Olen 50v perheenäiti. Meillä on ollut paljon surua. Esikoispojan traaginen kuolema 11 v. sitten. Kuopuksemme sairastuminen epävakaaseen persoonallisuushäiriöön.
Elämä on ollut raskasta taistellessa lapsen sairauden kanssa.
Nyt hän ei pysty käymään koulua sairautensa vuoksi kuin pätkittäin. Näetkö saammeko talomme kaupaksi millä aikavälillä? Saako mieheni töitä kotipaikkakunnaltaan, siellä olisi lapsellemme erityiskoulu juuri häntä varten? Itse opiskelen ajoittain kyseisellä paikkakunnalla. Olemme aika väsyneitä ja apuja ei ole juuri löytynyt. Löytyykö ratkaisua tilanteeseemme
Elämä on ollut raskasta taistellessa lapsen sairauden kanssa.
Nyt hän ei pysty käymään koulua sairautensa vuoksi kuin pätkittäin. Näetkö saammeko talomme kaupaksi millä aikavälillä? Saako mieheni töitä kotipaikkakunnaltaan, siellä olisi lapsellemme erityiskoulu juuri häntä varten? Itse opiskelen ajoittain kyseisellä paikkakunnalla. Olemme aika väsyneitä ja apuja ei ole juuri löytynyt. Löytyykö ratkaisua tilanteeseemme
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tulkitsisin näin, että tuolla miehen kotipaikakunnalla alkaa perheellenne uusi onnellinen kausi.
Laita esikoispoikasi kuva jääkaapin oveen magneetilla kiinni ihan näkösälle siellä uudessa kodissa, moikkaa sille ja anna vaikka pusu ihan avoimesti näyttäen että hän kuuluu perheeseenne aina osana sitä vaikka onkin nyt fyysisesti poissa. Häntä siis rakastetaan aina osana perhettänne ja silä selvä. Tee kaipuuis ja rakkautesi näkyväksi tuolla tavoin niin se asettuu pikkuhiljaa paikoilleen osaksi perheenne tarinaa, historiaa ja arkea.
Aina kun kuva saa pusun niin jossain ikuisuudessa poikasi sielu sykähtää rakkaudesta, näin uskon. Ei tarvitse väkisin sulkea pois tietoisuudesta rakkaiden menetystä vaan ottaa heidät osaksi arkeaan niin ikävöinti ei muodostu kivuliaaksi, vaan ikävän tunne kulkee parantavan ja lohduttavan akkauden rinnalla kun rakkautta avoimesti arjessakin antaa luvan ilmaista (esim juuri suukottamalla tai silittämällä hellästi valokuvaa läheisen poskea).
Kaikki järjestyy kyllä vaikka onni vaihtelee niin suru antaa kyllä myöten tehden tilaa onnen ajalle ja perheenjäsentesi keskinäisen tyytyväisyyden ja läheisyyden lisääntymisen myötä.
P.s
Kuopuksen asiat tulee järjestymään oikein hienosti ja hän tulee kyllä pärjäämään elämässä oikein hyvin.
Olen minä vain aika Ruuneperi, vaikka itse sanonkin.
Tuossa joku tunte tarvetta pilata ja seata ketjua ottamalla toisen nimimerkin , saa hyvänmielen ilkeydestä ja kiusanteosta , se hänelle suotakoon.
tärkeimmät kassiin ja matkalaukkuun loput, tehän suorastaan olette menossa jo!!!
Jo muu pakkaa loput!
Jääkaappi on huono, ettei tavarat pilaannu, jonkinlainen semmoinen alttari tai muistotaulu olis hyvä paikka, pyhäkkö, niin kuin joulukuusen paikka!