Täällä on varmasti hyviä asiantuntijoita, jotka ovat perehtyneet huolella kela-uudistukseen toimeentulotuen osalta. Minäkin perehdyin, mutta muutamaa perusasiaa ei mielestäni mainittu kyllin selvästi, joten voisiko joku ystävällisesti neuvoa. Toimeentulotukitilanne odottaa luultavasti toukokuussa, jolloin olen ollut 1½ kk työttömänä:
1. Viimeinen palkka (lomarahoista en tiedä) tulee maaliskuun puolivälissä. Luultavasti saan hakea huhtikuussa toukokuun toimeentulotukea?
2. Kohdassa 7 kysytään menoja kuukaudessa ja menoja yleensä. Laitetaanko kuukausittainen määrä niihin kohtiin, joita kysytään kuukaudessa ja könttäsumma ajalta X niihin kohtiin, joissa ei lue "kuukaudessa". Ja molemmissa tapauksissa valokuvat kännyllä laskuista? Vesiennakkomaksu on sama kuukaudessa, mutta mittari luetaan luultavasti kolme kertaa vuodessa. Tämä lasku siis könttänä kelaan?
3. Minulla on sosiaalitoimen päätös vuodelta 2014 siitä, että saan erityisin perustein (osittain terveys) asua kohtalaisen edullisella paikkakunnalla 72 euroa/kk kelan normin ylittävässä asunnossa. Kela itse ohjeissaan sanoo, että jos on vuonna 2016 saanut toimeentulotukea, niin päätös mukaan. Toisaalta huomasin kelan aulassa valotauluinfossa, että "viimeisin toimeentulotukipäätös mukaan" ja vuodesta 2016 ei ollut mitään.
Jos nyt haluan tuon 72€ etuuden säilyvän, niin mihin pitäisi vedota ja kenelle? Pitääkö 1. hakea samoilla perusteilla kelasta korotettua toimeentulotukea, kuin vuonna 2014 sosiaalitoimistosta vai
2. pitääkö ottaa suosiolla ilman selittelyjä normi vastaan kelasta ja tilata aika 72 euron suuruisiin asumiskustannuksiin vai
3. pitääkö koko asumisasia hoitaa sosiaalitoimessa? Mm. tähän en löytänyt täysin yksiselitteistä vastausta 150 sivuisesta kelan julkaisusta.
Asia on sikäli tärkeä, koska jos en pääsisi enää asumaan 60 neliön kaksioon, niin selän hoitoon tarkoitetut välineet (soutulaite, kuntopyörä, (vino)penkki ja vatsalauta eivät mahtuisi yksiössä mihinkään. On olemassa diagnosoitu selkäsairaus ja lääkärin suositus sen itsehoitoon ennenaikaisen invaliditeetin siirtämiseksi mahdollisimman kauas. Luulisi kelan ymmärtävän tämän asian, mutta kun toimeentulotuesta on kysymys, niin mikään ei ole varmaa. Olen nähnyt omin silmin muiden niin järjettömiä päätöksiä, että olen jo henkisesti valmistautunut suuriin vaikeuksiin, etteivät ne tule yllätyksenä. 72€ siirto normimenoon 385,50€ aiheuttaisi toimeentulotuen alenemisen 313,5 euroon. Sitä ei talous kestäisi ja olisi pakko muuttaa yksiöön (vapaita on) ja työssäollessa hankitut selkävehkeet pitäisi varastoida johonkin. Mihin? Siinä tilanteessa varsinkaan ei olisi mahdollisuutta mennä kuntosalille, koska kuukausimaksut ovat liian kalliita 313,50 eurolla/kuukaudessa.
Eräälle koululaiselle maksettiin kaukolasit ja lähilasit erikseen noin 400 euroon, kun optikko puolestaan suoisitteli vahvasti kaksiteholaseja, koska niiden käyttö olisi soveltunut tässä tapauksessa. Hintakin olisi ollut noin 100 euroa halvempi ja ne olisivat olleet käytännöllisemmät. Sosiaalityöntekijälle kustannuksetkaan eivät valaisseet järjenjuoksua, koska hänen päähänsä oli iskostunut noin 30 vuoden aikana: "Asiakkaalla ei ole oikeutta kaksiteholaseihin". Kehui vielä, että ei ole koskaan myöntänyt kaksiteholaseihin toimeentulotukea! Lukeeko piru vieköön joissakin kuntien vanhoissa ohjeissa, että asiakkaalla ei ole oikeutta kaksiteholaseihin? Jos lukee, niin millä perusteella? Miksei kunnan tarkastuslautakunnat puutu tällaisiin viranomaisten taloudellisiin väärinkäytöksiin, vaikka asiakkaat tuovat niitä sinne tutkittavaksi omasta aloitteestaan salassa pidettäviä tietoja luvalla katsottavaksi? Jos päätökset ovat kelassa tätä luokkaa ja sama meno jatkuu ilman muutoksia, niin käytännössä voi tapahtua mitä vaan!
1. Viimeinen palkka (lomarahoista en tiedä) tulee maaliskuun puolivälissä. Luultavasti saan hakea huhtikuussa toukokuun toimeentulotukea?
2. Kohdassa 7 kysytään menoja kuukaudessa ja menoja yleensä. Laitetaanko kuukausittainen määrä niihin kohtiin, joita kysytään kuukaudessa ja könttäsumma ajalta X niihin kohtiin, joissa ei lue "kuukaudessa". Ja molemmissa tapauksissa valokuvat kännyllä laskuista? Vesiennakkomaksu on sama kuukaudessa, mutta mittari luetaan luultavasti kolme kertaa vuodessa. Tämä lasku siis könttänä kelaan?
3. Minulla on sosiaalitoimen päätös vuodelta 2014 siitä, että saan erityisin perustein (osittain terveys) asua kohtalaisen edullisella paikkakunnalla 72 euroa/kk kelan normin ylittävässä asunnossa. Kela itse ohjeissaan sanoo, että jos on vuonna 2016 saanut toimeentulotukea, niin päätös mukaan. Toisaalta huomasin kelan aulassa valotauluinfossa, että "viimeisin toimeentulotukipäätös mukaan" ja vuodesta 2016 ei ollut mitään.
Jos nyt haluan tuon 72€ etuuden säilyvän, niin mihin pitäisi vedota ja kenelle? Pitääkö 1. hakea samoilla perusteilla kelasta korotettua toimeentulotukea, kuin vuonna 2014 sosiaalitoimistosta vai
2. pitääkö ottaa suosiolla ilman selittelyjä normi vastaan kelasta ja tilata aika 72 euron suuruisiin asumiskustannuksiin vai
3. pitääkö koko asumisasia hoitaa sosiaalitoimessa? Mm. tähän en löytänyt täysin yksiselitteistä vastausta 150 sivuisesta kelan julkaisusta.
Asia on sikäli tärkeä, koska jos en pääsisi enää asumaan 60 neliön kaksioon, niin selän hoitoon tarkoitetut välineet (soutulaite, kuntopyörä, (vino)penkki ja vatsalauta eivät mahtuisi yksiössä mihinkään. On olemassa diagnosoitu selkäsairaus ja lääkärin suositus sen itsehoitoon ennenaikaisen invaliditeetin siirtämiseksi mahdollisimman kauas. Luulisi kelan ymmärtävän tämän asian, mutta kun toimeentulotuesta on kysymys, niin mikään ei ole varmaa. Olen nähnyt omin silmin muiden niin järjettömiä päätöksiä, että olen jo henkisesti valmistautunut suuriin vaikeuksiin, etteivät ne tule yllätyksenä. 72€ siirto normimenoon 385,50€ aiheuttaisi toimeentulotuen alenemisen 313,5 euroon. Sitä ei talous kestäisi ja olisi pakko muuttaa yksiöön (vapaita on) ja työssäollessa hankitut selkävehkeet pitäisi varastoida johonkin. Mihin? Siinä tilanteessa varsinkaan ei olisi mahdollisuutta mennä kuntosalille, koska kuukausimaksut ovat liian kalliita 313,50 eurolla/kuukaudessa.
