Tuolla oli pukeuduttu niin oudosti, että oikein huomiota kiinnitti.
Jokainen kirjoittaja on varmaan huomannut tuon suuren erikoisuuden: Keskustelujen avauksetkin ovat usein meistä kirjoittajista.
Seriffinä olen "päässyt" häiritsemään "hyviä keskusteluja" 16 vuotta. Tässä hommassa joutuu puutumaan palsta-asioihin ikään kuin viran puolesta. Ellei noin tee ei ole seriffi kuin näennäisesti.
Edellistä toimintaa, eli sen puutumista, sanotaan moderoinniksi. Puutuminen on kirjoitusvirhe. Suoranaisesta valvonnan halvaantumisesta on kysymys.
Paljo kirjoitteluni syntyy aiheuttamisesta. Kun joka ketjussa haukutaan, niin jotain on joskus vastattava.
Niin paljon on puutteitani lueteltu. Peliaddiktioni on suuri haitta, samoin valvominen. Jos vielä kirjoittaa yöllä on selvästi palstarikollinen.
Hyvin kiintynyt olen palstaan ja moniin sen kirjoittajiin. Olen pahoillani siitä, että joku pitää minuakin hiukan ihmisenä. Palannevat pian toivotuille raiteille!
Paremman palstasisällön ja käytöksenkin toivossa.
Tuo ihmisen näköinen otus tuossa rekisteröidyssä nikissä on Ruuneperi, sanoo mirjam23 mitä tahansa.
Kädet riisuttuna Ruuneperi
9
219
Vastaukset 9
- korjausta
Kristiina 23 se on. Ullamirjami on kiltti , ei kettuile kuten tuo 23.
Ruuneman kirjoitti:
Anteeksi!! Muistui vain tuo 23
Lehmänpaska lepikossa
on niin haisevainen,
Sinä Ruune mielestäni,
olet samanlainen.
siitäs´sait!D
- jou._
Älä Ruune alá millekään.
Unohda jo kaunat, unohda jo jäynät. Olet mies vanhemmasta päästä.
Olet ollut se mikä olet. Älä tuhoa sitä. Anna arvo vanhemmuudelle.
Kypsä ihminen ajattelee myös itsensä lisäksi muuta kuin ulkokuortaan. (ei katso peiliin sen vuoksi, että näkisi ihanan kuvajaisen).
Ruunepäri et ole huono, olet nykyisin vaan niin kesy! Pilmari talla mennen tullen sinut-
Tee asialle jotain. - jakolasku
Mä en ikinä katsele kenenkään pukeutumista. Kuullostelen mitä tyypillä on mulle sanallisesti annettavaa..
Ja minä Ruune puhun paljon liikkuessani ulkona, siellä niitä ihmisiä tapaa.
Tänään tapasin yhden meidän talon rouvan. Hänet viimeksi tapasin viime syksynä. Juttua tietty piisasi.
En jaksa ymmärtää jatkuvaa marinaa varsinkaan kun olet mies. En ihmettele että saat sitä mitä kerjäät aika ajoin. En yhtään ihmettele tyyliäsi sen jälkeen, kun kerroit olevasi edelleen seriffinä.
Siis nyt en oikein ymmärrä avauksesta mitään,..onko Ruuneman vaalierkin mukaan palstan sheriffi?
Onkohan minulta jäänyt jotakin kuulematta/lukematta asian tiimoilta?
En ole palstan sheriffi. En tiedä enää itsekään mitä olen kirjoittanut ja miksi. On kuin toisen henkilön kirjoittamaa.
Oletkohan ollut nukuksissa, tai muuten vain kirjoitellut yömyssyssä 😃
Kun käyt maate, tuudittaudu uneen, kyllä Sinä ihan pidetty ja hyväksytty olet! Heippa taas🍀
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Harmittaa kun en saa edes tietää
miten elämässäs menee. Niinkin tärkeä asia, et miten jaksat. Kuinka terveys jne. Olet niin tärkeä, että haluaisin tietää811119Teköäly löytää teidät
Tästä on ollut ennenkin puhetta. Muistan Sergein tehneen aiheesta aloituksen, ja Disse analysoi minua ja kirjoituksiani198812- 40735
Miesten vs naisten älykkyys
Eiköhän tämä asia ole ihan itsestään selvä: "Adult male brains average approximately 1,370–1,378 grams, while female br211715Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai178688- 101656
- 41630
- 54598
- 49558
- 24528