihin ja hommat menevät monesti heti överiksi. Siis ihan fyysiset harrastukset jne, vedän helposti homman yli enkä osaa harrastaa rennon pintapuolisesti.


    • vääräleima

      Elinikäisesti alkoholisti.

    • exsyyllinen

      Tätä minä ihmettele kun juoppo syyttää muita juomisestaan mutta ei usko muita jos ne sanoo, lopeta juominen. Siis jos muut vaikuttaa juopon käytökseen, silloinhan juoppo uskoo kun pyydetään lopettamaan juominen.
      Olen myös ihmetellyt mistä se pirullinen ja sadistinen käytös johtuu, tekeekö sen viina vai onko jo luonteessa alun perin sitä, ja viina vahvistaa.

    • Alkohilismista ei voi parantua. Siitä voi vain toipua. Muuten puut asiaa.

      • sekakäytön.kieltäjä

        Tuolla idioottimaisella asenteella ajateltuna flunssastakin voi vain toipua, ei parantua. Sitä paitsi aloittaja ei puhu (tai kuten juopon käsilläsi kirjoitit: puut) vaan hän kirjoittaa. Lopeta päihteiden sekakäyttö välittömästi.


    • exjuoppo

      Halu raitistua pitää lähteä alkoholistista itsestään. Kukaan muu ei voi vaikuttaa tähän asiaan.

    • Ivalonvalo

      Oma oivallus tosiaan. Itsellä alkoholin nauttimisesta katosi "kiksit", oli enemmän ikäviä asioita kuin mukavia asioita mitä alkoholin mukana tuli.
      Lopulta vain päätin lopettaa käyttämisen ja kaadoin joululomilta jääneet 8 tölkkiä kaljaa lavuaarista.

      Alussa selvänä oli vaikeinta vapaapäivinä, kun töihin ei tarvinnut mennä ja olisi pitänyt keksiä tekemistä ajankuluksi. Normaalisti olisin juonut kaljaa ja pelannut tietokoneella, nyt se ei auttanut koska pelaaminen selvänä ei tuntunut yhtään hauskalta.
      No lopulta päätin vain totuttaa itseni tylsyyteen, tiesin että kun on tarpeeksi tylsää niin lopulta pelailukin alkaa kiinostaa myös ilman alkoholia.

      Eka kuukausi oli kärvistelyä, lopulta toisen kuukauden käynnistyessä pelaaminen tuntui taas mukavalta, vaikkei alkoholia ollut mukana.

      Eli semmoinen oivallus itellä, mutta jos minulla ei olisi tuota pelaamista harrastuksena ja ajankuluna, niin en onnistuisi pysymään selvänä.
      Sama tilanne jos olisi sosiaaliset piirit johon kuuluu alkoholi.

    • omavalinta

      alkoholisti jää lopulta yksin, sillä kukaan terve ei vaan jaksa olla kaveri..

    • sairanen

      Sana "juoppo" kertoo siitä yksinkertaisuudesta, miten rajoittuneet ihmiset yleensä ymmärtävät alkoholismin.
      Alkoholismi on kuitenkin sairaus/riippuvuus.
      Entä miten parannetaan se tauti/ne taudit taustalla, jotka ovat aiheuttaneet alkoholismin: masennus, ahdistus ym. psyykkiset oireet tai sairaudet, ja miten korjataan ne konkreettiset asiat, jotka ovat alunperin aiheuttaneet psyykkiset sairaudet, jotka ovat johtaneet alkoholismiin ?

      • luedodes

        Tässä asiaa, kiitos. Olen samaa mieltä, läheltä seuranneena.


    • Oivaltaja

      "pyrkii tasapainoon työn, ihmissuhteiden ja vapaa-ajan välillä"

      Miten tuo tapahtuu kun on pitkäaikaistyötön vailla ihmissuhteita ja kaikki aika on samaa vapaata harmaata kuoleman odotusta?

      30 vuoden "kohtuukäytön" jälkeen huomaan itsekin olevani alkoholisti. Nytkin mietin, että olisiko ratkaisu päivän ongelmiin jälleen kerran uusi känni ennen kuin selviää edellisestä.