Eräälle koululaiselle maksettiin kaukolasit ja lähilasit erikseen noin 400 euroon, kun optikko puolestaan suoisitteli vahvasti kaksiteholaseja, koska niiden käyttö olisi soveltunut tässä tapauksessa. Hintakin olisi ollut noin 100 euroa halvempi ja ne olisivat olleet käytännöllisemmät. Sosiaalityöntekijälle kustannuksetkaan eivät valaisseet järjenjuoksua, koska hänen päähänsä oli iskostunut noin 30 vuoden aikana: "Asiakkaalla ei ole oikeutta kaksiteholaseihin". Kehui vielä, että ei ole koskaan myöntänyt kaksiteholaseihin toimeentulotukea! Lukeeko piru vieköön joissakin kuntien vanhoissa ohjeissa, että asiakkaalla ei ole oikeutta kaksiteholaseihin? Jos lukee, niin millä perusteella? Miksei kunnan tarkastuslautakunnat puutu tällaisiin viranomaisten taloudellisiin väärinkäytöksiin, vaikka asiakkaat tuovat niitä sinne tutkittavaksi omasta aloitteestaan salassa pidettäviä tietoja luvalla katsottavaksi? Jos päätökset ovat kelassa tätä luokkaa ja sama meno jatkuu ilman muutoksia, niin käytännössä voi tapahtua mitä vaan!
Vastaukset 32
Vanhimmat
Jos nyt haluan tuon 72€ etuuden säilyvän, niin mihin pitäisi vedota ja kenelle?
Kelan ohjeet:
Asumismenojen huomioimisen tarkoituksena on turvata hakijan asuminen.
Perustoimeentulotuessa huomioon otettavat asumismenoerät määräytyvät yleisestä asumistuesta annetun lain mukaan (YAL 938/2014 9§). Tarpeellisten asumismenojen määrä arvioidaan kuitenkin todellisten kustannusten perusteella, jos kustannukset eivät ole kohtuuttomat
Toimeentulotuen tarkoitus ei kuitenkaan ole tukea vähimmäistoimeentulon ylittävää asumismukavuutta tai väljyyttä. Jos asumismenot ovat kohtuullista tasoa suuremmat, menoja ei huomioida siltä osin, kuin ne ylittävät tason.
Laskelmalla lähtökohtana on, että asumiskulut huomioidaan enintään henkilöluvun mukaisena osuutena niiden asumismenojen mukaan, joita kyseisessä kunnassa pidetään kohtuullisina.
Asumiseen ja olosuhteisiin liittyvät erityistarpeet
Tarpeellisena pidettävien asumiskustannusten määrä määräytyy yleensä perheen henkilömäärän mukaan. Asumismenojen tarpeellista suuruutta arvioitaessa hakijan tilannetta on kuitenkin tarkasteltava hakija- tai perhekohtaisesti. Jos hakijalla on erityisiä perusteita, voit hyväksyä asumismenoja yli sen määrän, jota yleensä pidetään tarpeellisena.
Tarvittaessa kunnan sosiaalialan ammattilaisen kanssa tehdään yhteistyötä sen selvittämiseksi, onko perusteltua hyväksyä normia suuremmat asumiskustannukset.
Erityinen tilanne on esimerkiksi sellainen, jossa vammainen henkilö tarvitsee apuvälineidensä vuoksi normaalia enemmän tilaa tai jossa asuntoon on tehty muutostöitä vammaisuuden vuoksi.
Jos perheeseen kuuluu vammainen henkilö, joka tarvitsee vammansa vuoksi enemmän tilaa tai muutostöitä asuntoon, tarpeellisen suuruisina asumismenoina voidaan huomioida asumismenot, jotka on laskettu yhtä henkilöä suuremman luvun mukaan. Siten siis kahden henkilön perheessä, jossa toinen on vammainen henkilö, asunnon kohtuullisena vuokratasona voidaan pitää kolmen henkilön mukaan laskettua vuokraa. Jos järjestelmä ilmoittaa suurista asumismenoista, käsittelijän tulee arvioida asumismenojen tarpeellisuus.
Muita perusteltuja erityistilanteita voivat olla lasten koulunkäyntiin liittyvät erityiset seikat, erityinen hoidon tarve, etävanhemman lasten tapaamisesta johtuva tilan tarve, yllättävä elämänmuutos perheenjäsenen kuoleman vuoksi, hakijan korkea ikä tai kaupungin asuntotilanne.
Kuntaan kuuluva hakemus
Kelan on hakijan pyynnöstä toimitettava hakemus viipymättä asiassa toimivaltaiseen kuntaan, kun Kela on tehnyt hakemuksen perusteella päätöksen perustoimeentulotuesta, jos hakija on esittänyt hakemuksessaan muita kuin perusosaan tai muihin perusmenoihin kuuluvia menoja. Asiakas on voinut tehdä pyynnön siirtämisestä joko hakemuksessa tai erikseen päätöksen saatuaan.
Kuntaan asiakkaan pyynnöstä siirrettäviä hakemuksia tai menoja ovat lähinnä kertaluontoiset henkilön erityiseen elämäntilanteeseen liittyvät menot, jotka vakiintuneen käytännön mukaan tulee ottaa menoina huomioon täydentävää toimeentulotukea myönnettäessä.
Esimerkkejä tilanteista, joissa Kela ei siirrä hakemusta kuntaan:
• asumismenot (ei myöskään niissä tilanteissa, joissa Kela ei maksa kuin osan asumismenoista koska ne ylittävät tarpeellisena tai kohtuullisena pidettävän määrän)
Kela voi asiakkaan pyynnöstä siirtää hakemuksen kuntaan, jos jää tulkinnanvaraiseksi, onko menoerä perusosaan kuuluva tai muina perusmenoina maksettava,.
Jos Kela ei siirrä hakemusta kuntaan, asiakkaalla on aina mahdollisuus hakea täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea kunnasta. Päätöksessä asiakkaalle tulee kertoa oikeudesta hakea täydentävää ja ehkäisevää tukea.
Kerro minulle oi sinä suuri guru, missä kohtaa ja millä tavoin esim. juurikin kelan ohjeet ohittaa ylimmän oikeusnormihierarkian mukaisen perustuslain ja miksi ja millä perusteella se voi kävellä perustuslain ylitse?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslaki
Kiitos tuosta. Tämä vammaisen mahdollisuus saada oli kyllä tiedossa, mutta asiaa mutkistaa edelleen se, että en ole millään tavoin vammainen vielä. Tämä osoittaa sen, että sosiaalitoimella on edelleen harkintavalta täydentävässä toimeentulotuessa.
Tulkitsen kuitenkin tuon lainauksesi kela-oppaasta siten, että haen kelalta suosiolla normimenon, vaikka ilmoitan todelliset menot ja varaan ajan sosiaalitoimeen jo valmiiksi sellaiseen ajankohtaan, jolloin kelan hylkypäätös on juuri tullut ja rukoilen sossuja tekemään vuoden 2014 kaltaisen päätöksen uudestaan.
Täydentävän toimeentulotuen myöntää yhä kunnan sosiaalitoimi. Vain perustoimeentulotuki siirtyi Kelaan.
Kela hyväksyy todelliset asumismenot yleensä pariksi kuukaudeksi ja hylky koskee sen jälkeistä aikaa, ellei vaihda halvempaan asumismuotoon välissä. Muutokseen annetaan kuitenkin aikaa. Eli todennäköisesti asumismenosi hyväksytään ainakin aluksi Kelassa kokonaan.
"Minulla on sosiaalitoimen päätös vuodelta 2014 siitä, että saan erityisin perustein (osittain terveys) asua kohtalaisen edullisella paikkakunnalla 72 euroa/kk kelan normin ylittävässä asunnossa. "
Kun aloituksessasi viittaat siihen, että joutuisit vaihtamaan 60 neliön kaksiosta yksiöön, jos erityisperustetta ei hyväksytä, niin vähän oudoksuttaa tuo mainitsemasi normin ylitys 72 euroa, sillä Kelan kohtuuvuokrataulukossa halvimmassakin kuntaryhmässä yksiön ja kaksion välinen ero on 165 euroa, vai onko tässä tapauksessa sen nykyisen kaksion vuokra sattumoisin vain erityisen halpa vai onko se aiempi päätös ollut sittenkin kaksion kohtuuvuokra 72 euroa.
