Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Sairaalloinen tavaroiden kerääminen

Hamsterinpesä

Osaisiko joku neuvoa, miten sairaalloisesti tavaroita keräävää voisi auttaa? Kyse on ystävästäni. Tavaran haaliminen on sitä luokkaa, että taloyhtiö uhkaa jo asunto-osakkeen pakkolunastuksella. Puhe ei auta, fiksuna ihmisenä hän selittää ja hämää meitä jotka haluaisimme auttaa. Kerran hänen kesälomansa aikana veimme hänen asunnostaan turhaa tavaraa säkeittäin pois. Hän oli jotenkin hämmentynyt siitä, ei varsinaisesti vihainenkaan, mutta suhtautui meihin pitkän aikaa viileästi. Tätä ongelmaa lukunottamatta hän olisi kiva ystävä, josta emme haluaisi luopua.

38

2154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei Hamsterinpesä.

      Otat esille vaikean asian. Miten puuttua toisen ihmisen elämään, missä määrin siihen pitää puuttua ja missä taas on raja, että asioille ei voi kukaan ulkopuolinen mitään?
      Yhtä oikeaa vastausta tuskin on olemassakaan. Mutta se näyttäisi olevan selvää, että ystäväsi elämänhallinta on pettänyt. Riippuvuusongelmiin kuuluu, että hyvin pitkälle ne pyritään kieltämään. Ja kun vihdoin asianomainen myöntää ongelman, hän lamaanntuu siitä, nähdessään sen.

      Mitä voit tehdä? Kerroit siivoustempauksesta. Sekään ei ole ristiriidatonta. Pelkkä tavaran poistaminen ei korjaa alkuperäistä ongelmaa, siihen voi vain ystäväsi itse vaikuttaa hakeutumalla hoitoon. Voit toki ilmaista hänelle huolesi ja syvän toiveesi siitä, että hän ottaisi yhteyttä lääkäriin. Voit tukea häntä esimerkiksi tarjoamalla, että voitte mennä sinne yhdessä. Jos hän kieltäytyy, voit miettiä, teetkö hänestä kunnan sosiaali- ja terveysviranomaisille huoli-ilmoituksen. Se tosin saattaa loukata häntä ja rikkoa ystävyytenne. Mutta joskus joutuu valitsemaan senkin, että puuttuu asiaan toista suojellakseen, vaikka välit menisivätkin poikki.

      Toivottavasti voisit kuitenkin puhumalla saada hänet lääkäriin ja hoitoon.


      Merja, diakoni

      • adddh

        No oma kokemukseni on kyllä että Suomen "ammattiauttajat" voivat selvästi pahentaa tilannetta, aiheuttaa arvottumuuden tunnetta ja etäännyttää ihmisistä ja yhteiskunnasta. En tuhlaisi rahojani. Tätä henkilöähän voi vaikka tavata muualla kuin hänen asunnossaan, kunhan ei nyt muitten asuntoihin tavaroitaan tuo. Jos lähtee polkemaan ihmisen oikeuksia ja kohtelemaan kuin nukkena ja keksimään miksi olet arvoton ja viallinen, niinkuin monilla näillä "ammattiauttajilla" on tapana, niin ei varmasti ihminen paremmaksi kasva vaan kylmemmäksi.


    • tytffgfggfg

      Jos ystävä tekisi minusta huoli-ilmoituksen salaa selkäni takana niin hän olisi entinen ystävä. Ystävyyden perusasioita on luottamus: tuollaista ei ystävälle selän takana tehdä.

      Mikä on huoli- ilmoitus? Tutustuttuani asiaan vaikuttaa siltä että se on kaunisteltu nimi potilaan selän takana toimimiselle. jossa kuka tahansa naapuri, tuttava tai kaveri voi tehdä ilmoituksia muista ihmisistä.

      Tottakai ihmisen toiminnalla on seurauksensa. Joko ystävä siivoaa oma-aloitteisesti tai taloyhtiön vaatimuksesta asunnon tai sitten muuttaa muualle, maalla ulkorakennukseen voi vapaammin kerätä tavaraa. Mutta ei valtavirrasta poikkeava käytös tai ajattelutapa tarkoita että ihminen pitäisi toimittaa ilman hänen hyväksyntää selän takana toimien vastentahtoisesti hoitoon jos ihminen ei itse sitä halua. Riippuvuus, pakko-oire, elämänhallinnanpuute tai tapa elää sotkuisessa kodissa ovat eri asioita vaikka monesti niitä esiintyykin yhdessä.

      Tässä tapauksessa huoli- ilmoituksen perustella lähtisi todennäköisesti ilmoitus terveyskeskukseen. Terveyskeskuslääkäri kutsuisi kenties ystävän vastaanotolle mielenterveyden arvioon. Koska terveyskeskuslääkäri on usein kokematon ja uskoo mitä ulkopuoliset ihmiset ja etenkin sosiaaliviranomaiset potilaasta hänelle kertovat lähettää hän potilaan aika helposti M1 lähetteellä psykiatriseen sairaalaan tahdosta riippu­mat­tomaan psykiatriseen arvioon. Aloittaja voi itse lukea aiheesta lisää. Ja pohtia sen jälkeen onko ilmoituksen tekeminen oikea ja reilu tapa toimia sekä päätellä miten ystävä tekoon suhtautuisi. Kannattaako hyvä ystävyys riskeerata, pilata tai tuhota epäluottamuksella? Jos haluaa hänelle apua se pitää tehdä mielestäni reilusti ja hyvän luottamuksen vallitessa yhdessä.