    • jätänköjuopon

      Miksi juopot syyllistää muita ihmisiä kaikesta, johtuuko se alkoholista vai aivoista jotka ei kestä enää juomista, eli alkoholisti hakee syyllistä juomiseensa, sillä itse ei tietenkään ole syyllinen mihinkään.
      Juojalta rahat aina loppu ja sekin on muiden syy, juoja pyytää vieraita ja vaikka sille veis mitä, se syyttää vierasta et kävi syömässä sen eväät ja nyt rahat loppu, siis mitä hän tarkoittaa lopulta.

      • Juoppoooooo

        "Miksi juopot syyllistää muita ihmisiä kaikesta, johtuuko se alkoholista vai aivoista jotka ei kestä enää juomista, eli alkoholisti hakee syyllistä juomiseensa, sillä itse ei tietenkään ole syyllinen mihinkään."
        - Jos olisin tarpeeksi ajoissa osannut syyllistää muita ihmisiä asioista, jotka ovat muiden ihmisten syytä, en varmaankaan olisi alkoholisti. Ei juopon juominen ole kenenkään toisen syytä, mutta juomista edeltävään pahaan oloon on voinut muutkin vaikuttaa.


    • ajatuksessa_on_voima

      Aloittaja on oikeassa. Juomisen lopettamisen ensimmäinen edellytys on, että tunnustaa oman tilansa, ja antaa itsensä ajatella rehellisesti, eikä hyväksy itsepetosta. Hyvän merkki on se, ettei hyväksy itseään juoppona ja haluaa tehdä jotain asian eteen. Kaikki ei käy kuten Suomifilmissä, mutta jonakin päivänä tulee se hetki, että ponnistus johtaa riman ykitykseen ja hyvään tulokseen. Kumpa voisin tämän hyvän tunteen antaa muidenkin kokea..
      Vuosia kaiken ahdistavan ryyppäämisn jälkeen, elämä tuntuu niin hienolta ja erilaiselta.
      Kaikesta osaa nauttia enemmän, sekä kunto nousee, ulkonäkö paranee, pää kestää hyvin, mutta ennenkaikkea ihmissuhteissa tapahtuu suuri muutos. Jälleen tuntee olevansa ihminen ihmisten joukossa. Tsemppiä kaikille jotka näiden asioiden tiimoilla taistelette. Varmaa on se, että taistelu ei aina ole helppoa, mutta voittoon on päästävä koska se palkitaan.

    • vätys666

      kirjoitan tätä humalassa. mutta aloittaja on oikeassa. vain itse voit vaikuttaa.

    • 8vuottajuomatta

      Aloittaja on oikeassa. Tuo mainittu asennevamma elämän edessä on yhtä kuin huono vastuuntunto ja -kanto.

    • luedodes

      Mutta jos se ei olekaan asennevamma ( tuo edellä kuulostaa syyllistämiseltä) vaan ihan aito neurobiologinen häiriö autismin kirjolla. monella on juuri se ja hoitamaton, diagnosoimaton. Syyllistäminen vain pahentaa. Mistä voimme tietää millaisia sielun vammoja itse kullakin on. Ehkä heidän ainoa keinonsa yrittää kestää.
      Ennaltaehkäisy ja riittävät mahdollisuudet esim. neuropsykologisiin diagnooseihin ajoissa. Ja taloudelliset satsaukset sinne eikä yksityisille kuntoutuslaitoksille.

      • ex-juoppo

        Noita mainitsemiasi neurobiologisia häiriöitä löytyy ihan kaikilta ihmisiltä, mutta silti vain kymmenen prosenttia (10%) heistä sairastuu alkoholismiin.
        Alkoholismi on oma itsenäinen ja alkuperäinen sairaus, eikä se ole seurausta mistään muusta sairaudesta, tai nuoruuden traumaattisista kokemuksista.
        Mitä vähemmän koululääketiedettä sotketaan alkoholismin hoitoon, sen parempia hoitotuloksia saadaan.


    • 8vuottajuomatta

      Mikään neurobiologinen häiriö ei nosta viinalasia kenenkään huulille.

    • kuivahumalaa

      Frontaalilohkon vääristynyt toiminta nostattaa sen lasin.Taatusti neurobiologinen häiriö.Korjautuu osin ankarilla kieltäytymisharjoittella
      pidemmän ajanjakson kuluessa uusien käyttäytymismallien muistijälkien
      peittäessä entiset.