Siihen aiempaan päätösharkintaan on todenäköisesti vaikuttanut enempi se, että on jätetty järjestelyaikaa kuten täällä jo todettu, joten jos ei ole selvyyttä miten kauan tuentarve tulisi jatkumaan, saattaa pudota heti ruokakunnan koon mukaiseksi, koska pitäisi siinä olla muutakin kuin vain lääkärin suositus itsehoidosta, sillä sehän on loputon suo, jos sille linjalle lähdetään.
"Kun aloituksessasi viittaat siihen, että joutuisit vaihtamaan 60 neliön kaksiosta yksiöön, jos erityisperustetta ei hyväksytä, niin vähän oudoksuttaa tuo mainitsemasi normin ylitys 72 euroa, sillä Kelan kohtuuvuokrataulukossa halvimmassakin kuntaryhmässä yksiön ja kaksion välinen ero on 165 euroa, vai onko tässä tapauksessa sen nykyisen kaksion vuokra sattumoisin vain erityisen halpa vai onko se aiempi päätös ollut sittenkin kaksion kohtuuvuokra 72 euroa."
Tämä nyt ei ainakaan mennyt putkeen, koska Kelan kohtuuvuokrissa ole näemmä mitään neliöluokitusta, joten sen suhteen ei pitäisi olla ongelmaa, jos sattuu tarvitsemaan enemmän tilaa kunhan suoriutuu kuitenkin siitä vuokrasta riippumatta siitä, että koko määrää ei edes hyväksyttäisi.
Se+on+totta.+Perustuslaki+saattaa+tulla+vastaan+monessakin+käräjä-+ja+hallinto-oikeusjutussa+sekä+kaikenlaisissa+viranomaispäätöksissä.
Ongelma+on+kuitenkin+siinä,+että+perustuslaista+ei+ole+kuitenkaan+hyötyä+kamppailtaessa+jotakin+hallintopäätöstä+tai+jonkin+oikeudenpäätöstä+vastaan.+Perustuslaki+on+ilmeisesti+Suomessa+rajattu+vain+työvälineeksi+perustuslakivaliokunnalle+ja+korkeimmille+oikeusviranomaisille+(oikeuskansleri+ja+oikeusasiamies).
Eri+maissa+perustuslaki+on+eri+asemassa+oikeusjärjestelmissä.+USA+on+hyvä+esimerkki+siitä,+että+perustuslaki+ulottuu+normaaliin+paikalliseen+oikeuteen+ja+syytetyllä+on+minimioikeudet++https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhdysvaltain_perustuslain_kuudes_lisäys
Suomessa+ainakin+oikeudenkäynti+on+hyvin+sattumanvaraista+Yhdysvaltoihin+verrattuna.+Suomessa+on+runsaasti+tapauksia,+joissa+mm.+poliisi+ampuu+kyynelkaasulla+miehen+nurin+ja+sitten+aloitetaan+voimatoimien+jälkeen+heti+kuulustelu.+USA:ssa+tällainen+ei+tulisi+kysymykseenkään+ja+jos+näin+siellä+meneteltäisiin,+niin+kuulustelupöytäkirjoja+ei+saisi+luultavasti+käyttää+oikeudessa,+jossa+osavaltio+syyttäisi+jotakuta+poliisin+vastustamisesta.
Näin+ollen+kansalaiselle+ei+perustuslaista+ole+mitään+iloa+tositilanteessa.+Perustuslaissa+muinoin+luki+selkeästi+aikoinaan+se,+että+Suomen+valuutta+on+markka.+Jos+perustuslakia+oltaisiin+noudatettu,+niin+EMU-päätöstä+ei+poliitikot+olisi+saaneet+tehdä.+Tuolloin+olin+pettynyt.+En+niinkään+euroon,+vaan+siihen,+että+perustuslakia+olisi+tuolloin+pitänyt+ensin+muttaa+liberaalimmaksi,+jotta+EMU:uun+oltaisi+voitu+mennä+markkapykälää+estämättä.+Muistaakseni+perustuslain+muutos+vaatii+kuitenkin+suuren+määräenemmistön+ja+sen+muuttaminen+tuolloin+ei+olisi+ollut+mahdollista+poliittisissa+voimasuhteissa,+joten+perustuslaki+politisoitiin+normaaliksi+päätökseksi+eduskunnassa.+Meillä+varmasti+tulee+vielä+tulevaisuudessa+tilanteita,+jossa+jokin+perustuslaki+huomataan+poliitikkojen+mielestä+"aikansa+eläneeksi"+ja+se+muutetaan+normaalilla+lainsäädännöllä+yksinkertaisella+enemmistöllä.+Tuo+tapaus+osoitti,+että+tositilanteessa+poliitikot+kävelevät+perustuslain+yli+mennen+tullen.+Tämä+ei+lisää+kansalaisten+luottamusta+perustuslakiin+ollenkaan,+vaan+se+on+valitettavasti+pikemminkin+hyödytöntä+liturgiaa.+http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2012/02/emuun-perustuslain-vastaisesti.html
Yhdysvalloissa+perustuslailla+ja+sen+aiemmilla+tulkinnoilla+on+vankka+asema.+Tämä+on+nähty+mm.+järjettömässä+maan+sisäisessä+asekaupassa,+jota+sovelletaan+ikivanhoillisesti+nykypäivään.+"Jokaisella+amerikkalaisella+on+oikeus+omistaa+ase".+Tämä+oli+luultavasti+elinehto+1787+itsepuolustuksen+ja+metsästyksen+takia+silloin,+mutta+nyky-yhteiskuntiin+massiivinen+asekauppa+on+yhtä+tarpeetonta,+kuin+että+elintarvikeliikkeiden+hyllyt+olisi+lain+mukaan+notkuttava+valtion+tekemästä+puhtaasta+96%+pirtusta,+joka+ei+perustuslain+mukaan+saisi+maksaa+liikkeessä+missään+olosuhteissa+15€+enempää+litralta!+Tämä+voisi+olla+yhtä+vahingollinen+perustuslain+kuvitteellinen+pykälä+Suomelle,+kuin+tuo+perustuslaki+aseiden+kohdalla+Yhdysvalloissa.
Otetaanpa asian sivusta, vaikka kyse oli kelan oikeuksista ja velvollisuuksista, kelallahan on velvollisuus noudattaa lakia, eli myöskin persustuslakia, niin en todellakaan ymmärrä miksi suomen viranomaisille on tuo perustuslaki niin kauhea märkö, ehkä sen takia koska se antaa kansalaisille oikeuksia ja heillä tippuu tällöin oikeus kurmottaa kansalaisia.
Mitä taas siihen vanhaan perustuslakiin tulee, niin se ei edes ollut ristiriidassa itsensä kanssa kuten on tämä uusinl
Sinä varmaan tarkoitat vanhan perustuslain 73§ jossa sanotaan selkeästi, että "suomen rahayksiköstä määrätään lailla" eli suomessa käytössä olevasta, niin tilivaluutasta että käyttövaluutasta määrätään lailla ja tuolloin kun tilivaluutaksi otettiin euro, niin siitähän ei eduskunta säätänyt lakia ja täten se on ollut niin, perustuslain, että suomenrahalaitoslain vastainen, koska suomessa ei ole voinut lain mukaan olla kahta eri valuuttaa käytössä, eikä myöskään myöhemmin käteisvaluuttana markan rinnalla ja pelkkä pääministerin ilmoitushan ei riitä, koska pääministeri ei säädä lakeja kun kerran ainoa lainsäädäntövalta on eduskunnalla.
Hieman vaikuttaa, että olisit toimivaa perustuslakia tai että perustuslaki huomioitaisiin niin päätöksissä, kuin myös muissakin asioissa, koska se nyt kuitenkin on okeusnormien hierarkian mukaan se ylimmäsen asteen säännös ja joka taas tarkoittaa sitä, että perustuslain yli ei saa, eikä saisi mikään muu laki tai säännös mennä ja jos menee, niin tällöin päätös taikka laki on lain vastainen.
Mietein tässä, onko tuota sosiaalihuoltolakia myöskin muutettu, koska sehän antaa vain kunnille velvollisuuden järjestää sosiaalistahuoltoa.