    • Hamsterinpesä

      Voi kiitos, olipa asiallisia vastauksia! Huoli-ilmoituksesta en tiennytkään. Mutta kuten toinen vastaaja tässä kuvaakin, se ei ole yksinkertainen ratkaisu sekään. Etenkään kun kyseessä on koulutettu ja fiksu ihminen, joka osaa kyllä selittää asiat itselleen parhain päin. Vain me, jotka olemme vuosia vierestä seuranneet rappion lisääntymistä, tiedämme asioiden oikean laidan. Ilmeisesti ongelmaan ei edes ole helppoa ratkaisua, koska tervehtyminen lähtee ainoastaan ihmisen omasta tahdosta tehdä asialle jotakin. Ja siihen ei muut voi vaikuttaa. Muuta kuin kertomalla hoitomahdollisuuksista ja pyytämällä ottamaan hoitoa vastaan.

    • tytffgfggfg

      Jonkinlaista apua/tukea ystäväsi vaikuttaa tarvitsevan mutta mitä ja miten, se on eri asia. Olisikin hyvä pohtia, millainen ystävä todella on ja mikä voisi olla syynä tavarapaljouteen. Olisi mielestäni hyvä miettiä onko jokin hänessä itsessään muuttunut vai onko hän aina ollut sellainen kun hän nyt on.

      Taiteilija saa inspiraation vaikka mistä ja kantaa kotiinsa mitä ihmeellisimpia asioita. Asperger- henkilö voi olla huippuälykäs urallaan menestynyt asiantuntija tai tutkija mutta sosiaalisissa suhteissa ja/tai arjen käytännön asioissa voi olla suuriakin vaikeuksia. Asperger- henkilöllä voi olla voimakkaita kiinnostuksen tai työn kohteita joihin hän uppoutuu niin intensiivisesti ettei edes huomaa tai välitä siitä että ympäristö on sekaisin. Joillain aspergerhenkilöillä kiinnostuksen ja /tai keräilyn kohde voi olla erikoinen ja aiheuttaa hämmennystäkin muissa ihmisissä.
      Moni vanhus on elänyt sota-ajalla tai on pienituloinen ja oppinut säästämään kaiken tarpeellisen ja tarpeettoman pahan päivän varalle. Joku on vain pihi. Jonkun toisen mielestä on epäeettistä hankkia aina uutta: vanhakin kelpaa joten laitetaan kaikki talteen siltä varalta että tavaraa ehkä joskus tarvitsee. Toisen roska on toisen aarre.

      Akateemisesti koulutettu tieteen ja taiteen parissa arvostetun uran ja koko elämänsä viettänyt iäkäs läheiseni oli taitava keskustelija mutta viimeisten vuosien aikana hänen kotinsa muuttui. Tavaraa oli kertynyt paljon. Vaikka läheisemme keskustelutaito oli tieteestä, taiteesta ja kulttuurista edelleen yksityiskohtaista niin huomasimme että hän mielellään puhui samoista aiheista tai vanhoista hyvistä muistoista. Häneltä löydettiin geriatrin tutkimuksissa alkava alzheimer. Tiede- ja taidepainotteiset aiheet joista hän tiesi paljon peittivät alleen sairuden oireita ensimmäisten vuosien ajan.

      Itse lähestyisin asiaa käytännön läheisesti. Jos kyseessä on selvästi roskat ja likaisuus olisi hyvä varmistaa ettei siivouksen laiminlyönnin takana ole ystävän fyysinen sairaus. Monen on vaikeaa pyytää apua vaikka kipu estäisi kotitöiden tekemisen lähes kokonaan. Masennus, vaikea unettomuus, ahdistus ja erilaiset pakko-oireet voivat saada aikaan vaikeuksia arkeen ja elämänhallintaan. Alkoholin ja muiden päihteiden käyttö voi pysyä pitkään piilossa vaikka vaikeuttaakin arjessa selviytymistä. Vanhemmillä ihmisillä tyypillinen ongelmia aiheuttava asia on ylilääkintä ja sopimattomat lääkkeet. Tähän ongelmaan kannattaa hakea tarvittaessa ratkaisua geriatrian erikoislääkäriltä. Nuoremmilla yleislääketieteen eikoislääkäri voisi olla hyvä vaihtoehto. Psykiatrit kannattaa kiertää kaukaa. Psykiatrin lähetymistapa on mielestäni suppea, kapeakatseinen ja ahdasmielinen. Tämän lisäksi he eivät mielestäni hallitse somaattista sairaanhoitoa eikä lääkkeitä. Ja kuten huomaat, keräilyn ja arjen ongelmien takana olevat syyt eivät edes välttämättä johdu psyykkisistä syistä.