      • voi.ziisus

        Ja jos ei perinteinen hullujenhoito auta niin annetaan kylmiä kylpyjä, ja sähköshokkeja.


    • 8vuottajuomatta

      Romukoppadiagnoosien esittäminen juomisen syyksi on juuri tuota huonoa vastuuntuntoa ja -kantoa.

    • Arska_K

      >> Alkoholismin voi parantaa vain juoppo itse.
      Tämä on juuri näin. Jokainen hoitaa oman tonttinsa. Ensimmäinen vaihe on se, että ymmärrät ja tunnustat itsellesi, että sinulla on alkoholiongelma, ja sinulla on halu puuttua siihen. Tästä se lähtee, keinot löytyy sitten myöhemmin. Keskeisintä, mitä tämä palsta voi antaa, on positiiviset raittiuskokemukset, joihin voi samaistua.

    • Alkoholistaeihumalaan

      Onko totta että alkoholisteille ei tule enää alkoholin käyttämisestä humalatilaa.

    • tylsäelämä7

      Raittiilla ei ole kavereita, joten parempi juoda kuin kuolla tylsyyteen.
      Humalaista Vappua!
      t. ex raitis

    • Päihdetyöntekijä33

      Täysin totta. Ainoastaan oma halu raitistua auttaa. Terapiat, vertaistukiryhmät ja antabuslääkkeet humpuukia.

      • raittiutta-etsivä

        Asia ei todellakaan ole noin. Mä HALUAN RAITISTUA mutta näin pitkäaikaistyöttömänä mulla ei ole mitään muuta tekemistä, enää.

        Viitisen vuotta sitten jäin työttömäksi. Olin tuolloin hyvässä kunnossa ja käytin vain harvoin alkoholia, kuntoilin ahkerasti. Työttömäksi jouduttuani jatkoin kuntoilua ja itse asiassa pystyin kuntoilemaan entistä enemmän, johon olin todella tyytyväinen, enkä edelleenkään käyttänyt alkoholia kuin harvoin.

        Sitten noin kuuden kuukauden työttömyyden jälkeen aloinkin viimein tajuamaan, että uuden työpaikan löytäminen onkin todella vaikeaa. Vitutuskäyrä alkoi nousemaan. Samoihin aikoihin myös työkkäri lähetti "työ"tarjouksen (lue: palkaton "työ"paikka). Pakko oli mennä tai muuten olisi tullut karenssi.

        Puolen vuoden jälkeen "työ"sopimus loppui, onneksi, mutta työttömyys jatkui koska oikeaa työtä en saanut. Nyt meni enää nelisen kuukautta kun työkkäristä tuli taas komennus lähteä "töihin" (eli palkattomaan "työhön"). Tämäkin pesti kesti puoli vuotta jonka jälkeen työttömyys jatkui.

        Kuukaudet kuluivat eikä työtä löytynyt kunnes taas työkkäristä lähetettiin orjatyöpaikka-tarjous. Enää en ottanut "työtä" vastaan ja karenssi tuli. Olin jo alkanut juomaan lähes viikottain. Olin myös opetellut kiljunvalmistuksen salat. Nykyään juon viikottain, yleensä kahden tai kolmen päivän "putken", ihan vain vitutukseen. Tätä vitutusta ei aiheuttanut työn loppuminen eikä pitkittynyt työttömyys, vaan työkkäri ja nuo PERKELEEN ORJATYÖT. Vittu, joutuu tekemään samaa paskaa kuin oikeatkin työntekijät mutta korvausta siitä ei saa. Eläke ei kerry eikä esim. työterveyden palvelut ole käytettävissä. PERKELE! Otanpa vitutukseen itse tehtyä omenaviiniä usemmankin lasillisen.


    • huikkaavaan

      Ei siinä oma halu auta kun viina käskee ottamaan heti aamusta, se on menoa ja meininkiä.
      Hautaan saakka.
      Naiset vihaavat tälläisiä miehiä, vain YH jaksaa katsella nilkkiä.

    • ItseMurhaOnRatkaisu

      Alkoholismista paranee myös tappamalla itsensä. Siinä vaiheessa, kun kaiken maailman "hoitokeinot" vetää kymmenettä kertaa kuivana kakkoseen ja itse vain rukoilee, että olisiko missään apua, jolla löytää tuota kuuluisaa oivallusta, eikä keneltäkään heru edes aavistusta siitä, mistä sen löytäisi, niin ei siinä oikein muuta tietä ole. Puistolan asemalla pääsee kätevästi ohikulkevan kaukojunan alle, kun ei ole väliaitaa, itse aion käyttää tätä ratkaisua.