Sinänsähän ei muutoin ole sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen alemmanasteisella lailla perustuslainvastainen, koska tästähän jo säädetään perustuslaissa ja tarkemmin PL 2lku 19§ 3mom, mutta tämä, että työttömyysturvalain perusteella voifdaan antaa karensseja, että myöskin estetään saamasta perustuslaissa turvattua perustoimeentuloa, koska perustuslaissa lukee selkeästi millaisen lain tulisi olla, eli lain pitää taata perustoimeentulo ja sehän ei todellakaan ole toimeentuloTUKI, koska se on tarkoitettu vain tueksi kun MUUT PERUSTOIMEENTULOTURVAT ei RIITÄ.
Eli sanotaanko suoraan, että niin hallitus, kansanedustajat, että myöskin kahvittelukerho perustuslakivaliokunta änkee itseensä perse edellä puuhun ja kun ei pääse ja tippuu, niin kylläpä ottaakin niskaan kipeetä ja kyllä sitten niska taittuu nöyrtyyn.
Ei minulla ole mitään tukevaa ja järkevää perustuslakia vastaan, mutta systeemin olisi oltava toisenlainen, jottei poliitikot voisi kävellä perustuslain yli! Eihän siitä muuten hyötyä ole käytännössä.
En ole yhdysvaltojen perustuslain asiantuntija, mutta siellä dollarin vieminen johonkin Pohjois-Amerikan yhteisvaluuttaan kongressin enemmistöpäätöksellä ei tulisi kysymykseenkään. Perustuslain muuttaminen on siellä todella vaikeaa niin hyvässä kuin pahassa. Kansalaisilla olevien aseiden määrä ja niillä tehdyt rikokset ja vahingot esimerkiksi kodeissa ovat ennennäkemätöntä luokkaa. Aseiden vastustajat siellä ovat yrittäneet suurin piirtein viimeiset 60 vuotta pitää järkipuhetta vapaan asekaupan kokonaishaitoista ja inhimillisistä kärsimysnäytelmistä yhteiskunnalle, mutta vaikutusvaltainen NRA (National Riffle Association, Kansallinen kivääriliitto) pitää kynsin hampain perustuslaista kiinni, tehtiinpä aseilla sitten mitä tahansa. Jokainen voi maalaisjärjellä päätellä, haluttaisiinko Suomeen sellainen perustuslaki, jossa sotilasaseen saa Texasin tavoin ajokortilla tai muulla henkilötodistuksella ja ehkä tehdään myyjän aktiivisuudesta riippuvia joitakin muodollisia tarkistuksia. Varmasti tuollainen laki olisi muutettu jo ajat sitten perustuslain säätämisjärjestyksessä, jos tuollainen olisi jostakin syystä lipsahtanut perustuslakiin.
Toinen liukumiina Suomen perustuslain tulkinnassa on se, että sitä tulkitsevat poliitikot eduskunnassa! Kyllä minä lähtökohtaisesti olisin riippumattoman perustuslakituomioistuimen kannalla, joka sitä tarvittaessa tulkitsee. Tällöin oikeusoppineet olisi luonnollinen valinta poliitikkojen sijaan. Nyt on meneillään kampanja, jossa kehutaan poliitikkojen muodostamaa perustuslakivaliokuntaa aina taivaaseen asti, kun se puuttuu asioihin. No hyvä jos puuttuu, mutta sillä puuttumisella on aina vaaranas se, että päätös on lopulta poliittinen. Kun vaalit lähestyvät ja jos ponnahtaa samalla jostakin jokin vaikea perustuslaillinen ongelma, niin poliitikot ovat silloin kuin se pukki kaalimaan vartijana perustuslakivaliokunnassa.
Suomen oikeusjärjestelmään kuuluu se, että oikeudellinen päätösvalta on riippumattomalla tuomioistuimella. Tätä vasten on hyvin räikeää ja käsittämätöntä, että tärkeimmäksi katsottava laki eli perustuslaki on poliitikkojen käsissä! Minä ainakin tunnen oloni turvattomaksi tämän takia. Yhtä turvattomaksi tuntisin itseni jossakin riitajutussa käräjäoikeudessa, jossa tuomareina olisivat vaikkapa Arhinmäki, Soini, Sipilä ja Orpo! Jo ennen käräjäsalia pitäisi sellaisessa tapauksessa hirttäytyä !
Ymmärtääkseni yhdysvatain perustuslaki ei ole käytössä suomessa, joten annettaisko sen jo olla? Olet liian kiihkeä aseiden vastustaja, että se oikein loistaa neonvalomainoksena sinusta eli kiinnitettäisiinkö ihan vaan tähän kotimaiseen, niin vanhaan perustuslakiin, että uudempaan huomiota ja sen sanomaan?
Kyllä perustuslakivaliokunta toimi hyvin vielä 40v sitten, koska poliitikot olivat ihan eri puusta vuoltuja ja kunniallisia, mutta nykyään se ei enään toimi, koska nykyisillä poliitikoilla ei ole omatuntoa ja täten perustuslainkin yli kävellään mennen tullen.
Lisäksi tämä tilanne johtuu myöskin siitä, että oikeusistuimet toimivat poliitikkojen, presidentin ja pankkien tahdon mukaan, eikä siis täten puolueettomasti.
Lisäksi uskon, että suomessa lakiopetus ohjaa aika paljon väärään suuntaan, eli juridiseen näkemykseen ja sanoilla ja sanojen leikittelyyn, että myöskin ns. "tulkintaan" jota ei edes perustuslaki salli, vaan lakia tulee noudattaa tarkoin, eli kirjaimellisesti, mutta tätähän ei todellakaan tapahdu ja lisäksi koska perustuslakivaliokunnan jäseniä ja kansaedustajia vedätetään aika railakkaasti ja kustaan silmään.
"Ymmärtääkseni yhdysvatain perustuslaki ei ole käytössä suomessa, joten annettaisko sen jo olla? Olet liian kiihkeä aseiden vastustaja, että se oikein loistaa neonvalomainoksena sinusta eli kiinnitettäisiinkö ihan vaan tähän kotimaiseen, niin vanhaan perustuslakiin, että uudempaan huomiota ja sen sanomaan?"
Kun asioista puhutaan, pitää myös vertailla asioita kansainvälisesti, jotta tiedetään missä mennään. Suomettuneisuus ja katseleminen vain Venäjälle päin ei ole rakentavaa. Joten tarvittaessa vertaan Suomen oikeusjärjestelmää johonkin muuhun maahan edelleen.
"Olet liian kiihkeä aseiden vastustaja, että se oikein loistaa neonvalomainoksena sinusta".
Tämä asevastaisuus on tullut aikaisemman elämän myötä, jossa olen nähnyt myös niin paljon laittomia aseita, että aloin ottaa asioista selvää. Myin kaikki lailliset aseeni eräässä vaiheessa. Harrastin pistooliammuntaa jonkin verran, mutta aloin tuntea vastenmielisyyttä koko touhua kohtaan.
Laillisten ja laittomien aseiden yhteismäärää on tutkittu Suomessa ja verrattu EU-maihin. Suomessa on eniten aseita EU-maissa, jos aseiden määrä suhteutetaan EU-alueella kansallisiin väestömääriin.
Suomessa tehdään myös paljon rikoksia (ampuminen tai ampumisella uhkaaminen) lähinnä laittomilla ampuma-aseilla. Kuitenkin laillisillakin ampuma-aseilla tehdyt henkirikokset ovat suhteellisen yleisiä rikostilastoissa ja kouluammunnat, joissa 20 henkilöä sai surmansa, nostivat luvallisilla aseilla tehtyjen henkirikosten määrää tilastollisesti hyvin paljon. Osa aseiden suuresta määrästä selittyy suomen sotaisalla historialla. Poikkeuksellisen suuri osa laittomista aseista on sotilasaseita tai sotilasaseista muunneltuja omia virityksiä. Esimerkkinä 7,62 kaliiperinen pulttilukkoinen sotilaskivääri, joka on katkaistu ja tukki lyhennetty "kätevämmän kuljetuksen" takia. Myös sotilaspistooleja 20-30- ja 40-luvuilta on valtavia määriä. Suuri osa alunperin saksalaisia. Myös venäläisiä löytyy mm. Tokarev-pistooleita. Myös konepistooleita löytyy, joskin ne ovat harvinaisia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Tokarev_TT-33
Myös metsästysaseita ja luvallisia tarkkuusaseita on valtava määrä ainakin metsästykseen nähden. Monessa Euroopan maassa metsästetään enemmän suhteessa metsästysaseiden määrään. Yksi suuri syy tilanteeseen on vanha ampuma-aselaki, joka oli vielä 2000-luvulle asti voimassa. Käsiaseen sai käytännöllisesti katsoen henkilö, joka oli kiinnostunut aseista ja löperön ampuma-aselain takia saattoi kerätä niitä kuin postimerkkejä olematta kuitenkaan varsinainen asekeräilijä sanan varsinaisessa merkityksessä. Kun 20 ihmistä ammuttiin luvallisilla aseilla, muuttui käytäntö kokonaan. Nyt mitään aseita ei saa ilman mielentilan tutkimusta ja vakuuttavaa näyttöä harrastuneisuudesta. Kuitenkin oppirahana oli 20 ihmistä ja tätä edelliset rikosten uhrit, ennen kuin havahduttiin. Minulle nuo asiat eivät tulleet yllätyksinä ja oli tuskallista olla, kun poikkeuksellisen liberaalille ampuma-aselaille ei kukaan viranomainen halunnut tehdä mitään. Ei myöskään eduskunta, jonka miesedustajat harrastavat huolestuttavan paljon metsästystä ja heillä on myös muita tuliaseita, kuten haulikot ja kiväärit.