      Kodin suhteen yksi harkitsemisen arvoinen ratkaisu voisi kenties olla siivousfirma? Etenkin jos ystävää tilanne nolostuttaa tai hän haluaa varjella yksityisyyttään, joka on ymmärrettävää. Siivousfirman palveluista voi tehdä verotukseen vähennyksiä. Jos ystävä itse haluaa ja hänen rahatilanne riittää niin siivousfirman palvelut voisi kenties jatkua kertaviikkoisena tai kerran kuussa myös jatkossa.

    • Hamsterinpesä

      Voi kiitos taas! Kyseessä ei ole varsinaisesti sotkuisuus, tosin ystäväni ei tunne vetoa siivoukseenkaan. Kyse on tavaroiden säästämisestä: lehdet laitetaan syrjään, jos niissä on ollut kiinnostava artikkeli, erilaiset purkit pestään ja säästetään askartelumateriaaliksi, kahvipusseista voisi ehkä joskus alkaa askartelemaan jne. Eli kaikelle on selitys ja kaikki on muka tarpeellista. Mutta tavaraa todellakin on lattiasta melkein kattoon, vain kapeat käytävät huoneesta toiseen auki.

    • uusi.variaatio

      En oikeasti usko että "ystäväsi" olisi ollenkaan ystävä vaan ennen kaikkea mielenrauhasi viejä. Mut hei onnea vaan yrityksellesi savustaa "ystävääsi" kotoaan.

    • Hamsteriini2

      Ei hamstrausvietti ole välttämättä sairaus, vaan ominaisuus. Itsellänikin ja vanhemmillanikin on/oli tätä. Kokeile vaikka antaa feng shui -kirja ystävällesi, niissä on paljon turhan tavaran hävittämisestä. Koita selittää, että kaikkea ei tarvitse säästää. Voisiko noita tavaroita vaikka pistää varastoon alkajaisiksi. Voi olla traumaattista mötkiä väkivalloin tavaraa pois. Jos ihminen itse käsittelee tavaransa se on usein hidas prosessi. Paljon on tekemistä mielen ja tavaran kanssa. Yritä selittää, että arkielämä on helpompaa, kun tavaraa on vähemmän.

      • Hamsterinpesä

        Kiitos, näin olen ymmärtänyt ettei ole sairaus. Ja että ihminen säilöö tavaraa sen vuoksi, että hänelle niillä on merkitystä tai ajatus myöhemmästä käytöstä. Senpä vuoksi sitä on hankalaa muuttaa, kun hoitoa ei ole. Ihmisen kai itse pitäisi motivoitua pitämään kotinsa edes siinä kunnossa, ettei palotarkastajalle tehdä ilmoitusta. Jokaisella on toki oikeus elää kuten haluaa, mutta ystäväni itsekin pelkää asunnon lunastusta, eli ymmärtää kyllä että ollaan oman valinnanvapauden rajoilla. Sen vuoksi tässä olemme pohtimassa tapaa miten auttaisimme.


      • omat_asiat_kuntoon
        Hamsterinpesä kirjoitti:

        Kiitos, näin olen ymmärtänyt ettei ole sairaus. Ja että ihminen säilöö tavaraa sen vuoksi, että hänelle niillä on merkitystä tai ajatus myöhemmästä käytöstä. Senpä vuoksi sitä on hankalaa muuttaa, kun hoitoa ei ole. Ihmisen kai itse pitäisi motivoitua pitämään kotinsa edes siinä kunnossa, ettei palotarkastajalle tehdä ilmoitusta. Jokaisella on toki oikeus elää kuten haluaa, mutta ystäväni itsekin pelkää asunnon lunastusta, eli ymmärtää kyllä että ollaan oman valinnanvapauden rajoilla. Sen vuoksi tässä olemme pohtimassa tapaa miten auttaisimme.

        Mitä se sinua haittaa miten ystäväsi elää??? Anna hänen olla. Ja ole puuttumatta hänen elämäänsä. Eihän hänkään puutu sinun elämääsi ja ala tyhjentelemään kaappejasi!!!?
        Hän on itse vastuussa elämästään. Keskity sinä vaan omiin asioihisi. Niin on paras!!


      • Karvaasti_kokenut
        omat_asiat_kuntoon kirjoitti:

        Mitä se sinua haittaa miten ystäväsi elää??? Anna hänen olla. Ja ole puuttumatta hänen elämäänsä. Eihän hänkään puutu sinun elämääsi ja ala tyhjentelemään kaappejasi!!!?
        Hän on itse vastuussa elämästään. Keskity sinä vaan omiin asioihisi. Niin on paras!!

        Mainiota! Ajattelin itse vähän samaa!
        Tosin hyödyin taloyhtiön vaatimuksista.
        En ole perehtynyt sellaiseen. Nyt tiedän senkin!