      • kojugvbg

        Keksippä joku muu tapa sillä hyppäämällä junan alle aiheutat junassa olijoille, varsinkin kuljettajille, elinikäisen trauman.


      • ei.voi.olla.totta

        Niin jos satun olemaan siinä junassa, niin vituttaa kun se myöhästyy jonkun luuserin itsarin takia. Mikset vaan mene metsään ja istu kannolle ja mätäne siihen. Siementä sussa on jo sen verran että loppukin kroppa mätänee aika nopeesti.


    • Parhaimmat

      Täytyy olla sinnikäs, sietää epäonnistumisia...

    • ex-juoppo

      Olen rahaton juoppo, rahattomuus on tässä tapauksessa siunaus.

    • fgfhgjhgdk

      Uskoontulo on ehkä varmin tie raittiuteen. Kuunnelkaa Petri Paavolaa, saarnaajaa. Hän sanoo olleensa joskus alkoholisti.

      Elämä on niin lyhyt. Ollaan kiitollisia joka hetkestä. Ei tuhlata sitä eläimelliseen itsemmepilaamiseen.

    • hulluksimelkeintulinjo

      minä lopetin suhteeni juopottelevaan mieheen, en vaan jaksanut enää...

      • ex-juoppo

        Voi kun muutkin samassa tilanteessa elävät naiset tekisivät saman.

        Miksi paapoa neli-vuotiaan tasolla elävää aikuista miestä?
        Miksi hävetä puolisoaan ja salailla tämän juomista?
        Miksi jatkaa valehtelua miehen puolesta?
        Ja tärkein kysymys, miksi olla mukana mahdollistamassa alkoholistin juomista?


      • Siksikö
        ex-juoppo kirjoitti:

        Voi kun muutkin samassa tilanteessa elävät naiset tekisivät saman.

        Miksi paapoa neli-vuotiaan tasolla elävää aikuista miestä?
        Miksi hävetä puolisoaan ja salailla tämän juomista?
        Miksi jatkaa valehtelua miehen puolesta?
        Ja tärkein kysymys, miksi olla mukana mahdollistamassa alkoholistin juomista?

        Rakkaus? Välittäminen? Läheisriippuvuus? Pelko tulevasta? Jne


    • yksi.kokemus.vaan

      Alkoholismi on yksi kokemus muiden joukossa. Ihan mielenkiintoisiin ihmisiin sen aikana tutustui ja monet elämää suuremmat keskustelut tuli siinä alkuvaiheessa käytyä, kunnes haitat alkoivat olla liian kovat. Ei ollutkaan enää mielenkiintoisia tapaamisia ja keskusteluja vaan alkoi mennä örinän puolelle, joten lopetin juomisen. Mutta olihan se kokemus sekin.

      • veeäm43

        Minä huolestuin kuukautta vaille 6-kymppisenä paitsi siihen, ettei mikään oikein kiinnostanut ja maailma vaikutti harmaalle, mutta varsinkin mieskuntoni heikkeneminen veti vakavaksi.
        14 vuotta olen nyt ollut kuurittelija.


    • pelästynyt

      mistä johtuu höpöjutut krapulassa tai kännissä, siis ihan suuria valheita, uskooko satuilija itse oikeasti vai onko se teatteria

    • Raittiina

      Ap täysin oikeassa.
      Pahin ja surullisin kokemus ihmisellä on luopuminen kaikesta eli kuolema.
      Raittiina osaa nauttia perusasioista kuten näkö, liikuntakyky ja kuulo tallella, eikä ole parantumatonta syöpää.
      Vaikka olisi rahaton , niin se on pientä em. asioiden rinnalla.
      Ihmiset eivät osaa arvostaa elämää.
      Mielestäni vain kuolemansairas voi olla aidosti masentunut, mutta muilla on paljon syitä olla onnellinen.
      Alkoholismi on elämän heittämistä hukkaan ja katumusta kuolinvuoteella.
      Vain oma tajuaminen ja arvostus elämää kohtaan vaikeuksineen raitistaa.