Ei ole kenenkään etu, että käyttämättömiä ja tarpeettomia aseita on piironkien kätköissä joko laillisena tai laittomana. Pois vaan, niistä saa korkealaatuista lujaa terästä sulattamalla.
"Lisäksi uskon, että suomessa lakiopetus ohjaa aika paljon väärään suuntaan, eli juridiseen näkemykseen ja sanoilla ja sanojen leikittelyyn, että myöskin ns. "tulkintaan""
Totta. Lakitiede tai oikeustiede ovat siinä mielessä harhaanjohtavia käsitteitä, kun puhutaan tieteistä. Jos on tiukat tieteenkriteerit, niin oikeustiede on arvolatautunut konsepti kokonaisuudessaan ja ainakaan tiukassa luonnontieteessä ei saa olla mitään arvopohjaa, vaan ilmiöitä tutkitaan sinällään ilman arvolatausta ja pyritään selvittämään vain syy- ja seuraussuhteita. Tässä mielessä hyvin monta "tiedettä" joutuisi tarkastelun kohteeksi kvasitieteinä. Ajattelepa nyt termiä "vakuutuslääketiede". Kysymys ei ole tieteestä, vaan lakinormistosta, jolla eesimerkiksi eläkkeelle pääsyä kela voi säädellä sairauden vakavuudesta riippumatta. Jos joku väittää sen olevan tiedettä, niin sitten se on korkeintaan lääketieteen negatiivista käyttöä toisin sanoen lääketieteen väärinkäyttöäkelan pääoman säästämiseksi.
Aloittajan virhekäsitys? "72€ siirto normimenoon 385,50€ aiheuttaisi toimeentulotuen alenemisen 313,5 euroon. "
Sulle pitää jäädä vuoden 2017 puolella (yksinasuvalle) 485,50 euroa kuussa kohtuullisten asumismenojen jne jälkeen.
Miksi aloittajan pitäisi saada asua kaksiossa, kun yksiöönkin mahtuisi elämään normaalia elämää. Aloittaja voi aivan varmasti käydä selkäänsä hoitamassa punttisalilla kuten muutkin ihmiset.
Jos aloittajalla olisi itse varaa kustantaa oma punttisalinsa, niin mikäs siinä sitten... Mutta miksi muiden = yhteiskunnan pitäisi maksaa aloittajalle tämän kotitreenisali?
Asunnoista on pulaa. Eikö olisi oikeudenmukaisempaa, että aloittajan kaksio menisi pariskunnalle tai pienelle perheelle ja aloittaja siirtyisi yksiöön?
Kuten kirjoitin, ostin nuo välineet töissä ollessani. Kirjoittamasi kanta on tyypillisen terveysfasistinen, jossa terveyden menetys halutaan aina vimekädessä johtaa omaksi viaksi. Jos tätä noudatettaisiin johdonmukaisesti, ei mm. ylipainoisille, joilla kolesteroli on yleensä koholla, sydäninfarktin sattuessa saisi antaa ennen kolesterolin mittausta elvytystä. Jos ja kun se on koholla elvytystä ei annettaisi lainkaan ja niin edelleen.
Toisekseen laissa puhutaan vammaisuuden aiheuttamista apuvälineistä. En ole vammainen, mutta voin ennaltaehkäistä vammaisuutta omatoimisesti. Ennenaikainen vammautuminen oman terveyden hoitamattomuudella maksaa yhteikunnalle niin paljon, että tuo kuukausittainen 72€ on korkeintaan promillen luokkaa verrattuna ennenaikaisessa vammautumisessa, jossa terveydenhoitomenot on maksimoitu henkilökohtaista avustajaa myöten.
Jos kirjoittajan ajatusta yhteiskunnan makrotasolla noudatettasiin johdonmukaisesti, niin sairauksia ei ylipäätään pitäisi hoitaa ennaltaehkäisevästi, jos se muodossa tai toisessa aiheuttaa yhteiskunnalle välittömiä menoja. Kirjoittaja voisi kokeilla omalla kohdallaan tätä vaikkapa siten, että terveyskeskukseen mennessään maksaisi noin 20€ terveuskeskusmaksun sijaan käynnin todelliset kustannukset, jotka ovat useita satoja euroja. Jos kirjoittaja saa lapsilisiä, niin ilmoitus kelalle, että ei halua niitä (niitä ei myönnetä omasta toivomuksesta), maksaisi lapsensa ja oman koulutuksensa todellisten kulujen mukaan, joissa päästäisiin jo satoihin tuhansiin elinkaaren aikana ja vaikkapa hävityssä käräjäoikeusjutussa, joka menisi kuitenkin valtion maksettavaksi, maksaisi itsen 5200€ oikeudenkäyntikulut.
Sitten vasta, kun kiellät itseltäsi kaikki subventiot, on sinulla varaa puhua 72€ tarpeettomuudesta, joka on kuin pisara meressä verrattuna siihen, mitä itse saat yhteiskunnan subventioina.
Kolmanneksi , minulle on jo aikaisemmin tästä asiasta tehty järkevä päätös vuonna 2014, jolloin sosiaaliviranomainen hyväksyi menot. Ärsyynnyin kirjoituksestasi niin paljon, että olen päättänyt saada sen uudelleen tavalla tai toisella. Sosiaalityöntekijät ovat samoja henkilöitä ja aivan hyvin he voivat nähdä omatoimisen kuntoutuksen edelleen yhteiskunnan kokonaisedun mukaiseksi.
Siinä kirjoittajan asenne on kyllä oikea, että säästöjä saadaan omatoimisuudella paljonkin aikaan, kun niitä ei oteta vastaan. Jos yksi ihminen tekee näin, ei se mitään auta. Kaikkien pitäisi kollektiivisesti kieltäytyä kaikesta yhteiskunnan tuesta tai saadessaan se, maksaa se täysimääräisenä. Tässä olisi se hyvä puoli, että veroja ei enää maksettaisi ja yhteiskunan byrokratia olisi todella kevyt. Mutta käytännössä palkkojen pitäisi olla niin suuret, että tällainen malli olisi käytännössä täysin mahdoton.
Jos kirjoittaja on tosissaan kirjoituksensa mukaisesti, voisi hän tehdä kuitenkin omat säästönsä riippumatta siitä, menettelevätlö kaikki samllaa tavalla ja toimeentulotuen varaan joutuessaan ei hakisi toimeentulotukea lainkaan eikä ansiosidonnaista päivärahaa tai työmarkkinatukea myöskään. Kyllä kai ne rahat mielestäsi vuokraan ja välttämättömiin elinkustannuksiin pienellä kekseliäisyydellä löytyisivät?
Aloittajan logiikka ontuu pahasti, vaikka yrittääkin kovasti. Otetaanpa pari toimivaa esimerkkiä, jotka osoittavat aloittajan järjenjuoksun puutteen:
Henkilöt A, B, C ja D ovat oikeutettuja toimeentulotukeen.
