Joko nyt tulisi uutta verta kunnallisvaaleihin

Vittuun sellatteet vaalit.Tienarista ikaalisiin diktaattori niin asiat alkas tapahtuun.Ei olis turhia jarrumiehiä häirittemäs.Tapsa pistäs Ikaalisen asiat kuntoon jos vaan niin tahottas.

Tapsa on hiljainen poika joka paikas!

Minustako uusi valtuutettu Ikaalisiin?

Hakkerit palauttavat sivut kirjaston jokaiselle koneelle.

Vaaleilla ei ole merkitystä koska luopuvat ovat jo seuraajansa
valinneet vedätettäistä olevista.

Mitä niillä napinpainajilla valtuustossa tehdään ? Ihan yksi lysti ketä sinne valitaan kun pieni sisäpiiri päättää asiat.

Erkki H olisi paras vaihtoehto.

Puolue joka ei aja tai ole ajanut autojen gps seurantaa on vahvoilla. Sopii vain eläimille.

Uusia ihmisiä? Mieluiten uusia puolueita kokonaan sanon minä. Jos kuntavaalien tarjonta on taas sitä sekoomus, kepuliripuli, persesudit, niin kiitos, mutta ei kiitos enää ikinä. Jääpi ääni tasan käyttämättä.

Piraattipuolue ja feministit eivät vielä ole olleet kehissä. Näytön paikka. Tuskin ainakaan huonommaksi menisi.

Tein lupauksen, etten äänestä yhtäkään valehtelija porukkaa enää ikinä, oho, tais loppua vaihtoehdot tulevissa vaaleissa kerta heitolla.

Surffragette on vahva kuvaus naisten taistelusta.

Suffragette. Draama. Britannia 2015. O: Sarah Gavron. N: Carey Mulligan, Anne-Marie Duff. 106 min.

Osittain tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo brittinaisista, jotka uhrasivat elämänsä naisten äänioikeuden saavuttamiseksi. Pääosassa on lapsesta asti pesulassa rehkinyt Maud, joka työtoverin innoittamana liittyy rajuja keinoja käyttävään naisasialiikkeeseen.

Joidenkin mielestä elokuvan aihe saattaa olla vanhanaikainen, mutta naisten oikeudet ovat tapetilla tänäkin päivänä. Jopa äänioikeus on edelleen ajankohtainen, sillä Saudi-Arabia antoi vasta viime vuonna naisille mahdollisuuden äänestää paikallisvaaleissa.

Elokuvan pääosassa on työväenluokkainen taistelija, jota ei ole nimetty historiankirjoihin. Maudin kohtaama henkilökohtainen tragedia tekee tarinasta inhimillisen ja sopivan melodramaattisen.

Väkevän kertomuksen lisäksi elokuvan voima syntyy sen rautaisista naisnäyttelijöistä. Maudia esittävä Carey Mulligan on jälleen kerran ilmiömäisen muuntautumiskykyinen, ja myös Helena Bonham Carter on aivan elementissään. Meryl Streepkin käy kuvassa, mutta jää muiden varjoon.

Elokuvan lopussa esitellään lista naisten äänioikeuden myöntämisajankohdista eri puolilla maailmaa. On tökeröä, että Suomi ei ole päässyt listalle, vaikka maa oli vuonna 1906 ensimmäinen valtio Euroopassa, joka antoi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden naisille.