Vieläkö nousee vai joko rupsahti

andere

Kyllä on jännää tuon Kummun kanssa. Nyt junnaa pörssin myötä. Kuka on niin tarkkaan seurannut, että voi päätellä vieläkö tuo tähän hätään nousee vai joko on saavuttanut lakipisteen. Sinänsä joskus ollut 18 ecua. Nyt juuri 8.40. Mikä on usko ja tieto?

14

2916

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuulista.on
      • varastossa-tavaraa

        Näkyy olevan maailmalla nikkelivarastot täynnä, eli ylitarjontaa on. Luin jonkun amerikkalaisen talousgurun (en muista kuka oli) arviota tilanteesta. Arvioi, että tämä vuonna 2017 ei nikkelille ole kovinkaan suurta kysyntää, kun Kiinakin alkaa hiipua. Tiedä noista sitten. Kysyntä voi taas jostain syystä hetkessä räjähtää isolleen.


    • toivehinnat

      Kummun markkina-arvo on jo yli puolet liikevaihdosta ja P/B noin 1,6. Alkaa siinä olla hintaa teräsyhtiölle, jonka tulos pyörii nollan tuntumassa, ei sentään reilusti tappiolla enää. Toisaalta jos käänne parempaan vahvistuu, mahdollisuuksia voi olla vielä nousun jatkumiseen, mutta aika etukenossa tulevaa nousua on kurssiin mielestäni hinnoiteltu.

    • andere

      Eikös tuo nikkeli ole menossa ylös? Tosin kummun kurssi junnaa 8.255 - 8.47 tänään. Ollut nyt päiviä - ei parhaimpansa. Eli vieläkö sietää tähän hätään katsoa tai koettaako kevättä pitää..Itse en ole montakaan kuukautta omistanut, joten tuotto on alle 20 %. Näin Outokumpua myytävän kun tuotto oli yli 200 %. Tätä nyt ei saavuteta, kun kumpu oli pitkään alamaissa. Kenellä oli ja osake pompahti näin saattaa käydä. Kysymys pitääkö myydä; pelottaa tuo Trump, vaan kai sitä hänelläkin on isoja dollarikasoja pelissä. Ei luulisi tekevän älyttömiä ja puhuvan , jotka vaikuttavat sijoituksiin USA ja maailma.

      • andere

        Junnaa ja odottaa kuten moni muukin kurssi. Tänään 8.51, mikä on huipussaan. Tuleeko ahneille p..nen loppu, jos vielä katsoo tai sitten pitää päättää, että ottaa riskin ja saattaa mennä pitkäaikaiseksi jos kurssit tekee liikkeen alaspäin.


    • andere

      Taitaapa Trumppi arveluttaa tällä viikolla. Virkaanastujaiset perjantaina Suomen aikaa noin 18.15 televisiossa. Jos hyvin käy ennustan, että ensi viikolla alkaa nämä nitistetyt ja pidä-kurssit nousta jos niissä on muuten asiat kunnossa. Outok tänään päätöskurssi 8.25

      • aika.näyttää

        Trumpin virkaanastuminen on kuitenkin tiedossa oleva tapahtuma ja herra on ehtinyt jo hahmotella, millaista politiikka tulee olemaan (tempoilua).

        Voisi ajatella, että jos Trump käyttäytyy presidentillisesti virkaanastujaisissaan, vrt. voitonpuhe, niin osakekurssit tykkäävät, mutta muussa tapauksessa on laskua tyrkyllä.


      • andere

        Trumpin virkaanastujaispuhe tuli ja meni. Eipä kovin presidentillinen ollut. Nyt katsotaan sitten mitä lähipäivinä tapahtuu. Kurssit ainakin sahaavat paikallaan, eivät juuri ainakaan kehity.


    • andere

      No nyt se on taas 8.50 siitä olisi hyvä jatkaa ..kurssihan kävi jo 9.08 mutta se oli hetken väläys. Kuinkahan moni ehti sen hyödyntää?

      • en.uskalla

        Outokumpu on lyhyeen veivaamiseen omiaan, mutta minulla ei ainakaan hermot kestäisi ostaa sitä näillä hinnoilla holdiin. Nousu voi toki jatkua, mutta toistaiseksi kurssia ovat nostaneet lähinnä toiveet, jotka on helppo pettää mutta vaikea täyttää. Ei firman tilanne niin dramaattisesti ole alkuvuodesta muuttunut kuin osakekurssi antaa ymmärtää.


