Suomen endoja ei kutsuta ulkomaisiin kongresseihin! Ei edes muihin Pohjoismaihin!
Euroopan kilpirauhaslääkäreiden järjestö ETA pitää joka vuosi ison kongressin. Viimeksi kongressi oli Kööpenhaminassa syyskuussa 2016. Kööpenhaminan kongressi oli nelipäiväinen ja siellä oli yli tuhat osallistujaa.
Kööpenhaminassa oli esityksiä (luentoja, puheenjohtajia, suullisia esityksiä, postereita) 46 maasta. Esitykset käsittelivät kaikkea nykyaikaista kilpirauhastutkimusta, monipuolisesti.
Yksi maa puuttui. Suomalaisia endoja ei ollut puheenjohtajina. Suomalaisia endoja ei ollut luennoitsijoina. Suomalaiset endot eivät pitäneet suullisia esityksiä. Suomalaiset endot eivät pitäneet postereita. Suomalaisten endojen olemassaoloakaan ei mainittu missään.
Suomen endokrinologit ovat täysin kansainvälisen tutkimuksen ulkopuolella. Heitä ei kutsuta edes naapurimaihin, ei edes hyvän tavan vuoksi.
Suomen Terveysjärjestö STJ ry huolestui tilanteesta ja päätti ottaa yhteyttä tieteestä vastaaviin tahoihin. STJ ry teki Suomen kilpirauhastutkimuksen tasosta kysymyksiä kaikille viidelle Suomen lääketieteelliselle tiedekunnalle ja kaikille viidelle yliopistollisen keskussairaalan sairaanhoitopiirille.
Kysymykset on julkaistu STJ ry:n sivuilla. Olkaa hyvät, lukekaa ja miettikää Suomen endojen tasoa!
http://www.terveysjarjesto.fi/stj-blogikirjoitukset/91-suomen-endokrinologit-jaaneet-paitsioon
Suomen endoja ei kutsuta kongresseihin!
5
249
Vastaukset
- ISIS-endot
Eipä Suomen "edokrinologit" edes lue uusimpia tutkimuksia.
Edes että älyäisivät luopua monituhoisesta TSH-uskonnosta: http://bit.ly/2hRjHdz
(Paitsi tietysti Ilvesmäki ja Välimäki)
Jihadisteja ovat.
ISIS-raivolla taistelevat kunnollista hoitoja vastaan.
Samalla lukuisien myöhemmin ilmaantuvien sairauksien ennaltaehkäisyä vastaan. - oppilaiksi_menkööt
Nettikeskusteluihin joskus osallistuu eräs tutkimuksia seuraava sairaanhoidon opettaja (itsekin vajispotilas) ja on ollut tostuvasti järkyttynyt ns. "endokrinologiyhdistyksen" lausumien heikkolaatuisuudesta. Uudempi potilasyhdistys usein mutta varovasti on yrittänyt oikoa eräitä hulluuksia, viimeksi Duodecim-lehdestä 1-2016.
Mutta seuraavia ei edes kilpirauhaspotilaat.fi ole kommentoinut:
- "hormonien kudostason vaikutuksia ei pystytä selvittämään." Pystytäänpä. Vajaat puoli tusinaa menettelyä on, Suosituin on 24h virtsan T3-mittaus. Tunnettuja myös Zulewski.indeksi ja pelkkä nilkkarefleksin hidastuminen. Perusaineenvaihdunta voidaan mitata eri tavoin ja homokysteiinin laskeminen kertoo lääkityksen tehonneen.
- "terveen kilpparin erityksestä vain yhdeksästoistaosa on T3-hormonia." Eutyreoottisilla potilailla tehtiin verikokeet ennen ja jälkeen (syövän takia tehdyn) kilpirauhasen poistoleikkauksen, T3 osuus osoittautui moninkertaiseksi väitettyyn verrattuna. Tästä vihjattiin olevan tulossa raportti johonkin tiedejulkaisuun.- tietolähde
> Tästä vihjattiin olevan tulossa raportti johonkin tiedejulkaisuun.
Todennäkösesti "Frontiers in Edochrinology" -julkaisussa. (Lausanne)
Googlaten "hoermann midgley frontiers" löytyi mm. allaoleva (7.11.2016):
http://journal.frontiersin.org/article/10.3389/fendo.2016.00142/full
(Ryhmällä ei taida ollaa omaa nettisivustoa kuten BiancoLabs'illa.)
- metso.ei.päässyt
Mua nauratti Tampereen lääketieteelliselle tehdyt kysymykset :) Mitäköhän ovat vastanneet?
http://www.terveysjarjesto.fi/images/dokumentit/Tampereen-yliopisto-lketieteen-yksikk-kysymykset.pdf
Tampereella huseeraa endo Saara Metso. Häntäkään ei kutsuttu Kööpenhaminan kongressiin :) Metso on niin olevinaan. Kuitenkaan ei pääse kansainvälisiin kongresseihin :) :)- Uskottavuus.nolla
Huseeraako tuossa terveysjärjestössä joku homeopatiahuijari?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2314148Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1122614Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382345Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811426Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1141394- 481169
- 771075
- 59943
- 45926
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58911