On uusivuosi. Tuntuu etten halua enää nähdä vuotta 2017. Minulla on ollut masennus jo muutaman vuoden ja olen vasta kuusitoista kesäinen. Kaikki juhlivat ja iloitsevat rakkaidensa kanssa, minä en. En enää. Kaikilla ystävilläni ja tuttavillani on joku/jotkut joiden kanssa voi juhlia, iloita, ampua raketteja ja tehdä kaikkea hauskaa, joten en voi tunkea kavereideni seuraan, ja emme ammu kotona raketteja tai mitään. Olen itkenyt koko illan ja miettinyt miten voisin helpottaa oloani, ja ainoat ajatukset liittyvät elämisen lopettamiseen.
Tuntuu, että en kuulu tänne, en halua olla paikassa, jossa en kelpaa itsenäni, jossa ihmiset eivät ymmärrä olennaista ja auta toisia. Mä en pärjää yksin, vaikka saan kyllä apua monelta taholta, mutta se ei korvaa rakastavia, aitoja ystäviä.
Mietin vain, että miksi en voi olla kuin muut, terve ja iloinen nuori? Miksi en saa enää iloita? Kuin tunteeni olisivat kadonneet ja sydämessä ja mielessä olisi enää vain mustaa. Kaipaan vuosia, kun kaikki oli hyvin, en nimittäin enää kestä, kun en saa enää mielihyvää mistään. Haluaisin vain nukkua, nukkua, nukkua..
Mitä voin enää tehdä?
Tuntuu, että en kuulu tänne, en halua olla paikassa, jossa en kelpaa itsenäni, jossa ihmiset eivät ymmärrä olennaista ja auta toisia. Mä en pärjää yksin, vaikka saan kyllä apua monelta taholta, mutta se ei korvaa rakastavia, aitoja ystäviä.
Mietin vain, että miksi en voi olla kuin muut, terve ja iloinen nuori? Miksi en saa enää iloita? Kuin tunteeni olisivat kadonneet ja sydämessä ja mielessä olisi enää vain mustaa. Kaipaan vuosia, kun kaikki oli hyvin, en nimittäin enää kestä, kun en saa enää mielihyvää mistään. Haluaisin vain nukkua, nukkua, nukkua..
Mitä voin enää tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Vähän samankaltaisia fiiliksiä itelläkin. En ihan itsemurhaa ajattele, mutta epätoivo ja yksinäisyys kalvaa mieltä. Olen myös ollut viime vuosina masentunut. Ajoittain pidempään ja välillä lyhyempiä jaksoja. Se on aika lamauttava tunne/olotila. Kirjoituksessasi kerrot, että saat apua, mikä on mukava kuulla. Jos et ole vielä ammattilaisen luona käynyt juttelemassa niin suosittelen.
Täällä samaa. Itkenyt koko päivän. Kaikki tuntuu tänään niin pahalta kun ihmiset ulkona juhlii ja itse vaan neljän seinän sisällä ja ahdistaa niin ettei päässä pyöri kun voisipa vaan kuolla. Tää on ihan kamalaa. Ja vaikka sun tunteet ei varmaan ole identtiset omieni kanssa, pystyn kyllä sanomaan että tiedän miltä susta tuntuu.
Mä yritin sun ikäisenä itsemurhaa. En onnistunut. Siitä on nyt yli 10 vuotta aikaa. Ja vaikka juuri äsken sanoin, kuinka kauhea olo ja paha päivä mulla on ollut, niin siltikin, näihin 10vuoteen on mahtunut niin paljon kaunista ja hyvää etten olisi ikinä uskonut, jos joku mulle olisi silloin 16-kesäisenä kertonut että sellaista on tulossa. Mä luulin, että olen oikeasti jotenkin kirottu tai tuomittu epäonnistumaan, yksinäisyyteen, kipuun ja pelkkään masennukseen. Mut mua on rakastettu, mua on autettu ja mä olen jopa hieman oppinut auttamaan ja rakastamaan itseäni - en vielä kunnolla, mut kuitenkin.
Ja masennus on roikkunut matkassa 14-vuotiaasta tähän päivään. Mut arvaa mitä? Mitä vanhemmaksi mä olen kasvanut, sitä enemmän mä olen oppinut ymmärtämään sitä mun masennusta. Se kuuluu muhun ja nykyisin on tosi harvinaista enää, että se vetää mun mielen ihan näin pohjamutiin kun tänään. Jollain on astma ja jollain toisella diabetes, mulla on tää toistuva masennus. Sillai olen yrittänyt sitä ajatella. Joskus saan vaan "astmakohtauksen" (eli masennun) ja sillon mä tarviin hoitoa; jutella jonkun kanssa, maata vaan monta päivää sängyssä ja kattoa telkkaria ja eristäytyä maailmasta. Sitten mä jaksan taas nousta ja yrittää jotain muuta. Ja sitten ne pienet onnistumiset, ne ruokkii toisiaan. Nyt viime viikkoinakin mun on ollut pakko pakottaa itseni kauppaan ja samalla oon väkisin kävellyt jonkun lenkin ja kuunnellut musiikkia. Kun kattelee luontoa (vaikka näin talviaikaan) niin se aina jotenkin rauhoittaa.
Noi kysymykset, mitä oot tänään pohtinut. Ne on ihan vääriä kysymyksiä. Mä pyörittelin samoja vuosikaudet ja edelleenkin näinä heikkoina hetkinä. Mutta kun oikeasti ei ole mitään "miksi mä en voi olla onnellinen/niin kuin muut/normaali"-juttua. Sä olet sinä ja mä olen minä, kaikki muut on kaikkia muita. Ainoa tapa päästä yli ja eteenpäin noista fiiliksistä itelleni on ruveta kirjoittamaan. Pahimmassa tapauksessa paperi melkeen repeytyy rikki kun raivolla vaan raapustaa et "vittu ahdistaa", mut sit jossain vaiheessa se muotoutuu sanoiksi, lauseiksi ja jotain päässä aukeaa, tulee hetkeksi kevyempi olo.
Toivon sulle kaikkea hyvää ja superpaljon voimia. Oo sitkee, jaksa vielä. Sun ikä tekee noista tunteista tuhannesti vaikeammat kestää, kun on vielä nuori ja herkkä ja koko maailma on vielä aika vieras paikka.
Mut Ellinoora kirjotti hienosti Elefantin paino -biisissä: mä lupaan, vielä se helpottaa<3
Sama täällä. Aina kun näen ladan, masennun. Skoda tekee samaa. Se on varmaan tuo DA pääte kun vaikuttaa. Venäläiset sanoo DA DA. Vaikuttaakohan se ?
Sit yks mikä masentaa ihan hirvesti on kun hirvi käppäilee jossakin. Mietin aina, että missä sen pesä on. Onkohan sen pesässä lämmin ja pehmeet heinät. Mitä mieltä te ootte?
Elähän nyt vaivu synkkyyteen,ystäviä tulee vielä olet vasta kuustoista ja elämä edessä.Monelle tulee vaihe että ystävät kaikkoaa jonnekin mutta uusia tuleekin tilalle vaikkei heti.Paljon on myös itsestäsi kiinni jäätkö kotiin murehtimaan yksinäisyyttä.Kyllä sinäkin saat iloita ja olla kuin muutkin nuoret ei siihen ole esteitä.Tsempit täältä jostain:)