A ASUU yksin kaksiossa, jonka vuokra on 700euroa kuussa. Paikkakunnalla olisi tarjolla yksiöitä, joiden vuokra on 400euroa kuussa. A harrastaa tekstiilitöitä, joita varten hän katsoo tarvitsevansa asunnossaan oman harrastushuoneen. A:n käsityksen mukaan hän voi psyykkisesti paremmin, jos hän voi harrastaa tekstiilitöitä. A todennäköisesti voi psyykkisesti paremmin saadessaan harrastaa hänelle mieluista asiaa. A:n toimeentulotuen laskelmassa huomioidaan kuitenkin vain yksiön vuokraa vastaava kohtuullinen asumiskustannus, koska tekstiilitöiden harrastaminen on mahdollista muuallakin kuin omassa asunnossaan eikä yhteiskunnalla ole velvollisuutta kustantaa A:n harrastustoimintaa toimeentulotuen perusosasta erillisenä lisäkustannuksena.
B ASUU yksin kaksiossa, jonka vuokra on 700euroa kuussa. Paikkakunnalla olisi tarjolla yksiöitä, joiden vuokra on 400euroa kuussa. B:lla on asunnossaan 5 koiraa. B katsoo tarvitsevansa koiraharrastuksensa takia kaksion yksiön sijaan. B:n käsityksen mukaan hän voi psyykkisesti paremmin pitäessään koiria. B todennäköisesti voi psyykkisesti paremmin saadessaan pitää koiria. B:n toimeentulotuen laskelmassa huomioidaan kuitenkin vain yhdelle ihmiselle kohtuullinen asumiskustannus, koska yhteiskunnalla ei ole velvollisuutta kustantaa B:n harrastustoimintaa toimeentulotuen perusosasta erillisenä lisäkustannuksena.
C ASUU yksin kaksiossa, jonka vuokra on 700euroa kuussa. Paikkakunnalla olisi tarjolla yksiöitä, joiden vuokra on 400euroa kuussa. C on hamstraaja ja hän on täyttänyt asuntonsa katosta lattiaan hänelle merkityksellisillä tavaroilla, jotka ovat muiden mielestä täyttä roinaa. C:n käsityksen mukaan hän voi psyykkisesti paremmin asuessaan yksiötä isommassa asunnossa, koska hän tuntee olonsa turvalliseksi tavaroittensa keskellä. C:n toimeentulotuen laskelmassa huomioidaan kuitenkin vain yhdelle ihmiselle kohtuullinen asumiskustannus, koska yhteiskunnalla ei ole velvollisuutta kustantaa C:lle kaksiota yksiön sijasta toimeentulotuen perusosasta erillisenä lisäkustannuksena.
D ASUU yksin 5h k vuokra-asunnossa, jonka vuokra on 1200euroa kuussa. Paikkakunnalla olisi tarjolla yksiöitä, joiden vuokra on 400euroa kuussa. D katsoo ahdistuvansa pienemmässä asunnossa kuin 5h k. D:n toimeentulotuen laskelmassa huomioidaan kuitenkin vain yhdelle ihmiselle kohtuullinen asumiskustannus, koska yhteiskunnalla ei ole velvollisuutta kustantaa D:lle 5h k yksiön sijasta toimeentulotuen perusosasta erillisenä lisäkustannuksena.
Ja niin edelleen.
Yhteiskunnalla ei tosiaankaan ole velvollisuutta kustantaa kaikkien ihmisten omia pikku lisätarpeita. Jos ihmisellä on lisätarpeita, hän kustantaa ne toimeentulotuen perusosastaan.
A B C ja D. No aakkoset tunnutaan osattavan.
Puhu mitä puhut. Soitin jo sosiaalitoimeen ja puhelimessa asiaan suhtauduttiin jo myönteisesti, kuten vuonna 2014. Onneksi siellä on töissä vielä sama sossu. Tässä kunnassa näköjään osaltaan soveltaa toimeentulotukiakia.
Kirjoittajat käsittävät, että sairastaminen on tekstiilitöihin verrattava harrastus! Halveksivampaa suhtautumista sairastaviin ei voisi enää olla. Oletteko Suomen Vastarintaliikkeen jäseniä?
Aika sossulle on ensi keskiviikkona ja näillä näkymin saan harmiksenne 72 €, kuten ennen. Silloin edellisen kirjoituksen mukaan teidän pitää haukkua myös johtava sosiaalityöntekijä ja samalla koko sosiaalihuoltolaki. Nyt tuntuu siltä, että harkinnanvaraisuus on hyvä asia ja kunta ennakoi oikein sairauden aiheuttamia kustannuksia. Puhelimessa oltiin myönteisiä, kun hän katsoi vanhan päätöksen päätteltä puhelun aikana. Että tälleen.
Aikoinaan annoin niille kirjallisesti luvan soittaa lääkärille, jos asiassa on epäilyksiä. Luvan antaminen soittaa lääkärille on aina hyvä veto, kun on enemmän tai vähemmän sairas. Sosiaalityöntekijä silloin yleensä aina soittaa, koska ennakoi tulevaa tukalaa tilannetta, jossa sama asiakas on edessä kauhistuneena kielteisestä päätöksestä kysyen, "miksi otit lääkärin puhelinnumeron, jos et soittanut?" Se olisi myös hallinto-oikeudessa melko pätevä argumentti, jolla voitaisiin asettaa kyseenalaiseksi asiakkaan terveydentilan selvittäminen, vaikka siihen olisi ollut harvinaisen hyvä mahdollisuus. En tiedä, soittivatko, mutta jos soittivat, niin se lääkäri teki asian heille kerralla selväksi (tiedän persoonan). Lisäksi normaalin toimeentulotuen saamiseksi vaaditaan hieman tilannesilmää. Aika pahasti pitää sossiä, jos alle 100 euron ylimääräistä asumiskustannusta ei pysty saamaan sossusta.
Sosiaalitoimen järjenjuoksu voittaa ABCD-järjen (aakkosjärki).
Unohdit vielä, että E) henkilö asuu kaksiossa, jonka vastike on n.700 e. Aso-asunto on hankittu kovalla työllä 9 vuotta sitten. Asunto on miellyttävä, turvallinen, hiljainen, sijaitsee hyvällä paikalla, hyvät liikenneyhteydet ja mukavat tuttavat lähellä. Tämä kaikki on hyväksi psyykkiselle terveydelle.
Koska aso-asunto hyvällä paikalla herättää huomattavaa kateutta ja kun on 10 vuotta asunut niin saa kahden kuukauden vastiketta vastaavalla summalla rempan tms. sekä pankille tuli kiire tehdä voittoa, sopivat henkilöt keskenään, että tuen hakijan on muutettava "edullisempaan". Koska edullisempaa ei löydy edes yksiöissä ja kaupunki ei tarjoa halvempaa asuntoa jää vaihtoehdoiksi a) asuminen kadulla, b) muuttaminen ylikalliiseen Barona/Kepu-asuntoon (vuokra tonnin), jonka sossu maksaa tai c)muuttaminen 800-900 euron pikkuyksiöön mahdollisimman kurjalle asuinalueelle ja mahdollisimman kauas mukavista tuttavista.
Näin siis kateus toimii suurena voimavarana muutettaessa "kalliista" kaksiosta (vastike 700e) "halvempaan" yksiöön (800-900e). Hyvä, rauhallinen asunto kivalla asuinalueella on todella suuri kateuden kohde samoin kateus/katkeruus/mustasukkaisuus ei edes salli sitä, että on mukavia ihmisiä ympärillä, jotka tuottavat iloa elämään vaan tarkoituksena on masennuttaa, syrjäyttää ja tehdä ihminen mahdollisimman onnettomaksi, tuhota ystävyys&seurustelusuhteet ja lopulta saada yksilö tekemään itsemurhan.
Taidat olla sosiaaliasiamies syvässä persoonassasi?
3kpl esimerkissäsi oli toistensa kaltaisia ja viimeisin ampui yli kuin sorsametsällä konsanaan (hämäryys aiheuttaa näkemis sokeutta).
Ensiksi pitää sanoa, että se kun nyt vaan se asunnon valinta on PERUSOIKEUS, onkokaan sinulle edes sanana tuttu taikka edes mitä se tarkoittaa, mutta ei siitä sen enempää jos ymmärrät asioista yhtä paljon kuin sika helmistä.