    • Kuuriluonto

      Hyvää tekstiä. Tätä täytyy palta lukemaan tuon tuostakin.

    • XJuappo
    • XJuappo

      "on ehdoton absolutisti lopun ikänsä ja suhtautuu varovaisuudella kaikkiin keskushermostoon vaikuttaviin lääkkeisiin ja aineisiin, lisäksi välttää liiallista valvomista ja ylikuormitusta, vaan pyrkii tasapainoon työn, ihmissuhteiden ja vapaa-ajan välillä.

      Pyrkii tasapainoon itsensä ja ihmissuhteiden kanssa ja välttää stressaavia tilanteita."

      Allekirjoitan nämä. Juuri noin se on, mutta edelleen joudun huomauttamaan, ettei alkoholismista parannuta. Se on vaarallinen harhaluulo. Alkoholismi voi siirtyä talviunille vain odottamaan, josko isäntä retkahtaisi. Jos alkoholisti ottaa yhdenkin, se on todennäköisesti taas menoa.

      Olin ollut 6 vuotta juomatta pisaraakaan, kun uuden työn kautta tarjoutui tilaisuus huvitella firman piikkiin.

      Yhdestä nelostuopista se lähti. Kuvittelin olevani parantunut alkoholismista! Kuuden vuoden raittius jäi, ja edessä oli 12 vuotta enemmän tai vähemmän kovaa juomista. Useasti löysin itseni 4 promillen kalsarikänneistä, välillä katkaisuosastolla. Uusi raittiuslupaus, 3 kk juomatta ja jälleen retkahdus, viikon ränni, 2-3 kossua vuorokaudessa. Putkien aikana ja varsinkin lopulla vajosin fyysisen pahanolon manalaan ja henkisesti itsemurhan partaalle.

      Miten tässä näin kävi, ihmettelin vielä.

      • valinnanvapausgeeni

        "Miten tässä näin kävi, ihmettelin vielä."

        Mitä tuota ihmettelemään. Olet tyypillinen kärvistelijä jolle raittius on enemmän piinaa kuin henkisesti tasapainoista, ts. hyvää ja mielekästä elämää.
        Jos raittiusaikana itsetuntemus ja henkinen kasvu jää puolitiehen, niin ei tarvita kuin se yksi ryyppy ja meno on kohta entisenlaista tai vieläkin pahempaa.
        Onneksi kaikki entiset alkoholistit eivät ole samanlaisia.


      • XJuappo
        valinnanvapausgeeni kirjoitti:

        "Miten tässä näin kävi, ihmettelin vielä."

        Mitä tuota ihmettelemään. Olet tyypillinen kärvistelijä jolle raittius on enemmän piinaa kuin henkisesti tasapainoista, ts. hyvää ja mielekästä elämää.
        Jos raittiusaikana itsetuntemus ja henkinen kasvu jää puolitiehen, niin ei tarvita kuin se yksi ryyppy ja meno on kohta entisenlaista tai vieläkin pahempaa.
        Onneksi kaikki entiset alkoholistit eivät ole samanlaisia.

        Katos vaan.
        Besser wisser, joka haluaisi aina olla oikeassa ja muka tietää ihmisistä parin nettikommentin jälkeen kaiken.
        Sori jos olen joskus argumentoinut sinut suohon. Siitähän sinä et oikein tykännyt. Satutti sinun ylpeyttä.
        Haters gonna hate.

        Eloni ei ole kärvistelyä, vaan tervettä tasapainoista elämää. On raittius, perhe, 3 lasta ja oma firma, urheilua ja harrastuksia.


      • "Eloni ei ole kärvistelyä, vaan tervettä tasapainoista elämää. On raittius, perhe, 3 lasta ja oma firma, urheilua ja harrastuksia." Justiinsa joo! Herääppäs nyt todellisuuteen.


      • XJuappo

        Ai niin. Unohdin ihan mainita, että omistan myös omakotitalon yhdellä Helsingin halutuimmista ja kalleimmista alueista. Ja se talo on kokonaan maksettu. Tonttia on enemmän kuin naapureiden varatuomareilla.
        Auto ja moottoripyörä löytyvät myös omasta autotallista.

        Vituttaako? ;)


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4090
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2101
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      550
      1658
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      99
      1405
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1127
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1048
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      943
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      893
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      864
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      838
    Aihe