Ruotsalaisiksi emme tule, ja Venäläisiä emme ole !
Eduskunnan oikeusasiamies ja kaksi professoria tuli siihen johtopäätökseen, että Sipilä ei ollut esteellinen. Voi voi kun otti Åbo Akademin ja Joensuun punayliopiston professoreita lujille.
MTV ei maininnut mitään 10-uutisissa, mitä alla Yle uutisissaan kertoi monet minuutit. Että kuin nyt frofessorit sanoneet sipilästä.
Eikai meidän ole tarvetta enään niin alistua ruottalaisten vaatikmukseen, että kaikki melkein pitäisi ruotsia osata, sillä kielellä ei meille ole hyötyä, ainoastaan englanti on maailmankieli. Ja jos halu laajentaa kieliä, saksa sitten, RAnska. Mutta ei nyt ruotsia tarvita.
Jos nyt joku ummikko pappa ruotsinkielinen suomessa sivukylällään, se hänen murheitaan, ei sentakia tarvetta muitten sitä kieltä osata. Tällaisen olen tavannut joskus.
RKP nyt katkerana, kun Vaasan sairaalaa ollaan siirtämässä muutamankymmenen kilometrin päähän. Velvollisuus heillä alkaa opetteleen suomenkieli, joka ei osaa vielä, suomalainen.
Kommarit nyt huutaa aina, kun vähääkään asiantynkää. Heillä huuto tärkeintä, kun muuta ei ole tarjottavana.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sulle ainakin sopisi paremmin:
Kouluja emme käy, fiksuiksi emme halua, olkaamme siis kepulaista pohjasakkaa.
>>RKP nyt katkerana, kun Vaasan sairaalaa ollaan siirtämässä muutamankymmenen kilometrin päähän. Velvollisuus heillä alkaa opetteleen suomenkieli, joka ei osaa vielä, suomalainen.<<
Ensinnäkin Vaasan keskussairaalaa ei olla siirtämässä mihinkään. Siellä säilyy käytännössä kaikki hoidot, joita siellä on tähänkin asti annettu, jos Pohjanmaa-Österbotten itse niin haluaa. Valtio ei vain lähde rahoittamaan parin harvinaisemman hoitomuodon ympärivuorokautista päivystystä, eikä niiden viikonloppupäivystystä. Arkipäivinä eli kolmanneksessa vuorokaudesta noitakin harvinaisempia hoitoja saa.
Iltaisin, öisin ja viikonloppuisin Vaasan keskussairaalan potilaat viedään noissa harvinaisemmissa hoitomuodoissa Seinäjoen päivystykseen. Tällaisia potilaita on arvioitu olevan vuodessa noin sata, joista puolet on ruotsinkielisiä eli keskimäärin yksi potilas viikossa.
Ilman muuta on selvää, että lääkäreiden ja sairaanhoitajien on palveltava heitä ruotsiksi. Sen ei pitäisi olla ylivoimaisen vaikeaa ainakaan suomalaissyntyiselle henkilökunnalle, kiitos pakkoruotsin sekä järjestettävien kertauskurssien ja lisäkoulutuksen. Käytännössä henkilökunnan kommunikointi päivystyspotilaiden kanssa jää kuitenkin vähäiseksi. Päivystyspotilaat ovat yleensä sellaisessa kunnossa, ettei keskustelu potilaan kanssa edesauta hoitoa millään lailla. Tärkeimmät tiedot henkilökunta saa potilaan hoitoon tuoneelta ambulanssin ensihoitajilta ja sairaaloiden/terveyskesusten yhteisestä tietoverkosta.