      • andere

        No jos viime vuoden puolella osti, vaikkapa syksylläkin, on siinä jotain ollut, mutta ei toki näillä hinnoilla enää, taisi taas tulla ja mennä. Nyt PKC groupia lukuunottamatta hyvin odottavalla kannalla ollaan. Toki mielellään laittaisi pitkäääään salkkuun odottelemaan, mutta ensin tekisi mielellään hieman tiliä, mutta tällä hetkellä en haista omalla vähäisellä kokemuksellani juuri itselleni sopivia kohteita. Olisiko kenellä vihjettä? Mihin kannattaisi nyt sijoittaa muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen? Toki aina kriittisesti pitää suhtautua... odottaa nuo kvarttaalikatsaukset yms. Trumpin tramppauksetkin kannattaa seurata..


      • jotainideaa
        andere kirjoitti:

        No jos viime vuoden puolella osti, vaikkapa syksylläkin, on siinä jotain ollut, mutta ei toki näillä hinnoilla enää, taisi taas tulla ja mennä. Nyt PKC groupia lukuunottamatta hyvin odottavalla kannalla ollaan. Toki mielellään laittaisi pitkäääään salkkuun odottelemaan, mutta ensin tekisi mielellään hieman tiliä, mutta tällä hetkellä en haista omalla vähäisellä kokemuksellani juuri itselleni sopivia kohteita. Olisiko kenellä vihjettä? Mihin kannattaisi nyt sijoittaa muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen? Toki aina kriittisesti pitää suhtautua... odottaa nuo kvarttaalikatsaukset yms. Trumpin tramppauksetkin kannattaa seurata..

        Haasteellista on muutaman kuukauden aikajänteellä löytää. Pidemmällä tähtäimellä esim. Nokiassa on potentiaalia. Telia vaikuttaa myös edulliselta, kunhan saavat idänsotkunsa selvitettyä.

        HKScan ja Stockmann ovat sellaisia, miltä vähän itse odottelen lähitulevaisuuden käännettä parempaan. Hieman uudenlaista otetta kummallakin, mutta toisaalta, käännettä on saanut turhaan odotella jo vaikka kuinka pitkään.


    • andere

      Trumppi...nyt näyttää siltä, että kaikki sotketaan. Markkinat taitaa mennä sekaisin. Seuraakohan tästä 4 vuoteen mitään hyvää. Epävarmuuden aika on nyt. Joudut joko pitämään osakkeesi ja katsomaan mite ne saattaa olla jopa vapaassa pudotuksessa. Tai yritän , yrität lähiaikoina esim huhtikuun loppuun mennessä pelastaa mitä pelastettavissa on. Jostakin luin USA:n markkinoilla menestyvät yhtiöt koska heillä on paikallisia tuotantolaitoksia ja työntekijöitä Amerikassa. Tässä muutamia tutkittavaksi ja seurattavaksi, huom tämä ei ole mikään suositus ostaa, jokainen tekee itse päätökset ja vastaa seurauksista:
      PKC Group, Suominen,SSH, Revenion, Fiskars, Huhtamäki, Glaston, Vaisala, Amer, Rapala, Konecranes.
      Tähän joukkoon ei heti kuulu esim Outokumpu tai Nokia, jotka ovat noin 11 % markkinaosuudella Amerikoissa. Mielenkiintoiseksi menee. Tietää töitä meille jotka aktiivisesti seuraamme...en tiedä saammeko palkkaa koskaan.

    • andere

      Nyt juuri Kone, Neste, Outokumpu, Nokia, Afarak heikossa hapessa. Koneella pientä virkistymistä, mutta ei vakuuta. Maailmalla kyllä jonkinlaista toipumista. Nyt oltu monta päivää miinuksella. En nyt muista ketkä näistä antaa 2.2. katsauksia, mutta niitäpä kai tässä odotetaan tällä sahauksella. Jos tulee suuria laskuja on niistä vaikea toipua vaikka olisi jotain positiivista. Toisaalta Trumppi painaa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      46
      5721
    2. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      55
      2985
    3. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      183
      2635
    4. Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta

      Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t
      Tornio ja Haaparanta
      10
      2301
    5. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      27
      2063
    6. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      12
      2016
    7. törniöläiset kaaharit haaparannassa

      isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/
      Tornio ja Haaparanta
      15
      1726
    8. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      145
      1305
    9. Upea peppuisella naisella

      Upea peppuisella naisella on upea peppu.
      Ikävä
      13
      1227
    10. Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!

      https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu
      Maailman menoa
      261
      1133
    Aihe