    • 3574835

      Köyhyys tai sen pelko teetättää monenlaista. Ihminen etsii vaistomaisesti suojaa uhilta, eikä parhaimmatkaan ystävyyssuhteet voi luoda taloudellista turvallisuutta. Ikääntymisen myötä omat voimat ehtyvät, ja jos elanto on kokonaan riippuvainen pelkästä eläkkeestä ilman muuta käyttövarallisuutta, se voi hyvinkin pitää yllä alitajuista huolta selviytymisestä vaikka muutoin uskoisi yhteiskunnan tukirakenteiden pysyvän pystyssä. Siinä mielessä nyt elämänsä ehtoossa olevat ovat nähneet nuorempiinsa verrattuna kokonaan toisenlaisen maailman ja kun vielä 60-luvullakin oli jopa ruuasta heikkoutta muusta puhumattakaan, ei se ole mitenkään ihmeteltävää jos on traumatisoitunut. Itse asiassa siihen riittää nykypäivänä, että putoaa toimeentulotuen varaan, koska ristiriita muuhun väestöön on niin suuri ja kun toisaalta köyhyyteen on alettu nykypäivänä suhtautua negatiivisesti syyllistämällä.

      • Hamsterinpesä

        Hyviä ajatuksia! Kyseessä ei ole vanhus, mutta kieltämättä ihminen, jonka perusturvallisuus on järkkynyt. Ja ehkä on tavallaan ahne elämälle, eli haluaa jokaisen kiinnostavan artikkelin talteen, jokaisen kananmunakennon odottamaan askartelua ja ostaa, jos jotain on edullisesti tarjolla. Mutta kaiken tuon takana voi olla turvattomuuden ajatus, vähän tyyliin kaikki mulle tänne heti nyt.


      • Marja1959

        Veljelleni on sama ongelma pakonomainen mieltyminen vanhoihin tavaroihin etenkin erilaisiin kelloihin, erilaisiin keittiöön liittyviin kattiloihin, pannuihiin, lusikoihin , veitsiin ja haarukoihin. Etsii konteista juuri tuon tyyppisiä tavaroita ja haalii niitä kotiinsa. Myy ja ostaa niitä kirpputorilla. Käyttää suurin osan ajastaan kirpputorilla ja ei ehdi siivota asuntoaan, joka ihan täynnä noita tavaroita, kaikki sikin sokin . Tiedostaa ongelmansa ja lupaa siivota, mutta ei saa aikasekseen. Kaikki alkoi äidin kuoleman jälkeen. Olemme sitä mieltä, että hänen omasta aloitteestaan hänen on tajuttava tilanteen vakavuus ja hakeutua lääkäriin. Hänen täytyy luopua ylimääräisistä tavaroistaan vapaaehtoisesti ja siivoomaan asuntoaan. Se on kuin oravan pyörä ostaa ja myy tavaroita. Ei pääse pois siitä pyörästä ellei itse siitä hyppää pois hakeutumalla lääkäriin ja sitä myötä terapiaan, joka voisi tapahtua ryhmässä jossa on saman tyyppisiä ihmisiä.


    • Acedia

      Ehdottaisin, että koetat keskustella ystäväsi kanssa asioista suoraan ja rauhallisesti. Koeta saada ystäväsi itse kyseenalaistamaan toimintansa järkevyys. Ota konkreettinen esimerkki: ota vaikka tyhjä pesty viilipurkki käteen ja keskustele siitä, olisiko kaksi tyhjää purkkia riittävästi pahan päivän varalle. Niitä ei tarvitse olla satoja. Niitähän saa koko ajan uusia. Älä anna ystäväsi saartaa sinua nurkkaan selityksillään, vaan torju rauhallisesti, ystävällisesti ja järkevästi kaikki selitykset ja ontuvat perustelut.

      Yleensä käy niin, että ongelmainen ihminen lopulta torjuu sinut, kun huomaa jäävänsä perusteluissa tappiolle. Suuttuu, alkaa murjottaa, katkaisee välit, alkaa haukkua sinua. Mutta keskustelu jää ihmisen mieleen tekemään myyräntyötään ja vähitellen ongelmainen ihminen saattaa alkaa kyseenalaistaa oman toimintamallinsa.

      Tuo hamstraaminen täyttää jotakin tyhjiötä tämän ihmisen mielessä. Joskus voi olla kyse myös yltiöpäisestä optimismista: ihminen kerää ruokareseptejä enemmän kuin ikinä ehtii kokeilla, tai askartelutarvikkeita enemmän kuin elämänsä aikana ehtii käyttää. Tämä voi olla myös tapa paeta ajan rajallisuutta. Ihminen haluaa säilyttää illuusion siitä, että aikaa on rajattomasti, ja "vielä sitä joskus ehtii".

      • Hamsterinpesä

        Hyviä kommentteja ja ehdotuksia. Silloin kesällä heitimme pois sanomalehtiä, purkkeja jne tavaraa, joilla ei oikeasti ole arvoa. Jossain vaiheessa pitää sitten jo pohtia ihan käyttöesineiden vähentämistä. Kyse lienee sekä optimismista että haluttomuudesta tunnustaa sitä tosiasiaa, ettei kaikkea voi saada ja pitää. Sekä ehkä jonkinlaisesta tavaraaan turvautumisesta, onhan se konkreettista. Ja tavaroita haaliessa ei tarvitse ajatella vaikeampia asioita.


