Olenko toivotontapaus?

Moi.

En yleensä kirjota tällasille keskustelupalstoille mut nyt oikeesti tarvisin apuu...

Eli oon siis hyvin ihastunut yhteen tyyppiin. Ei olla samassa koulussa, mutta silti ollaan tunnettu toisemme muutaman vuoden verran. Ongelma on se, että vaikka kuinka haluaisinkin niin en vaan mitenkään pysty lähestymään kyseistä henkilöä.

Tässä muutamia ajatuksia, jotka ovat ehkä osasyynä tähän mun "ongelmaan":

Kuvitellaan, että mulla olis nyt poikaystävä. Mulle tulee kauheen ahdistava olo, kun ajattelen, miten tässä tapauksessa kertoisin suhteesta vanhemmilleni? Pelkään negatiivista reaktiota eikä olla vanhempien kanssa sellaisissa väleissä, että voitaisiin kertoa toisillemme ihan mitä vaan maan ja taivaan väliltä. Vaikka tykkäänkin viettää aikaa heidän kanssaan; tehdä asioita, rupatella mukavia tms. niin poikaystävän esille tuominen olisi jotenkin todella noloa D: "Nolo" ei ehkä ole se oikea sana tähän tilanteeseen, mutten nyt keksi parempaakaan... Myös kavereideni reaktiot pelottavat ja saisivat minut nolostumaan. Meillä ei ole kaveriporukassa tapana jakaa kaikista henkilökohtaisimpia asioita, vaikka olemmekin todella läheisiä. Poikaystävä kuitenkin on sen verran iso juttu, ettei sitä voi niin läheisiltä ihmisiltä salailla. Tunnen olevani/haluan olla vielä lapsi, mutta samalla haluan myös kasvaa ja aikuistua. Tuntuu, että omat vanhempani eivät halua minun kasvavan tai tuntevat minun olevan vielä paljon nuorempi mitä oikeasti olen. Tämä kaikki saa minut todella ahdistuneeksi, sillä samaan aikaan haluaisin siirtyä eteenpäin elämässäni, mutta toisaalta taas en. Sitä "eteenpäin siirtymistäkään" en ole koskaan sen syvällisemmin ajatellut, antaisin sen tapahtua vain luonnostaan. Mutta se pelottaa. Kaikkien reaktiot pelottavat.
    En myös ikimaailmassa uskaltaisi lähestyä poikaa. (Enkä nyt tarkoita fyysistä lähestymistä :D ) Tuntuu että kaikki torjuisivat minut. (Luulen heidän ajattelevan että minä olen jotenkin outo/erilainen, eivätkä osaa olettaa minulla olevan tällaisia tunteita heitä kohtaan) Ei sen takia etteivät he pitäisi minusta, vaan sen takia etteivät oisaisi ajatella minun ajattelevan heistä tällä tavoin tai eivät itse ole kiinnostuneet minusta. Tuntuu myös, että he kertoisivat tästä kaikille tutuilleni ja kaikki katsoisivat minua siitä lähtien oudolla silmällä ja siitä syntyisi kauhea "juttu". Kaverini oudoksuisivat ja myöhemmin nauraisivat/pilkkaisivat. En tiedä olenko harhaluuloinen. Olen myös hirveän ujo. Vaikka suhde syntyisikin, en ujouttani siinä oikein osaisi toimia. Minua kammoksuttaa ajatukset jostain lässyn lässyn hyvän yön toivotus suukoista ja jostakin romanttisista tähtien katselu illallisista. Itse haluaisin suhteessa painottaa olevani voimakas, (Psyykkisesti :D) minulla on omat oikeuteni sekä valta päättää tekemisistäni. Haluaisin suhteen olevan rento, ei kovin vakavastiotettava. Meillä olisi hauskaa ja olisimme enemmänkin "hyvät kaverit".

Jos lähtisin lähestymään perinteisellä "Mitä kuuluu?" -viestillä, saattaisi poika yllättyä ja arvata minun olevan kiinnostunut, sillä tällainen muuten vaan puolitutuille viestittely ilman mitään sen kummempaa syytä ei ole ollenkaan minun tapaistani.

Eli tarvisin nyt neuvoja siihen, että miten pääsisin näistä mun "peloista" eroon ja että miten ehkä mahdollisesti pääsisin lähestymään tätä tyyppiä viestien välityksellä. Tää asia on mulle tosi uutta ja samalla ehkä snadisti jännää, kuten ehkä tosta tekstistä saattaa huomata D: Sen lukiessaan, saattaa ehkä saada sen käsityksen etten olisi vielä valmis seurusteluun. Asia saattaa hyvin ollakin näin. En vaan haluaisi enää jättää ihastusta tunteiden tasolle, haluaisin nyt ensimmäistä kertaa edetä. En halua taas jumittua paikoilleni... Ja tää koko soppa saattaa kuulostaa tosi hölmöltä ja multa on unohtunu mainita monia asioita, mutta menkööt. En tiiä ylireagoinko tmv mutta halusin vaan jotenkin jakaa näitä ajatuksia, jotka mun päässä myllää.

Jos nyt tätä edes joku lukee :<