Mikä vitun lafka on tämä ihmisoikeusliitto? Suoltaa täyttä suvakkipaskaa veronmaksajien rahoilla. Taustalla Seta ja matuttava suurmoskeijaväki. Burka on heidän unelmavaate ja aate. Tuollainen ääliöjärjestö joutaisi heittää Suomesta ulos välittömästi ja lähettää lasku perään aiheutetuista vanhingoista.
Ihmisoikeusliitto???
mitävitt
16178
2Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Oikeastaan kyseessä on rikollisjärjestö, joka toimii suuressa hulluudessaan isänmaata vastaan. Kyseisen järjestön rahoitus on lakkautettava heti. Liiton linjassa kyse on maanpetturuudesta.
Ihmisoikeusliiton tavoitteena on Suomen saattaminen maahantunkeutujien valtaan. Se on maamme perikatoon johtamista. Heillä on myös tavoitteena Suomen talouden ja geeniperimän lopullinen tuhoaminen. Maailman moneen kertaan nähnyt huippuälykäs antropologi Sir David Attenbourough pitää kehitysmaiden kansalaisille jaettavaa ruoka-apua sekopäisenä, koska se tukee väestöräjähdystä, joka tulee aiheuttamaan valtaisan katastrofin, saattaa jopa tuhota koko ihmiskunnan. Kaikkinainen kehitysmaiden auttaminen on rikos luontoa ja sivistynyttä ihmisyyttä ja kulttuuria kohtaan. Nykyajan valossa suvakit ovat maailman pahimpia ja raaimpia rikollisia. He ovat tuhoamassa vaatimuksillaan ja tyranniaa ilmentävillä laeillaan koko maapallon elinkelpoisuuden ja hävittämässä kaiken tuhansien vuosien aikana karttuneen viisauden. Suvakkien unelmaihmiset ovat pelkkää saastaa. He raiskaavat alle kymmenvuotiaita lapsiamme, ampuvat ja murskaavat varastamillaan kuorma-autoilla viattomia ihmisiä. He ovat tuhonneet kaikki maat mihin ovat päässeet. Niin ovat tehneet heille annetuissa kotimaissaan ja nyt kylvävät tuhoa suvakkien avustuksella myös meillä. He ovat hävittämässä täältäkin kaiken arvokkaan, sen maailman , jotka on rakennettu kymmenien sukupolvien kovalla raatamisella asuinkelpoiseksi, turvalliseksi, varsin mukavaksi ja ihmisille lämpimäksi maaksi. Ihmisoikeusliitto on saastainen ja katala organisaatio. Se idealisoi ja suojelee rikollisia ja peittää todelliset tarkoituksensa hyvyyden kaapuun, mutta oikeasti kylvää massatuhoa keskuuteemme ja vielä meidän kustannuksellamme. Se on anteeksiantamatonta peliä.
"Ihmisoikeusliitto on saastainen ja katala organisaatio. Se idealisoi ja suojelee rikollisia ja peittää todelliset tarkoituksensa hyvyyden kaapuun, mutta oikeasti kylvää massatuhoa keskuuteemme ja vielä meidän kustannuksellamme. Se on anteeksiantamatonta peliä."
Ethän pahastu, hyvä edellinen kommentoija. Tekstisi lopussa on erittäin hyvä tiivistys, mitä tämä ns. ihmisoikeusliitto todellisuudessa on. Siksi otan sen ihan erilleen omaksi tekstiksi. Kiitos.
Suomalaiset sillanalle ja kehitysmamuslimimatut Vokkeihin, sitähän tämä Demari Vihervasuri linja on. Ja tälläkö voitetaan vaalit, voi hyvää päivää sentään onko kanta Suomalaiset todellakin niin tyhmiä että äänestävät näitä.
Valitettavasti näyttää siltä, että on. Siis niin tyhmiä, että äänestävät itseänsä vastaan.
Eihän kukaan täyspäinen äänestä demareita, eikä vassukoita, saati että vihreitä, mutta kun ne on kusetettu uskomaan punaviher valheisiin, mikä tarkoittaa vain sitä, että ökyrosvot ovat hienosti osanneet huijata tyhmiä puna-aatteenkin nimissä.
Näettehän tuon, että ökyrosvot ovat sekoittaneet koko maailman, luodakseen uuden maailmanjärjestykse, jossa on vain rahattomia orjia palvelemassa noita saatanan kaistapäitä.
Eli orjuus on palautumassa.
kiittäkää demareita maamme tuhoamisesta, sillä ne ovat katalimmat ketkut olleet.
NWO illuminaatit bildenbergeineen
Salonkisosialistien Tammenterho-Kerho.
Kerhon perusajatus on vitt.. kantasuomalaisille ja
kokoustella veronmaksajien rahoilla hunajapurkin äärellä
huulia lipoen.