      • Hamsterinpesä

        Luin uudelleen vielä kommenttisi: minä en tiedä miksi hän kerää. Arvaukseni turvallisuuden tarpeesta voi mennä aivan pieleen. Pohdin vielä sinun esittämääsi vaihtoehtoja. Tavallaan kyse on optimismista tai halusta, ettei mitään rajoituksia olisi.


    • tytffgfggfg

      Ketjussa onkin jo paljon hyviä ajatuksia.

      Koska taloyhtiö on ottanut esiin haltuunottomenettelyn mahdollisuuden, asunto olisi tärkeää turvata.
      Oletan, että kyseessä on omistusasunto. Yrittäisin mahdollisimman pian neuvotella taloyhtiön hallituksen ja isännöitsijän kanssa lisäaikaa tilanteen korjaamiselle. Yksi tapa on järjestää palaveri hallituksen ja isännöitsijän kanssa sopimista varten. Voisi sopia, mikäli ystävä haluaa, että taloyhtiön hallituksen ja/tai isännöitsijän kanssa järjestettävään palaveriin osallistuisi ystäväsi lisäksi joku luotettava läheinen tueksi, jotta tilanne ei olisi niin painostava. Todennäköisesti taloyhtiön edustajat tähän suostuvat. Hallitus ja isännöitsijä on kuitenkin vähemmän julkinen tilanne kuin yhtiökokous jossa puidaan kaikkien osakkaiden kesken asioita. Omassa taloyhtiössäni toimittiin näin tilanteessa jossa harkittiin erään asukkaan huoneiston haltuunottomenettelyä.
      Taloyhtiön kanssa päästään usein tiukoissakin tilanteissa neuvottelemaan ja sopimaan. Tarvittaessa suosittelen ottamaan yhteyttä lakimieheen joka turvaa ystäväsi oikeudet.
      Koska yhtiökokouksella on paljon päätösvaltaa kannattaa ystäväsi pysyä naapureiden kanssa hyvissä väleissä ja olla provosoitumatta. Riidellä ei kannata.

      Kaikkea kerättyä tavaraa ei tarvitse hävittää, sitä taloyhtiökään ei voi lain mukaan vaatia: ystäväsi voisi kenties suostua luopumaan osasta tavaraa. Kierrätyskeskus ottaa vastaan ja noutaa hyödyllistä käyttötavaraa, samoin monet avustusjärjestöt. jäteasemista ainakin pääkaupunkiseudun Sortti-asemalla on noutopalvelu eikä hintakaan ole hirveän kallis. Ovelliset kaapit, lipastot, tiiviit muovilaatikot voivat rauhoittaa edes jonkin aikaa taloyhtiön hallitusta ja isännöitsijää, vaikka niitä olisi paljonkin. Tärkeimpien lehtileikkeiden skannaaminen ja tallentaminen tietokoneelle ja etenkin tarvittaessa sen taidon opettaminen ystävälle on sekin yksi vaihtoehto.

      Taloyhtiötä ja sen hallitusta velvoittaa lait ja asetukset esim paloturvallisuusmääräysten osalta. Myös tarvittavat huoltotoimet on päästävä tekemään. Asunto-osakeyhtiölaki velvoittaa hallituksen huolehtimaan kiinteistöstä ja sen rakenteista. Ei tuossa tilanteessa mielestäni oikein muuta vaihtoehtoa ole kuin siivota asunto.
      On kuitenkin tärkeää olla hienotunteinen ja kunnioittaa ystävää sekä sitä, että ne merkityksettömiltä tuntuvat tavarat ovat ystävälle oikeasti tärkeitä. Tavarasta ja hamstrauksesta luopuminen voi olla ystävälle todella vaikeaa ja nyt sitä ystävyyttä ja tukea tarvitaan.

      • Hamsterinpesä

        Kyllä minä ymmärrän taloyhtiön kannan. Ja se taloyhtiön uhkavaatimus helpottaakin meidän ystävien tehtävää, meidän ei tarvitse kertoa miksi pitäisi raivata. Kyse onkin enemmän siitä, että miten hänet saa luopumaan tavaroista. Meillä lienee muutama kuukausi aikaa. Täällä on kyllä tullut hyviä ajatuksia. Harmittaa, kun tuntee itsensä niin keinottomaksi.


    • huali_on

      Häh, kuunteleva kirkko???
      Aivan uskomatonta " neuvonantoa " .
      Tosin epäilen provoa aloittajalta.
      Mikäli olisi kyseessä aito ja oikea ns. hamstraus-sairaus, kohde ahdistuisi erittäin pahoin salaa häneltä viedyistä omista tavaroistaan, jotka muille ovat " roskaa " .
      Siis erittäin paha ahdistus saattaa puhjeta.