Koska kuitenkin on olemassa määräys joka määrää ja en ala tässä sitä selvittään, koska se on sinullekkin , niin sata kertaa jo selvitetty ja yhä edelleen jaksat paksulla päälläs jankata vastaan ja kuitenkaan et edes tajua perusasioitakaan.
Kaikista eniten ottaa tässä päähän se, että sinunkaltaisiasi tässä maassa on todella liikaa ja niistä pitäisi kyllä pahimmat lastata saunan taakse ottaan kunnon rusketus, sinä tietysti siitä pahimmasta päästä ensimmäisinä.
"Aika sossulle on ensi keskiviikkona ja näillä näkymin saan harmiksenne 72 €, kuten ennen."
Kuten Kelan ohjeista käy ilmi asumismenoista päättää Kela, mutta "tarvittaessa kunnan sosiaalialan ammattilaisen kanssa tehdään yhteistyötä sen selvittämiseksi, onko perusteltua hyväksyä normia suuremmat asumiskustannukset".
Tämän vuoksi perustelut pitäisi tehdä Kelan hakemukseen ja vedota siinä siihen aiempaan sossun päätökseen.
Se muuten PL 2lku 19§:sä oleva sana välttämätön on aika jännä kun siihen tutustuu. ; )
Välttämätönhän kun tarkoittaa myöskin tarpeellista eli esim. jos vaikkapa laki velvoittaa johonkin asiaan, esim. vaikkapa työssäkäyntialueeseen ja jos sitä nyt laajennetaan 100km asti tai laajemmaksi ja se on asuinpaikkakunta keskipisteenä, niin silloin tulee oman auton omistaminen VÄLTTÄMÄTTÖMÄKSI eli tarpeelliseksi ja onhan se jo monen muunkin syyn takia aikaisemminkin ollut tarpeellinen, jos on jo ollut esim kauppamatkla tai Kelan toimisto ja ei ole verkkopankkitunnuksia, julkista liikennettä ja matkaa on 8 - 20km, niin oma auto on jo tuolloinkin välttämätön.
Välttämättömyys syntyy myöskin muista syistä ja sanana välttämättömyys ei tarkoita vain sitä pakollista, vaan myöskin mikä on tarpeen jonkin asian vuoksi.
Välttämätön kun ei myöskään kumoa 9§ asioita ja rajoita sen antamaa oikeutta koska perustuslaissa on selkeästi milloin perusoikeuksia voidaan ainoastaan rajoittaa ja siihen ei edes riitä perustuslakia alemmanasteisen lain säätäminen perustuslainsäätämisjärjestys, koska sellaista mahdollisuutta ei yksinkertaisesti ole jo perustuslain sanamuodoilla asia ilmaistuna.
Nuo sinun omasta mielestäsi toimivat esimerkit olivatkin aika jalattomia tai oikeastaan irronnut paksukalloisuus, jos näin leikkisästi saa sanoa.
Lahjukset, korruptio ym. toisinaan kulkevat yhteisymmärryksessä pankin, ulosoton, työpaikkojen, te-toimiston, kaupungin jne. kesken.
Jos joku on päättynyt, että ME omistamme sinut ja sinä teet vain meille töitä, niin kyllä he ostavat sinut pois asunnosta jos he näkevät, että teet asunnossa tai sen lähettyvillä harrastukseen liittyvää, joka voisi ehkä olla myös ammattisi ja näin ollen juuri heiltä pois. Tosiasiassahan sinä et sinne työpaikkaan silti mene ja prosessi aiheuttaa sinulle vain lisää velkaa.
Voi voi voi sentään, jollakin kiehuu nyt niin kovasti yli, että tulee siinä sivussa vähän valehdeltuakin.
Minkä Suomen kunnan sosiaalitoimistosta tavoittaa sossun uudenvuodenpäivänä? Varmaan sen saman kunnan, jossa sossut lupailevat ummet ja lammet puhelimessa ;D
"Aikoinaan annoin niille kirjallisesti luvan soittaa lääkärille, jos asiassa on epäilyksiä. Luvan antaminen soittaa lääkärille on aina hyvä veto, kun on enemmän tai vähemmän sairas. Sosiaalityöntekijä silloin yleensä aina soittaa, koska ennakoi tulevaa tukalaa tilannetta, jossa sama asiakas on edessä kauhistuneena kielteisestä päätöksestä kysyen, "miksi otit lääkärin puhelinnumeron, jos et soittanut?" "
Että joku voikin olla noin tietämätön ja yksinkertainen.
Sossut ei soittele lääkäreille, eivät edes asiakkaan suullisesti tai kirjallisesti antaman luvan perusteella. Lääkärit ei anna puhelimessa mitään tietoja, jos joku sinne soittelee. Terveydenhuollon vaitiolovelvollisuus on vielä tiukempi kuin sosiaalihuollon. Jos sossu haluaisi jotain tietoja lääkäriltä, tarvitaan pino papereita lakipykälineen molemmilla tahoilla. Jos jotain potilastietoa annetaan tai saadaan, tapahtuu se kirjallisesti.
Jos asiakas haluaa todistaa jotain tarvettaan sosiaalitoimelle, hän pyytää itse lääkäriltään kirjallisen lausunnon asiasta ja toimittaa sen itse sosiaalitoimeen. Lääkäri voi kirjoittaa lausunnon asiasta, josta hän jotain tietää. Esim. lääkäri voisi aloittajan tilanteessa kirjoittaa lausunnon, jossa lääkäri kertoo ammatillisena mielipiteenään, että aloittaja hyötyy punttisalitreeneistä. Lääkäri ei voi kirjoittaa lausuntoa siitä, että hän lääkärinä jotenkin määräisi sosiaalihuoltoa kustantamaan aloittajalle ylimääräisen huoneen, jotta aloittaja voi harjoittaa punttisalitreeniä kotonaan.
No+sen+takia,+kun+tunnen+sosiaalityöntekijän.+Sitä+paitsi+jokunen+vuosi+sitten+tuli+uusi+laki,+jossa+lastensuojeluun+piti+kiinnittää+erityistä+huomiota.+Käytännössä+tämä+merkitsee+sitä,+että+kaikkina+aikoina+kunnassa+pitää+olla+yksi+sossu+varalla+ja+tavoitettavissa+kiireellistä+lastensuojelutehtävää+varten.+No+hän+oli+suorossa+ja+sattumalta+käymässä+toimistolla,+mutta+puhelut+ohjautuvat+työkännykkään+milloin+vain.+Ei+tämä+sen+kummempi+asia+ole,+kuin+että+terveydenhuolto+pkin+päivystää+jouluna+ja+juhannuksena.+
Sosiaalipäivystys+ja+varallaolo
Kiireellisten+sosiaalipalvelujen+(joista+on+käytetty+myös+nimitystä+sosiaali-+tai+kriisipäivystykset)+tärkeys+sekä+hätäkeskusten+perustaminen+ja+viranomaisyhteistyön+tiivistyminen+on+lisännyt+iltaisin+ja+viikonloppuisin+tehtävän+sosiaalityön+tarvetta+kunnissa.+Tämä+koskee+erityisesti+sosiaalityöntekijöitä,+jotka+toimivat+virkavastuulla+ja+voivat+tehdä+tahdosta+riippumattomia+päätöksiä.
Vastuu+näiden+palvelujen+järjestämisestä+on+kunnilla+ja+Talentia+on+sopinut+päivystykseen+osallistuvia+viranhaltijoita+ja+työntekijöitä+koskevista+erityismääräyksistä+kunnallisessa+yleisessä+virka-+ja+työehtosopimuksessa+(KVTES).
Mitä+varallaololla+tarkoitetaan?
Varallaololla+tarkoitetaan,+että+työntekijä+tai+viranhaltija+on+määrätty+oleskelemaan+joko+asunnossaan+(asuntovarallaolo)+tai+muualla+(vapaamuotoinen+varallaolo)+siten,+että+hänet+voidaan+kutsua+tarvittaessa+työhön.+Varallaoloa+ei+lueta+työaikaan,+mutta+asuntovarallaolo+korvataan+maksamalla+50+%+korottamattomasta+tuntipalkasta+tai+antamalla+vastaava+vapaa-aikahyvitys,+tai+jos+kyseessä+on+muu+varallaolo,+20-30+%+korottamattomasta+tuntipalkasta.