Mene Helvettiin täältä kusemasta toisten muroihin
"Tää puuro on ihan paskaa".Missä minun murot?
Tää on ihmisoikeus...nää discoraha.
Asiantuntija Saido Mohamed (epäiltynä 40.000 euron rahanpesusta) ja johtokunnassa Pentti Arajärvi.
http://www.nykysuomi.com/index.php/2016/11/16/saido-mohamed-helsingin-asuntolautakunnan-varsinainen-jasen-oikeudessa-ollut-kaksi-velkomuasiaa-vireilla-maksamattomista-vuokrista/
Pidot vaan paranee.Tämä Saido (vihreä) ASUNTOLAUTAKUNNAN vihreä jäsen
haastettu käräjille MAKSAMATTOMIEN vuokrien takia. !!!!! (2) kertaa.
Selvis: Ihmisoikeusliitto viidennen kolonnan ylläpitämä hirviö. Sen tavoitteena on Suomen islamisointi. Haloskan jengihän siellä taustalla taas hyörii ja sama saastunut jengi kerjää rahaa suurmokeijoita varten. Perkeleen perkele!!!
Mielipiteeni vaihtuvat mutta ei arvostelukykyni. Harkitkaa mitä kirjoitatte.
Tuollaiset muslimeiden perseitä nuolevat järjestöt ovat kalliita, turhia ja vahingollisia Suomelle. Nyt on aika herätä ja tehdä niistä selvää. Tähän saakka ovat saaneet sössöttää paskaansa kritiikittä ja kenenkään häiritsemättä. Nyt asiaan tulee muutos.
Haloskan suurmoskeijaväki manipuloi hallintoa noiden liittojen ja järjestöjen kautta ja maksattaa kaikki kulut valtiolla. Tämä systeemi on sairas kun elättää niitä, jotka miinoittavat omaa maata. Valtion pitäisi herätä ja nopeasti. Haloskalta on aika ottaa vitjat pois. Hän ei ole koskaan ollut Suomen presidentti.
Suomen Pakolaisapu ry.
Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja siirtolaisia toimimaan aktiivisesti arjessa ja yhteiskunnan jäsenenä.
Hallitus
Hallitus päättää Pakolaisavun suurista linjoista. Puheenjohtajan lisäksi hallituksessa voi olla 8–12 jäsentä. Hallitus ja puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan, ja hallitus kokoontuu noin kymmenen kertaa vuodessa.
Suomen Pakolaisapu ry:n hallitus vuosille 2016–2017:
Kas ,kas sieltä se JÄLLEEN löytyy DEMARI Rantakari (suurmoskeijahankkeen
suurmädättäjä)
Suomen Pakolaisapu
Puheenjohtaja: Marjatta Rasi
Hallituksen jäsenet: Anneli Vuorinen, Eve Kyntäjä (SAK), Anna Erkkilä, Juha Klemola, Sari Koivuniemi (Tehy), Hulya ”Hissu” Kytö (DaisyLadies), Eija Pitkänen (Telia Sonera), Ilari Rantakari ja Jyrki Sipilä
Varajäsenet: Sofia Nevalainen (Demarinuoret) ja Jenni Vartiainen
Suomen Pakolaisavun jäsenjärjestöt
Finlands Svenska Marthaförbund
NNKY:n Liitto
Suomen Kansanopistoyhdistys
Suomen Mielenterveysseura (SOS-keskus)
Suomen Liike – ja Virkanaisten Liitto
Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliitto (SAK)
Keskustan Opiskelijaliitto
Kokoomuksen opiskelijaliitto (Tuhatkunta)
Nuorten Kotkain Keskusliitto
Sosialidemokraattiset Naiset
Sosialidemokraattiset Nuoret
Svenska Kvinnoförbundet
Svensk Ungdom
Vasemmistonuoret
Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden Liitto (Vino)
Aseistakieltäytyjäliitto (AKL)
Daisyladies ry
Kansainvälinen Solidaarisuustyö
HUO:Ei ainutta Perussuomalaista...asia ok.
Tarja Halosen palkitsema Ilari Rantakari on veronmaksajien rahoilla mässäilemään päästetty maanpetturi, todellinen itsevarmasti mölyävä suurkonna. Tämä arabiterroristien sätkynukke saarnaa täällä kirkoissa ja tekee sen vain harhauttaakseen ihmisiä ja peittääkseen rikoksensa isänmaata vastaan. Näin natsitkin tekivät. Sodassa ryöstivät ja tappoivat viattomia ihmisiä, mutta kun hävisivät, ryhtyivät uskovaisiksi. Rantakarin peli on törkeää ja viimeistä piirtoa myöten tuomittavaa.