      • Hamsterinpesä

        Miksi olisi provo? Googlelle ei löydy neuvoja. Tiedätkö sinä, miten meidän tulisi toimia? Veimme pois sanomalehtiä ja jogurtti- yms purkkeja, siis esineitä, joilla ei ole oikeasti arvoa. Juuri sen vuoksi, ettei niihin voi olla henkilökohtaista suhdetta. Se ei riittänyt, nyt pitäisi poistaa lisää tavaraa, mutta ainakaan minä en osaa selittää sitä hänelle. Asunnostaan hän ei halua luopua, mutta se uhka on päällä.


    • huoli_on

      Provo.

      • kaksi.ystävää

        Psylologisesti katsoen ap:lla itsellään on ongelmia joista hän haluaisi päästä eroon. Niitä peitelläkseen hän tuo esille toisten ihmisten riippuvuuksia.

        Huoliteema "ystävästä" toistuu hänellä joka vuosi nettikirjoituksissa. Hän elää rinnakkaistodellisuudessa, kommunikoi parhaiten netin välityksellä.

        Huoli "ystävän" mielenterveydestä toistuu usein. Ripaus sarkasmia; oikeasti ap näkisi "ystävänsä" kuolinilmoituksen lehdessä.


    • itsekinhamstrannut

      Minkä ikäinen hamstraaja mies vai nainen veikkaan nainen miehet ei yleensä keräile viilimukeja ja muuta vastaavaa sanomalehtiä eikä muitakaan lehtiä,kylläkin sitten autoja ja kaikkea niihin kuuluvaa elektroniikkaa ja niihin kuuluvaa.

    • Karvaasti_kokenut

      Olen lukenut nämä vastaukset. Tuhannet kiitokset kaikille!
      Minulla on sama pulma. Olen täysin tetoinen hamstrauksestani.
      Tietoinen myös 50-luvun nälästä, puutteesta, rajoituksista.
      Sama uhka on lisääntynyt tänäkin päivänä kerjäläisten istuessa
      joka kaupan edessä pakkasessakin. Keho muistaa hädan, pelon.

      Olen lahjoittanut tavaraa pois autokaupalla vuosien mittaan.
      Niitä on viety Viroon ja Puolaan. Tietysti lähistöllekin.
      Koko elämäni olen itse tullut toimeen alle minimitulojen.
      Olen ollut sairas ja heikko, masennuksia ja leikkaksia koko ikä.

      Tarpeet ovat myös muuttuneet vuosien kuluessa.
      Yksinäisyydessään niitä kiinnostuksen aiheita on kertynyt paljon.
      On musiikki-instrumentteja, maalausvälineitä, kirjoja, vaatteita...
      Terveydenhoitokirjoja metrikaupalla. DVD:s ja CD:s samoin.
      Ompelukone käy kuumana muun käsityön lisäksi.
      Yksinäinen ihminen kaipaa askartelua. Verhojakin on muutettava.
      Muuten on kuin elävältä haudattu.

      Liikuntavälineet vievät paljon tilaa. Samoin lämpimät vaatteet.
      Minä en voi maksaa pienistä tuloistani kalliita harrastuksia, kursseja, matkoja, enkä kykene siihen hierarkiaan, mikä vallitsee joukoissa.
      Kuntosalilla joku haluaa aina sen välineen, jota minä käytän ja seisoo vieressä vihaisesti puhkuen. Siksi olen vuosien kuluessa hankkinut välineet itse. Sama kirjoituskursseilla -luovuus pakotetaan muottiin.

      Näin sitä on elänyt ja nauttinut joka hetkestä tarpeiden muuttuessa.
      Nyt on tullut vanhaksi, eikä enää kykene samalla tavalla hoitamaan asioitaan kuin nuoruuden voimassa. Feng-sui-kirjoja on esillä 10kpl.
      Ovat lapsuuden aikaisten kielioppikirjojen kanssa helposti saatavilla.

      Alan nyt tekemään listaa lastenlapsista, jotka ovat perustamassa omaa kotiaan. Sinne menee varmasti uutta tavaraa.
      Samoin kerjäläisille. Vaikka olen nähyt TV:ssä heidän heittävän säkkkaupalla tavaraa pois, niitä asuinpaikkoja tyhjennettäesä.
      Olen antanut heille talvisin lämmintä vaatetta, mutta seuraavana päivänä istuvat taas ilman käsineitä, myssyä, ja pyytävät rahaa.
      En haluaisi myöskään "liikemiesten" tienaavan kalliisti maksamistani tavaroista. "Punaisen ristin" sun muiden johtajat tulevat kalliiksi.

      Oli hyvä lukea kuuntelevan kirkon vastausta.
      Pakkohoitoa, kontrollointia, lääkeillä huumaamista, sähköhoitoa ja
      tiukkaa yhteistyötä yhteiskunnan muiden samaa harrastavien kanssa.
      Ei yhtään lohdutuksen, toivon sanaa, elämänviisautta Raamatusta.
      Vain psykiatrille, lääkärille menoa ja selän takana ilmiantamista.
      Ihmekös, että ihmiset katoavat kirkon penkeiltä. Raha vain kelpaa.