Jos+varalla+oleva+joutuu+ryhtymään+aktiivityöhön,+siihen+käytettyä+aikaa+ei+korvata+varallaolon+vaan+työajan+määräysten+mukaan+ja+maksetaan+lisäksi+asianmukaiset+korotukset,+kuten+ilta-,+yö-+tai+viikonloppulisät.+Matkapuhelimella+annetut+ohjeet+tms.+lasketaan+työaikaan+eli+aktiivityöhön.+Huomaa,+että+työpaikalla+tapahtuvaa+päivystämistä+ei+korvata+varallaolona,+vaan+se+on+luettava+työajaksi+ja+maksettava+sen+mukaiset+korvaukset.+(Lähde+Talentia,+sossujen+ammattiliitto)
"No hän oli suorossa ja sattumalta käymässä toimistolla, mutta puhelut ohjautuvat työkännykkään milloin vain."
Voi voi voi sentään. Valehtelet epätoivoisesti ja jäit taas heti kiinni.
Koko Suomen sosiaalityöntekijät käyttävät nykyään Virve-viranomaispuhelimia kuten poliisit, ensihoitajat, meripelastus jne. Vive-puhelinta käytetään sekä virka-ajan päivystykseen että vikra-ajan ulkopuoliseen päivystykseen. Virve-numeroita ei anneta asiakkaille eikä niihin voi tehdä soitonsiirtoja tavallisesta kännykästä.
"Sitä paitsi jokunen vuosi sitten tuli uusi laki, jossa lastensuojeluun piti kiinnittää erityistä huomiota. Käytännössä tämä merkitsee sitä, että kaikkina aikoina kunnassa pitää olla yksi sossu varalla ja tavoitettavissa kiireellistä lastensuojelutehtävää varten."
Lastensuojelua määrittelevää uutta lakia ei tullut pari vuotta sitten, mutta vanhaa Sosiaalihuoltolakia uudistettiin vuoden 2015 alusta. Siinä ei lue, että lastensuojeluun pitäisi jotenkin kiinnittää erityistä huomiota. Lastensuojelutyötä määrittelee Lastensuojelulaki vuodelta 2007.
Sosiaalipäivystys käsittää kaikki virka-ajan ulkopuoliset akuutit sosiaalipalvelujen tarpeet, lastensuojelun lisäksi mm. vanhuspalvelut, aikuissosiaalityön ja kriisipalvelut.
Virve-tietoa:
http://www.erillisverkot.fi/#uutishuone
https://www.intermin.fi/julkaisu/242011?docID=24911
https://fi.wikipedia.org/wiki/VIRVE
Tietoa sosiaalipäivystyksestä:
http://stm.fi/sosiaalipaivystys
"Sosiaalipäivystys perustuu perustuslain säädökseen, joka edellyttää, että kunnissa on valmius vastata kiireelliseen avun tarpeeseen."
"Sosiaalipäivystyksen asiakkaita ovat kaikki kiireellisesti hoivaa, turvaa ja apua tarvitsevat henkilöt, esimerkiksi hoivaa vaille jääneet lapset, nuoret ongelmineen tai vanhukset, joiden kunto heikkenee äkillisesti, tai päihteiden käytön vuoksi nopeasti hoitoa tarvitsevat. Kiireellisinä sosiaalipalveluina on pystyttävä järjestämään myös mm. kiireellistä majoittamista, taloudellista tukea ja muita välttämättömiä palveluja tarpeen mukaan."
Minkä perustuslain pykälän mukaan sosiaalipäivystys täytyy olla?
Missä kohtaa se ilmenee, että kunnissa pitää olla valmius kiireelliseen avun saantiin?
Tunnen perustuslainsäädännön hyvin ja tuollaista pykälää eikä momenttia ole.
Hienoa, että tunnet hyvin perustuslain. Sinun kannattaa sieltä itse hakea kyselemäsi pykälä. Vaihtoehtoisesti voit kysyä asiaa Sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Minulle riittää tieto, että Sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla lukee säädöksen perustuvan perustuslakiin:
http://stm.fi/sosiaalipaivystys
"Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa sosiaalipäivystystä koskevan lainsäädännön valmistelusta. Ministeriö myös ohjaa kuntia sosiaalipäivystystoiminnan järjestämisessä ja kehittämisessä sekä sosiaalitoimen valmiussuunnittelussa.
Sosiaalipäivystys perustuu perustuslain säädökseen, joka edellyttää, että kunnissa on valmius vastata kiireelliseen avun tarpeeseen. Myös sosiaalihuoltolain mukaan kiireellisissä tapauksissa sosiaalipalvelujen tarve arvioidaan ja kiireelliset palvelut järjestetään viipymättä. Lastensuojelulaissa edellytetään valmiutta kiireelliseen sijoitukseen."
Perustuslaki EI edellytä päivystystä, ei edes sanamuodoillaan, "PL 2lku 21§ Oikeusturva: Jokaisella on oikeus saada asuansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa jne." Tuossa ei edellytetä minkään laista päivystystä ja jos edellytettäisiin, niin silloin pitäisi päivystys myöskin olla tuomioistuimissa kaikissa, vaan tuossa ilmaistaan, ettei asian käsittelyä saa viivyttää aiheetta eli tahallaan ja aiheeton viivästys ei ole jos on esim. yö, pyhäpäivä, arkipyhä tai muu vastaava seikka.
Ainoastaan tuo pykälä edellyttää sen, että jos joku viranomainen on sairaslomalla, niin hänelle tulleita asioita hoitaa joku muu hänen sijastaan ja että, hän on ylimääräisiin tehtäviin tutustunut huolella, jotta hän kykenee ne hoitamaan viivytyksettä.
Perustuslaki ei edellytä mitään päivystystä, vaan perustuslakia alempi laki edellyttää.
Sinällään perustuslaki ei kiellä sellaista, muttei se myöskään vaadi sellaista, eli miksi tässä asiassa tukeudutaan perustuslakiin virheellisesti, kun ei siihen tukeuduta monissa muissa asioissa, esim vaikkapa kansalaisen perusoikeuteen valita itse työnsä, taikka perusoikeudesta sosiaaliturvaan ja jossa edellytetään lain takaavan jokaiselle työttömälle perustoimeentulon turvaan eli työttömyyskorvaukseen ja tuo perustoimeentuloturvahan ei ole sanamuodoltaankin jo ettei TOIMEENTULOTUKI ole toimeentuloturva, vaan TUEKSI tarkoitettu TOIMEENTULOTUKI, jos ei tuo perustoimeentulon turva riitä kaikkiin VÄLTTÄMÄTTÖMIIN menoihin.
Mitenkäs nämä miellät ja antaako sinulle ohjeita toimia sostemi?
Huomioitahan myöskin sen, mikä on perustuslain asema oikeusnormihierarkissa eli sen ylimmäinen säännös, kun taas perustuslaki määrittelee alemman säännöksen.
Kohdallasi opiskelu on luonut hedelmää kansalaisten kusettajana, muttei ole lisännyt viisauttasi toimia oikein.
Nikkikirjoittaja Suomi24-keskustelupalstalla väittää tietävänsä lakiasiat paremmin kuin Sosiaali- ja terveysministeriö.
Hohhoijjaa....
Hohoijaa, hyvä kun osaat haukotella ja samalla suoltaa sammakoita näppäimistöltäsi.
Huomaathan myös sen, etten minä mitään väitä, vaan tuon esiin miten asian/asioiden pitäisi olla, jos lakeja noudatettaisiin.
Kun kerran olet noinkin väsynyt viisauteesi, niin esitä yksinkin kohta jossa olen väärässä, mutta huomioi sitten perustuslainasema alempiin lakeihin nähden, jookokostakookosta.
Haukottelemisesi lomassa , jos lukutaitosi vain riittää (mitä en oikein usko), niin lukemassa määritelmän täältä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Perustuslaki
Vautsi, se on lukenut Wikistä perustuslaista!
Sehän peittoaa mennen tullen minkä tahansa tutkinnon oikeustieteellisestä :D
Mistä näitä oikein sikiää ???
Sinuakin tässä autetaan, vaikkei tuolla äo:lla varustettua edes kannattaisi, mutta menköön nyt muutama helmi hukkaankin, yksi musta menee myös, mutta menköön nyt.
Sikiää, no sitä sinun kannattaisi miettiä ihan hiljaa itseksesi, siis jos kykenet.