      "Hamsterinpesä" oli tietämätön nykyisistä mahdollisuuksista, kuten minäkin olin. Sain paljon tukea ja ymärrystä oikaistuakseni.
      Huojentavaa nähdä hänen suhtautumisensa tietoa saadessaan.
      Minäkin hyödyin täällä olevien todellisten ystävän neuvojen mukaan.

      Pysykää hyvät ihmiset terveinä, niin että ette tarvitse verikoiria, kuten
      "valkotakki-huumevälittäjiä" ja uskonnollisia elämänhalun kuppaajia.
      Kirkko on aina vienyt köyhän talon viimeisen lehmän rikastuakseen.
      Siellä vasta hamstrataan aineellista! Vain vähän menee köyhimmille.

      • Hamsterinpesä

        Kiitos tarinastasi! Olet itse ryhtynyt toimenpiteisiin ja homma on osaltasi hoidossa. Ethän ymmärtänyt väärin, en tuomitse keräilyä sinänsä. Minusta kuulostaa siltä, että olet kiinnostunut monista asioista ja tavara on kertynyt sitä kautta. Elämäsi on ollut sillä lailla rikasta. Kaikki eivät ymmärrä taipumustaan eivätkä samalla tavalla kykene korjaamaan tilannettaan. En haluaisi nähdä ystäväni - enkä kenenkään - elämän ajautuvan katastrofiin.

        Mainitsit myös, että olet nauttinut elämästäsi ja lastenlapsiakin on. Hauska kuulla sekin. Toivotan sinulle hyvää jatkoa!


      • Karvaasti_kokenut
        Hamsterinpesä kirjoitti:

        Kiitos tarinastasi! Olet itse ryhtynyt toimenpiteisiin ja homma on osaltasi hoidossa. Ethän ymmärtänyt väärin, en tuomitse keräilyä sinänsä. Minusta kuulostaa siltä, että olet kiinnostunut monista asioista ja tavara on kertynyt sitä kautta. Elämäsi on ollut sillä lailla rikasta. Kaikki eivät ymmärrä taipumustaan eivätkä samalla tavalla kykene korjaamaan tilannettaan. En haluaisi nähdä ystäväni - enkä kenenkään - elämän ajautuvan katastrofiin.

        Mainitsit myös, että olet nauttinut elämästäsi ja lastenlapsiakin on. Hauska kuulla sekin. Toivotan sinulle hyvää jatkoa!

        Olen todella iloinen, että otit esille tämän keräilyvimman.
        Tulemme toimeen niin paljon vähemmällä.

        Jokainen turha tavara on maanpallon rikkauksien riistoa.
        Olemme myös nykyisin tietoisia siitä orjatyövoimasta, jonka avulla
        me saamme halpaa ja kestämätöntä kamaa, mikä rikastuttaa vain välikäsiä. Kaipaan aikaa, jolloin käsityöläisiä arvostettiin.
        Olen päättänyt yrittää olla ostamatta mitään. Katsotaan kauanko.
        Tulen myös löytämään henkilöt, jotka todella hyötyvät tavarastani.

        Mikä helpotus, että kykenit ottamaan vähän myrkyllisen vastaukseni noin kypsästi! Olet todella huomaavainen ja avulias henkilö,
        Hyvää jatkoa sinulle :-)


    • huali_on

      No jopas jopas sana " hoito " usein se vilahtelee ...

      Näin hyvin medialukutaitoisena. Silmään pisti, ainakin minulle.

    • huali_on

      Uutta stooria vaan kehiin.

      • Karvaasti_kokenut

        Sitähän varten täällä foorumilla ollaan! Kirjoittamassa, kommentoimassa,
        vastailemassa, mietiskelemässä, tukemassa, antamassa neuvoja!
        Aina ei aloituksen tarvitse olla 100% totta, vaan keskustelunaihe.

        On hehkilöitä, joille maksetaan satuiluistaan - satusetä Topelius yksi!
        Kirjailijat ja bloggarit nykyisin vetävät tuohta mahtavasti! Harjoitellaan!
        Joten: "Uutta stooria kehiin!"


    • huali_on

      Höpöhöpö tuohen vetämisestä. Paljon paremmin ansaitsee kyllä aivan toisenlaisista töistä.
      Topeliuksen motiivina kirjoittamiseen, oli lahjakkuus.
      Ei lukijakunnan, hoitoon ohjaaminen.

      • Karvaasti_kokenut

        Kommenttiesi älykkyys häikäisee ja
        ihmisrakkaus sykähdyttää!


    • huali_on

      Öitä. Varhainen herääminen töihin lähtö.

    • eivähätellä

      Hamstraus on pakko-oireisiin luokiteltava sairaus. Siinä ei todellakaan ole kyse mistään tavaran säästämisestä pahan päivän varalle. Jos hamstraus on jatkunut vuosia, on todennäköistä ettei siitä varsinaisesti koskaan parane. Usein henkilön taustalta löytyy traumaattisia kokemuksia, masennusta, ahdistusta, unettomuutta ym. joiden hoito/käsittely auttaa jaksamaan myös hamstraus ongelman kanssa. Itse hamstraukseen ei oikein ole lääkitystä. Monien oireita on kuitenkin saatu lievennettyä kognitiivisen käyttäytymisterapian avulla. Hamstrausta ei tule vähätellä! Se on vakava sairaus joka voi pahimmillaan tuhota hamstraajan kodin ja omaisuuden, taloon voi tulla pahoja hygieniaongelmia aina homevaurioihin asti, jotka tuhoavat terveyden. Tavaran kerääminen ja siitä aiheutuvat ongelmat usein aiheuttavat usein myös taloudellista vahinkoa ja velkaantumista. Häpeäntunne, pelkotilat ym. voivat eristää ihmiset kotiinsa. Tulee mielenterveysongelmia, unettomuutta. Myös hamstraajan läheiset kärsivät monin tavoin. Ja tämä kärsimys voi jatkua vuosia jopa vuosikymmeniä! Jos ei ole omakohtaista kokemusta hamstraajan läheisenä/omaisena on vaikea ymmärtää kuinka isosta ja vakavasta asiasta voi olla kyse.

    • NollaPilkkuViisi

      Niinhän se poikkeavuushössötyksen kaava menee. Ensin hakemalla haetaan jostain joku poikkeavuuden ääritapaus. Sitten siitä tehdään isot näyttävät lehtijutut ja sitten vastaavia alkaa löytyä vähän sieltä sun täältä.

      Niissä lehtijutuissa haastatellaan taas jotain "asiantuntijaa" jonka mukaan tämä tapaus taas jälleen kerran todistaa oikeaksi jonkun ihme teorian. Lääkärin tutkintoon kuuluu keksiä jokin teoria ja todistaa se oikeaksi. Ilmeisesti kaikki järkevät teoriat on jo keksitty kauan sitten.

    • Lammo_Kihti

      Kyseessä varmaan Pasi Viheraho. ...ai niin, mut sillä ei ole ystäviä!

    • NollaPilkkuViisi

      Kyseinen henkilö taitaa olla romunkerääjä. Tiedän muutaman tälläisen tapauksen. Itse en pidä niitä romuja mitenkään arvokkaina mutta kuka mitäkin arvokkaana pitää. Tavaran arvo ei ole mikään luonnonlaki vaan itse kunkin henkilökohtainen uskomus.

      Miksi kirjoittaja murehtii toisen romunkeräämisestä? Siis eikös hän kerää niitä romuja omiin nurkkiinsa eikä kirjoittajan nurkkiin? Jos asuu taloyhtiössä niin moinen touhu ei tietenkään ole viisasta sillä taloyhtiö tuskin katsoo moista hyvällä. Jopa siitäkin on valitettu että eräs kerrostalon asukas kuivasi kalaverkkoja pyykin kuivaamiseen varatusssa tilassa. Tietysti valittaminen menee joskus nipottamiseksi mutta minkäs teet kun taloyhtiöllä on kantansa.

      Eiköhän ole niin että on parempi että jokainen hoitaa omat asiansa.

      Varsinkin vanhoilla ihmisillä on vaivana sukulaiset ja "ystävät" jotka ovat kovia ottamaan kantaa siihen mitä vanhus saa omistaa ja mitä hän ei saa omistaa. "Mitä se laittaa MEIDÄN rahoja tuollaiseen roskaan." Perintöä aletaan jakaa jo siinä vaiheessa kun vanhus laittaa ensimmäisen jalkansa hautaan.

      Varmaan siitäkin on tullut iso riita perinnönjaossa että kuka saa tuhkatusta ruumiista jääneet hampaiden kultapaikat.

    • Hamstarithoitoon

      Ihmiset jotka on eläneet puutteessa joko siksi että ovat olleet köyhiä tai että vanhemmat eivät ole sallineet lasten pitää mitään omaa, kärsivät usein tästä ongelmasta ja joissakin tapaukissa siitä tulee todellinen mielisairaus.

      Esim monilta amerikkalaisilta vanhemmilta jopa lapset on viety pois, kun koti haisee niin pahalle ettei siellä voi sallia lasten asuvan. Videioita löytyy kyllä vaikka kuinka paljon aiheesta. Yleensä hamstraaja tarvitsee terapiaa päästäkseen ongelmastaan eroon.

      Sukulaisten talon tyhjennysyritykset ei usein yksin riita, siinä menee vain välit poikki. En tiedä miten vakavasta tapauksesta tässä on kysymys, mutta vaikuttaa siltä kun hän salailee ja hämää, että hän olisi avun tarpeessa psyykkisestikin, vanhemmiten ongelma yleensä myös pahenee.

      Toivottavasti saatte taloyhtiön kanssa asiat kuntoon, sitä ainakin voi yrittää. Ja jos saatte hänet menemään vielä terapiaan, niin hän sitten tajuttuaan oman tilansa osaa kyllä arvostaa teidänkin toimianne oli ne millaisia tahansa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1526
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1437
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1409
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe